Jeesuksen omissa on vain Pyhä Henki.
Ihmisessä ei voi olla pahaa henkeä ja Pyhää Henkeä yhtäaikaa.
Anonyymi-ap
220937
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 220
Vanhimmat
Miksi uskovat tekevät rikoksia, raiskaavat lapsia ?
Uskovaisuus ei tarkoita sitä, että olisi oikea kristitty.
Suomessakin on yli tuhat erioppista uskonlahkoa ry:tä.
ja erilaisia henkiä piisaa joka lähtöön
Saatana ja 1/3 taivaan enkeleitä on tääällä maan päällä. Kaikki ne ovat henkiolentoja, joten valinnan varaa piisaa.
Oikeita kristittyjä uskovia ovat ne, joilla on kasteessa synneistä puhdistettuun sieluun saatu Jeesuksen oma Totuuden Henki, jonka hän lupasi kasteeseen lähettää.
Silloin ihmisessä on Jeeesuksen usko. Se on eri asia kuin meidän usko Jeesukseen, joka on sitä tyhjänpäiväistä kuulosta tulevaa päänuskoa, joka käännyttäjät junttaa ihmisiin lahkoissa.
Päänusko, mielentilan muutos, kreikaksi "metanoia"
Jaak. 2:20
Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön.
Raamatun mukaan oikea usko on Henki meissä on Jeesuksen kärsimykset läpikäynyt ja kasteeseen lähettämä Totuuden Henki meissä asuvaisena.
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Gal. 5:22
Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, USKO, hiljaisuus, puhtaus.
Room. 8:26
Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.
1. Joh. 4:1
Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.
Mihin Jeesus uskoi, tiedätkö edes?
Ja ellet tiedä - et edes voi pitää Jeesuksen uskoa, joka on Jeesuksen todistus.
Hyvin harvat, joten älä yleistä.
Jeesus uskoi Isään, Isää Hän rikkoili. 😺
Tein aikoinaan kyselyn nillle, joilla oli Pyhä Henki.
Heille Pyhä Henki oli antanut jokaiselle eri selityksen tiettyyn asiaan.
Pyhä Henki on toivoton tapaus.
Surkeuden huippu on siteerata samaan aikaan ilmestyskirjaa kuin Paavalin tekstiä, koska Jeesuksen paluu ilmestyskirjassa on teille juuri tuomionluku Paavalin - Jeesuksen murhaajan - uskomisesta.
Se jos välillä Paavali lirkuttaa teille kaunista ja somaa kuin facehuijari Auervaara, niin se ei poista Paavalin opin totuutta. Ettehän te edes muuten uskoisi . Ei Auervaarakaan ensimmäisessä viestissään tilinumeroaan laita.
Jeesus oli tapauskovainen. Kävi kerran viikossa tapansa mukaan kotikirkossa ja luki Vanhaa Testamenttia (Tooraa).
Luuk. 4:16
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan.
Juuri niin ... Pedofiilit on pääsääntöisesti 99% :sti jostakin uskonlahkosta (suomessakin toimii lahkoja joissa pedofilia on yleistä)
EIKÖ SUOMESSA PITÄS KIELTÄÄ KAIKKI USKONLAHKOT JOISSA ESIINTYY PEDOFILIAA ?
Jos sitä ei tehdä niin voidaan asanoa että kaikki politikot on pedofiilien suojelijoita.
Jeesus oli Natsi !
Jeesuskin oli juutalainen lahkolaisaarnaaja.
Tuota, jos olet todella tuota mieltä, niin sinut pitäisi ohjata kyllä hoitoon.....
Oletko taas ajellut Teslallasi Eiranrantaan? 😂
Se on kuule täysin totta toisin kuin se että "ALFAlla menee tosi hyvin!", "Räsäsestä tulee ministeri", "Junnila ei eroa", "RKP ei mene hallitukseen", "Aaltolasta tulee presidentti", "ALFA pärjäsi konkasta huolimatta omillaan", "Radio Deillä ei ole taloushuolia", "Suomen presidentti voi estää lain läpimenon", yms yms yms....
Kuule, kuule InhottavaRealisti ihan ite!
Joko olen kiillottanut presidentiltä saamasi kunniamerkit? Ja miten töissä siellä suuressa suomalaisessa yrityksessä - sen keskiportaassa - oikein menee? Joko olet saanut ylennyksen ja palkankorotuksen, jotta voi ostaa lisää sijoitusasuntoja?
Kolmasosa taivaan enkeleistä on 35644577755r4565445678874 kappaletta plus pirut päälle.
Kun mielisairauden muodot selitetään eri demonien aiheuttamiksi, ja toisaalta selitetään, että kristityssä ei voi olla demonia, se merkitsisi, ettei mielisairas olisi kristitty.
Sekin mutta myöskin siinä ulkoistetaan kaikki ns. pyhää henkeä omaavat. Olen elämässäni nähnyt aika paljon noita jossa muka ihminen joka on saanut Pyhän hengen tappaakin yhtäkkiä vaimonsa ja onpa lapsiakin mennyt, puhumattakaan sitten "lievemmistä" muodoista raiskaus ja pahoinpitely. Oliko Pyhä henki tauolla ?
Kun sitten puhutaan nimenomaan mielenterveysongelmaisista niin niitä olen nähnyt useammankin jotka saatu väännettyä paikalliselle rukoushuoneelle ja heille on alettu uskottelemaan ettei kyseinen ihminen tarvitse lääkkeitä eikä lääkäriä. Lopputuloshan noissa yleensä on jonkin sortin psykoosi mutta tuolle ihmiselle saatetaan sanoa että koska uskosi ei ole riittävän vahva ei Jumala paranna sinua. Siinäpä sitä pyhää henkeä.
Oliko Juudas kristitty?
Emme tiedä, mutta väittelyriippuvainen kuuluu tietävän. Jos et ole hän, kysy häneltä. Tiedämme kuitenkin, ettei häntäkään kohdannut minkäänlainen rangaistus.
Juudas ei ollut kristitty koska saatana meni häneen.
Raamattu sen selvästi kertoo, hän oli koko ajan petturi ja varas. 😺
Eli kukaan ei ole kristitty, koska ei ole varmaa, tuleeko saatana häneen joskus.
Älä huoli, ei tuota kukaan muu käsittänyt väärin kuin sinä. Sinäkin tietenkin vain tahallasi, mutta tyhmän se sinusta silti tekee.
Kaksi ToIIoa kehtasi mennä eilen humaIassa jouIukirkkoon.
Ja kukaan ei kaivannut naismaisia Iihavia ToIIoja sinne.
🤓
Turrehan on jatkuvasti hunaIassa ja muutenkin todella heikkoIahjainen ToIIo.
🤓
Turre tukee Hamasia ja toivoo myös kristittyjen kuoIemaa.
Kyseessä on todellinen mieIipuoIi.
