Lopun alkua?

Anonyymi-ap

Moni olisi varmaan heittänyt rukkaset tiskiin jo, jos olisi minun saappaissani. Olen ollut naisystäväni kanssa 8 vuotta yhdessä. Hän kertoi minulle syksyllä, ettei enää rakasta minua sillä tavalla miten parisuhteessa kuuluisi rakastaa. Kysyin eroa, ei kuulema tiedä, ei pysty eroamaan jne. Selitykseksi olen saanut, että hän pelkää tekevänsä virheen. Hän roikottaa minua löysässä hirressä. Ollaan vajaa 30v molemmat.

Me jutellaan päivittäin tästä asiasta. Olen itse vihainen tilanteesta ja ajatusmaailmani on jotenkin hyvin negatiivinen, liekkö johtuu tosta köydestä kaulan ympärillä. Olen useaan otteeseen käskenyt häntä ottamaan eron, mutta ei kun ei. Hän ei pysty siihen.

Rakastan häntä suunnattoman paljon, niin paljon ettei sanat sitä riitä kuvailemaan. Kaikkeni olen hänen eteensä tehnyt. Olen viettänyt elämäni parhaimmat hetket hänen kanssaan. Hän on muuttunut paljon syksystä, jatkuvasti on kavereittensa kanssa baareissa bilettämässä ja rilluttelemassa yömyöhään. Hän pakoilee tätä tilannetta kokoajan, ihankuin se jotain hyödyttäisi..

Kuinka moni teistä olisi lähtenyt jo kävelemään tämmösessä tilanteessa? Miten kauan oma henkinen hyvinvointini kestää, koska tuntuu ettei jaksa päivääkään enää. Tänään aamulla päätin, että jos hänen päivänsä tänään päättyy jälleen siihen, että lähdetään baariin rellestämään niin tämä on tässä. En jaksa olla kiikussa ja katsoa kun toinen rellestää menemään ympäri kyliä. Ajatus kaikesta sattuu, tulevaisuus pelottaa ja kaikki on sekaisin. Omasta elämästä ei tule mitään.

Vihaan sitä luonteenpiirrettä itsessäni, että parisuhteeseen ryhdyttyäni annan toiselle kaikkeni. Puolisoni on minulle kuin aarre, jota varjelen hautaan asti. Tai tuollainen on mun ajatusmaailma, enkä voi sille itse mitään.

Olen koittanut tivata syytä tähän kaikkeen. Sitä kun ei vaan tunnu löytyvän, vaikka miten paljon koittaisi udella. Kerran sai sanotuksi, että olemme kasvaneet erilleen. Tämä erilleen kasvaminen oli vain turha tekosyy, koska hetken juteltuamme hän totesi ettei asia olekkaan niin. Uskon, että syy tähän kaikkeen on yksinkertaisesti vain tunteiden kuoleminen.

Älkää turhaan vaivautuko kirjoittamaan, että hän etsii baarista miehiä. Se ei pidä paikkaansa..

Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Onko asia vielä korjattavissa, vai onko tämä itsensä kiduttamista turhaan? Toivoisin asiallisia vastauksia, ei mitään vittuiluja.

8

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kuullostaa että naisellasi olisi sivusuhde ja on ihastunut/rakastunut toiseen mutta sinun kanssa on helpppo ja turvallinen olla joten ei tiedä mitä tekisi,siitä johtuisi löysässä hirressä olo..toivottavasti tietenkin olen väärässä mutta niin monta kertaa nähnyt tommosia asioita

      • Anonyymi

        Ei ole sivusuhteita, eikä ole toista. Tästä ollaan puhuttu jo useaan kertaan. Monet lähipiirissäni ovat sanoneet samaa ja ollaan useaan otteeseen juteltu jo tästä asiasta puolison kanssa.

        Tämä asia on hänellekkin henkisesti todella rankka. Hän kärsii tästä ihan yhtä lailla kun minäkin, sen näkee. Jonkun toisen ottaminen kuvioihin on siis äärimmäisen epätodennäköistä.

        Oudon tästä koko hommasta tekee nimenomaan se, että hän ei uskalla ottaa eroa. Pelkää sitä ''virhettä''. Hän tietää varsin hyvin oman panokseni tähän suhteeseen ja on sanonut, että mitään näin hienoa ei välttämättä löydä ikinä mistään. Se kun ei vaan auta jos ei tunteet riitä..

        -ap


    • Anonyymi

      Eli oletko hänelle niinkuin veli eikä puoliso.Turvallinen mutta ilmankaan ei osaa olla.Sinä rakastat mutta rakastaako puolisosi.Joskus ei huomaa että kyse voi olla läheisriippuvuudesta ja miettii miksi on huono olo.Tunteille ei voi mitään eikä niitä voi pakottaa.Hankala tilanne,ehkä jonkinlainen paussi vois olla paikallaan niin saatte vähän etäisyyttä asiaan ja aika näyttää jatkatteko yhdessä.

    • Anonyymi

      Jotenkin tuntuu , että tämä on hänelle vaihe elämässä. Ehkä jotakin selvyyttä hakee elämäänsä ja toi rellestys on oire siitä. Se kyllä loppuu jossakin vaiheessa. Tosi ikävää, että ilmoittaa haluavansa erota, ei tuossa tilanteessa ole kiva olla.

    • Anonyymi

      Avioliitossa , lähes kaikissa tulee jossain vaiheessa tuollaisia suvantovaiheita jolloin intohimo muuttuu tasaiseksi tykkäämiseksi ja keskinäiseksi kiintykseksi juuri kuten tuossakin, vaimo ei halua erota koska kiintymys on ilmeisesti vahva ja kokee turvallisuutta suhteessa, mutta jokin intohimon osanen on laimentunut tai hän on kyllästynyt suhteessa johonkin vaikka muutoin kokee suhteen merkittävänä ja tärkeänä.

      Kuinka tärkeänä ja oleellisena osana intohimoa suhteessa pitää, on paitsi sukupuolikysymys myös yksilökysymys.
      Miehet eroavat suhteessa useammin juuri intohimon päättyessä suhteessa, ja sillä nyt tarkoitetaan säännöllisen seksin harrastamista. Jos sitä ei tapahdu, mies ottaa sivusuhteen tai lähtee, naiset yleensä jäävät suhteeseen vaikka miehen into lopahtaa.
      Rakkautta on niin monenlaista.
      Monet ovat myös katuneet eroaan tuollaisen elämänvaiheen osuttua kohdalle ja erottuaan todenneet että olisi pitänyt pysyä suhteessa koska se uusikaan ei mitään pysyvää tuonut tai se osoittautui pettymykseksi jos ja kun intohimo sammahtaa siinäkin.
      Jotkut taas ovat tyytyväisiä ratkaisuun varsinkin he joille on äärimmäisen tärkeää parisuhteessa keskinäinen vahva intohimo ja säännöllinen seksi jossa lyhyetkin katkokset koetaan suhteen intensiivisyyttä syövinä asioina.
      Miten parisuhteessa saadaan intohimo syttymään uudestaan on myös parin oma asia. Ja keinot siihen ovat varmasti hyvin kirjavia.
      Oletettavasti nainen haluaa kokea vielä jotain muutakin kuin avioliiton suomaa turvallisuutta, mahdollisesti elää jonkinlaista mukavaa , huoletonta sinkkuelämää, eli hän elää jotain elämänvaihetta joka voi päättyä hyvinkin nopeasti.
      Mitään suhteen hakemista ei välttämättä tuohon liity, hän ehkä haluaa vain kokea jotain muutakin , irtiottoa ja hauskaa ja testata viehätysvoimaansa.
      Vaikea sanoa, oletan että hän on kiinni enotionaalisesti nykyisessä suhteessa mikä jo sinällään voi mahdollisesti estää suhteisiin hakeutumista. Toisalta seksuaalinen halu joka hän mahdollisesti tuntee kadottaneensa suhteessa, voi myös johtaa johonkin tai sitten emotionaalinen kiintymys puolisoon pistää jarruja päälle kokeilun suhteen?

    • Anonyymi

      Miettiikö kumppanisi asioita ollenkaan sinun näkökulmastasi, kiinnostaako häntä sinun tunteesi? Kovin itsekkäältä kuulostaa, että jatkaa suhdetta vain, jottei itse tuntisi tekevänsä virhettä, ihan sama miten tuskallista sinulle on roikkua tuossa löysässä hirressä.
      Ja tuokin, että rellestää baareissa sinusta välittämättä. En usko, että voisin itse rakastaa noin itsekästä ihmistä. Ei kuulosta ollenkaan huomioonottavalta ihmiseltä

    • Anonyymi

      Ainakin voi miettiä onko hän muuten entisensä sillä kyvyttömyys tuntea rakastavansa voi olla merkki mielenterveysongelmasta kuten masennus. Sitten varmaan myös kiintymyshäiriöt ja jotkin persoonallisuushäiriöt voivat johtaa vaikeuksiin emotionaalisten yhteyksien muodostamisessa tai rakkauden kokemisessa ja tulla esiin ajan kanssa ku n alkaa olla koko elämä pelissä.

    • Entinen minäni olisi ehkä samassa asemassa kuin sinä, mutta nykyinen minäni olisi lähtenyt kävelemään.

      Teitä on siinä kaksi tossukkaa, jotka odottavat toisen tekevän ratkaisun ja jossain vaiheessa se tulee ja luultavasti uuden parisuhteen muodossa. Ehdottaisin, että itse olisit jämäkkä mies ja ottaisit sen eron. Naisesikin arvostaisi sitä sen sijaan, että vingut hänen peräänsä.

      Sanot, että muut ovat väärässä, kun sanovat naisesi etsivän uutta parisuhdetta, koska olet jutellut naisesi kanssa. Sanoisin kuitenkin, että kannattaa kuunnella kavereita. Tilanne on kuitenkin melko klassinen. On oltu yhdessä melko nuoresta ja paras terä on parisuhteesta hiipunut ja naista kyllästyttää. Nainen huomaa itsessään ensi merkit vanhenemisesta, mutta tietää kuitenkin parasta ennen päiväykseen olevan sen verran aikaan, että vielä ehtisi "nuoruutta" viettää.

      Ehkä naisesikaan ei tiedä tai ainakaan tunnusta etsivänsä uutta parisuhdetta, mutta nauttii kuitenkin kovasti baarissa saamastaan huomiosta ja se helposti johtaa ennemmin tai myöhemmin uuteen parisuhteeseen ja vanhan päättymiseen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4159
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2624
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2355
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      115
      1406
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      953
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe