niin meikäläinen häipyy näiltä leveysasteilta. Siinä on selkeä viesti kunnan johdolle. Laitatte rahaa kaikkeen hömpötykseen vaikka kirkkomaa täyttyy vainajista ja veronmaksajat vähenee vuosi vuodelta. En ole nähnyt viime vuosina ensimmäistäkään esitystä, mikä lisäisi kunnan tuloja järkevästi. Jääkarusellia ja saunatonttuja tuetaan mutta nämä rahat ovat valuneet hukkaan, minun verorahani. Oletteko unohtaneet kokonaan mistä kunnan rahat tulevat?
Jos vielä nostatte veroprosenttia
Anonyymi-ap
39934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Taidat olla suurikin veronmaksaja? 20 000 e / vuosi?
Sinunlaisesi vain työllistävät järjestelmää. Että Terve, saa poistua
No,mistä ne rahat tulevat Suurin osa tulee valtiolta,että sillai
Meillä verot ja maksut kohtuullisia vimpeliin verrattuna.
Justiin näin! Viime vuonna päätettiin ettei tänä vuonna tehdä verotettavaa tulosta yrityksessä!
Kyllä verokapina on jo 2 viimeistä vuotta nostanut päätään! Syitä on holtiton rahan käyttö veron saajan taholta, sekä ylempien toimihenkilöitten verojen maksaminen muualle kuin Lappajärvelle.
Kunnan johtavien virkamiesten pitäisi asua itse Lappajärvellä.
Maksathan veroja siltikin ehkä kuukausittain jos on joku yritys?
Päätettiin että ei tehdä tulosta. Hah!
Luulenpa että jos sulla on edes joku yritys, on se kykenemätön kommenttiesi perusteella tekemään mitään. Lähinnä tappiota ja konkurssin.
Onnittelut;)
30 vuotta paikkakunnalla toiminut yritys! 😊
Näin on. Kunnon maalaistollo
Varmaan helvetin kova yritys. Pitäisikö antaa kunniamerkki kuusenoksa briljantein.
Se, että et revi joka pennosta siellä perseenreiässä (Lappajärvellä) tulee olemaan hidas ja varma tuhosi.
Ken on hän, joka on entinen Lappajärveläinen ja jostakin syystä katkera Lappajärveläisille!
Aimo Surakka? E Presley?
lappajärveläinen kirjoitetaan pienellä
Aasialaisia ja saunatonttukirjan ostajia vaan ehtitään. Oma väki jää vain maksumieheksi. Tällaista saa kun etelän miehet visioi kunnan suuntaa vailla tolkkua tavallisen ihmisen elämästä.
Jos asuu muualla, niin näkee Lappajärven vain turistikohteena ja kuntaliitoskohteena sekä helposti unohtaa paikkakunnan asukkaat.
Tyhmät päättäjät esti tuulivoimalat, nyt olisi veroprosentti lähes nollassa.
Tosi on!
Lienee kuitenkin fakta, että Lappajärvi on kussut omiin muroihinsa jostakin 85-vuodesta lähtien.
Jos siellä joku etelän mies häärää on se voi voi. Tyhmiltä rullataan rahat. Aina rullattu ja tullaan rullaamaan.
Eikö kunnanvaltuusto valitse osittain virkamiehet kunnalle? Mitä täällä itkette? Toimintaa vai ollaanko sitä niin velttoja että asioihin ei pystytä vaikuttamaan. Varmaan...
Kunnanvaltuusto nauttii kunnan korkeinta päätäntävaltaa ja voi tehdä halutessaan päätöksiä eroittaa virkamiehiä . Hyvin todennäköistä on , että tällaiset tapaukset menisivät äänestykseen. Mikäeli yli 50% valtuutetuista on sitä mieltä , jotta potkut persuksille niin sitten pystyy vapauttamaan tehtävistä . Erottamis prosessissa täytyy löytyä kuitenkin painavat perusteet , huvikseen kenellekkään ei potkuja jaeta.
Varhaiskasvaus maksaa paljon enemmän alajärvi vetoisena kuin kauhava vetoisena. Katso asia kunnan päätöksistä.
no asioita voi tulkita monella tavalla , varsinki jos on fanaattinen kauhavan kannattaja
Mihin tarvitaan varhaiskasvatusta kun ei ole mitä kasvattaa?
Taitaa kunnanhallitus olla varsin aikaansaava Lappajärvellä?
minulla pyyhkii hyvin. en ole päivääkään ollut palkkatyössä, ainoastaan kortti linjalla, nyt eläkkeeni on noin 900 euroa kuussa, josta ei mene veroa, olen terve olen vältellyt aina ruumiini rasittamista, pyrkinyt hyviin harrastuksiin eipä minulla ole juuri huolia koska pieni vuokra jossa runsas asuntotuki ei ole huolta pesukoneen tai lieden rikkoutumisesta kyllä yhteiskunta korjaa.voisin nyt lopuksi sanoa kyllä suomi on hyvä maa.
Jos johtavat viranhaltiat maksaisi veronsa Lappajärvelle, sillä veromäärällä saatais monenlaista hyvää paikkakunnalle.
hullu paljon tekee työtä, viisas pääsee paljon helpommalla.
Tämä on totta. Täällä touhotetaan monenlaista joutavaa mutta yrityksiin ja perheisiin ei investoida. Tästä on tullut hupikunta jääkaruselleineen ja saunatonttuineen. Monta vuotta tämä meno ei voi jatkua, eikä minullakaan ole intressejä maksella kovapalkkaisten johtajien palkkoja, jotka eivät viitsi viettää edes puolta viikkoa työpaikallaan. Vimpelin kunnanjohtajaa näkee useammin Lappajärvellä, kuin meidän omaa. Sille voisi antaa vaikka molemmat kunnat johdettavaksi, tuskin se ainakaan huonommaksi menisi.
Vaihetaan saunatonttu saunamajuriin
Justiin näin!
Meillä skp:ssä ei nosteta lahtareiden veroja!
Minä en taho mitään siltoja ja/ tai aasilaisia tänne jos verot nousisi,. maksakoon ite se kuka niitä tänne tahtoo
Ei Eeron jälkeen ole kunnan homissa ollut itään tolkkua.
Justiin näin!
kuinkahan vaan oli oikeasti tuokin
Kenen Lappajärvisen sukulainen kunnanjohtaja on, sukulaisuus pätevöittää lappiksella hommaan kuin hommaan.
Sorjosen sukulainen.
Sorjonen on kuulemma huonolla hapella.
Hei. Olen paikallinen. Älkää valittako. Minullakin, kuten 95% lappajärveläisistä on vain yksi synnynnäinen vaiva: puhdas idiotismi.
Joten ystävät mennään eteenpäin kuten Juti aikanaan. Persvako Nississä vilkkuen, läskin massun kanssa jopon sarviin nojaten.
Justiin näin!!