Ja Jeesuksen omako on se, joka palvoo Jeesusta murhaajansa käskystä kiroukseksi tehtynä uhrina (Gal.3:13) ja tosi Jumalana teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7) ja syö hänet Jahven ylipapin ateriana, jonka Jeesus sanoo olevan Saatana ja kaiken valheen isän (Joh.8) Herran kuoleman julistamiseksi (1Kor.11:23) kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä (Augsburgin tunnustus) ja menee kuoltua helvettiin (1Kor.3:13), niinkö?
Se joka palvoo uhria pyhänä saman isän käskystä joka tämän murhasikin, ovat Jeesuksen sanoin kyykäärmeen sikiöitä.
Joten kaikki kristityt ovat Jeesuksen sanoin kyykäärmeen sikiöitä.
Olihan paholaisen perisyntitarinassa käärme Saatanan hahmossa, johon valetarinaan petollisesta Luojajumalasta teidän uskonne perustuu - olette siis sen kyykäärmeen sikiöitä ja tämä loi teidät.
Todellisuudessahan Saatana asuu tietysti helvetissä, eikä sillä ole mitään tekemistä Luojajumalan paratiisissa.
Kertokaapa, että miten uskovaisessa, joka ei näe näitä Raamatun kohtia, voi olla totuudrn Henki?
Ei saatana vielä heivetissä ole. Se riehuu vapaana maanpiirissä etsimässä kenet voisi viedä sinne mukanaan. 😺
Helluntailaiset ja muut jenkkilahkot kieltää koko perisynnin. Ne uskoo paratiisin käärmeen saarnan: syökää ihan vapaasti kaikista puista hedelmiä, Jumala valehtelee teille.
Lopeta valehtelusi ja puhu vain omasta uskostasi!
Helvettiin tarvitaan uutta porukkaa ja siksi Saatana on täällä joukossamme
Voihan perse mitä hihhulien juttuja taas.
Saatanako käski sanoa noin?
Kuningas Saulin ja Paavalin kohtalo oli ihan samanlainen.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Paavali rukoili kolme kertaa, että Jumala olisi ottanut pois demonin, mutta niin ei tapahtunut.
2. Kor. 12:8
Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
Ketjussa on paljon kommentteja ja lainauksia Raamatusta mutta nyt kysyisin että miten on mahdollista, että jos johonkin ihmiseen on mennyt Pyhä Henki niin syyllistyy mitä karmeimpiin rikoksiin ?
Missä se Pyhä Henki on tuolla hetkellä ollut ?
Pyhä Henki ei tee kenestäkään täydellistä.
Opetuslapsetkin lankesivat koko ajan.
No miksi te pidätte sitten siitä noin kamalaa melua, ikään kuin mittarina sille kuin vahvassa tai oikeassa uskossa ihminen on ?
Että Pyhä Henki on toivoton tapaus.
Opetuslapset saivat Pyhän Hengen asuvaiseksi vasta helluntaina kasteessa.
Jeesuksen eläissä he olivat vasta koulutusvaiheessa.
Matt. 16:23
Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!"
Kaksi Iihavaa ToIIoa siellä toivottomia.
🤓
9 Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,
10 eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
Niin mutta jos Pyhä Henki ei takaa mitään vaikkapa korkeampaa moraalia vaan muka Pyhän Hengen saaneet syyllistyvät kamaliin rikoksiin niin miksi tuota pitäisi tavoitella ?
Ilman Pyhää Henkeä on vielä kadotustuomion alainen.
Pyhä Henki on sinetti kuulumisesta uuden liiton jäseneksi.
Sama asia kui tehtiin ovipieleen veren merkki, niin vihan enkeli meni ohi.
Ihmisen Pojan Päivänä Pyhä Henki se veren merkki, kun toinen korjatan talteen ja toinen jätetään.
lue vertaus: viisaat ja tyhmät neitsyet
Raamatun mukaan oikea Pyhä Henki annetaan vasta kasteessa synneistä pestyyn sydämäeen lahjaksi.
Eli turhaa mölyä tyhjästä. Mitään se ei takaa eikä tarjoa mutta silti mainostatte sitä jonain ylivertaisena.
Torren kimpussa oleva iilimato älykkyys lattiamaton tasolla
LaardiKuutio siinä.
Tyhmä kuin saapas ja ei pärjää edes helpossa hanttihommissaan.
🤓
'Niin mutta jos Pyhä Henki ei takaa mitään vaikkapa korkeampaa moraalia vaan muka Pyhän Hengen saaneet syyllistyvät kamaliin rikoksiin niin miksi tuota pitäisi tavoitella ?'
Jumala (Pyhä Henki) ei tullut muuttamaan lihaa, se mätänee toivottomana tapauksena. Pyhä Henki luo uutta, mutta on koko ajan ahtaalla meissä syntisissä ihmisissä. (Simul Iustus et Peccator).
PKTNH
On paljon mahdollista, että Paavali kohtasi Damaskontiellä valejeesuksen ja sai sen Saatanan enkelin sisälleen jo silloin.
Paavali piilotteli ja karttoi oikeita apostoleita Damaskontien tapahtumien jälkeen monta vuotta.
Höpöhöpö!
Ei Paavalissa ainakaan ollut Totuuden Henkeä, koska valehteli törkeästi tarvittaessa, eikä pitänyt sitä edes syntinä.
Room. 3:7
Mutta jos minun valheellisuuteni vain lisää Jumalan kirkkautta, kun sen ansiosta hänen totuutensa yhä korostuu, miksi minut sitten tuomitaan syntisenä?
Jeesus ei tunnusta Johannekselle antamassaan Ilmestyskirjassa Paavalia omaksi apostolikseen.
Ilm. 21:14
Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.
On myös mahdollista että kohtasi puhuvan gepardin joka sanoin että lähe messiin savannille.
Jeesus varoitti Paavalin kaltaisista henkilöistä, joita ilmestyy hänen kuolemansa jälkeen.
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
Mark. 13:6
Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
Henkiolento sanoi Paavalille Damaskontiellä: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat."
Todistajien lausunnot tapahtumasta ovat hyvin ristiriitaisia.
Qumranin kääröissä on tieto että ihmisessä on aina kaksi henkeä: hyvä ja paha. Jos tahtoo todellista tietoa asiasta niin Qumranin kääröt!
Mutta ei koskaan yhtäaikaa samassa henkilössä.
Ovatko ne sen vessapaperi rullan neljää viimeistä arkkia ?
Ok eli niin kuin vuorottelee. No mutta mitäs sitten kun sinne tulee Pyhä Henki se on jo kolmas ja vanha kansanviisaus sanoo että kahden kauppa kolmannen korvapuusti.
Jos sitten ajatellaan että Pyhä henki on mennyt johonkin ihmiseen niin siellähän on vähintään kaksi henkeä eli tuo kertomasi hyvä tai paha ja sitten Pyhä Henki???
Ja miksi tuo Pyhä Henki sitten menee sellaiseen jossa on paha henki joka jatkaa sitä pahantekoaan ?
Ei vaan syntyessään ihmisellä ei ole kumpaakaan.
Hengellisen sodankäynnin suhteen tehdään usein kaksi perusvirhettä: sitä ylikorostetaan tai sitä vähätellään. Jotkut syyttävät riivaajia jokaisesta synnistä, jokaisesta ristiriidasta ja kaikista ongelmista ja haluavat ajaa riivaajat ulos. Toiset taas vähät välittävät henkimaailman tapahtumista ja siitä, että Raamattu kertoo meidän taistelevan henkivoimia vastaan. Avain tulokselliseen hengelliseen sodankäyntiin on raamatullisen keskitien löytämisessä. Toisinaan Jeesus ajoi riivaajia ulos ihmisistä, toisinaan hän paransi ihmisiä viittaamatta sanallakaan riivaajiin. Apostoli Paavali neuvoo kristittyjä taistelemaan heissä itsessään olevaa syntiä vastaan (Room. 6) ja Paholaista vastaan (Ef. 6:10-18).
Ef. 6:10-12 sanoo, "Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan." Tämä raamatunkohta opettaa eräitä tuiki tärkeitä totuuksia: olemme vahvoja ainoastaan Herran voiman kautta, Jumalan taisteluvarustus suojelee meitä ja taistelumme on pahoja henkiä vastaan.
Hyvä esimerkki Jumalan voimaan luottavasta olennosta on ylienkeli Mikael Juudan kirjan jakeessa 9. Mikael, ilmeisesti voimakkain Jumalan enkeleistä, ei nuhdellut Paholaista omiin voimiinsa luottaen vaan sanoi, "Nuhdelkoon Herra sinua!" Ilmestyskirjan 12:7-8 mukaan lopun aikoina Mikael kukistaa Paholaisen. Siitä huolimatta kiistellessään Paholaisen kanssa, Mikael nuhteli Paholaista Herran nimessä, eikä omissa nimissään ja omalla voimallaan. Ainoastaan suhteensa kautta Jeesukseen Kristukseen kristitty on Paholaisen ja riivaajien yläpuolella. Ainostaan Jeesuksen Kristuksen nimen avulla nuhteillamme on mitään voimaa.
Ef. 6:13-18 kuvaa Jumalan meille antamaa taisteluvarustusta. Meidän on luotettava totuuden vyöhön, vanhurskauden rintavarustukseen, evankeliumin jalkineisiin, uskon kilpeen, pelastuksen kypärään, Hengen miekkaan ja rukoilevaan mieleen. Mitä nämä varusteet tarkoittavat hengellisessä sodankäynnissä? Meidän on puhuttava totuus Paholaisen valheita vastaan. Meidän on luotettava vanhurskauttamiseemme Kristuksen uhrin tähden. Meidän on julistettava evankeliumia kaikesta kohtaamastamme vastarinnasta huolimatta. Meidän ei pidä horjuman uskossamme, vaikka kokisimme kuinka vahvoja hyökkäyksiä tahansa. Kaikkein tärkein puolustuksemme on luja luottamus pelastukseemme, jota mikään hengellinen voima ei voi meiltä ottaa pois. Hyökkäysaseenamme on Jumalan Sana, eivätkä mielipiteemme tai tunteemme. Meidän tulee seuraaman Jeesuksen esimerkkiä siinä, että jotkut hengelliset voitot ovat mahdollisia ainoastaan rukouksen kautta.
Jeesus on parhain esimerkkimme hengellisestä sodankäynnistä. Tutki tarkoin, kuinka Jeesus toimi joutuessaan Paholaisen suorien hyökkäysten kohteeksi ollessaan erämaassa kiusattavana (Matt. 4:1-11). Jokaiseen kiusaukseen hän vastasi samalla tavoin: sanoilla "on kirjoitettu". Jeesus tiesi, että elävän Jumalan Sana on kaikkein voimakkain ase Paholaisen kiusauksia vastaan. Jos Jeesus itse käytti Sanaa vastustaakseen Paholaista, kuinka me uskallamme turvautua mihinkään vähäisempään?
Paras esimerkki siitä, kuinka meidän ei pidä lähtemän hengelliseen sodankäyntiin on Skeuaksen seitsemän poikaa. "Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa. Juutalaisen ylipapin Skeuaan seitsemän poikaa harjoittivat tätä. Eräänä päivänä yksi pahoista hengistä sanoi heille, "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?" Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta (Ap. t. 19:13-16). Skeuaksen seitsemän poikaa käyttivät Jeesuksen nimeä. Mutta se ei riittänyt. Skeuaksen seitsemällä pojalla ei ollut suhdetta Jeesukseen, siksi heidän sanansa olivat tyhjiä ja vailla auktoriteettia. Skeuaksen seitsemän poikaa luottivat metodiikkaan. He eivät luottaneet Jeesukseen Pelastajanaan ja Herranaan, niinpä he eivät käyttäneet Jumalan Sanaa hengellisessä sodankäynnissään. Sen johdosta he kokivat nöyryyttävän tappion. Me opimme heidän huonosta esimerkistään käymään hengellistä sodankäyntiä Raamatun neuvomalla tavalla.
Lopputoteamuksena kysymme, mitkä ovat avainkohdat menestykselliseen hengelliseen sodankäyntiin? Ensinnä, meidän on luotettava Jumalan voimaan, eikä omaan voimaamme. Toiseksi, me nuhtelemme Jeesuksen nimessä, emmekä omissa nimissämme. Kolmanneksi, me suojaudumme Jumalan täydellä sotavarustuksella.
Neljänneksi, me käytämme sodankäynnissä Hengen miekkaa – Jumalan Sanaa. Lopuksi, vaikka muistaessamme hengellisen sodankäynnin olevan Paholaista ja hänen riivaajiaan vastaan, olemme myös tietoisia siitä, että jokainen synti tai ongelma ei ole riivaajan aiheuttama, jonka saamme karkotetuksi nuhtelemalla.
Niin lapsihan on viaton mutta ei vastuksesi selitä sitä miksi sellaiset ihmiset syyllistyvät rikokseen jotka väittävät ottaneen vastaan Pyhän hengen.
Pyhä Henki ei koske syntiin eikä ole yhtä aikaa pahan hengen kanssa tappelemassa.
1. Sam. 16:14
Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä.
Mitä yhteistä on Kristuksella ja Beliarilla? ei mitään.
Kaikilla elävillä ihmisillä on Jumalan antama elämän henki. Siksi jokaisen elämä on Jumalan antama ja sitä pitäisi kunnioittaa.
Saarn. 12:7
Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.
helluntailaisissa on villitsevä hurmoshenki, mitä ne kuvittelee jeesukseksi, joka vaan napataan jostain ilmasta vastaan
perinteinen kristinusko Jumalan pelkoineen ei enää nykyajan ihmisiä kiinnosta, pitää olla kovempaa kamaa, hurmosta ja elämyksiä
1. Tim. 4:1
Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Miten Pyhä Henki voisi estää uskovaa lankeamasta syntiin.
Ei Raamattu ainakaan sellaista väitä. Päinvastoin me olemme syntisiä niin kauan kun olemme lihallisia ihmisiä.
Mitäs varten Jeesus lupasi lähettää Pyhän Hengen olemaan omiensa kanssa kun itse meni Isän luo?😺
Eli et osannut vastata . No seuraava, mitä ihmeellistä tuossa Pyhässä hengessä sitten muka on miksi sitä kannattaa tavoitella jos se ei kuitenkaan merkitse yhtään sen enempää kuin ihmisen omat valinnat ja moraali ?
Vastasin toki, mitä et ymmärtänyt? 😺
Kokemukseni mukaan teistä ei monestakaan ole heiluttamaan minkäänlaista miekkaa.
Niin ja ehkä sianperse kannattaa jättää hankkimatta.
Ehkä sinun kannattaa keskittyä omaan syntisyyteesi, ja tutkia sitä Jumalan sanan valossa.
Et ymmärtänyt mitään lukemastasi, en yllättynyt.
Missä olet kokemuksesi hankkinut?
Kiinassa se on jin & jang
Entä eri aikaan? Tai ei kumpaakaan henkeä? Ilman mitään henkeä me ehkä kirjoittelemme tänne?
Kyllä voi. Jeesuskin ajoi pahoja henkiä pois.
Ja opetuslapset.
Siis kun joku uskovainen tappaa jonkun ja sanoo Jumalan käskeneen hänen tappaa, hän ilmeisesti toimi Pyhän Hengen vaikutuksesta ja on siis hyvis!
Ihan omaa sairasta höpinääsi!
No Paavali tappoi Jeesuksen ja tämän seuraajat ja itse antoi teille termin Pyhä henki.
Löytyy Apostolien tekojen 19. luku, eikä hän ole edes vain hyvis, vaan teidän mukaanne jopa Pyhä Paavali, kun opettaa teitä palvomaan Jeesusta kuoliaaksi kidutettuna viattomana uhrina.
Niin,totta tämä on sairasta, kuten sanoit.
Mitä jos sinä et vain ymmärrä?
Jeesuksen käyttämän pyhän hengen hallussapito ja käyttö on Suomessa vielä kriminalisoitu.
Saatana toimii juuri kristittyjen seassa ja iskee avioliittoihin ja kaikkeen missä on vaaraa sille.
Eihän valmiit tapaukset kuten homot, varkaat, murhaajat, satanistit tarvitse hyökkäystä vaan rauhoittelua, että kaikki on hyvin jne .
Tie on heille valmiina ja tärkeintä, että saatana saa pidettyä uskovat loitolla näistä varmoista tapauksista, että Jumalan sana eivaan kuuluisi ja herättäisi jotain kuoleman unesta jota elää.
Ei saatana omiaan kiusaa, siksi yrittää eksyttää uskovat.
Mitä ihmeen vaaraa saatanalle on avioliitoista?
Avioliittoja on niin paljon, että saatana on koko ajan vaarassa.
Siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimessäni niin siellä minä olen läsnä heidän keskellänsä. Eli Kristus.
Uskovien avioliitot ovat niitä viimeisiä linnakkeita josta lähtee palavat rukoukset ja ne on voimakkaampia kuin armeijat.
Esirukoilijat nuo Jumalalle Rakkaat ovat taistelussa ja terävämpiä kuin keihäänkärki .
Siksi saatana iskee ja seuraa uskovien liittoja ja yrittää saada portin auki jostain jollain tavalla jättäen kaikenlaisia ansoja, mutta uskova tunnistaa ne.
Olen tuntenut yli 10 uskovaa paria, joiden avioliitto on särkynyt. Uskovat ovat kuten muutkin. Me kaksi miestä olemme olleet yhdessä 16 vuotta.
Tuollainen sinun omakehu kaataa sinut.
Juttele sitten sille homollesi.
Minä juttelen heteroille jotka kunnioittaa Jumalaa.
Siitä huolimatta uskovat ovat kuten muutkin ja ottavat avioeroja.
Ottavat esimerkkiä sinusta.
OIet kuuIuisa pettäjä ja avionrikkoja.
Jos olisi ollut, emme olisi tavanneet toista kertaa.
On aina ollut.
Ymmärrystä sinulla ei ole.
Et ymmärrä mitä on sanottu.
On aina ollut naismainen.
Et ymmärtänyt taaskaan.
Totta kirjoitat.
"Ihmisessä ei voi olla pahaa henkeä ja Pyhää Henkeä yhtäaikaa."
Mahdollisesti
Räsäsen Päivilläkin yhdestä suupielestä tulee yhtä ja toisesta toista juttua.
Pe.ku
Sinun näppäimistöstä lähtee lähinnä valheellisia juttuja ja muita ilkeyksiä liikenteeseen
pekun suupielistä tulee vain yhdenlaisia juttuja !
Se on selvä se.
Niin ei ihminen voi olla yhtäaikaa lakihenkisen harhaoppinen ja Pyhällä Hengellä täytetty.
Ei voikaan. Laki näytää synnin ja evankeliumi armon, molempia tarvitaan.
Aamen! Tuo on tärkeää.
Se on ihan selvä.
Aloittaja puhuu totta
KYllä asiaa puhuu
Ihan humpuukia. henkien kanssa touhuujat ovat milloin muka minkäkin hengen vallassa. Ikinä noista ei tiedä näin tuon lapsena kun isäni hurahti helluntailaisuuteen , kävivät meillä kotonakin kaatuilemassa ja puhumassa levottomia ja muka oli niin pyhää. Viikko tuon jälkeen noilla äijillä oli armoton ryyppyputki ja vaimolla mustasilmä. Siinäpä se pyhyys.
Jokaisella ihmisellä on henki ja voi tehdä valinnan käyttääkö sitä hyvään vai pahaan.
Ajatus siitä että joku olisi automaattisesti hyvä tai paha on täysin naurettava koska matkan varrella on lukematon määrä tilanteita jolloin ihminen voi valita.
Ei yllätä, ettet usko edes Jeesusta.
No sillä että joku näyttelee . molottaa kielillä ja kaatuilee ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.
Jeesuksen oppien mukaan eläminen on lahkolaisille myrkkyä eli olet sellainen asiasi hoitava, pärjäävä, mukava, ei suurempia ongelmia ja yrität aina parhaasi.
No toki en kiellä sitä että varmaan elämä olisi ollut jotenkin räväkämpää jos olisi ensin kulkenut kaikki puskat ja nussinut kaikki mitään eteen tullut ja hylännyt lapsensa , joutunut vähintään sitten pikkurikoksista linnaan ....niin toki varmaan se uskoon tulo tuntuisi suuremmalta.
Lahkolaiset ei vaan ymmärrä sitä että "me" kirkkolaiset emme tarvitse tuollaisia "buusteja" koska alun perinkin meidät kasvatetaan tavoille joka oli myös Jeesuksen sanoma. Siksi se on myös yleensä kestävämpää , harvoin joku kirkkolainen kokee "uskonkriisin" ja lähteekin tekemään rikoksia mutta lahkoissa tuo on ihan tavallista ja mikä huvittavinta yleensä sitä väitetään demonien teoiksi vaikka oikeasti se "Jorma " on lyönyt puukolla kaveriaan, raiskannut naisensa, hakannut naisensa, varastanut joltain jotain....
