Olen alle 30 ja ollut naimisissa kolme vuotta. Sitä ennen asuttiin vuosi yhdessä. Alusta lähtien oli selvää, että mennään vaimon pillin mukaan; onhan hän paremmin koulutettu ja kokeneempi ihmissuhteissa ym. Olen tehnyt mielestäni kaikkeni opiskellut ja tehnyt lujasti töitä. Kotitöistä minä teen suurimman osan, sen lisäksi kaikki ns. miesten työt isot remontit ym. Jo alkuaikoina tuli ilmi, että vaimo on väkivaltaan taipuvainen ja muutenkin todella herkkä räjähtämään ja mustasukkainen. Minua on alkanut ahdistamaan se etten pysty elämään normaalia elämää ilman jatkuvaa kuulustelua ja syyttelyä. Kun kesä tulee ja naiset kaduilla liikkuvat vähissä vaatteissa alkaa minun painajaiseni. Melkein joka päivä töistä tullessa joudun tenttiin, että mitäpä näit tänään ja olikos silmänruokaa jne. Ravintolassa käydessämme olen todella ahdistunut, koska tunnen että minun tekemisiäni tarkkaillaan koko ajan. Edes tarjoilijaan päin ei voi kunnolla katsoa ja olla ystävällinen, ettei vaimo suuttuisi. Ja jos jotain aihetta epäillä on niin kotona asia puidaan huutamisen ja käsiksi käymisen keinoin. Surkuhupaisaa on, että olen 190 senttinen ja urheilullinen ja vaimo kaunis ja hoikka alle 170. Silti pakenen raivoa lukittujen ovien taakse koska en halua käyttää väkivaltaa naista kohtaan. Nyt alkaa mitta olla täynnä ja mietin tosissani eroamista kun lapsiakaan ei vielä ole. Vaimo ei halua erota eikä oikein taida ymmärtää käyttäytymisensä vaikutusta minuun. Olemme puhuneet asiasta paljon, mutta lopulta paine kasvaa taas ja tappelu on päällä. Tuntuu etten haluaisi hukata elämääni tällaiseen joka ei kuulu mielestäni hyvään parisuhteeseen. Rakkaus ja kunnioitus vähenee jokaisen "hyökkäyksen" jälkeen.
Loukussa
kilt
71635
0Äänestä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähde pois tuommoisesta suhteesta. Ihminenhän tekee susta hermoraunion ja voin sanoa, et käyttäytymismalli ei tule muuttumaan. Sika naiseks...
Vieläkö funtsailet eroa?????????Ei saakeli,lähe kun vielä voit,tilanne ei parane,päinvastoin,,ja ajattele,jos vielä lapsia tulisi,silloin sinä kusessa olisit,nasellasi olisi etulyöntiasema,tilanne pahenis.Toivon että otat järjen käteen ja häivyt!!!
..mieltä olen minäkin! Juokse villi lapsi, juokse kauemmaksi. Juokse henkesi edestä....
...ennen kuin tilanne pahenee. Itse olen nainen ja mieheni ruvennut pikkuhiljaa käyttämään yhä enemmän henkistä väkivaltaa/manipulointia/kontrollia jne.. Nyt olen vuosien jälkeen niin "pikkuhiljaa nujerrettu" etten itse edes ensin tajunnut mistä paha oloni johtuu. Sitä turtuu siinä tilanteessa uskomaan että tällainen elämä on "normaalia", vaikka se on kaukana siitä. Ja mieheni myös saanut minut usomaan että syy on minussa...Sain kerättyä voimani ja olemme asumuserossa. Koska lapsiakin on syyllisyys on hirveä itselläni. Manipuloiminen sillä hurmaava-hirviö-akselilla saa juuri minut uskomaan että kuvittelenko vaan mieheni käytöksen pahemmaksi kuin onkaan vaikka tiedän järjellä ajateltuna että hän on loukannut minua vuosia. Terapiaa, puhumista jne kyllä myös yritetty, mutta tuntuu ettei mies "tosissaan" ole sitä mieltä että ITSE tarvitsee hoitoa vaan sekin tehdään vaan "hiljentääkseen" minut. Ja tätä suhdetta ennen olin omasta mielestäni hyvinkin vahva, omaa tahtoa omaava positiivinen ihminen....ja hups, yhtäkkiä olenkin tilanteessa johon en olisi ikinä kuvitellut joutuvani :( Eli siinä vaiheessa kun henkisesti on loukussa voi olla melkein ylipääsemätöntä riuhtaista itseään irti! Voimia Sinulle!
Mietin että mistä mahtaa tuommoinen käyttäytyminen johtua. Onko se käytösmalli kotoa lähtöisin ja käsittääkö hän itse että tuo ei ole normaalia.
Mietin myös sitä millainen hän mahtaa olla äitinä joskus tulevaisuudessa.. Hänen kannattaisi jo hakea itselleen apua. Olisiko ero sitten ainut keino herättää hänet tähän todellisuuteen.
Mutta kyllä sinulla on oikeus tässä vaiheessa jo luovuttaa ennenkuin alat voimaan todella huonosti.
Kilttejäkin naisia löytyy..
Itselläni oli _täysin_ samanlainen tilanne. Pitkitin asiaa valitettavasti muutaman vuoden pitempään kuin sinä. Väkivalta meni koko ajan pidemmälle ja pidemmälle. Lopulta jouduin käyttämään itsekin voimaa vaimon väkivaltaa vastaan. Aina kun otin eron puheeksi, vaimo oli todella katuvainen, tai ainakin esitti sellaista, ja itki ja lupasi parantaa tapansa. Mutta mikään ei kuitenkaan auttanut. Neuvoni sinulle on: eroa.
Vaimosi vaikuttaa sairaanloisen mustasukkaiselta.
Hän tarvitsisi hoitoa.
Itse hän ei omaa käytöstään tajua.Eikä sitä miten hän tuhoaa suhdettanne.Ilmeisesti juuri suhteenne hajoamisen pelko on se mikä ajaa hänet tuollaiseen käytökseen.Eikä tajua tarvisevansa mitään hoitoa siihen.
Ennemmin kuin otat sen eron, niin voisit pakottaa hänet hoitoon.Sanomalla: joko lähdet hoitoon tai sitten tulee ero.
Semmoiseen loppui meillä raivokohtaukset ja nyt menee jo ihan mukavasti.
Mun vaimo sanoo mulle jopa välillä:"katsoppas miten kaunis nainen tuolla menee"