...tai siltä on ainakin alkanut tuntua.
Avomieheni äiti, sisarukset ja uusi (12v. yhdessä) mies asuvat todella lähellä, ja eilen hain tärkeitä papereita sieltä kun anoppi ei ollut paikalla vain mies ja mieheni veli.
heti kun menin sisälle sanotaan nyt vaikka antti kysyy "annatko pillua?" menen ihan sanattomaksi ja totean jotain, että en todellakaan, no mieheni veli tulee ja tilanne rauhoittuu kunnes veli lähtee ja antti kysyy menenekö sänkyyn hänen kanssaan, vatsaan että en todellakaan, niin hän ksyy miksi?, ei kerrota avomiehelleni, ei hän saa tietää.
Minua on alkanut jo pelottamaan hänen seurassaan koska ehdottelut ja vihjailut ovat alkaneet vain pahentua, koko minun ja mieheni suhteen ajan antti on onllut todella kaksimielinen, mutta viimeaikoina mennyt jo inhottavaksi. minulla on laskettuaika parinviikonpäästä ja hän on puoliväkisin tulossa synnytykseen, onneksi ei pääse missään tapauksessa, antti puhui jopa veljelleni kuinka olen luvannut ruiskuttaa maitoa hänen itsensä päällee, mitä EN todellakaan ollut sanonut. Alkaa jo hävettää. Anoppini ei juurikaan meinannut mitään kun sanoin hänelle, sanoi vain että tuskin on tosissaan vaikka onhan tuo ilkeää.
Minua on alkanut jo ahdistamaan koska joskus olen tarvinnut häneltä autokyytiä johonkin ja kun menen takapenkille, että en joudu lähelle häntä, hän sanoo tule etupenkille en mä sua raiskaa vaikka mieli tekis ja han kehuu kuinka hänellä seisoisi hyvin minun kanssa. Olen ihan järkyttynyt hänen puheistaan, joskus hän läväyttää takapuoleen tai hipelöi hiuksiani, mikä myös tuntuu erittäin epämiellyttävältä.
Olisi kiva kuulla mielipiteitä muilta, onko esim. muita jolla samanlainen tilanne?
Avomieheni äiti, sisarukset ja uusi (12v. yhdessä) mies asuvat todella lähellä, ja eilen hain tärkeitä papereita sieltä kun anoppi ei ollut paikalla vain mies ja mieheni veli.
heti kun menin sisälle sanotaan nyt vaikka antti kysyy "annatko pillua?" menen ihan sanattomaksi ja totean jotain, että en todellakaan, no mieheni veli tulee ja tilanne rauhoittuu kunnes veli lähtee ja antti kysyy menenekö sänkyyn hänen kanssaan, vatsaan että en todellakaan, niin hän ksyy miksi?, ei kerrota avomiehelleni, ei hän saa tietää.
Minua on alkanut jo pelottamaan hänen seurassaan koska ehdottelut ja vihjailut ovat alkaneet vain pahentua, koko minun ja mieheni suhteen ajan antti on onllut todella kaksimielinen, mutta viimeaikoina mennyt jo inhottavaksi. minulla on laskettuaika parinviikonpäästä ja hän on puoliväkisin tulossa synnytykseen, onneksi ei pääse missään tapauksessa, antti puhui jopa veljelleni kuinka olen luvannut ruiskuttaa maitoa hänen itsensä päällee, mitä EN todellakaan ollut sanonut. Alkaa jo hävettää. Anoppini ei juurikaan meinannut mitään kun sanoin hänelle, sanoi vain että tuskin on tosissaan vaikka onhan tuo ilkeää.
Minua on alkanut jo ahdistamaan koska joskus olen tarvinnut häneltä autokyytiä johonkin ja kun menen takapenkille, että en joudu lähelle häntä, hän sanoo tule etupenkille en mä sua raiskaa vaikka mieli tekis ja han kehuu kuinka hänellä seisoisi hyvin minun kanssa. Olen ihan järkyttynyt hänen puheistaan, joskus hän läväyttää takapuoleen tai hipelöi hiuksiani, mikä myös tuntuu erittäin epämiellyttävältä.
Olisi kiva kuulla mielipiteitä muilta, onko esim. muita jolla samanlainen tilanne?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos olisin sinä, keskustelisin välittömästi mieheni kanssa asiasta, ja pyytäisin häntä sanomaan suorat sanat "Antille" joka ei ole edes hänen oma isänsä.
