Ettäkö oikein lentoyhtiö (Northwind) perustettiin kuljettamaan turvapaikanhakijoita EU:n rajamaille? Ei todellakaan, vaan kyseessä oli saksalaisen Bild -lehden omituinen uutisankka, johon tarttui jopa Yleisradio. Kun sekä Venäjän että Valko-Venäjän viskaalit tietävät mainiosti että tulijoilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä EU-rajan yli, kumpikaan maa ei taatusti halua kontolleen satoja tai tuhansia petettyjä arabeja tai afgaaneja. Koko "uutinen" oli karkea vitsi, mutta silti sitä toistettiin lähes kaikissa tiedotusvälineissä. Mihin hukkui Suomen toimittajien ammattitaito?
Suomen mediaa huijattiin kautta linjan
Anonyymi-ap
17245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Hyvä huomio, koska itekkin aattelin että mitä järkeä ois kärrätä väkeä vaikka valkovenäjälle, ja sitten niillä ei ois pääsyä Puolaan tai mihinkään.
Itekkin -sanan kirjoittaja ei osaa kirjoittaa d-kirjaintakaan, taitaa olla poika kehitysalueilta, juntti mikä juntti?
Se on "minäkin"!, ei "itekkin", kun kuitenkin yritit kirjakieltä kirjoittaa!
Itsekin olen sitä mieltä. Idekkin olen toista mieltä.
Älkää putinistit viitsikö. Ei teitä Suomessa kukaan ota vakavasti.
Otetaas sitten ajatusleikki: Lentoyhtiö tuo maksua vastaan 10.000 turvista Moskovaan/Leningradiin/Minskiin. ENTÄ SITTEN?? Kuka majoittaa/ruokkii/kuljettaa ne jonnekin? Jaa että minne: UMPIKUJAAN. Ei Putiainen niin tyhmä ole että ottas kaduille tuhansia vihasia arabeja.
Koko episoodi kertoo vain saksalaisen journalismin tasosta, ja suomalaisten toimittajien tyhmyydestä.
Yritätkö Estää sananvapautta ja mielipiteen ilmaisua taas noilla " Putinisti" Syytöksilläsi?
Jokaisella On oikeus Sananvapauteen, ja Mielipiteenilmaisuun Suomessa!
Ei venäläiset halua tuoda yhtään ylimääräistä porukkaa omiksi vaivoikseen.
>> Kun sekä Venäjän että Valko-Venäjän viskaalit tietävät mainiosti että tulijoilla ei ole mitään mahdollisuutta päästä EU-rajan yli, kumpikaan maa ei taatusti halua kontolleen satoja tai tuhansia petettyjä arabeja tai afgaaneja.>>
Kaikki Lännessä tietävät, että tuolalinen suunnitelma on aivan läpikotaisin pöhkö ja toimimaton painostuskeino. Ja juuri siksi se tuntuukin niin luonnolliselta, että nimenomaan pässinpäävaltiot Valko-Venäjä ja Venäjä ovat alkamassa näin umpityhmää keinoa käyttää.
Valko-Venäjä ei ole uskaltanut lähettää ainoatakaan sotilastaan auttamaan Putinin sotaretkeä. Sen sijaan Aljaksandr Lukašenka on jo 2 vuoden ajan käyttänyt oman Salaisen Palvelunsa ja armeijansa resursseja kuljettaakseen irakilaisia pakolaisia Puolan rajalle.
Tämä täysin tehoton ja lapsellinen pakolaisten kuljetus on se apu, mitä Lukasenka pystyy Putimille antamaan. Turkkilaisen lentoyhtiön perustaminen matuille olisi ollut samaa pöhköä Lukashenkan jatkumoa.
Hauskaa lukea Pietarin trollien epätoivoa ketjussa.
A vot, osta sie lentolippunen Turkista Minskiseen, ja kato kuis käy.
Jatkoyhteys Berliiniin ja Pariisiin on pahasti tukossa.
Yleisradion toimittajien ammattitaito on romahtanut.
Olettaisin Venäjän suunnitelman nyt romuttuneen Suomen äärivasemmiston ja putinistien vastustuksesta huolimatta yllättäen pystyttyä sulkemaan rajansa.
Nyt on Putinilla edessään joko odottelu, että Suomi joskus rajansa avaisi, tai sitten Suomen pysyessä tiukkana tämän vasta kehitetyn lentoreitin käyttäminen esimerkiksi maahan jo houkuteltujen "pakolaisten" pakkosiirtoon Venäjältä takaisin Turkkiin. ; )
Voi olla, etteivät Venäjän viranomaisetkaan tiedä, kuinka monta "pakolaista" Venäjän alueella oikeasti on. Voi olla tuhansia jo nyt.
Olettaisin Venäjän suunnitelman nyt romuttuneen Suomen äärivasemmiston ja putinistien vastustuksesta huolimatta yllättäen pystyttyä sulkemaan rajansa.
Nyt on Putinilla edessään joko odottelu, että Suomi joskus rajansa avaisi, tai sitten Suomen pysyessä tiukkana tämän vasta kehitetyn lentoreitin käyttäminen esimerkiksi maahan jo houkuteltujen "pakolaisten" pakkosiirtoon Venäjältä takaisin Turkkiin. ; )
Voi olla, etteivät Venäjän viranomaisetkaan tiedä, kuinka monta "pakolaista" Venäjän alueella oikeasti on. Voi olla tuhansia jo nyt.
minä taas ajattelisin, että mitä pahaa suomi on tehnyt kun "neuvostoliitto" tahtoo tuoda turkista pakolaisia. ensiksikin suomi on länsimaiden kanssa lisännyt sotaa ukrainassa ja kuolonuhreja puolin ja toisin -jos nämä ovat kuolonuhrien omaisia, he tietenkin tahtoisivat sanoa eduskunnalle, että lopettavat tappamisen jonkin rajan vuoksi kun ukrainakaan ei halua rajoja vaan natoa ja euroopan johtajuutta
Pietarin joulujuttuja......