Millainen ero?

Olin vuosia yrittänyt kertoa, mikä minusta tuntuu pahalta. Perheasiainneuvottelukeskuksessa, kahden kesken, kirjojen avulla... ei tulosta. Kahden vuoden eri makuuhuoneissa elon jälkeen pysäytin hänet, ja sanoin, että ei kai tässä muuta ole enää tehtävissä kuin erota mahdollisimman vähän lapsia satuttaen. Aluksi kaikki menikin hyvin, sitten hän alkoi esiintyä marttyyrina kaikille. Vasta nyt viiden vuoden päästä erosta sukulaisille alkaa selvitä mitä farssia se oli.

..ajan. Itse ilmoitin haluavani eroa. Ei mitään kunnon kommenttia asiaan. Kului aikaa ja mies ehdotti muuttavansa muutamaksi kuukaudeksi elämään rauhassa. HALOOOO!!! Minäkö sitten en rauhaa olisi tarvinut??? Olisihan se ollut kiva jättää vaimo hoitamaan yksin kotia ja lapsia ja lähteä "rauhoittumaan".

Annoin vaihtoehdoksi, että joko jää tai sitten muuttaa kokonaan. Sain silloin ensimmäisen kerran esitelmän siitä, kuinka kaikki (minun) omaisuuteni sitten jaettaisiin. Veloista ei tietenkään ollut puhettakaan. Silloin tajusin, mikä miestä erossa eniten kiinnosti. Olisihan se kiva saada akalta rahaa ja tavaraa, kun itsellä ei sitä ollut. Kului jälleen aikaa. Välillä mies "uhkaili" erolla. Siis kuvitteli uhkailevansa.

Lopulta päädyimme muista syistä keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa ja siinä sitten tuli tulehtunut suhdekin esille. Siinä jaettiin miehelle käytännön vinkkejä, millä voisi parantaa suhdetta, mutta yhtäkään ei ollut valmis kokeilemaan.

Muutaman viikon patistin häntä etsimään asuntoa ja lopulta hänen oli pakko muuttaa. Ilmeisesti ei ollut kuitenkaan niin halukas kokeilemaan pärjäämistä omillaan, koska odotteli, että joku tulisi asuntoa hänelle tarjoamaan. Tai ainakin hänen "aktiivisuutensa" asunnon etsimisessä oli sitä luokkaa.

Lopulta siis eropaperit saatiin vetämään ja ukko omilleen. Vei mennessään, mitä halusi ja marssi oikeusaputoimistoon vaatimaan lisää. Nyt vain odotellaan pesänjakajan päätöstä. Ja tiedän joutuvani maksamaan siitä paljon ja mies pääsee ilmaiseksi, koska selkäni takana ehti sinne o.a.toimistoon ensin ja sossu maksaa muutenkin hänen elämänsä=(

Itselläni on vähemmän tuloja, kuin ex:llä, mutta onneksi on paljon vähemmän menojakin, vaikka onkin 3 suuta enemmän ruokittavana jne.

rehellisyyttä. Sitä, että eksä olisi ollut rehellinen itselleen, minulle ja lapsille.

Lisäksi se olisi helpottanut tilannetta, että olisi ottanut vastuun lapsistansa, keskustellut heidän kanssaan ja viettänyt aikaa....

Minä en koskaan voisi hyljätä lapsiani, en koskaan...

Olemme olleet erossa vasta vähän aikaa. Monen monta vuotta ihmeteltiin ja oltiin yhdessä, kai lasten takia. Rohkeus puuttui. Ei siis riitoja silloin, eikä nyt.
Prosessi lähti käyntiin oikeastaan siitä, että kumpikin vain sai sanottua, että ei olla onnellisia.
Tällä hetkellä tullaan toimeen ihan kivasti, mulla on avain ex-miehen kämppään ja hänellä mun. Ihan jo lasten takia, tuntuu olevan aikamoista sumplimista tämä elämä, että olis mahdollisimman helppoa lapsille.
Sain muuttoapua exältä ja mä kävin pesemässä kiitokseksi hänen ikkunat.
Ainoa mutta on, että ex-miehellä on jonkinlainen (pano) suhde ja se ottaa koville, vaikka en todellakaan ole mikään sanomaan, on tässä itsekin tullut käytyä "rimpsalla." Ihmetyttää ja pelottaa vaan nämä tunteet, mitä kaikkea vielä tulee??! Enkä siis todellakaan ole palaamassa yhteen, se ollaan jo kerran koitettu.
Päivä kerrallaan mennään, toinen päivä on parempi kuin toinen. Joskus tuntuu, että on ihan maassa ja välillä taas on kivaa kun on yksin (ja lapset isällään..) ja voi mennä tai vaan olla ja nauttia hiljaisuudesta. Eli ei mitään ihme neuvoja, me ollaan kaikki niin erilaisia ja siedetään ja käsitellään asioita eri tavalla.
Kriisi se joka tapauksessa on ja kaikki sen vaiheet on käytävä läpi, aika parantaa (vanha fraasi, mutta uskon siihen).
Voimia kaikille eronneille!!