Olen aika iäkäs.
Seksistä en piittaa.
Mutta ystävä joka olisi vaikka muutaman päivän kuukaudessa luonani.
Tai minä hänen luonaan.
En kaipaa maksajaa enkä mitään muuta kuin mukavaa juttuseuraa ja välillä vain nähdä joku lähellä.
Näitä taitaa olla vähän, tai lähellä olevien kanssa ei tule mieleen että voisi olle aktiivisempi.
Seksistä en piittaa.
Mutta ystävä joka olisi vaikka muutaman päivän kuukaudessa luonani.
Tai minä hänen luonaan.
En kaipaa maksajaa enkä mitään muuta kuin mukavaa juttuseuraa ja välillä vain nähdä joku lähellä.
Näitä taitaa olla vähän, tai lähellä olevien kanssa ei tule mieleen että voisi olle aktiivisempi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuollainen ystävä olisi todella tärkeä olla olemassa.
Itsekin ystävää kaipaillut elämään.
Eipä niitä ikävä kyllä meinaa löytää mistään.
Kyllä sitä vanhemmalla iällä on vaikea edes kaveria löytää jonka kanssa kävisi vaikka kahvilla tai joskus syömässä ja juttelisi välillä puhelimessakin niitä näitä. Edes kävelylle ei seuraa saa.
Onneksi kuitenkin lapsen perhe lähellä että lapsenlapsia näkee ja kuntosaliharrastuksessa pääsee jonkun sanan vaihtamaan toisten kanssa.
Joskus myös pieniä matkoja pariksi päiväksi jonnekin ettei aina samoissa kotinurkissa nysvää. Sentään vielä on saanut terveenä olla että pääsee liikkumaan.
terv. mummo vm55
Höh , meitä fiksuja yksinäisiä miehiäkin on kaveria vailla , tuolta treffifoorumista löytyy seuraa sitä hakevalle .
Taitaa enimmäkseen treffi sun muista osioista löytyvät haluta lähtökohtaisesti "sitä" enemmän kun ystävyyttä/juttelua. :(
Eipä sitä sieltäkään löydy, miehistä ei ole pelkästään ystäväksi. Kokemusta on. Eipä ole kauaa mennyt kun jo aletaan samasta petistä vihjailemaan ja kun sen torppaa niin yhteydenpitokin jää siihen. Toinen mihin tyssää jo alkuunsa on välimatka jos mies asuu kauempana ja se että en muuta nykyiseltä kotipaikalta mihinkään niin kauan kuin lapseni perhe asuu lähellä. terv. mummo vm55
Kuule mies, ei nämä himohiiret kaipaa tällaista estyneen naisihmisen performaatiofeikkausta pitää olla sitä räpyläkitkaa ns
oisko jku kotihoito tai vastaava asumisen tuki sulle hyvä, yksinäisyys on kamala asia, kokemusta siitä nimittäin on. huoli herää nimittäin voinnistasi aloituksesi perusteella, aina on toivoa.
Minä ilmoittaudun.