Tuli jo selväksi, ettet usko edes Jeesusta.
Totta kait minähän olen ollut Jeesuksen porukoissa pienestä pitäen ja todella ollut.
Mutta käyttäydyt uskovia kohtaan vihamielisesti, tämä on mahdoton yhtälö!
Joka ei ole meidän puolellamme on meitä vastaan!
- Jeesus
Ai itse Jeesus siellä kirjoittelee, no tuota en ihan usko.
Nuo puolella olemiset ovat myös harmaata aluetta.
Ihmisillä on monenlaisia ajatuksia ja tuumailuja miten asia pitäisi olla mutta keskeisintä Jeesuksen opetuksissa on pyrkimys hyvään jos sen yrittäisi yhteen asiaan kiteyttää.
Eikähän sitä kaikkea aina ymmärrä , en minäkään ymmärrä herätysliikkeiden mieletöntä kiinnostusta homoseksiin mutta en sentään väitä heitä pahojen henkien valtaamiksi vaikka onhan tuo jos silleen heteropohjalta asiaa ajattelee.
"Ai itse Jeesus siellä kirjoittelee, no tuota en ihan usko."
Hyvinhän sinä ymmärrät ...
Room. 8:31
Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
"Eikähän sitä kaikkea aina ymmärrä , en minäkään ymmärrä herätysliikkeiden mieletöntä kiinnostusta homoseksiin mutta ...."
En minäkään tuollaista ymmärrä yhtään, homoseksuaalit kun tuntevat jatkuvaa kiinnostusta homoseksiin, jotkut jopa monta kertaa päivässä.
Uskovat emme tunne mitään kiinnostusta homoseksiin, päinvastoin sillä se on Jumalan ilmoittamana synti, kauhistus ja häpeä.
Eli taisit taas sälyttää päällemme valheellisia syytöksiä. Et siis ole puolellamme alkuunkaan. Amen
Mark. 9:40
Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
Näin siis Jeesus ja sinä et ole siis meidän Jeesukseen uskovien puolella eli olet meitä vastaan.
Niin että Jeesus kirjoitti ?
"....mutta keskeisintä Jeesuksen opetuksissa on pyrkimys hyvään jos sen yrittäisi yhteen asiaan kiteyttää."
Tässä tuot esiin tietämättömyytesi kristinuskosta ja Jeesuksen opetuksista. Kukaan ihminen ei pysty pyrkimään hyvään muuten Kristuksessa ollen. Sinäkin olet vain vihaa ja torjuntaa täynnä sekä Jeesuksen omia kohtaan että Jumalan omaisuuskansaa Israelia kohtaan.
Jeesus ei kirjoittanut mitään muuta kuin maan tomuun ainakin, mutta julisti sitäkin enemmän!!
Matt. 19:17
Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
No on se merkillistä tällainen kersasta asti kristinuskoon kasvatettu , elämänsä säntillisesti elänyt, velkansa maksanut kiltisti, aito aviossa vuosikymmeniä ja jatkuvasti puuhailee ihmisten hyväksi jotka apua tarvitsevat eikä sylje kenenkään päälle niin onkin sitten teidän vihollinen.
Israelin kansa Raamatussa ei ole tämän päivän Israelilaiset. Eikä Israelin valtion sotatoimien kritiikki ole juutalaisvihaa. Jokainen vähänkään asioita pohtiva näkee ettei Israel ole suinkaan vain viaton uhri jne.
Tuo ei tietenkään ole yksittäisen juutalaisen tai Israelilaisen syytä ja hekin sen ymmärtävät . Suhtautuvat tuohon teidän tautiseen fanitukseen hiukan naureskellen (joku ottaa rahat pois) tai hämmentyneenä sillä juutalaiset eivät koskaan käänny eikä juutalaisuus ole kristinuskoa. Juutalaiset ovat tyystin eri uskontokuntaa.
No herätysliikkeethän on aikoja sitten skipanneet Jeesuksen perusopetuksen jostain kumman syystä omaksuneet kannan että muka syrjinnällä sellaisella matamielisellä touhulla olisi jokin suurempi uskovaisuus arvo. Hommahan on ihan naurettavaa .
"No on se merkillistä tällainen kersasta asti kristinuskoon kasvatettu , ...."
Ei mitenkään merkillistä vaan tällaisiahan suurin osa nimikristityistä ovat, vihaavat uskovaisia!
"Israelin kansa Raamatussa ei ole tämän päivän Israelilaiset."
Siinähän se antisemitismi taas tuli esiin!
Tuot koko ajan esiin uskovais- ja Israelvihaa!
Edelleen lisää sekavaa ja ei-ymmärrettävää Jeesukseen uskovien vastaista purkausta! Ajattele edes ensin mitä päästät ulos!!!
Tolkku näköjään suoltaa sappeaan ulos mistä ei saa enää mitään järkevää selkoa. Viha tai erityisesti hallitsematon raivo saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla.
No täältä mistä olen kotoisin , missä juuret on ja missä nykyään asun niin tosiaan meillä on perinteitä. Toista se on lahkolaisilla, eihän teillä ole niitä.
Tuo nyt on vaan teologinen totuus, mutta olen tuossakin asiassa joviaali. Ymmärrän sen että jossakin heidänkin pitää asua ja tehtyjä vääryyksiä ei saa tekemättömäksi .
En kuitenkaan usko että tilanne paranee sillä että tapetaan vielä muutama tuhat palestiinalaislasta. Eiköhän aina ihmisten julma teurastaminen herätä katkeruutta ja synnytä sitä.
Kunhan toivot, lähinnä huvittaa tuollaiset.
"Tuo nyt on vaan teologinen totuus, mutta olen tuossakin asiassa joviaali."
Ei tässä mikään joviaalisuus auta, sillä ...
Joh. 15:6
Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
"En kuitenkaan usko että tilanne paranee sillä että tapetaan vielä muutama tuhat palestiinalaislasta."
Sano tuo Hamasille mikä ainakin olettaa että tapattamalla Gazan lapsia niin lännen Israelin vastaiset ihmiset saavat tästä vettä myllyynsä propagandaansa varten.
"Eiköhän aina ihmisten julma teurastaminen herätä katkeruutta ja synnytä sitä."
Tuo on totta ja uskon että Gazan siviilit alkavat todella olla katkeria Hamasille mikä tapattaa heitä pilvin pimein. Tällaisia merkkejä alkaa päästä Gazastakin jo ulos vaikka Hamas asevoimin yrittää estää todellisen tiedon ulosmenoa.
Näin tosiaan toivon että olisit vähän selkeämpi etkä antaisi vihan sekoittaa viestejäsi. Olisi helpompi vastailla.
Itsekritiikille ei varmasti noissa sinun porukoissa ole sijaa :D
"Itsekritiikille ei varmasti noissa sinun porukoissa ole sijaa"
Ainoastaan Herramme edessä on sijaa itsekritiikille, mutta kun pääasiassa Jeesus kuitenkin vaikuttaa kauttamme niin ei ole syytäkään olla itsekriittinen ihmisten niissä tapauksissa missä opetamme kristinuskoa ja julistamme evankeliumia.
No mutta sehän on totuus. Se kansa josta Raamatussa puhutaan ei ole nykyistä Israelin kansaa. Palstan ouro teki siitä jopa aloituksen ja nimenomaan teologisesta näkökulmasta ja käsittääkseni hän on eläkkeellä oleva pappi.
Gazan katkeruus on Israelille enkä voi heitä syyttää niin itsekin ajattelisi on myös naurettavaa muka vaatia terroristijärjestöä jolla ei ole edes ilmatorjunta järjestelmää vastuuseen kuinka muka eivät ole suojelleen Israelin massiivisilta raketti iskuilta.
Todellisuudessa Gazan siviileillä on vain se hetki mitä on käsillä jos paikalla on Hamas tottelet heitä jos paikalla on Israel niin henki lähtee. Se on sotien todellisuus , tavalliset ihmiset vain yrittävät pärjätä tai kuten te hienosti olette ikään kuin ulkoistaneet nuo Gazan ihmiset "ihmiskilvet" toki onhan tuossa se psykologinen juttu jos oikeasti kerrottaisiin että 140 lasta kuoli niin saattaahan se vähän sykähdyttää mutta kun puhutaan vain "ihmiskilvistä" niin ne ovat tavallaan vähempi arvoisia jo Aatu tuon aikoinaan tiesi ja siksi lanseerasi saksankieleen ihan uuden sanankin ;)
No mutta eihän teissä ole.
Tyhjästä on paha nyhjäistä.
No eihän se luoja kaikkia laiskoja elätä :d
"Se kansa josta Raamatussa puhutaan ei ole nykyistä Israelin kansaa. "
Ei niin sillä Raamatussa olevat israelilaiset ovat kuolleet jo aikoja sitten! Mutta Israel on silti Jumalan omaisuuskansaa - näin Jumala luvannut. Amen
Hamas voisi suojella helposti Gazan siviileitä sallimalla heidän mennä suojaan aina kun Israel varoittaa. Siellä on tunneleita paljon tätä varten ja Israelin määrittämiä suoja-alueita mutta kun Hamas tarvitsee ihmisuhreja sinunkin takiasi että saat tilaisuuden syyttää Israelia. Et varmaan oikein nyt tajua että sinunkin käsissäsi on epäsuoraan ajatellen Gazan lasten verta nyt?
Loppuvuodatuksesi on taas tuota kuuluisaa raivon ja vihan aiheuttamaa sekavaa pahan olon purkausta, mistä ei kukaan saa selvää mitä ajat takaa.
"No mutta eihän teissä ole.
Tyhjästä on paha nyhjäistä."
Juuri näin, ihmisinä olemme tyhjiä mutta Kristuksessa täynnä Jeesuksen lähettämää Pyhää henkeä. Tämä on meidän turvamme - - iankaiken! Amen
... ja näin päästiin ketjun otsikkoon! Meissä tosiaan vaikuttaa Jeesuksen lähettämä Pyhä henki mitä maailman ihmiset halveksuvat ja jopa raivostuvat silmittömästi.
No ei se ihan noin tainnut mennä mitä ouro siitä avauksen teki.
Mutta toki varmaan nykyiset Israelilaiset ottavat mielellään vastaan tuon sairaalloisen lipomisen ja kaikenlaisen kyykkäämisen mitä nyt harrastattekaan.
Juutalaisia kuitenkin tuntevana , lähinnä ovat vaivautuneita tuosta koska ovat eri uskontokuntaa se on vaan tosiasia. Eikä siinä auta se että veisaatte jotain hoosiannaa....se teidän lahko on aivan vääräuskoinen verrattuna juutalaisuuteen ja he tosiaan uskovat noin koska Tooran keskeisin sisältö on vanha testamentti jossa aikamoisia juttuja vääräuskoisille eikä pidä kuvitella että me kristinuskoiset olisimme poikkeus. Toki osa teistä varmasti hyödyllisiä idiootteja .
"Mutta toki varmaan nykyiset Israelilaiset ottavat mielellään vastaan tuon sairaalloisen lipomisen ja kaikenlaisen kyykkäämisen mitä nyt harrastattekaan."
Olet oikeassa, Israel ottaa kaiken avun mielihyvin vastaan kun koko muu maailma on heitä vastaan. Itse en kylläkään käytä noin rumia ilmaisuja.
"Juutalaisia kuitenkin tuntevana , lähinnä ovat vaivautuneita tuosta koska ovat eri uskontokuntaa se on vaan tosiasia."
Tuokin on totta, mutta jotkut juutalaiset eivät ole vaivaantuneita, he ovat vihamielisiä kristityille kun Jeesusta julistamme Messiaana, mutta silti siunaamme Jerusalemia koska Jumalan näin käskee. Amen
"Eikä siinä auta se että veisaatte jotain hoosiannaa...."
Laulamme kyllä Hoosiannaa mielihyvin aina ensimmäisenä adventtina. Miksi halveksut tätä perinnettä?
"Toki osa teistä varmasti hyödyllisiä idiootteja"
Ehkä näin jos näin sanot ja ajattelet, muttaku Jeesus käski auttaa Hänen vähempiä veljiään eli juutalaisia.
Nykyiset Israelilaiset eivät suurimmaksi osaksi ole Raamatun tarkoittamaa kansaa vaan ihan muuta. osa heistä hädin tuskin osaa hepreaa jos rukouksia ei lasketa.
Varmasti ottavat vastaan kaiken mitä annatte jopa rahat jos Israel ei valtiona muuta ole osannut niin ainakin uhriutua holokaustista hiukan jälkijunassa. Eikä asiallinen kritiikki heidän harjoittamaa sortovaltaa ja nyt sotatoimia vastaa ole juutalaisvihaa vaan ihan asiallista kritiikkiä siitä kun siviilejä kuolee niin paljon. Luulisi tosiaan tuollaisella kansalla joka itsekin on ollut sorron ja väkivallan alla omaavan ehkä jopa herkemmän "sydämen" mutta ei hyvin menee siviiliä nurin, liian hyvin jopa pakolaisleiriin tehdään iskuja.
Eikä Jeesus koskaan sanonut että juutalaisia pitäisi palvoa koska ovat juutalaisia.
Ellen nyt ihan väärin muista niin niillä oli jotain tekemistä Jeesuksen kuolemankin kanssa.
Eikä ketään joka tekee pahaa pidä palvoa.
Hoosianna tuttu tietenkin minullekin kyllä sitä siellä kirkossakin aina lauletaan mutta sen tarkoitushan on auta ja pelasta, ei suinkaan Israelin fanitus.
Tyypillisen liberaalin kiemurtelua.
Tuskin edes olet koskaan lukenut koko Raamattua.
On teillä lahkolaisilla typerät luulot. Täällä Suomen raamattuvyöhykkeellä tuo on ihan perusasia että Raamattu on luettu, Minun ikäiset ihmiset on yleensä käyneet jopa pyhäkoulun ja ripille ei päässyt ihan noin vaan , vaan piti suorittaa kirjallinen koe.
"Tuskin edes olet koskaan lukenut koko Raamattua."
Näin on - kirkon piirissä olevat eivät ole Raamattua lukeneet koska kuitenkin ajattelevat pappien julistamalla liberaalilla tavalla.
"Eikä Jeesus koskaan sanonut että juutalaisia pitäisi palvoa koska ovat juutalaisia."
Ei niin mutta Jeesus julistaa että on pidettävä huolta Hänen vähemmistä veljistään!! Tämä sitoo uskovaisia jotka olemme Jeesuksen seuraajia.
Älä turhaan vänkää. Eivät juutalaiset missään alisteisessa asemassa ole enää.
Eikä juutalaiset ole teidän veljiä kun ihan oikeasti ne ei halua olla. Siksi eivät ole kristinuskoonkaan kääntyneet.
Voi noita teidän kuvitelmia. Kovasti puhutte perinteistä jne. mutta todellisuudessa ei mitään tajua asioista.
"Eikä juutalaiset ole teidän veljiä kun ihan oikeasti ne ei halua olla. "
Ei niin, mutta Jeesuksen veljiä ovat!!
Juutalaisten kääntyminen messiaaniseksi eli tulevat uskoon Jeesukseen tapahtuu joka päivä! Heidän keskuudessaan on myös näinä aikoina melkoista liikehdintää.
Mutta mites kohdallasi? Onko pappi muistuttanut sinua, että ...
"40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä."
Onko myös sinun käsissäsi Gazan lasten verta? Heidän veri maasta huutaa nyt puoleesi!
Taas ihan potaskaa juutalaiset kääntyilevät joka päivä. Kun ei sitä ole väkivallankaan avulla pystytty tekemään. Mitä luulet juutalaisten ajattelevan tuosta teidän kaksinaamaisesta pelistä jossa innokkaan a fanitatte niitä mutta taustalla ajatus siitä että heidän tulee kääntyä.
Nyt en ihan saanut kiinni mistä tälläkertaa juutalaisia syytit. 😺
No tuohon on yksinkertainen vastaus . En syyttänyt juutalaisia siinä mistään.
Päinvastoin ymmärrän oikein hyvin miksi ajattelevat jos ei nyt matalamielisiä niin kaksijakoisesti teikäläisten irvokkuutta lähentelevästä heidän nuoleskelustaan ja suoranaisesta palvomisesta ja kuitenkin taka-ajatuksena teillä on noiden ihmisten kääntyminen lahkoonne.
Mihin tuo mielipiteesi perustuu? Tunnetko paljonkin juutalaisia jotka noin ovat sanoneet? 😺
Kyllä minulle on asia esitetty mutta sinänsä tuo ei ole mitään salaista "tietoa" jos juutalaiset olisivat olleet kiinnostuneita kääntymään he olisivat sen jo tehneet. Juutalaisten näkökulmasta kristityt ovat lähinnä vääräuskoisia toki ei niin pahasti kuin muslimit mutta ovat kuitenkin ja tietenkin nyky Israel sietää noita hännysteleviä lahkojanne koska arvelee hyötyvänsä teistä taloudelliseesti.
Eli sinulla on ihan omat mielipiteesi joita nyt yrität syöttää juutalaisten mielipiteiksi. 😺
Tuon kirjoittamani todistaa se ettei juutalaiset käänny sankoin joukoin :)
Minusta tuokaan kirjoituksesi ei todista yhtään mitään. 😺
No väitä nyt vielä kuinka siellä viidesläisissä on kääntyneitä juutalaisia jotta törmäilevät niihin eheytyneiden homojen sankkoihin joukkoihin ja tuota todistaa tietenkin kolmas näkymätön joukko eli hiljainen enemmistö.
Tuo sana käännyttää on vain teidän liberaalien sanavarastossa.
Katsos kun ketään ei voi käännyttää kristityksi. Kristityksi uudestisynnytään kun Jumalan sana tekee ihmisestä syntisen ja Jeesuksesta pelastajan. 😺
Ei se ole saivartelua vaan kristinuskon ydintä.
On kaksi täysin eri asiaa tulla ”käännytetyksi” ja syntyä uudesti. 😺
Olet oikeassa.
Jumalan sana tekee monesta ateistin.
Raamattu kertoo, että kaikilla kansoilla oli oma jumalansa.
Myös Israelilla. Mutta ei enään millään kansalla. Israelin Jumala oli jumalten kokouksen johtaja.
Missä kohtaan niin kerrotaan?
Se on kuin kaksiteräinen miekka. 😺
No johan oli oivallus :d
Olet siis sitä mieltä että Jumalan sanalla voi olla huonokin vaikutus.
Raamatussa.
Miksi sitä kysyt, kun sinua ei Raamattu yhtään kiinnosta.
Niin. Kun ajattelee, niin Raamattu johtaa ateismiin. Jos ei ajattele, niin voi tulla uskoon.
Raamatun sanaa se on. 😺
Se tunkee läpi ja erottelee. Ei se oke huonoa vaan välttämätöntä.
Hebr. 4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija
Tuoko muka tarkoittaa sitä että Jumalan sana voi tehdä ihmisestä ateistin.
Niin juuri.
Raamatun sana johti esimerkiksi minut ikuisesti ateistiksi.
Sanotaan, että vain Jumalan sana voi tehdä ihmisestä uskovaisen. ”Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta.”
Jos sana ei synnytä uskoa sitte se synttärit ateismia.
Uskon vastaanottamisen seuraus on uudestisyntyminen. 😺
Olen jo aikaa sitten oppinut, että uskovat eivät tunne Raamattua. Heikkoa on aina ja ikuisesti.
"Kerro jakeet", heh .
Kannattaa lukea ennemmin kuin insinööriksi🤫
Miten ne ovat keskenään ristiriidassa?
Raamatun mukaan ei voikaan.
Ja hän tuli opetuslasten tykö ja tapasi heidät nukkumasta ja sanoi Pietarille: "Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani! Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko."
Matteus 26:40-41 FB38
https://bible.com/fi/bible/365/mat.26.40-41.FB38
Hellarit tulivat taas levittämään valheitaan. He eivät jätä kristittyjä rauhaan.
Ihmisen luonnollinen syntisyys ei tarkoita, että hänessä silti välttämättä olisi. demoni, eli paha henki, kuten aloitus yrittää eksyttää luulemaan.
Nämä anabaptistien itse keksimät, milloin mitkäkin "ei voi olla" -opit perustuvat kirkon jo ammoin tuomitsemaan, nestoriolaiseen järkeis-harhaoppiin.
Helluntailaisuus on keinotekoinen uususkonto joka on koostettu monista eri antikristillisistä harhaopeista, kuten areiolaisuus, pelagiolaisuus, nestoriolaisuus, kiliasmi, ym.
Sinäkö pidät itseäsi kristittynä? 🙀
Kyllähän helluntailaisuus ja kaikki muutkin nykuiset kristilliset seurakunnat ja yhteisöt ovat alkujaan lähtöisin ensimmäisestä helluntaista yli 2000 vuotta sitten. Tästä lähti liikkeelle sanoma, jonka. Miljardit ovat ottaneet vastaan ja sanoman julistaminen jatkuu niin kauan, kunnes Sanoman kohde saapuu tuulissa ja pilvissä ja kaikkien silmät saavat nähdä Hänet.
Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä. Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja." Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?" Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä". Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne. Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä. Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta: 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat. Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat. Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
Apostolien teot 2:1-21 FB38
https://bible.com/fi/bible/365/act.2.1-21.FB38
Raamatussa on ihmisten ajatuksia ja tarinoita.
Älä kaikkea tänne esitä. Noinhan tapahtuu vain Raamatussa. Jossa on ihmisten ajatuksia.
Tyypilinen ateistin väite. 😺
Siis Raamatussa tapahtuu kaikkea sitä mitä ei missään muualla.
Siis siinä vain missä on niitä ihmisten ajatuksia ja tarinoita.
"Hellarit tulivat taas levittämään valheitaan. He eivät jätä kristittyjä rauhaan."
Paremminkin sanoen emme jätä jumalattomia rauhaan, vaan kerromme heille toistuvasti Jumalan tahto Jeesuksessa Kristuksessa. Amen
Aha. Sinun mielestäsi Raamatussa ei siis ole ihmisten ajatuksia ja tarinoita.
Mitä siellä sitte on?
Olet oikea Sörsselssön.
"Paremminkin sanoen emme jätä jumalattomia rauhaan, vaan kerromme heille toistuvasti Jumalan tahto Jeesuksessa Kristuksessa. Amen"
Tätä varten Jeesus lähetti meidät julistamaan evankeliumia!
Mitä Raamatussa sinun mielestäsi on?
Mutta et osaa muuta kuin esittää tyhmiä tölväisyjä.
Sitä mitä sinä et koskaan ymmärtäisi.
Kyllä Jumala tekee ihmeitä ilman määrää vielä tänäänkin ,
koska Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet. Meillä on uhrialttari, josta majassa palvelevilla ei ole valta syödä. Sillä niiden eläinten ruumiit, joiden veren ylimmäinen pappi syntien sovitukseksi kantaa kaikkeinpyhimpään, poltetaan ulkopuolella leirin. Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla verellänsä kansan, kärsi portin ulkopuolella. Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen; sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme. Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät. Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.
Heprealaiskirje 13:8-16 FB38
https://bible.com/fi/bible/365/heb.13.8-16.FB38
Etkö ole huomannut, että Raamatussa tapahtuu kaikkea sitä mitä muualla ei. Eli jos Raamattu tehtäisiin nyt olemassa olevista asioista, niin se olisi aivan toisenlainen kuin nykyinen.
Uusi Raamattu olisi täynnä homoutta.
Onko senkin jotain sinulta pois?
Kaksi nàismaista järkyttävän Iihavaa ToIIoa.
Ei, vaan Raamattu olisi täysin toisenlainen.
Se on selvää.
Kuution kännäämistä ei estä mikään.
Kyllä laitalahkoilla on henkiä enemmän henkiä kuin kissoja Vilkkilässä. Toisaalta ihan ymmärrettävää kun puuhaavat niiden kanssa kaiken aikaa ja jopa vielä puhelee niille niin ainahan sieltä jotakin mukaan tarttuu.
"Kyllä Jumala tekee ihmeitä ilman määrää vielä tänäänkin ,
koska Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. "
Mikään ei ole muuttunut tuhansiin vuosiin vaan Jumala sana pysyy sellaisenaan iankaikkisesti. Jumala tekee tänäänkin ihmeitä ilman määrää.
Se mitä Raamatussa kerrotaan, ei kyllä ole mitään Suomessa, eikä Israelissa nykyään.
Vai ei ole Suomessa ihmisiä, eläimiä eikä puita.
Mieti edes mitä möliset. 😂
Oli kyllä puhe kaikenlaista ihmeistä.
Et vaan ikinä ymmärrä mitään.
Kuutiolla ei mitään stoppia.
Miksi ihmeessä kehtaat vaIehdella?
Aloittaja voisi kuitenkin nöyrtyä ihan hivenen Sanan edessä, jonka usein itsessäni tunnen:
Room. 7: "14. Me tiedämme, että laki on hengellinen mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi. 15. Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. 16. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, minä myönnän, että laki on hyvä. 17. Niinpä en sitä enää teekään minä itse vaan synti, joka minussa asuu. 18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. 19. Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä toteutan. 20. Jos siis teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse vaan synti, joka minussa asuu. 21. Huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon tehdä hyvää, sen lain, että paha pysyy minussa. 22. Sisäisen ihmiseni puolesta hyväksyn iloiten Jumalan lain, 23. mutta jäsenissäni näen toisen lain. Se sotii mieleni lakia vastaan ja pitää minua vangittuna synnin lakiin, joka on minun jäsenissäni. 24. Minä kurja ihminen! Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista? 25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tällaisena palvelen mielellä Jumalan lakia mutta lihalla synnin lakia."
Ettekö tajua, että aloittaja on anabaptistien kouluttama manipuloija? Saatanan asialla.
Hän esittää ilmaan heitetyn, paradoksaalisen, tarkentamattoman, lyhyen väittämän, luottaen illuusion voimaan. Noin toimivat taikurit, okkultistit, helluntailaiset. Ja (kavereineen) nauraen odottaa ketkä nielaisevat täkyn.
Hän ei anna mitään selitystä väitteensä tarkoitusperistä. Odottaa vain, ketkä lankeavat.
Kuin Käärme Paratiisissa. 🐉
Jeps, mutta väärä väite eli valhe on parasta paljastaa ja tehdä valehtelijalle selväksi, että tämä paljastui valehtelijaksi!!!
Eiköhän valehtelija erikseen ilmoittamattakin tiedä olevansa valehtelija.
Itse en näille pilkkaajille lähde vastaamaan. Ihan turhaa. Ei ole mitään asiallista keskusteltavaa.
Omapa on sielunsa.
Ei tietenkään voi olla.
Astuit helluntailaisen virittämään, nestoriolaiseen ansaan.
Käy hammaslääkärissä, jos paha henki riivaa.
Ei ainakaan Raamatun mukaan.
Jeesuskin sanoi ettei valtakunta voi riitautua itsensä kanssa.
Hän tiesi että uskovien pääasiallinen toimenkuva tulee olemaan riitely ja herjaaminen ja siksi selvensi asiaa.
No kyllä voi. Olen tavannut monta muka pyhällä hengellä täytettyä jotka olivat äärimmäisen ikäviä ihmisiä.
No eipä silläkään hengellä paljoa tehdä jos se haisee.
Lähikontaktissa erittäin ikävää että kaikille miehille tiedoksi että hampaat pitää hoitaa ettei ala haista. Ei siinä piirakkaa tee mieli levitellä jos hammasrivistö on kuin hautausmaan aita ja haju sen mukainen.