Jos homma ei korjaannu, pistäisin välit häneen ihan yksinkertaisesti kokonaan poikki, niin ikävää ja hankalaa kuin se varmaan arjen sujumisen kannalta onkin.
Rauhallista kesää!
mutta hyvä ihme sentään, että on äijällä otsaa! Puhu nyt miehellesi tuosta ja sanot, että sua oikeasti pelottaa eikä naurata yhtään!
Joskus tommoset paskanaamat saa hiljaiseksi, kun alkaa puhua ihan samalla tavalla takaisin. Mutta toisia se kyllä vaan innostaa. Sano joskus ruokapöydässä, kun olette kaikki, että "juok sää antti ton kaupan maidon, mää luulin että sää tykkäät vaan naisten tissimaidosta". Hyi helvetti mikä äijä.
Älä mee sen lähelle ja sanot anoppillekin, että tulee teille katsomaan lasta, sua ja lasta ei heillä näy niin kauan kuin ei saa äijäänsä kuriin. ja miehesi olkoon MIES ja pistäköön stopin moiselle paskalle.
Tsemppiä tyttöhyvä!
Tuo ahdistelu on todellista, törkeää ja laitonta! Tuo asia on päivänselvä, mies ahdistelee sinua. Älä alistu, äläkä vähättele ahdistelua. Älä vähättele koskemattomuuttasi.
Kerro asiasta kaikille (perheellesi, miehesi perheelle ja ystäville) ja tee erittäin selväksi että asiaa ei vähätellä vaan se on vakava ja ahdistelun on loputtava! Tee asiasta myös rikosilmoitus ainakin mikäli ahdistelu ei lopu. Ei tuommoseen saa alistua! Ei vaikka muut asiaa vähättelisivätkin. Ei vaikka se alistumattomuus tarkoittaakin asioiden ja ihmissuhteiden monimutkaistumista.
Sinuna en olisi tuommosen kanssa missään tekemisissä, en vaikka mitä tarvitsisin. Sellaista autokyytiä ei ole olemassakaan että minä sen vuoksi alistuisin ahisteltavaksi.
Nuo asiat mitä kerroit ovat todella törkeitä, eivät todellakaan mitään kaksimielistä huumoria tai viatonta flirttailua! Ja tuo törkeys kyllä viittaa siihen että mies voi siirtyä sanoista tekoihin. Siksi on tärkeää että teet asiasta julkisen, mies ei saa kuvitella että sinä alistut ahdisteluun.
Tee asiasta siis julkinen, tee selväksi että sinua ei ahdistella! Varaudu kuitenkin että kaikilta et asiassa tukea saa. Moni kokee näissä tapauksissa että uhri on syyllinen kun sekoittaa heidän kulissinsa!
Ja muista että sinä et ole mitään väärää tehnyt, sinulla ei ole mitään syytä hävetä että sinua on ahdisteltu. Sinulla ei ole mitään syytä hävetä että puolustaudut ja teet asiasta julkisen.
Tuollaista ei todellakaan pidä sietää! Jos joku kohtelisi vaimoani tuolla tavalla haluaisin siitä kyllä tietää ja tehdä asiasta lopun.
Vaikein asia voi olla uskotuksi tuleminen, niin uskomaton tuo juttusi on. Voi olla että miehesikin ensireaktio olisi että varmaan liioittelet. Tuota on oikeasti niin vaikea kuvitella todeksi.
Ehkä olen katsonut liikaa amerikkalaisia tv-sarjoja, mutta minusta olisi mukava pelitilanne jos törkeydet saisi äänitettyä. Äänitettä voisit sitten esittää haluamallasi tavalla. En tiedä onko äänittäminen laillista mutta tuo on niin törkeää käytöstä etten ainakaan itse välttämättä laillisuudesta niin välittäisi.
Tsemppiä sinulle!
Nauhoittaminen on laillista silloin kun kyse on omasta keskustelusta eli on itse läsnä. Omat keskustelunsa saa nauhoittaa myös niin että sitä eivät muut tiedä.
Nauhoituksia voidaan myös käyttää oikeudessa todisteina.
saat vain pahan mielen. Anoppi yksin teille kylään vauvaa katsomaan. Ilmoita tälle "antille", ettei ole tervetullut. Yksi tuttuni teki niin, että julkisella paikalla pamautti tarjottimella päähän ja asiakas ravintolassa juoksi karkuun... Ei mikään suositeltava keino, mutta noloksi se ukko on saatava ja lisäksi suosittelen tuota äänittämistä. Vie poliisille ja nosta syyte kunnianloukkauksesta.
sanoa suoraan vaikka tähän tyyliin että " mieheni on tosi mies ja hän riittää minulle enkä tarvitse vanhoja tuhkamunia". joku tällainen ainakin ensiksi ennenkuin menee vaikka poliisin puheille. ettei mene riidaksi koko suvun kesken.
ikävää jos lapsi menettää vaikka toisen mumminsa sen takia.
jos jutut vaan jatkuvat, kerro miehellesi, anopillesi ja mahdollisesti poliisillekin jos mies ei muuten usko.
ehkäpä miehesi voisi kahdenkesken sanoa isäpuolelleen muutaman painavan sanan käytöksestä. silloin "antti" tietäisi, että olet tosissasi ja myös muut tietävät hänen puuhistaan.
toivottavasti saat apua "antin" ällöttävään käytökseen.
olenhan minä kovaa vastaan aina joskus sanonut pienemmmissä vihjailusissa, mutta näissä sänkyhommissa olen mennyt käytännössä sanattomaksi.
Moni tietää Antin käytöksen ja mieheni isovelikin on jopa hänelle sanonut että voisi pitää suutaan soukemmalla.
Minusta tuntuu, kun en sen paremmin tiedä, että kärsiikö tämä mies kuinkakin pahoista mieliala häiriöistä. Hän on entinen alkoholisti ja nykyään syö diapameja, särkylääkkeitä minunmielestä paljon. huomaa käytöksestä aina milloion lääkitys on kohdallaan, kun saa itse kumminkin valita annostusta.
Tänä aamunakin hän alkoi heittää likaisia juttujaan kun vein hänen oman 11v. poikansa kevätjuhliin. sen pienen hetken aamusta niin hänen päässän liikkuu jo vaikka mitä synnytyksestä petipuuhiin. Liittyen tietysti muhun ja häneen.
Anoppinikin seisoo bieressä, mutta ei luultavasti kuullut.
jos ei tuollainen käytös lopu.
en tiedä onko poliisikaan oikea paikka, mutta tuntuu jotenkin pelottavaltakin että joudut oleilemaan kyseisen miehen lähellä.
jos edes miehesi veljen sanaa hän ei usko, tulee mieleeni, että onko "antti" luonteeltaan sellainen, että hän voisi ehkä jotain tehdäkin?
miten hän suhtautuu lapsiin? mielessäni on ikävä tapahtuma omasta lapsuudestani, jossa samassa kylässä asunut vanhempi naimisissa ollut lapseton mies huuteli ikävyyksiä ja näytti mm. pornolehtiä kaukaa meille lapsille koulumatkaa kulkiessamme.
pelkäsin ylikaiken tätä miestä, mutta ei parikymmentävuotta sitten asioihin puututtu. talviaamuisin pimeällä hän oli taskulampun kanssa ikkunassa ja sytytti ja sammutti vuoroin lamppua.
aina hänellä oli karamelleja avettu aski taskussa, mutta pappani aina kielsi niitä ottamasta , koska pelkäsi miehen pitäneen karkkeja vehkeissään. jos otimmekin namut, heitimme ne aina ojaan vähän matkan päästä.
yhtenä päivänä hän tuli meille, kun olin juuri tullut koulusta kotiin.hän istuutui viereeni ja alkoi puristella rintojani paidan läpi ja hieroi alapäätäni housujen läpi.puhkeisin itkuun muttei hän lopettanut. kun äitini tuli onneksi kotiin, hän lopetti. menin itkien vanhempieni sänkyyn ja mies selitti, ettei tarkoittanut pahaa, hän vain kokeili miltä nuori tyttö tuntuu.
ikinä en ole antanut anteeksi tälle ukolle, ja asia painaa mieltäni vieläkin, vaikka hän on kuollut jo yli viisitoista vuotta sitten.nytkin pyyhin kyyneleitä :(
en tarkoittanut pelotella sinua, haluan vain ottaa huomioon, ettei hän tekisi lapsille mitään.
seksisairaista kun ei koskaan tiedä.päällimmäinen ajatus on vain oma tyydytys, ei muiden halut tai mielipiteet.
ehkä sittenkin poliisi voisi olla oikea paikka, ainakin voisit kertoa hänelle, että jos ei ahdistelu lopu, tulee poliisiasia.
voimia sinulle vaikeassa asiassa!
