Nyt meni sormi suuhun Putte-rotan viemärissä.
Putte paniikissa Coloradon päätöksen takia!
Anonyymi-ap
17255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Coloradossa on ilmeisesti vastuuntuntoisia täysjärkisiä päättäjiä kun laittoivat huru-ukko Trampin paitsioon.
Colorado -tv-sarja oli hyvä 80-luvun alussa.
Laita Aloittaja vaipat jo housuun ettei äitin tarvitse esiivot paska kuri perma jälkiäsi.
Muistikuvani mukaan Colorado oli ensimmäinen osavaltio joka vapautti kannabiksen myynnin ja käytön. Nyt sama väki laittoi Trumpille äänestyskiellon päälle.
Kumpikin on ollut aika hyviä ratkaisuja.
Siellä toimitaan järjellä eikä tunteella. Voitais ottaa mallia.
Kohta kuule aloittaja FSB-pakkasukko "on jo ovella,,,,,roikut kuusen oksalla,,,,"
Amerikassakin on hyväksi havaittu venäläinen malli karsia vaalivoittoa uhkaavat ehdokkaat.
Asiasta ei tosin päät coloraadon tuomarit vaan korkein oikeus joss on republikaani enemmistö coloraadon kaikki 7 tuomria oli demoraatti taustasia ja ne äänesti 4-3.
Bushin kaudella Putte hyökkäsi Georgiaan.
Obaman kaudella Putte hyökkäsi Ukrainaan.
Trumpin kaudella Putte ei uskaltanut hyökätä.
Bidenin kaudella Putte hyökkäsi taas Ukrainaan.
Trump on pahin este Putelle, koska Trump ei olisi asettanut talouspakotteita vähän kerrallaan vaan täysi taloussaarto välittömästi. Trump ei tee kompromisseja ja maltillisia ratkaisuja. Trump on vaikeasti ennakoitavissa.
Siksi Trump on Puten kannalta hankalin mahdollinen presidentti USAlle, vaikka nk. ”suvaitsevaiset” valehteleekin päinvastaista.
Trumppi on erittäin helposti ennakoitavissa. Sitä tyyppiä kiinnostaa tasan yksi asia, donald trumppi. Mikään muu ei sitä oikeasti kiinnosta.
miksi ihmeessä putte paniikissa kun jos trump olisi jatkanut ei putte olisi voinut hyökätä ukrainaan?
olisi tämä trump jyrissyt eri tavoin kun asteen ärhäkämpi mitä biden?
On asia vähän näinkin. Putte luuli, että kun heikko nahjus Biden nousee pressaksi, niin voi huoletta hyökätä Ukrainaan. Trumpin aikaan ei oikein uskaltanut, sillä jenkeillä oli aika lailla pelissä Ukrainassa.
Tilanne on nyt uusi, Putte toivoo, että Trump hajottaa Naton.
Saattaapi Trumpelo yrittää.
Vassukat,olkaa nyt rauhassa..tiedä mitä tapahtuu?
Trump voittaa ilman coloradoa..puhumattakaan että tuo päätös tullaan kumoamaan. Turhaa hypetystä
Trumpin suosio vain kasvaa
Coloradon päätös ei perustu mihinkään lailliseen, ovat poimineet pienen pätkän tekstiä lakipykälästä. Jos olisivat lukeneet loppuun asti, olisivat itse tajunneet, ettei koske Trumpia.
- Trump oli pressa ja hakee pressaksi, laki koskee kongressin jäsenyyttä.
- mielenosoitus ei ole kapina, kapinaksi tulkitaan esim. sisällissotaa, jossa ollaan ottamassa valta haltuun. Tai laivakapinaa, jossa laivan päällystö pyritään syrjäyttämään.
- Trump oli pressa kun senaatin tiloissa osoitettiin mieltä, presidenttiä ei uhattu mitenkään eikä siis ollut kyse vallankaappaus yrityksestä.
BLM oli myös kapina, mikäli Trump päätös pysyy.
Selityksen makua kuten trumpetistilta voi odottaa.