kertokaa hyvät ihmiset kuinka kauan tää tuska kestää? vaimo halus eron. väittää että ei oo enää tunteita.mä rakastan sitä kuitenkin vielä. onx mitää mahdollisuuksia että vaimo palais takas. mä olen ihan maassa. tätä tuskaa ei kestä. auttakaa kertomalla mitä teille on tapahtunut. pliis.
avioero
kalle
102303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kerropa Kalle vähän taustaa: pitkäkö liitto teillä on, minkä ikäisiä olette jne..?
Meillä oli samantapainen homma, minä halusin erota ja muutinkin pois. Mies ei millään olisi halunnut erota. No, asuttiin 2 kuukautta eri osoitteissa, ja sinä aikana ajatukset selvisi ja asiat loksahteli takasi kohdilleen.
Ensin olin ihan varma, että liitto on loppu ja paluuta ei missään nimessä ole. Mutta kun yhtenä iltana syvennyimme miehen kanssa tuntikausia kestäneeseen keskusteluun, huomasin, että niinpä ne tunteet kuitenkin jossakin vielä on. Liittoa takana 20 vuotta, reilut nelikymppisiä olemme.
Niinpä vedimme hakemuksen pois, ja muutin takasin kotiin ukon ja pojan luo. Ja näin on hyvä. En väitä, että olo olisi kuin vastarakastuneella, mutta hyvä, lämmin, turvallinen olo on ja sellainen syvän rakkauden tunne minusta löytyi.
Joku neljänkympin kriisi ja itsenäistymisen tarve kai minulle tuli, ja tunne ettei toinen ymmärrä minua enää ollenkaan.
Mutta siinä maailmaa tovin katseltuani tajusin, ettei minua kyllä kukaan muu ymmärrä niin hyvin kuin tämä oma mies.
Yritähän lähestyä sitä vaimoasi ja varoen kysellä, olisiko mitään tällaista taustalla. No, voihan olla toinen mieskin, sekin on mahdollista. Mutta sanoisin, että toivoa on aina. Yritä päästä keskusteluyhteyteen vaimosi kanssa, ole sitkeä, älä luovuta!
Erohakemus on jätetty.Mies on asunut muutaman viikon pois kotoa, käynyt välillä hakemassa postiaan.
Rakastan häntä, mutta hänellä on jo toinen.
Tuskinpa hän palaa.Jaksan kuitenkin vielä vähän aikaa toivoa.
Sillä niin vain kävi. En rakastanut niinkuin olisi pitänyt. Muutuin kaveriksi ex-miehelleni. Ilman intohimoa oli turha seistä saman katon alla. Parempi näin - ja takaisin on turha odottaakaan.
se helpottaa jossain vaiheessa. Voisit hakea vähän apua itelles. On olemassa erilaisia eroryhmiä ja semmosia. ota selvää. Vuosi menee niin et on eksyksissä, mut kyllä sieltä alkaa aurinko paistaa risukasaan. Voin vakuuttaa.
samoin kävi,vasta avioiduttuamme sain lähteä,rakastan ja odotan yhä,ehkäpä lopun elämääni.
lähdöstä paljon aikaa?
reilu pari kuukautta
helpotti huomattavasti kun vuosi kului umpeen. Pari kuukautta on tosi lyhyt aika. Mä tiedän että tuntikin on pitkä kun tuntee tuskaa, mutta ehkä pikkuisen helpottaa tietää, että tuskan jälkeen voi saada jotain upeaa ja hienoa elämään. Ensin tajusin, että vau, minähän pärjään tässä ihan itsekseni. Sitten muutaman irtosuhteen jälkeen tuli elämään ihminen, joka oli kokenut samoja juttuja. Meillä on hieno suhde. Elämme elämäämme toinen toistamme tukien ja vietämme vain laatuaikaa yhdessä. Yhdessä emme asu, mutta minun kotini on hänen kotinsa ja päinvastoin. Emme riipu toisissamme, teemme kaikkea kivaa yhdessä ja pyrimme välttämään niitä karikoita, johon vanhat jutut kaatuivat. Uskon että sinulle käy samoin. Tärkeintä on välttää katkeroitumista. Puhu ja puhu ja puhu jonkun kanssa. Tuhkasta se feenikslintukin nousi.
SE voipi olla yhtä tuskaa,kun toinen lähtee.Mut oletko miettinyt todellisia syitä miksi vaimosi lähti?Kokemuksesta voin sanoa ,että sitä kyllä antaa viestiä aikaisemmin ennenkö lähtee.Mut se saataa ettei mies viestiä ymmärrä.Meidän erosta alkaa olla 4 kuukautta hyvin on menny.Nyt todella nautin elämästäni täysillä!!
Olet samassa tilanteessa näköjään kuin minäkin. Eropaperit olivat jo vireillä aikaisemmin, mutta kun nyt sitten toisen muutto on konkretisoitunut, alkaa se pahin tuska tuntua tuntua hirveän kipeältä. Yksinäisyys, hylättyänä oleminen ja kaiken tulevaisuuden toivon poisottaminen on kyllä kamalin tunne, mitä minullakaan on koskaan ollut.
Etenkin yöthän ne niitä kauheimpia ovat.
Ehkä ainoa jollakin lailla helpottava asia voi olla sullekin, että näet miten paljon meitä kohtalotovereita on. Minua se ehkä ainakin vähän helpottaa.
Sitä tietysti odottaa palavasti, että se toisen hulluus menisi ohitse ja kaikki olisi entisellään. En osaa sanoa kuinka realistista näin on ajatella, mutta minkäs ihminen tunteilleen voi.