Sinulla on oikeus pitää puolesi kertomalla kaikille millainen antti on. Aloita velipojasta, joka on kuullutkin tätä puhetta. Kerro miehellesi ehdottomasti. Sano, että lapsesi ei tule olemaan koskaan tuon miehen lähietäisyydellä, ethän voi tietää miten hän kohtelee pikkulapsia. Epäilet häntä namusedäksi.
Kenenkään ihmisen ei pidä sietää moista seksuaalista häirintää. Sano lujasti antille, että lopettaa tuon puheen tähän. Älä mene samaan autoon hänen kanssaan kahden. Kävele vaikka mieluummin. Hän käyttää valtaansa sinuun kun olette kahden. Juuri tuollainen ihminen on vaarallinen, koska hänen sadisminsa vain kasvaa toisen hädästä.
Asioiden kahdenkeskisenä pitäminen on palkinto ja yllyke tuommoiselle ahdistelijalle. Kun ahdisteltu ei kerro kaikkea muille (yleensä vieläpä niitä törkeimpiä asioita) niin ahdistelija voi luottaa että törkeydet pysyvät kahdenkeskisinä. Tämmöisten asioiden julkistamisella on negatiivisetkin puolensa, mutta salassa pitämisellä on vielä negatiivisemmat vaikutukset.
Tässäkin tapauksessa vissiin on muille kerrottu vain lievimpiä törkeyksiä ja osa niistäkin tavallaan vain epäilyksinä? Se on aika vaarallista. Koko totuutta tietämätön ei luonnollisestikaan voi reagoida asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Pahimmassa tapauksessa ahdisteltua pidetään huomionhakuisena tai muuten seonneena.
Minä en kyllä suosittele näitä "sano sille törkeämpiä törkeyksiä" ja "oma mies riittää minulle" tyyppisiä vastalauseita. Vastatörkeyksistä ahdistelija saattaa nauttia ja se ei merkitse ahdistelijalle mitään riittääkö ahdisteltavalle oma mies vai ei.
Julkistettu totuus ja päättäväinen koskemattomuudestaan tinkimättömyys ovat ainoat toimivat vastamenetelmät.
Se on yksi tehokas vastakeino että kertoo ahdistelusta HETI muille. Tuo mies kun kyselee sitä "pillun saamista" vaikka muita olisi paikallakin niin minä kertoisin asiasta HETI muille. Tilanteesta riippuen vaikka kovaäänisesti sanoisin että "vai pillua taas ruinaat? nyt saatana lopetat sen pillun ruinaamisen!!" Kyllä luulisi tulevan ahdistelijalle selväksi että ahdistelu ei ole mitään turvattua kehdenkeskistä "seurustelua"!
Asiassa on siis mielestäni vain kaksi vaihtoehtoa ja kumaakin voi käyttää. Voi kertoa ahdistelusta rauhallisessa tilanteessa kaikille ja tehdä selväksi että ahdistelu loppuu tai voi rikkoa ahdistelun kahdenksekisyyden heti kun ahdistelu tapahtuu.
Tärkeintä on kuitenkin tehdä selväksi että asia ei ole kahdenkeskinen ja että ahdistelun on loputtava ja että ahdistellulla ei ole mitään hävettävää asiassa vaan tuomitsemisen ainoa kohde on ahdistelija.
Tämäkin tapaus on erittäin vaikea koska sen esiin nostaminen voi rikkoa monen henkilön välit, mutta edelleenkin olen sitä mieltä että sellaista autokyytiä tai sellaista ihmissuhdetta ei ole minkä menettämisen pelon/mahdollisuuden vuoksi alistuisin tuommosen ahdistelijan ahdisteluun.
Ja alistumista se on kun ei tee kaikkeaan koskemattomuutensa puolustamiseksi. Alistumista se on kun ei kerro koko totuutta edes lähimmilleen ja niille ketkä voivat asiaan vaikuttaa.