Tätä saamme islamilta juu jouluksikin
Anonyymi-ap
7246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihanaa juu
https://www.ts.fi/uutiset/6197765
Bild-lehden mukaan Itävallan ja Saksan lisäksi myös Espanjassa on saatu vihjeitä siitä, että siellä suunniteltaisiin terrori-iskuja mahdollisesti jouluaattona tai -päivänä. Lehden mukaan iskujen kohteiksi on voitu valita joulumessuja Wienissä, Saksan Kölnissä sekä Espanjan Madridissa.
Viranomaisten onnistui heinäkuussa hajottaa terrori-iskujen suunnittelemisesta epäillyn Isis-K:n islamistiverkosto Saksassa ja Hollannissa.
EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson varoitti joulukuun alussa uutistoimisto AP:n mukaan, että turvallisuusuhat lisääntyisivät tänä jouluna Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä Gazan kaistalla käytävien taistelujen vuoksi.
Ja sitten vielä se länsimaahan sopimaton sharia-laki.
"Islamilaisessa sharia-laissa huonoa on erityisesti suhtautuminen naisiin ja seksuaalivähemmistöihin, sanoo oikeusministeri Leena Meri (ps.) MTV Uutisille.
Kohua nostattaneen epävirallisen moskeijan johtaja Aladin Maher sanoi eilen Asian ytimessä -ohjelmassa, että islamilainen sharia-laki sopii "mainiosti" Suomeen.
Oikeusministeri Leena Meri on eri mieltä.
– Suomeen sopii mainiosti Suomen lainsäädäntö, joka säädetään täällä eduskunnassa, kansan valitsemien edustajien toimesta, Meri sanoo MTV Uutisille."
Lähde:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/oikeusministeri-leena-meri-mtv-lle-suomen-lakia-ja-sharia-lain-arvoja-ei-voi-yhteensovittaa-maassa-maan-tavalla/8783288
Islam täyttää ja tappaa ilman lakejaankin, kaiken hyvän maan piiristä.
TÄMÄ ON NÄITTEN PYRKIMYS JÄRESTÄÄ TÄYSI TUHOISUUS
Aivan mahtavaa monikulttuurista, monimuotoista, kulttuurin rikkautta!
Islamtulokielto koko pohojolaan
EU:n korrupitio on kaiken tämän sirkuksen aiheuttaja ja herrat saavat poonuksia omille tileille, kun puoltavat tätä sirkusta tänne Eurooppaan.