Suomen palestiinalaiset radikalisoituneet ja tällöin

ovat uhka suomen turvallisuudelle, onkin aika alkaa rakentamaan leirejä.
5173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näkee että olet persu. Et osaa kirjoittaa oman isänmaasi nimeä oikein.

Äänestä

Jaa mitä ne täällä kostaisi tai itsenäisyystaistelua kävisi ?? Äärioikeisto natsipersut ei onnistuneet terrorismi aikeissaan !! Supo ja KRP on hyviä . Jylpuyöyhöyh.

Äänestä

Yliopiston vasemmistolaisten hamasmielenoistus.

Poliisi otti kiinni kolmetoista mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla keskiviikkoiltana sen jälkeen, kun palestiinalaisia tukenut mielenosoitus oli päättynyt yliopiston päärakennuksen sisällä. Yksi ihminen otettiin kiinni Helsingin yliopiston päärakennuksella ja loput 12 Porthaniassa.

Helsingin poliisi kertoo tehneensä kiinniotot poliisilakiperusteisesti rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Kiinniotettuja epäillään niskoittelusta poliisia vastaan. Osaa epäillään myös haitanteosta virkamiehelle.

Äänestä

Onhan nämä rättisankarit semmoisia ettei ne nää malkaa omassa silmässään.

Äänestä

Niin itse ne tekee rötöksiään toisia vastaan sitten kun niille niin se onkin hirveän väärin ja helevetinmoinen huuto ja koston vannominen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ovat uhka suomen turvallisuudelle, onkin aika alkaa rakentamaan leirejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu