Tuskallista

On tämä ero tuskallista. Vaikka ikää minulla on reippaasti enemmän kuin ilmeisesti tämän palstan keskiarvo; sopisin varmaan monelle iän puolesta isäksi.

Kolmen vuoden seurustelusuhde, joka oli henkisesti erittäin vahva ei niinkään seksuaalisesti, tuntuu nyt kevään aikana päättyneen kuin seinään.

Pahinta on kun rakas ei anna mitään selityksiä, ei myönnä että haluaa erota,mutta ei myönnä myöskään että jatketaan entiseen malliin.

Mikä ihme voi naisen tehdä tälläiseksi? En jaksa uskoa kolmannen osapuolen ilmestymiseen kuvioihin, sillä sen kyllä vaistoaisi.

Olemme asuneet erillään omissa talouksissa ja tavanneet vähintäin viikottain ja useamminkin.Soitelleet tiiviisti ja pitäneet tekstiviestiyhteyksiä. Nyt ne on loppu ja viesteihin ei tule vastauksia. Pari kertaa viimeisten kuukausien aikana olen saanut hänet puhelimeen,mutta langan päässä on ollut hyvin viileä ja kliinisen asiallinen nainen. Tuntuu, että aivan vieras ihminen kuin se jonka tapasin.

Ikävinta on se, että en saa mitään vastauksia? Olen miettinyt öitä, että olenko loukannut häntä jotenkin,mutta en saa mitään sellaista mieleen. Suhteemme oli aika riidaton ja toverillisen hellä.

Olen yrittänyt päästää itseni irti kokonaan,mutta se on vaikeaa. Kaiken lopullisuus tuntuu kauhistuttavalta ja syvästi ahdistavalta. Ja heikkona hetkenä sitten sorrun tekstiviesteihin ja niiden jälkeinen masennus on syvä,kun vastausta ei tule enää. Kaikki hellät sanat joita vuosien varrella läheteltiin ovat nyt loppu.

Kyllähän minun pitäisi jo tällä elämänkokemuksella ymmärtää, että en voi omistaa ketään täällä ja ketään täältä ei saa mukaansa. Jokainen ihminen tekee omat valintansa elämässään.Jos rakkain on ajatellut olevansa onnellisempi ilman minua,niin en saa olla esteenä toisen onnelle. Kaiken tämän tiedän järkitasolla,mutta tunne sanoo aivan muuta. Tunne sanoo, että minun ikävä,hyvin ikävä.

Jussi
1542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuntuipa Jussi viestisi sisältö niin tutulta... Itse olen melko samanlaisessa tilanteessa; eronnut n. kuukausi sitten meidän molempien mielestä hyvästä parisuhteesta. Mutta mies halusi erota, koska hänen elämäntilanteensa on epävarma (työ, taloudeliiset ongelmat) eikä pysty omien sanojensa mukaan tarjoamaan minulle turvallisuutta. Itse olen sitä mieltä, että parisuhteessa ollaan niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä, eikä toista jätetä kun hauskuus loppuu. Kuitenkin hän tekstiviesteissä kertoo, kuinka ei ole välittänyt kenestäkään muuusta niin paljon kuin minusta ja ajattelee yhteistä aikaamme. Mutta ei silti kerro haluavansa jatkaa... En ymmärrä. Olen nyt paljon lukenut kirjallisuutta ko. aiheesta, ja tullut siihen tulokseen, että täytyy vain yrittää jatkaa elämäänsä itsensä kanssa. Mutta koville se ottaa, kun on jo kuvitellut ja uskonut yhteiseen tulevaisuuteen. Reilua peliä olisi sanoa toiselle että suhde on ohi kun että pitää toista epävarmuudessa, jossa joutuu tulkitsemaan sanoja ja ajatuksia rivien välistä. Voimia ja uskoa parempaan huomiseen sullekin, niinhän se on että parisuhde vaatii aina kaksi sitoutunutta osapuolta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

On tämä ero tuskallista. Vaikka ikää minulla on reippaasti enemmän kuin ilmeisesti tämän palstan keskiarvo; sopisin varmaan monelle iän puolesta isäksi.

Kolmen vuoden seurustelusuhde, joka oli henkisesti erittäin vahva ei niinkään seksuaalisesti, tuntuu nyt kevään aikana päättyneen kuin seinään.

Pahinta on kun rakas ei anna mitään selityksiä, ei myönnä että haluaa erota,mutta ei myönnä myöskään että jatketaan entiseen malliin.

Mikä ihme voi naisen tehdä tälläiseksi? En jaksa uskoa kolmannen osapuolen ilmestymiseen kuvioihin, sillä sen kyllä vaistoaisi.

Olemme asuneet erillään omissa talouksissa ja tavanneet vähintäin viikottain ja useamminkin.Soitelleet tiiviisti ja pitäneet tekstiviestiyhteyksiä. Nyt ne on loppu ja viesteihin ei tule vastauksia. Pari kertaa viimeisten kuukausien aikana olen saanut hänet puhelimeen,mutta langan päässä on ollut hyvin viileä ja kliinisen asiallinen nainen. Tuntuu, että aivan vieras ihminen kuin se jonka tapasin.

Ikävinta on se, että en saa mitään vastauksia? Olen miettinyt öitä, että olenko loukannut häntä jotenkin,mutta en saa mitään sellaista mieleen. Suhteemme oli aika riidaton ja toverillisen hellä.

Olen yrittänyt päästää itseni irti kokonaan,mutta se on vaikeaa. Kaiken lopullisuus tuntuu kauhistuttavalta ja syvästi ahdistavalta. Ja heikkona hetkenä sitten sorrun tekstiviesteihin ja niiden jälkeinen masennus on syvä,kun vastausta ei tule enää. Kaikki hellät sanat joita vuosien varrella läheteltiin ovat nyt loppu.

Kyllähän minun pitäisi jo tällä elämänkokemuksella ymmärtää, että en voi omistaa ketään täällä ja ketään täältä ei saa mukaansa. Jokainen ihminen tekee omat valintansa elämässään.Jos rakkain on ajatellut olevansa onnellisempi ilman minua,niin en saa olla esteenä toisen onnelle. Kaiken tämän tiedän järkitasolla,mutta tunne sanoo aivan muuta. Tunne sanoo, että minun ikävä,hyvin ikävä.

Jussi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu