Igor Girkinistä uusi Venäjän presidentti?

VENÄJÄN pääkaupungissa Moskovassa yli 300 ihmistä kokoontui sunnuntaina tukemaan vangitun äärinationalistin Igor Girkinin asettumista ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Malesialaiskoneen pudottamisesta tuomittu Igor Girkin on moittinut Venäjän sotastrategiaa Ukrainassa liian pehmeäksi.

Girkin, joka tunnetaan myös nimellä Strelkov, toimi separatisti­joukkojen komentajana Itä-Ukrainassa vuonna 2014.

Hänet pidätettiin kuluvan vuoden heinäkuussa, kun hän oli kritisoinut Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. Girkin on myös moittinut Venäjän sotastrategiaa Ukrainassa liian pehmeäksi.

Girkin ilmoitti elokuussa vankilassa istuessaan halustaan ryhtyä presidentti­ehdokkaaksi.

Viime vuonna hollantilainen tuomioistuin tuomitsi Girkinin ja kaksi muuta miestä poissaolevina elinkautiseen vankeuteen Malaysia Airlinesin koneen pudottamisesta Ukrainan yllä vuonna 2014.

Uumoillaan voittavan
Moskovalaiseen hotelliin sunnuntaina kokoontuneiden kannattajien joukossa oli myös naisia, vanhuksia ja sotaveteraaneja. Kannattajilla oli yllään t-paitoja, joissa oli Girkinin kasvot ja iskulause Vapaus Strelkoville.

Kannattajat myönsivät, että Girkinillä ei ole mahdollisuuksia saada presidentti­ehdokkuuttaan hyväksytyksi.

Esimerkiksi lauantaina Venäjän keskusvaali­lautakunta hylkäsi yksimielisesti rauhan puolesta puhuneen presidentin­vaali­ehdokkaan Jekaterina Duntsovan ensi vuoden maaliskuun presidentin­vaaleista. Venäjän valtiollinen televisio kertoi, että lautakunta hylkäsi Duntsovan ehdokasanomuksen virheellisten asiakirjojen vuoksi.

Venäjän keskusvaali­lautakunnan puheenjohtajan Ella Pamfilovan mukaan vaaleihin on pyrkimässä 29 ehdokasta.

Etukäteen uumoillaan, että Venäjän nykyinen presidentti Putin tulee voittamaan vaalit ylivoimaisesti ja jatkamaan kolmannelle peräkkäiselle kuusivuotiskaudelle. Putin oli Venäjän presidenttinä myös kaksi nelivuotiskautta vuosina 2000–2008.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Girkin on venäläinen komentaja joka on myöntänyt venäläisen lehden haastattelussa julkisesti aloittaneensa Ukrainan sodan venäläisten joukkojensa kanssa.

Girkin on myös toisen venäjän komentajan kanssa perustanut Donetski nukkehallituksen jossa toimi puolustusministeri” Igor Girkin ja ”pääministerinä” moskovalainen Aleksandr Borodai

Äänestä

Miten liittyy Natoon?

Niin kauan kuin putin pihisee, hän jatkaa tai valitsee seuraajansa.

Vaalit on teatteria venäjällä jolla yksinkertaiset uskotellaan luulemaan kansan valinneen putinin.

Miten venäjän kansa sietää tuollaista ja töysin turhaa sotaa Ukrainassa? Onko ne täysin toopeja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

VENÄJÄN pääkaupungissa Moskovassa yli 300 ihmistä kokoontui sunnuntaina tukemaan vangitun äärinationalistin Igor Girkinin asettumista ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Malesialaiskoneen pudottamisesta tuomittu Igor Girkin on moittinut Venäjän sotastrategiaa Ukrainassa liian pehmeäksi.

Girkin, joka tunnetaan myös nimellä Strelkov, toimi separatisti­joukkojen komentajana Itä-Ukrainassa vuonna 2014.

Hänet pidätettiin kuluvan vuoden heinäkuussa, kun hän oli kritisoinut Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. Girkin on myös moittinut Venäjän sotastrategiaa Ukrainassa liian pehmeäksi.

Girkin ilmoitti elokuussa vankilassa istuessaan halustaan ryhtyä presidentti­ehdokkaaksi.

Viime vuonna hollantilainen tuomioistuin tuomitsi Girkinin ja kaksi muuta miestä poissaolevina elinkautiseen vankeuteen Malaysia Airlinesin koneen pudottamisesta Ukrainan yllä vuonna 2014.

Uumoillaan voittavan
Moskovalaiseen hotelliin sunnuntaina kokoontuneiden kannattajien joukossa oli myös naisia, vanhuksia ja sotaveteraaneja. Kannattajilla oli yllään t-paitoja, joissa oli Girkinin kasvot ja iskulause Vapaus Strelkoville.

Kannattajat myönsivät, että Girkinillä ei ole mahdollisuuksia saada presidentti­ehdokkuuttaan hyväksytyksi.

Esimerkiksi lauantaina Venäjän keskusvaali­lautakunta hylkäsi yksimielisesti rauhan puolesta puhuneen presidentin­vaali­ehdokkaan Jekaterina Duntsovan ensi vuoden maaliskuun presidentin­vaaleista. Venäjän valtiollinen televisio kertoi, että lautakunta hylkäsi Duntsovan ehdokasanomuksen virheellisten asiakirjojen vuoksi.

Venäjän keskusvaali­lautakunnan puheenjohtajan Ella Pamfilovan mukaan vaaleihin on pyrkimässä 29 ehdokasta.

Etukäteen uumoillaan, että Venäjän nykyinen presidentti Putin tulee voittamaan vaalit ylivoimaisesti ja jatkamaan kolmannelle peräkkäiselle kuusivuotiskaudelle. Putin oli Venäjän presidenttinä myös kaksi nelivuotiskautta vuosina 2000–2008.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu