HS:n uusi gallup: Stubb johdossa, sitten Haavisto.
Sdp:n joukoissa odotettiin, että Urpilaisen suosion lähtee nousuun. Onkin käynyt päinvastoin. Urpilaista kannatti marraskuussa seitsemän prosenttia tutkimukseen osallistuneista, mutta joulukuussa enää viisi prosenttia.
Aika surkeaa kun omatkaan ei kannata.
Sdp:n joukoissa odotettiin, että Urpilaisen suosion lähtee nousuun. Onkin käynyt päinvastoin. Urpilaista kannatti marraskuussa seitsemän prosenttia tutkimukseen osallistuneista, mutta joulukuussa enää viisi prosenttia.
Aika surkeaa kun omatkaan ei kannata.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Jos HS-gallupin tuloksen EOS-vastaajat jättää pois ja laskee luvut uudestaan, on tulos seuraava:
Alexander Stubb 27
Pekka Haavisto 25
Jussi Halla-aho 15
Olli Rehn 10
Li Andersson 8
Jutta Urpilainen 6
Mika Aaltola 5
Sari Essayah 2
Harry Harkimo 1
HS:n mukaan vaalin toisella kierroksella Alexander Stubb saisi 55 prosenttia äänistä ja Pekka Haavisto 43 prosenttia. ”EOS-puhdistetut” luvut ilmeisesti olisivat Stubb 56 ja Haavisto 44.
Jussi nouse muut laskee ( gallupin tekijä )
Ihan hyvin se pärjää.
Urpilaisen olisi pitänyt lähteä aiemmin mukaan, vaikka tuskin sekään olisi paljon auttanut.
Jutan peli on jo pelattu.
Ennen kuin edes pääsi alkuun.
Halla-ahon kannatus oli taas noussut.
Kyllä se siitä laskee. Typerää hienohelma ei tarvita.
Jutan kannatus on tosiaan laskenut.
Harmittaa varmaan kun Halla-aholla menee loistavasti, sulla taas ei..heheheee.
Meille käy Haavisto .
Ai gaykansalle vai?
Onneksi ei vaan voita.
SDP on jo kerran dumpannut ongelmajätteensä Afrikkaan. Antaa olla vaan siellä.
Eiköhän se sinne päädy.
Jussi on seuraava pressa.
Ei se ihan niin pitkälle pääse.
kiinnostuksessa samanoloinen kananlento tulossa äänestykseen puolueveljen laura huhtasaaren kanssa. tuhlaamme veronmaksavien rahoja
Juttaan vai?
Mahtaa Juttaa harmittaa kun omatkin pettää.
Tiedä häntä harmittaako.
Kreikan Jutta on jo nyt ulkona kuin oliivin siemen köyhän suusta . SDP ei pärjää koskaan
Miten sitä kestää kuusi tai kaksitoista vuotta sitä amerikkalaista hymyä. Ei suomalainen ymmärrä sitä jatkuvaa tekoiloa. Me ollaan mollikansa.
Jutan verorahojen varastaminen Suomen työtätekevältä kansalta Kreikkalaisten taskuun sulatti koko punikki verkkosukat pil----lun päreiksi 🌹🤣🌹
Ihmekös tuo. Jutta ei halunnut ilmiöksi, vielä vähemmän presidentiksi.🥱
Jutta halusi ostaa sinun rahoilla itselleen Komissaarin viran EU ta. Ja onnistui . Kyllä punikki osaa . Osaamista jo vuodesta 1918 🇷🇺🌹🇷🇺
Verkkosukka jutta voi
Wef opetuslapsi
Hyvin sotaisaa ehdokas kaikki
Lipi-Lipponen sai 6 poääng. Urpis taitaa saada samat.
ÄSHDEEPEE: SIX PÖÄÄÄNG!
>HAHHAHHAHHhahhaahhahha!
Mama Afrikka esittää tanssia villisti kädet yhteen hakkaa
Jutta keskittyy liikaa pakolaisiin. Mokas huolella.
Juttaa kiinnostaa muut maat enemmän kuin Suomi.
No jos Urpilainen ei yllä hyvään tulokseen, niin miksi te täällä sitä tuskailette? Tai no, se olet sinä yksi ja sama, joka toteat ja vastast itsellesi, ihmettelet. Ihan turhaan höpiset, pitääkin kysyä, että miksi?
Ei täällä nyt yksi ja sama tyyppi vastaile.
Demarit ovat kovin hiljaa tästä.
Urpilainen ei ole sellainen ehdokas, että herättäisi tunteita. Se on se ongelma.
Ilmiöt näkyy vaaliuurnilla. Ei gallupeissa.
Jutta ei näy vaaliuurnillakaan.
Totta!
Kaikesta huolimatta mielestäni Jutta esiintyi edukseen, vaikka ei toki omaa pienintä mahdollisuutta presidentisi.
"suomalaisiin ei purrut pennin vertaa se, mitä komissaarina on saanut aikaiseksi"
Kiitos kuuluu Sannalle, tuli ja sössi tämänkin. Kosto.
Gallubit on johdattelua/ äänestäjien aivopesua.
Media on voimakkain mielipiteiden muokkaaja!
Kun Uskotte kaiken todeksi, ette tajua, olette mielipidemuokkauksen kohteena😂🤯😆
Siempi demarijohto lähetti Jutan Brysseliin pois sotkemasta sisäpolitiikkaa, eihän sitä takas oteta, mutta kun muitakaan halukkaita ei ilmaantunut ehdolle niin säälistä Jutta.
Tässä nähdään demarien tyhmyys. Puolueen kannatus on jossain 20% tienoilla, jolla mentäisiin hienosti toiselle kierrokselle. Demarinaiset kuitenkin tukee Haavistoa ja tämän väkivaltaista discotappelijapuolisoa.
Me fiksut ollaan nähty demarilumppujen touhut
Bye bye vaan...
Naurattaa naurattaa....
Demarit ovat duunareita, eivät kelpaa johtotehtäviin.