Milläs verukkeella ateisti tänä vuonna juhli Joulua?

On se varmaan ateistille kova paikka kun kristityt juhlii Joulua monta päivää joka vuosi ja vieläpä ympäri maailmaa!
16184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ateisti rouskuttaa lohta, jollainen hän itse arveli olleensa 400 000 000 vuotta sitten..:P

Äänestä

Roomalaisilla oli myös joulukuussa Saturnaalia juhla (joulukuun 17-23 päivä), tässä juhlassa uhrattiin sika epäjumalalle. Saturnaalia juhla alkoi uhrilla Saturnuksen temppelissä. Saturnaalia juhlaan kuului myös lahjojen tekeminen sekä niiden antaminen. Saturnaalia juhla kesti viikon verran ja siksi ajaksi kaikki kaupan tekeminen keskeytettiin. Saturnaalia juhlan aikana ihmiset irstailivat juopottelemalla ja laulamalla kaduilla alasti ja myös seksiorgioita harrastettiin. Saturnaalia juhlassa oli koristeina laakerinseppeleitä ja vihreitä puunoksia. Saturnaalia juhlan juuret ovat Babylonian ja muinaisen Persian Sacaea juhlassa. Nykyisen joulun tavaramerkit kuten joulukuusi ja joululahjat tulevat siis Babylonian ja Rooman pakanallisista perinteistä. Nykyinen joulu on Babylonian ja Rooman pakanallisten kulttien yhteensulautumisen tulos.

Baabelin, eli Babylonian kuningatar Semiramis asetti poikansa Tammuksen syntymäjuhlaksi joulukuun 25 päivän. Tammuksen sanottiin olevan ruumiillistunut auringonjumala. Tammuksen syntymäjuhlasta tehtiin jokavuotinen juhla, jolloin kansa juhli ja juopotteli. Tammuksen syntymäjuhlaan kuului myös vihreä havupuu, joka koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka Tammuksen symbolina symbolisoivat aurinkoa. Tammuksen juhlan aikana uhrattiin myös lapsia Baal epäjumalalle. Roomalaisilla oli myös joulukuussa Saturnaalia juhla (joulukuun 17-23 päivä), tässä juhlassa uhrattiin sika epäjumalalle. Saturnaalia juhla alkoi uhrilla Saturnuksen temppelissä. Saturnaalia juhlaan kuului myös lahjojen tekeminen sekä niiden antaminen. Saturnaalia juhla kesti viikon verran ja siksi ajaksi kaikki kaupan tekeminen keskeytettiin. Saturnaalia juhlan aikana ihmiset irstailivat juopottelemalla ja laulamalla kaduilla alasti ja myös seksiorgioita harrastettiin.

Äänestä

Saturnaalia juhlassa oli koristeina laakerinseppeleitä ja vihreitä puunoksia. Saturnaalia juhlan juuret ovat Babylonian ja muinaisen Persian Sacaea juhlassa. Nykyisen joulun tavaramerkit kuten joulukuusi ja joululahjat tulevat siis Babylonian ja Rooman pakanallisista perinteistä. Nykyinen joulu on Babylonian ja Rooman pakanallisten kulttien yhteensulautumisen tulos. Roomassa katolinen kirkko yhdisti nämä kaksi juhlaa yhdeksi ja niin niistä tuli joulu, joka nimettiin Jeesuksen syntymäjuhlaksi, vaikka Jeesus ei syntynyt joulukuussa. 400-luvulla katolisen kirkon johtajat lupasivat kaikille, jotka kääntyivät "kristityiksi" että he voisivat jatkaa Saturnaalia juhlan juhlimista kristittyinä. Näin katolinen kirkko yhdisti "kristityt" ja pakanat viettämään yhdessä yhteistä juhlaa. Rooman katolisen kirkon "evankeliumin" tarkoitus on yhdistää ja sekoittaa asioita keskenään. Saturnaaliasta tuli "kristillinen joulu", johon otettiin aineksia mukaan Tammuksen syntymäjuhlasta, Saturnaaliasta ja Raamatusta. Nämä yhteen sekoittamalla saatiin aikaan "jouluevankeliumi" Jeesuksen syntymisestä joulukuun 25 päivä. Tästä valheesta on tullut niin suosittu jymymenestys, että uskomattomat sekä uskovat yhdessä juhlivat joulua Kristuksen syntymäjuhlana, vaikka Herra Jeesus ei edes ole syntynyt joulukuussa.

On sanomattakin selvää, että Rooman katolinen kirkko halusi Kristuksen syntymäjuhlan joulukuun 25 päiväksi sen tähden, että he voisivat jatkaa Tammuksen juhlaa sekä Saturnaalia juhlaa. Rooman katolinen kirkko ei ole Jumalan seurakunta, vaan valheellinen porttokirkko. Rooman katolinen kirkko toi pakanuuden niiden kristittyjen keskuuteen, jotka pitivät Rooman katolista kirkkoa oikeana seurakuntana. Tällä tavoin Rooman katolinen kirkko sai eksytettyä uskovia omaksumaan pakanallisia perinteitä. Ikävä kyllä Rooman katolisen kirkon pakanalliset perinteet ovat tärkeässä osassa myös protestanttien keskuudessa sekä ns. vapailla suunnilla.

