Euroopassa on naapurivaltiomme aloittama sota. Venäjä on aloittanut hybridihyökkäyksen itärajallamme, joka on jouduttu sen takia ensimmäistä kertaa toisen maaiomansodan jälkeen kokonaan sulkemaan. Muuallakin maailmassa soditaan ja jännitteet kasvaa: Palestiina, Venezuela, Taiwan, Homusin salmi,...
Suomessa lapsiköyhyys kasvaa. Suomessa arvioidaan ensi vuonna elävän köyhyysrajan alapuolella jopa 140 000 lasta (määrässä kasvua17 000 lasta). Pisa-tulokset ovat jatkaneet laskua jo kohta 20 vuotta. Valtion talous on kroonisesti alijäämäinen, tiestö huonommassa kunnossa kuin koskaan, nuorten väkivaltarikollisuus kasvaa, mielenterveyshoito takkuaa jjne.
Päivi Räsänen on valittu ylintä valtiovaltaa Suomessa käyttävän eduskunnan jäseneksi. Hän edustaa vielä hallituspuoluetta. Mutta kaiken tämän keskellä AINO ASIA joka Räsästä jaksaa kiinnostaa on homot.
Räsäsen toiminta halventaa eduskuntaa ja koko Suomen kansaa.
Suomessa lapsiköyhyys kasvaa. Suomessa arvioidaan ensi vuonna elävän köyhyysrajan alapuolella jopa 140 000 lasta (määrässä kasvua17 000 lasta). Pisa-tulokset ovat jatkaneet laskua jo kohta 20 vuotta. Valtion talous on kroonisesti alijäämäinen, tiestö huonommassa kunnossa kuin koskaan, nuorten väkivaltarikollisuus kasvaa, mielenterveyshoito takkuaa jjne.
Päivi Räsänen on valittu ylintä valtiovaltaa Suomessa käyttävän eduskunnan jäseneksi. Hän edustaa vielä hallituspuoluetta. Mutta kaiken tämän keskellä AINO ASIA joka Räsästä jaksaa kiinnostaa on homot.
Räsäsen toiminta halventaa eduskuntaa ja koko Suomen kansaa.
Vastaukset 49
Vanhimmat
On hänellä toinenkin kiinnostuksen kohde. Saada köyhät lisääntymään pakkoraskauksilla. Lisää kunnanelättejä ja köyhiä lapsiperheitä.
Aivan. Uskonnollisen laitaoikeiston resepti ympäri maailmaa: homot ja abortti.
Homot eivät tarvitse aborttia, mutta periytyykö homoseksualismi, kuten lapsettomuus? On se luontoäiti ihmeellinen.
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#181691488
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
ArtoTTT
Pitäisi ensin tarkistaa faktat ennen kuin hevonp****** alkaa päästelemään, esim. tässä Päivin neljä päivää vanha kirjoitus, sieltä KD lehdestä voit muitakin kirjoituksia lukea.
https://www.kdlehti.fi/2023/12/14/lapsen-raiskaus-kesken-koulupaivan-herattaa-huolen-koulujen-turvallisuudesta-paivi-rasanen-sanoo/
ArtoTTT
Tässä Päivin noin viikon vanha kirjoitus mm. niistä kaipaamistasi Pisa tuloksista, eikö kiinnosta, eikö saa revittyä pilkkaotsikoita?
https://www.kdlehti.fi/2023/12/07/avokonttorikoulut-ovat-tuoneet-levottomuutta-paivi-rasasen-mukaan-on-huolestuttavaa-etta-suomalaispojat-menestyvat-tyttoja-huonommin-kaikilla-osa-alueilla-myos-matematiikassa/
Aivan Räsänen ratsastaa myös klikkiotsikoilla. Kaikki muut raiskaukset tapot ja muu väkivalta on Räsäsestä ilmeisesti ok, koska ei niihin ole nähnyt tarpeen puuttua. Tämä uutinen sai ilmeisesti niin paljon klikkauksia että julkisuusriippuvainen Räsänen päätti ratsastaa raiskatulla lapsella julkisuuteen kuin hurskas kristitty ainakin.
Päivin X:ssä homot on vahvasti esillä. Ei vanha koira opi uusia temppuja.
Onkohan Räsänen juutalainen hullu ? Sehän avasi uusia rajan ylitys paikkoja venäläisille ! Maanpettäjä.
Koira onkin Raamatussa se mitä Vietnamissa syödään hot DOG ja pilalle leikattuja koiria eräistä.
Ileämestyskirja luku 11 sijainti missä se on.
PÄIVI ONKIN VENÄLÄINEN VIHAA SUOMALAISIA
Vastaanottokeskukset kuluttaa meidän rahoja heillä on yk tukirahaa millä maksaa ruokansa vuokran sähkön pesuaineet itse.
"Kaikki muut raiskaukset tapot ja muu väkivalta on Räsäsestä ilmeisesti ok, koska ei niihin ole nähnyt tarpeen puuttua."
Ja sinun mielestä Gazan sota on ihan jees ja holokausti oli kiva juttu? No kun et kerran näe tarpeen puuttua niihin niin ajattelet noin.
Putinin trolli taas asialla typerän aloituksellaan!!!
Onko tosiaan ainoa asia, mistä sinä olet kiinnostunut, Päivi Räsäsen haukkuminen? Päivi ei ole puhunut tai kirjoittanut homoudesta moneen viikkoon, mutta hänen parjaajansa vouhottavat siitä päivittäin.
Vai ri moneen viikkoon? On tietenkin. 😂
Päivi ja Putin Tavja ja Putin.
Räsänen on häpeäksi koko eduskunnalle. Onneksi ei ole ministeri. Ministerikaudellaanhan hän munasi totaalisesti kun meni sanomaan, että uskonollisten fundamentalistien tulee noudattaa omien pyhien kirjojensa sääntöjä eikä Suomen lakia. Tuohan oli suorastaan terrorismiin yllyttämistä.
Niin ja jahtasi ystävänsä varastettu polkypyörää, että miksi sitä ei löytynyt....
https://yle.fi/a/3-5468019
Sinä yksin häpäisit itsesi valehtelemalla, kuten aloittelijakin,
Räsänen ei ole tuollaista sanonut Munasit sortumalla vääristelyn pohjalta mustamaalaamiseen.
Onko sinulla ainoa asia, mistä olet kiinnostunut Päivi Räsäsen rienaaminen ja valehteleminen:
" Mutta kaiken tämän keskellä AINO ASIA joka Räsästä jaksaa kiinnostaa on homot."
Juu kyllä maalliset lait kuuluu kaikille uskonnosta riippumatta myös tasa arvo ihmisoikeudet sekä oikeus muuten terveydenhoitoon myös Suomen suomalaisille eikä vain muille.
Räsänen AVASI RAJALLE LISÄÄ YLITYS PAIKKOJA TERVETULOA ROSVOT RYÖSTÖLLE
Kannattaa valvoa koko yön ja yöt ettei men eohi sanaakaan räsäsen kuvitelluista sanomisista !
ei kai vaan jokin toinenkin pakkoliike seuraa jokaista askelta !?
Työpaikalla on joskus pakko valvoa!
Työpaikkakiusaajat onkin kaikki uskontohulluja
Voihan Räsänen tulla kääntymykseen luopua lakihenkisestä harhaopista ja tulla uskoon. Joskin silloin homouden käsitys muuttuu vain siten ettei laki heitä tuomitse homoudesta, vaan he ovat pahantekijöinä lain alaisia. Joskin silloin eivät ole mikään erityisryhmä, vaan siihen joukkoon kuuluu kaikki muut paitsi Jumalan lapset Hengessä. Ne ketkä Jumala on armahtanut ja sinä armoa Räsänen voisi anoa.
Päivi Räsänen edustaa ajatuksineen alkuseurakunnan ajoilta asti periytyvää klassista kristinuskoa, jota edustavat Päivi Räsäsen lisäksi maapallon noin 2 miljardin jäsenen valtakirkot, katolinen kirkko ja ortodoksiset patriarkaatit. Suomen luterilainen kirkko on vain harhautunut käytännön tasolla 2000 vuotta voimassa olleesta opistaan, mikä antaa väärän käsityksen Päivi Räsäsen ja kristinuskon suhteista. Päivi Räsäsen käsitykset edustavat kristinuskon valtavirtaa maapallolla.
Räsänen on lahko eriseurat ja synagogat hampaat irvessä. Ei siellä evankeliumia kuulla vaan sääntöjä.
Päivi Räsänen edustaa ajatuksineen maapallon kristillistä valtavirtaa. Pieni Suomi ei edelleenkään ole maapallon suurvalta.
>>>"Euroopassa sota ja Räsäsen ainoa asia on homot"<<<
Räsänen leikkii vielä hiekkalaatikolla.
Räsäsellä on kyllä jokin fiksaatio tuohon homouteen.
Eipäs ole, vaan kadotukseen menevät poimivat Päivi Räsäseltä nuo homouteen liittyvät asiat Päivi Räsäsen esittämien muiden asioiden joukosta suurempaan julkiseen käsittelyyn.
No Bible kuitenkin Jeesus sanoo älkää lausuko kadotus tuomioita millä te tuomisette sillä teidät tuomitaan.
Millä tuomiolla tekin olette samalla tuomiolla itse.
Suomen luterilainen kirkko ja sen traditiosta luopuneet jäsenet ovat kadotustuomion omat.
Onkos kuumaakin siellä helvetissä sulla nyt?
:3
"Ylintä valtiovaltaa käyttävän eduskunnan...", Nyt on kyllä kirjoittaja pahasti tipahtanut kehityksestä.
Suoraan asiantuntijan arvio uudesta perustuslaista, joka astui voimaan jo 10 vuotta sitten: siinä ei ole ollenkaan demokratiaa.
Ja kiinalaiseksi se muuttuu myös hallituksen osalta, joka ottaa vastaan suoraan määräykset epädemokraattiselta EU-komissiolta (diktatuuri), ja on pakotettu laittamaan määräykset voimaan asetuksina (hallituksen pakkolaki) ministeriöiden kautta.
Ette löydä sen enempää demokratiaa kuin mitään itsenäisyyttäkään Suomen perustuslaista.
Mutta erinomaisen hyvin tämä on kyllä kansalta salattu.
Joka ainoa Suomen poliitikko ja presidenttiehdokas on tällä hetkellä maailman suurin valehtelija teille.
Sanoit: "Ette löydä sen enempää demokratiaa kuin mitään itsenäisyyttäkään Suomen perustuslaista.."
Tässä linkki perustuslakiin:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Yksi pätkä perustuslaista:
"Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta."
Kyllä tuo kuulostaa demokratialta. (demokratia=kansanvalta)
Eli valta Suomessa ei kuulu EU:lle. EU:sta voidaan erota heti kun eduskunta niin päättää. Näin on tehnyt myös Iso-Britannia. Kyllä Suomi perustuslain mukaan vaikuttaa itsenäiseltä valtiolta.
Kirjoituksesi halventaa Räsästä. Ei hän keskity homoihin, mutta siteraamansa kohdan ja mielipiteensä ansiosta hänet on leimattu hyvin yksipuolisesti.
P.Räsänen on kiinnostunut homojen taivasasioista, jonne he ei pääse jolleivät uudestisynny ylhäältä ja tee parannusta. Taivaaseen ei mene mitään syntiä ja myös homojen on tehtävä parannus.
Jumala on suvereeni sanomaan mikä on syntiä hänen edessään. Tätä totuutta Päivi ei piilottele.
>>>"taivaaseen ei pääse mitään syntiä"<<<
"sillä liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa , eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta"
1 Kor: 15
"Minä viheliäinen ihminen , kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumista ?"
"Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen , meidän Herramme kautta ! Niin minä siis
tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia , mutta lihalla synnin lakia." Room: 7
"joka on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja , ja VARSINKIN uskovien" 1 Tim: 4: 10
varsinkin , ei ole sama kuin ainoastaan.
tiedoksi.
Haluaako joku muu kuin uskova pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia?
Täytyy ensin palvoa Jeesuksen nimeen tosi Jumalaa kirottuna ja kuoliaaksi kidutettuna ja perata taivasten valtakunta pois ennen kuin tuo edes onnistuu.
Löytyy Gal.3:13, 1.Kor.5:7, Matt.13:33
Kokeilepa tehdä tarjous ei-uskovalle, niin ei takuulla onnistu kaupata.
On uskottava Saatanaan, että tuo onnistuu. Ja jos ei-uskova ei usko edes Jumalaan, niin mahdotontahan se on.
No Räsänen on ollut varsin hiljaa nyt. Liekkö Essayah vannottanut olemaan presidenttivaalien aikana ettei menetä ihan kaikkia ääniä.
Pitää paikkasa. Essayah on huomannut että homoja lyömällä saa sen 4 prosenttia kasaan mutta jos haluaa enemmän niin on syytä Päivin laittaa suuta suikemmalle.
No te Räsäsen rienaajat olette olleet sitäkin enemmän äänessä.