Mitä hengellistä tai muuta hyötyä siitä olisi?
Miksi pitäisi kuulua evlut kirkkoon?
Anonyymi-ap
134516
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 134
Vanhimmat
Ei miksikään. Ei mitään.
Juuri niin.
Itse olen ollut mukana kaikenlaisissa kristityissä seurakunnissa, eikä mistään ollut mitään hyötyä.
Ateistille tuskin onkaan.
Kuule. Vuodesta 1972 vuoteen 2005. Kyllä siinä kaiken näki ja koki. Evlut. että meni kirkkoon ja pois. Sittemmin muuallakin oli samanlaista. Kaiken jälkeen minusta tuli ateisti.
Ei ateistin mitään uskosta tiedä.
Kerro siitä kun muka olit uskossa.
Vuodesta 1972. Siitä juontui monta asiaa, kuten uskova vaimo 1985.
Kerro mitä se sinulle käytännössä tarkoitti kun muka uskoit.
Laita kuva Faceesi siitä paljonko kittasit eilen viinaa sen toisen ToIIon kanssa‼️‼️‼️‼️‼️‼️
Leikit heteroa 21 vuotta ja uskovaa vielä kauemmin.
🤓
Ei usko ole mitään muka.
Jos uskoo, niin uskoo. Kun ei usko, niin uskoa ei ole.
En tiedä mitä tarkoitat mitä käytännössä. Olen kertonut monta kertaa, mutta se ei sinulle merkitse uskossa oloa. Olet aina äärimmäisen negatiivinen.
Et ole koskaan ollut uskossa.
🤓
Et edes osaa kertoa mitä se sinulle käytännössä tarkoitti kun muka uskoit.
Ilmeisesti et osaa kirjoittaa muuta kuin samoja länkytyksiäsi vuodesta toiseen.
Täysin oikea huomio!
Olen kertonut usein, mutta et pidä sitä uskon asiana.
Esimerkiksi, että en voinut edes ajatella mennä naimisiin sellaisen kanssa, joka ei ole uskossa. Ja ne tuhannet rukoukset.
Sinä pidät kaikkea samoina länkytyksinä, et uskon asioina.
Tuota sinä sanot uskossa olemisesi.
Eipä ollut hääviä.
Et ressukka osaa edes kertoa mitään.
Pidät uskossa olemisena, kun ei rukoile. Emme ole mistään samaa mieltä.
Rukoilkaa joka tilassa, lukee Raamatussa.
Kerro sinä minkälaista se sinun uskossa olemisesi oli.
Toi on just lakihenkistä pakko uskontoa että kirjaimen vanhassa hampaat irvessä.
Miksi? Ethän ole niitä koskaan edes lukenut.
Mutta sanalla sanoen: uskossa oleminen on kokonaisvaltaista. Kaikki on sitä ja siitä riippuu kaikki tekeminen.
Usein enemmän kuin pystyt uskomaan.
No synagogan satuja nyt ei ainakaan kukaan kuuntele niistä joutuu maksamaan !
Et sinä mitään uskossa edes ole ollut.
Onko pian lääkkeen otto aika kun alkaa tulemaan niitä tavallisia herjoja
Uskovainenko niitä taas niin kovasti kirjoittelee .
Eikö tuon jankuttajan sana varastossa ole muuta kun muutama sana. Joille leikkii alati ja herjaa toista ihmistä
Sinun negatiivisuus on kroonista. Tietää lyhyttä elämää.
Minulla on muuten selkeä ero siitä, kun olen uskossa ja kun olen ateisti. Kaksi eri elämää.
En minä tiedä sinun lääkityksistäsi, Hinaaja.
OIet tosiaan mahtava soIvaaja‼️‼️‼️
🤓
Ei siis saa rukoilla, vaikka haluaa? Itseasiassa olin myös innokas lukemaan Raamattua.
Leikit uskovaa ja Ieikit heteroa.
OIet pelkkä feikki.
🤓
Tuollainen negatiivinen asenne vie ennenaikaisesti hautaan.
Miksi jankutat rukoilemisesta kun sinun pitäisi kertoa miten tulit uskoon.
Et kuitenkaan ymmärtänyt lukemastasi mitään.
OIwt täynnä negatiivisia ajatuksia ja kohta jo haudassa.
🤓
Totuus ei miellyttänyt sinua taaskaan.
🤓
Kerro tarkemmin miten tulit uskoon.
Katsotaan sitten puhutko totta.
Negatiivisuus ei ole hyväksi.
Oli kysytty mitä oli uskossa oleminen.
Uskoon tulin rippikoulussa. Papin puheilla.
Se on sinun ongelmasi.
Et edes osaa kertoa mitä se ”uskossa” oleminen sinulle oli.
Et ole sellainen, joka jotain ymmärtää. Osaat vain jankata tyhjää.
Olin pienenä jo kova lukemaan kirjoja.
OIet aina ollut naismainen ToIIo.
🤓
Et ole koskaan ollut oikeasti uskossa.
OIet mahtava ToIIo.
🤓
Ei sillä ole mitään hääviä.
Miten uskoit?
Hassu kysymys.
Uskoa voi vain siten, että uskoo Jumalaan ja Jeesukseen. Sehän on vain uskoa.
Luterilainen voi oikein hyvin olla ilman evlut kirkkoakin.
Vapaaluterilaisuuteeni kuuluu ajatus ja usko siihen, että kuka tahansa voi pelastua, saada syntinsä anteeksi, uudestisyntyä milloin tahansa, missä tahansa. Evankeliumi on Jumalan voima, en minä, toimintani, ymmärrykseni tai rukoukseni. Edelleen kirkossa olemiseni perusajatus on se, että valoa pitää viedä sinne, missä on pimeää; suolaa pitää viedä sinne, missä on mädännäisyyttä; Jeesuksen verta pitää julistaa siellä, missä perkele on vanginnut sielut itselleen. Vapaaluterilaisuudessa ei ole oikeaa politiikkaa, oikeaa vallankäyttöä, oikeaa ammatillista ihmisjaottelua, oikeaa kansallista tai kielellistä jaottelua; Siinä on kolme tärkeää seikkaa, jotka ohjaavat kaikkea tekemistäni: 1.Jumalan nimen pyhittäminen, 2.Jumalan valtakunnan tuleminen, 3. Jumalan tahdon tapahtuminen. Niitä rukoilen itselleni, läheisilleni, paikkakunnalleni, seurakunnalleni, kaikkialle, joka päivä.
Vapaaluterilaisuuteeni kuuluu kaiken herätyskristillisyyden, evankelioimistoiminnan ja lähetystyön tukeminen ja kannattaminen etumerkistä riippumatta. Sosiaalinen toiminta voi olla korkeintaan välineenä luomassa mahdollisuuksia Jeesuksen kirkastamiselle. Jos Jeesus puuttuu, koko aktio on turha. Emme ole kalastamassa ihmisiä omaan seurakuntaamme vaan Kristukselle. Olemme Jeesuksen palvelijoita, kutsuttuja, valtuuttamia ja varustamia. Kun sitten olen kertonut tämän rehellisesti salaamatta, olen saanut porttikieltoja, hylkäämisiä, ylenkatsetta, vähättelyä, ylikävelyä, pahanpuhumista, valheiden vyöryä itsestäni, ja potkut. Mutta se on kaikki vain vahvistanut minua uskossa Jeesukseen ja kaikessa halukkaasti seuraamaan häntä. Ahdistukset ovatkin olleet siunaukseksi, koeteltu usko on arvokasta.
Nykyään kirkon toiminnassa ovat monenlaiset Raamatun vastaiset asiat, synnit ja eksytykset. Sellaisia ovat mm. vain koulutukseen perustuva työntekijäkunta (usko yliopiston riittävän perusteeksi hengelliseen työhön), vallitseva turhan puhuminen (usko uskonnollisuuden pyhittävään vaikutukseen), eri poliittiset edustukset (usko leimattuihin päättäjiin), humanismi (usko ihmisen hyvyyteen – kehitysoppiin), haureuden suosiminen eri muodoissa (usko lihan himon tyydytyksen oikeuteen), jooga (usko sen olevan pelkkää voimistelua), helvetin kumoaminen (usko kaikkien pelastumisesta), viihdepitoiset ohjelmat (kuvitellaan hauskan ja hilpeän auttavan uskossa), varallisuuden väärin käyttö (rahat kuluvat hallintoon ja kiinteistöihin eikä evankelioimiseen), kirkkomusiikin keskittyminen urkuihin (usko vanhan teatterisoittimen ylivertaisuuteen). Vapaaluterilaisuus on kaikkea tällaista vastaan sanassa, hengessä ja rukouksessa, mutta ei niitä toteuttavia ihmisiä vastaan.
Taisteleva usko on vapaaluterilaisuuden toimintaa. Sitä toteutetaan kaikkialla ja aina. Se ei ole ihmisiä vastaan taistelua, väittelyä, mielenosoituksia, lakkoilua, turhaa suunsoittoa ja arvostelua. Se taistelee hengellisesti, rukoilemalla sitomalla pimeyden valtoja ja synnin pesäkkeitä, ihmismielipiteitä ja erilaisia hengellisen elämän eksytyksiä. Se korostaa Jumalan sanaa, taivaallista valoa, Raamattua erehtymättömänä taivaallisena ilmoituksena ja pitää sitä aina ja kaikkialla tiedon ja uskon korkeimpana arvovaltana. Se uskoo maan ja taivaan katoavan, mutta Jumalan sanan pysyvän. Se katsoo ihmisiä Jumalan lunastamina, pelastuskutsun arvoisina, ilosanoman kohteina. Se todistaa kirkossa, kadulla, kaupassa, junassa, kodissa, juhlassa, arkena, työssä, vapaa-ajalla, maalla, metsässä, ilmassa, vesillä, aamulla, illalla, yöllä, päivällä. Se jakaa kirjoja, äänitteitä, tietoa, viestejä, traktaatteja, julisteita, kutsuja. Se pitää säännöllisesti esirukouksia nimeltä mainiten ihmisiä Herran edessä. Se odottaa lopullista vapauden päivää – kutsua Karitsan häihin!
Jehovat jakaa juu traktaatteja että pois ristiltä väärään evankeliumiin ! On hindujen henkiä jotka pilkkaa Jeesusta.
Mielenhallinnan menetyksen uhalla. Uudeksivuodeksi voi toivoa mielenrauhaa. Siihen vaihteeseen ja pykälään. Ei käpälälautaan ja mäkeen. Tai mökille.
Jos ei usko Jumalaan, ei kannata kuulua kirkkoon tai minä en ainakaan keksi siihen mitään syytä.
Vaikka uskookin Jumalaan, ei kirkoon kuulumisella ja uskolla ole suoraa yhteyttä.
Sekä kirkkoon kuuluvat että ei-kuuluva voivat osallistua kirkon ja seurakunnan tlaisuuksiin. Toiset voivat tuntea ulkopuolisuutta, ehkä lievää syyllisyyttäkin. jos ovat kirkon tilaisuuksissa niin etteivät itse kuulu kirkkoon.
Jotkut kokevat kirkossa rauhaa ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta seurakunnassa. Kirkkoon kuuluva voi halutessaa pyytää papin antamaan viimeisen ehtoollisen, sekä siunaamaan ennen hautausta. Ne voisivat olla hengellistä hyöty.
Jos kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisvaeroa, hautaus- ja mahdollisesti muut palvelukulut ovat edullisempia kuin ne ovat hänelle joka ei maksa. Merkkipaaluvuosia täyttävä kutsutaan kirkkoon jumalanpalvelukseen ja kahville. Siinä taloudellisia hyötyjä.
Nämä äkkiä tulivat mieleen, voi olla muutakin. Ehkä joku muu muistaa.
Eli et näe mitään syytä kuulua evlut kirkkoon.
Muistaakseni hautaustoimi on kirkon avoin business, eikä se saa periä hautauksesta korkeampia maksuja ei-jäseniltä.
Hautausmaan puutarhurit kiittää kun et viitsi hoitaa sukulaistesi hautoja.
Kirkkoon kuuluvat on aikojen alussa kutsuttu kuulemaan evankeliumin sanoma. Jos sinua ei ole kutsuttu et silti voi eksyttää toisia pois siitä. Etkä sen takia ettet pidä jostain tai joku ei noudata sinun mielipidettä tai sinun näkemyksiä. Meillä on uskonnon vapaus olla evankeliumin kuulolla ja kokoontua yhteen.
MYÖS ORTODOKSI KIRKOLLA HELLAREILLA JA SYNAGOGALLA ON OMAT HAUTAUSMAAT ja bisnekset ! JEESYS SENTÄÄN MIKÄ LIERON HENKI TEISSÄ ON.
Tuokin on varmaan sitä kuuluisaa uskovaisten logiikkaa.
Mistä uskon siihen vedit?
Hautapaikka on kalliimpi kirkkoon kuulumattomalla. Ja kirkkoon kuulumatonta ei siunata. Kirkkoon kuuluvalle siunaus on ilmainen.
Ei ole yhtään syytä liittyä kirkkoon jos ei tahdo olla kirkon jäsen. Eli sinä 2023-12-28 16:22:04 olet oikeassa. Se asia on ihan järkeenkäypä.
Sukuhauta on jo maksettu.
Vain henkilö itse on oikeutettu päättämään, mihin hän kuuluu tai ei, eikä hän ole vähässäkään määrin velvollinen tekemään siitä tiliä toiselle.
Kysyttiinkin perusteluita päätöksille.
Periaatteessa on oikeutettu, mutta tapana on ollut pakkoliittää vajavaltaisia lapsosia jäseniksi ja sitten ylläpitää asenneilmapiiriä, että kirkosta eroaminen on suvun perinteitä vastaan kapinointia.
Ei suku sitä tiedä jos eroaa kirkosta.
Teiltä tuskin kysyttiin synagogalla haluatko ympärileikkauksen vauvoille. No ehkä sekin on vanhan aikaista silpoa. Mulkku jumala niinkö. Peniksiä vahtaa. Eikö toorassa ole yhtään kohtaa älä varasta älä tee huorin ?
Tietää. Mutta kaikissa uskonnoissa on lahkoja ja eksytyksiä sekä riitoja ja vääriä opettajia vapaamuurareita myös hellareissa on NIIDEN JOUKKOON EI SAA MENNÄ. Mutta perusteena on normi evankeliumi siihen täytyy kuulua pelastuksen tähden.
Ei kirkosta eroamista missään kuuluteta. 😹
Tietää eikä tarvi kuunnella vapaamuurareiden satuja eikä hellareita yhtään ! Hoidatte sukulaisten haudat ja hoidot VIETTE apua vanhuksille kuin kunnon ihmiset.
Vajaavaltaisia ne on hellareidenkin lapset kuin synagogan kuin moskeijan kuin jehovien vapareiden babtistien AIKA NAURETTAVAA ja myös ortodokskirkkojen vajaavaltaiset
Tuo ei mitenkään vähennä asenneilmapiirin ylläpitoa.
Mutta jos välttämättä haluaa tietää kuuluuko Suomeen veroja maksava henkilö kirkkoon, eikä hän itse suostu asiantilaa valottamaan, niin voi aina pyytää verottajalta tiedot hänen verotuksestaan.
Ihan turhaan selität. Kirkoon kuuluminen on henkilökohtainen asia.
Aloittaja sitten listaa syyt , miksi pitäisi kuulua johonkin määrättyyn lahkoon. Valinnanvaraa pelkästään kristillisissä lahkoissa kyllä löytyy.
Yritä nyt vain pohtia aloitusta ihan itse.
Listoja hyvyksi todetuista lahkoista hän kaipasi.
Ei löydy edes suosituksia
Pysy aloituksessa.
Vain kuulumalla kirkkoon pääsee maksamaan kirkollisveroa, jolla kirkkoa pyöritetään. Se on etu kirkkoon kuuluven yhteisölle, mikä ei tietenkään ole oikea vastaus, mikäli haetaan vain henkilökohtaisia kirkkoon kuuluvan etuja.
Eli ostat kirkollisverolla jotain etuja?
Vain kuulumalla ei vapaamuurareihin vaan kristittyjen yhteisöön voi pelastua kuoleman jälkeen. Tehän voitte riehua täällä maan päällä miten tahansa mutta kuoleman jälkeen onkin vähän eri meno niin sanotusti pomo vaihtuu.
Höpöhöpö!
Kristillisyys ratkesi aikoinaan sillä, että kristinusko vietiin väkisin Etelä - ja Väli-Amerikkaan, sekä muualle, kuten Eurooppaan.
Muilla ei ole ollut mahdollisuutta pelastua kuoleman jälkeen.
Älä unta nää.
Tarkennan vielä tuota unijuttua, että maksoin kirkollisveroa pakosta noin 50 markkaa ollessani 17- ja 18-vuotias. Sen jälkeen olen ollut pian 40 vuotta maksamatta.
Kallis klubi sinänsä
...ilmaiset pullakahvit ja santsikuppi palveluksen jälkeen seurakuntasalilla ...
...P:S: varaa nappi kolehtia varten ...
Kyllä ne saa ei jäsenetkin.
Hellarit kun verenimijöitä työpaikoilla muut ei saa mitään kun nämä imaisee ahneisiin käsiin vatsaan kaiken.
No kaupasta voi ostaa tee paketin 1-3€ 10-15 kuppia vähintään ja pullaa 3€ tai karkkipussi 3€ niin monta päivää saa makeaa. Ettei nyt sentään ahneuden varaan laske Jeesuksen evankeliumia.
Koita nyt hyvä että ihminen viedä sinne seurakuntasaliin jotain vaikka villasukkia tai lankoja tai kermapurkkia tai muutama kilo sokeria. Vie vaikka pari kiloa juustoa ja kurkkua. Ette voi jumalauta olla niin surkeita.
Tonni vuodessa tuskin on mikään iso raha ihanasta yhteenkuuluvuuden tunteesta. :)
Yhteenkuuluvuuden ostamista.
Tietysti voi veisata virsiä yksikseenkin mutta tarkoitus on kyllä veisata yhdessä.
Kirkossa voi käyvä vaikka ei ole jäsenkään. Mutta virsiä veikataan muuallakin kuin evlut kirkossa.
Jep. Mutta säälittävän pieni summa suuresta tunteesta. :)
Sen saa ilmaiseksikin. :)
Minäkään en keski yhtään syytä.
Lahkolaisena et tietenkään keksi syytä vaikka uskot syihin.
Mitä sinä sitten keksit?
En mitään.
Ei minkään takia.
Jos halust taivaan valtakuntaan siihen ei tarvita minkäänlaista kirkkoa.
Ja jos hvetti kiinnostaa siihennään ei tarvitse kirkkoa, joskin lutterin kifkko on siinä apuna vahvalla panoksella ja isolla rahalla.
Epäilen motiiviasi kysyä näin, ts taidat trollata.
Mutta...
Mitä tulee kysymykseen, niin mielestäni ei kannata sitotua mihinkään, vaan toteuttaa auttamistaan mahdollisimman suoraan, ilman välikäsiä mikäli mahdollista ( yleensa on, pienellä vaivalla )
Evlut kirkko ei enää pidä kiinni tunnustuksesta, kirkkojärjestyksestä, traditiosts eikä Raamatusta, ei taida olla kannatuksen arvoinen....?
Ihan asiallinen kysymys ap:lta.
Luterilaisen kirkon oppi vie 100% varmuudella helvettiin!
Nykyinen liberaaliteologia kyllä….
Minun sisko sanoi kuuluvansa kirkkoon niin kauan että pääsee vihille, kun haluaa kirkkohäät. Saa nyt nähdä alkaako sen avomies tuohon leikkiin. Toinen lapsikin on jo tulossa.
Miksi tehdä lapsia miehelle joka ei hakys edes sitoutua avioliittoon?
Lapsia tehtiin ennen vanhaan, vaikka ei ollut olemassa avioliittoa.
Toisella vanhan naisen sössöttävä ääni.
Ja toinen siellä kimittää.
🤓
Mutta sinä et tehnyt kuin avioliitossa.
Näin on. Maailma on muuttunut.
Huono kuulo? Aivan varmasti.
Edelleen suurin osa lapsista tehdään avioliitossa.
Sekin vaiva vielä sinulla.
Johan vitsin repäisit.
Ennen yhtään lasta ei tehty avioliitossa. Lapsia voi tehdä muutenkin.
Vale! Äpäriä on aina ollut.
Ja ennen kaikki olivat tulleet maailmaan ilman avioliittoa. Ne kun ovat kaksi eri asiaa.
Jo Adam ja Eeva olivat mies ja vaimo.
Heh.
Raamatun mukaan heidät tehtiin, ja heille annettiin tehtäväksi lisääntyä, ja vallita lintuja, kaloja ja maan eläimiä. Alkoivat elää yhdessä, kun muitakaan ei ollut.
Jumala itse vihki heidät.
OIet mahtava ToIIo.
🤓
En tiedä yhtään syytä.
Olen eronnut, enkä menettänyt mltään.
Minä olen luterilaisuutta tunnistava kristitty, enkä tarvitse siihen evlut kirkkoa. 😺
Tunnustivatko apostolitkin luterilaista uskoa ja varmaan selittivät sitä jeesukselle päivittäin !#
Kyllä he tunnistivat sitä uskoa mille luterilainen kirkko aikanaan perustettiin
Nykyinen evlut kirkko olisi heille kuin Korintti. 😼
En keksi yhtään syytä.
Lesbopappi kastaa niin tulee sen jälkeen Hetkunketku homo pää
Vaavi heiluttaa lippua vaunuista ja huutaa, suuri on lutterin taivaasta pudonnut patsas..@
hellarivanhus ajattelee vain vaaveja ja lutteiria
vaavi heiluttaa altaanreunalla lippuaa, suuri on parhamin taivaasta pudonnut patsas,
En näe yhtään syytä kuulua tuohon porttokirkkoon.
Tyhmyyttään.