Babyloniassa siis vietettiin juhlaa joulukuun 25 päivä. Babyloniassa joulukuun 25 päivä oli talvipäivänseisauksen ja auringonjumalan Tammuksen syntymäpäivä. Babylonian sana "yule" tarkoittaa lasta. Joulukuun 25 päivää kutsuttiin yule päiväksi myös pakanallisten anglosaksien parissa. Anglosaksit olivat Brittiensaarilla asuvia asukkaita, jotka puhuivat germaanisia kieliä. Myös skandinaviassa oli yule-juhla, joka oli joulukuun 25 päivä se oli myös talvipäivänseisauksen päivä. Tammusta kutsuttiin Babyloniassa myös nimillä Baal-berith sekä kuusipuun herra. Egyptiläiset sekä persialaiset juhlivat jumalansa syntymäpäivää joulukuun 25 päivänä. Lapsi aurinko jumalaa tarkoittavat monet eri nimet kuten Mithra, Horus, Isvara, Bacchus, Iacchus, Adonis, Attis jne. Lapsi aurinko jumalan palvonnan alkuperä on Babyloniassa, jossa Tammus on tämä lapsi. "Jumalallisen" lapsen syntymäjuhlan vieton juuret joulukuun 25 päivä ovat Babyloniassa, josta se myös levisi muualle maailmaan. Joulukuun 25. päivä oli Roomassa juhlapäivä, sillä myös sinne oli tullut Tammuksen juhla joulukuun 25. päivänä. Tammuksen juhlaan Babyloniassa kuului havupuu, joka koristeltiin pyöreillä palloilla, jotka symbolisoivat aurinkoa. Babylonialaiset palvoivat aurinkoa, siksi he koristelivat kuusen "aurinkopalloilla". Samoin joulukuun 25 päivään kuului sikauhri.

Katolisen ensyklopedian mukaan joulu (Kristuksen syntymäjuhla) ei ollut seurakunnan varhaisten juhlien joukossa. Katolinen ensyklopedia kertoo, että varhaisin merkintä Kristuksen syntymäjuhlasta on vuodelta n. 200 jKr. jolloin Aleksandrian Kleemens sijoitti Kristuksen syntymäjuhlan maaliskuun 28 päivälle. Samaan aikaan Kristuksen syntymäjuhlan ajankohdasta oli monenlaista tulkintaa, jotkut sanoivat Kristuksen syntyneen 20 toukokuuta ja jotkut sijoittivat Kristuksen syntymäajankohdan 19 tai 20 päivä huhtikuuta.

Äänestä

No, huomennahan se jo helpottaa kun ei enää tarvitse teeskennellä että talvipäivän seisaustahan tässä vaan juhlittiin.

Kuusikin kyllä tuli hommattua ja lahjojakin ostettua MUTTA ei me mitään Joulua juhlittu - ei, ei, ei...

Äänestä

En mitenkään juhli joulua, mutta vietän sitä kyllä, vaikka olenkin ateisti.
Toisekseen, se ei kuulu kenellekään. Ei minullekaan kuulu muiden uskot tai ateismit.

Äänestä
  • Mikä saa ihmisen vajoamaan ateismin turhuuteen...........

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mikä saa ihmisen vajoamaan ateismin turhuuteen...........

    Mikä saa aikuisen uskomaan satuihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mikä saa aikuisen uskomaan satuihin?

    No eiköhän se ole lapset jotka uskoo Joulupukkiin!

    Äänestä

En viettänyt joulua mitenkään. Pajauttelin neljä päivää ja oli kivaa. Söin aika paljon suklaata ja nauroin tyhmille jutuille. Huomenna taas töihin odottamaan viikonloppua.

Äänestä
  • Säähä "hauska poika" olet, kun ensin sanot että et viettänyt Joulua mitenkään ja sitten heti seuraavassa lauseessa kerroit miten sitä vietit!!!

    Äänestä

Eräs kommunisti sanoi
MARX ON ANTANUT
MEILLE JOTAIN PAREMPAA!

Äänestä

Sota-aikana karummastakin ateistista tuli uskovainen ja rukoili etulinjassa. Joukkohartaudet pehmittivät ja antoivat toivoa kauhistuttaviin oloihin.

Äänestä

Olet kyllä tosi uskova kun pitää olla taas valehtelemassa ja herjaamassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On se varmaan ateistille kova paikka kun kristityt juhlii Joulua monta päivää joka vuosi ja vieläpä ympäri maailmaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu