Miten "Jehovan ohjaus" käytännössä ilmenee?

JT:t opettavat, että Jehova ohjaa ihmisiä nykyaikana Jehovan todistajien järjestön ja erityisesti sen hallintoelimen kautta. Uskollisuus järjestön johdolle samaistetaan jopa uskollisuuteen itse Jehovaa kohtaan, esim.

"Kun israelilaiset asettivat Aaronin nimityksen ja aseman kyseenalaiseksi, Jehova katsoi heidän nurisseen Häntä vastaan (4. Moos. 17:10). Vastaavasti jos me napisemme ja nurisemme niitä vastaan, joiden välityksellä Jehova ohjaa järjestönsä maanpäällistä osaa, saatamme todellisuudessa valittaa itse Jehovaa vastaan (Hepr. 13:7, 17)." (Vartiotorni 2013 15/8 s. 10-14)

Kuitenkin järjestön opetukset ovat muuttuneet useita kertoja vuosikymmenien varrella, ja moni aikoinaan voimassaollut opetus on nykyään "vanhaa valoa", jota ei pidä enää noudattaa tai opettaa. Voidaan vedota esimerkiksi siihen, että järjestön johtokin koostuu epätäydellisistä ihmisistä, jotka voivat erehtyä joskus myös hengellistä opetusta antaessaan.

Tämä herättää kuitenkin kysymyksen, miten Jehovan ohjaus sitten käytännössä ilmenee järjestössä. Jos ajatellaan esimerkiksi sukupolvioppia, eli järjestön opetusta siitä mitä Jeesus tarkoitti sukupolvella, joka ei katoa, niin oppi on muuttunut useita kertoja.

https://www.jwfacts.com/watchtower/generation.php

Tällä hetkellä voimassa oleva näkemys on seuraavanlainen:

"Miten meidän siis tulisi ymmärtää ”tätä sukupolvea” koskevat Jeesuksen sanat? Tuo sukupolvi koostuu kahdesta voideltujen ryhmästä, jotka elävät osittain samanaikaisesti: ensimmäisen ryhmän muodostavat ne voidellut, jotka näkivät, kun tunnusmerkki alkoi täyttyä vuonna 1914, ja toisen ryhmän ne voidellut, jotka ovat eläneet osittain samanaikaisesti ensimmäisen ryhmän kanssa. Ainakin jotkut toiseen ryhmään kuuluvista elävät niin kauan, että näkevät tulevan ahdistuksen alun. Nämä kaksi ryhmää muodostavat yhden sukupolven, koska he elävät jonkin aikaa samanaikaisesti voideltuina kristittyinä." (Jumalan valtakunta hallitsee! 1. luku s. 6-12)

Jos tämä näkemys on oikea, se merkitsee samalla sitä, että JOKAINEN lukuisista aiemmista, keskenään eroavista näkemyksistä on ollut väärä. Joka ainoa. Kuka siinä tapauksessa on vastuussa noista aiemmista, vääristä opetuksista? Ohjaako Jehova järjestöään yrityksen ja erehdyksen kautta, vai onko Jehovan todistajien järjestö itse asiassa kehitellyt oppejaan ihan omin päin, vaikka onkin väittänyt olevansa Jehovan ohjauksessa? Entä millä perusteella voimme luottaa siihen, että vaikka jokainen aiempi oppiversio on ollut väärä, nykyinen on viimeinkin oikea?
31426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Muuttuneet???

Raamatun tuntemus kasvaa joka pv!

Äänestä
  • Kyllä. Kun vain muistaa pysyä erossa JT:sta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä. Kun vain muistaa pysyä erossa JT:sta.

    Väärä valinta....olet yksi jota kusetaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Väärä valinta....olet yksi jota kusetaan!

    Minua kusetettiin yli 30 vuotta, mutta sitten heräsin hypnoosistani ja sanoin lahkollenne:" HÄIVY ELÄMÄSTÄNI".

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Minua kusetettiin yli 30 vuotta, mutta sitten heräsin hypnoosistani ja sanoin lahkollenne:" HÄIVY ELÄMÄSTÄNI".

    Pahinta on se että teet asenteellasi raamatunkirjoittajista valehtelijoita JT lisäksi!
    Mieti sitä!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Pahinta on se että teet asenteellasi raamatunkirjoittajista valehtelijoita JT lisäksi!
    Mieti sitä!

    Valehtelijoitahan ne raamatun kirjoittajat ovat. Siitä kun ei pääse mihinkään.

    Äänestä

  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    🍑 ­­N­­y­m­­­f­­o­­­m­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18186555o

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

No selvimmin se näkyy siinä, että jehova-setä ohjaa jt kaupassa hernevellipurkkihyllylle, ja käskee ostamaan hernevellipurkkeja repullisen. Sitten kotona jehova-setä ohjaa jt hellan ääreen ja ohjaa laittamaan hernevellikattilan lämpiämään. Sitten jehova.-setä jatkaa henkistynytttä opastustaan ohjaamalla jt lappaamaan hervevellit suihinsa. Ja sitten henkistyytynyt suurenmmmmoinen opastus huipentuu siihen, että jehova-setä opastaa jt menemään makuulle, ja päästelemään kinttu koholla äänekkäästi Peräilmaa. Tämä on jehova-sedän ohjauksen suurenmmmmoisin ja henkistyytnein käytännön ilmentymä.

1Äänestä
  • Mutta kenen on vastuu, jos tulee vääränhajuista peräilmaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mutta kenen on vastuu, jos tulee vääränhajuista peräilmaa?

    Kaikkeuden suvereeni on erehtymätön.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kaikkeuden suvereeni on erehtymätön.

    Aina unohtuu kirjautua.⇧

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kaikkeuden suvereeni on erehtymätön.

    Amen!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Amen!

    Niinpä.
    Mutta JT:t ei tajua tätä ja laittavat hänen syyksi jatkuvat oppimuutoksensa.
    He häpäisevät nimeä Jehova.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Niinpä.
    Mutta JT:t ei tajua tätä ja laittavat hänen syyksi jatkuvat oppimuutoksensa.
    He häpäisevät nimeä Jehova.

    Soopaa!
    JT puhuu Raamatusta!
    Sinä puhut paskaa!

    Äänestä

Jehovan Todistajat ei voi olla muuta kuin seurakunta. Eihän ihmisen elämää ja totuutta elämästä kukaan omista. Seurakuntia on lukemattomia. Seurakunta on yhteisö. Poliittiset puolueet eivät ole yhteisöjä, mutta mitä ne sitten ovat? Olisiko ne monietujärjestöjä? Totuuden omistava seurakunta on ehkä henkinen etujärjestö? Ehkä ei pitäisi jakaa ihmsiä karsinoihin, koska se ei ole totuudenmukaista.

Äänestä
  • Ei ole mitään järkeä, että Suomessa on lähes 160 eri lahkoa, jotka uskoo eri tavalla!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei ole mitään järkeä, että Suomessa on lähes 160 eri lahkoa, jotka uskoo eri tavalla!!!!

    No, jos olisi vaikka 159 mutta tämä JT lahko on turha riippa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No, jos olisi vaikka 159 mutta tämä JT lahko on turha riippa.

    Oikea määrä on 156 ja Ainoa oikea on JT!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Oikea määrä on 156 ja Ainoa oikea on JT!!!!

    JT:t ainoa 100%:sti väärä.

    Äänestä

Anonyymi 2023-12-29 07:59:21

" Suomessa on lähes 160 eri lahkoa "

-Kristillisten yhteisöjen toiminnan painopiste vaihtelee, uskon ollessa sama.

Esim. Pelastusarmeija tarjoaa ensin saippuaa ja soppaa, sitten halutessaan saa hengellisen palvelun myös.

Ei kristillisen JT:ien jäsen puolestaan ei puhu rappioalkoholistille, koska he haisevat pahalle, kuten entinen todistaja on kirjoittanut.

Äänestä

Olen myös pitkään kysellyt todistajamielisltä, miten se Jehovan ohjaus näkyy käytännössä. Oman reippaan 20 vuoden kokemuksella järjestössä voin sanoa, etten huomannut sellaista ohjausta yhtään missään. Ihmiset vain puuhastelevat tärkeäksi kokemansa järjestön käskyjen mukaisesti ja tuntevat mitä järjestö haluaa, siinäpä se.

Äänestä
  • Kun järjestö kertoo, miten pitää toimia, uskoa ja jopa miten pitää tuntea, niin eihän silloin ihmiselle jää paljon mitään itselleen. Tuohan muistuttaa sitä, miten robotti toimii ohjelmointinsa mukaan.

    Äänestä

  • Rauha!

    Äänestä

Jehova ei ohjaa mitään hallitoelin ohjaa ja määrää. Uusin ohjaus oli että todistajamiehillä saa olla parta. Jos sellainen sattuu kasvamaan. Uudistus on otettu ristiriitaisesti vastaan Koivukylän seurakunta uhkaa jakautua liberaalein ja ääriordoroksisiin vanhempiin.

Äänestä
  • Tuo on kyllä hupaisaa, että vuosikymmenien ajan partakieltoon tottuneet todistajat (myös ääriortodoksit) joutuvat muuttamaan "omaa" näkemystään ja nielemään sen, että parta onkin ihan ok.

    Partakieltoa perusteltiin kaikenlaisilla ontuvilla selityksillä, kuten että parta yhdistettäisiin radikaaliin yhteiskunnalliseen ajatteluun (esim. kommunismi, varsinkin 70-luvulla), vaikka eihän siistiä partaa ole tällaiseen yhdistetty, vaan se on konservatiivisissakin piireissä ollut hyväksytty aina. Jotain on kuitenkin pitänyt yrittää löytää perusteluksi, kun kerran kielto oli joka tapauksessa olemassa.

    Nyt sitten varmaan todistajat alkavat järkeillä, miksi parta onkin ok, ja keksiä perusteluja tälle kannalle. Sillä eihän kyse voi olla hallintoelimen mielivallasta, eihän?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tuo on kyllä hupaisaa, että vuosikymmenien ajan partakieltoon tottuneet todistajat (myös ääriortodoksit) joutuvat muuttamaan "omaa" näkemystään ja nielemään sen, että parta onkin ihan ok.

    Partakieltoa perusteltiin kaikenlaisilla ontuvilla selityksillä, kuten että parta yhdistettäisiin radikaaliin yhteiskunnalliseen ajatteluun (esim. kommunismi, varsinkin 70-luvulla), vaikka eihän siistiä partaa ole tällaiseen yhdistetty, vaan se on konservatiivisissakin piireissä ollut hyväksytty aina. Jotain on kuitenkin pitänyt yrittää löytää perusteluksi, kun kerran kielto oli joka tapauksessa olemassa.

    Nyt sitten varmaan todistajat alkavat järkeillä, miksi parta onkin ok, ja keksiä perusteluja tälle kannalle. Sillä eihän kyse voi olla hallintoelimen mielivallasta, eihän?

    Vastauksena tulee todennäköisesti: " jotkut luulivat. . . .( sitä ja tätä )"
    Niinkuin vuoden 1975 odotuksien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Vastauksena tulee todennäköisesti: " jotkut luulivat. . . .( sitä ja tätä )"
    Niinkuin vuoden 1975 odotuksien kanssa.

    Varmaankin näin. Järjestöllä on tapana jälkeenpäin vierittää vastuu tapahtuneesta rivijäsenille, vaikka asia on ollut lähtöisin järjestön johdosta.

    Äänestä

Pitäkää hilseinen ja luteinen Partanen!

Äänestä

Ovat keksineet vanhimmat nyt että parta ei saa olla liian pitkä. Jokainen parta mitataan salin ovella ja tarvittaessa leikataan. Sakset on saatu lahjoituksena fiskarssilta.

Äänestä
  • Hameen pitää olla riittävän pitkä ja parran riittävän lyhyt.

    Äänestä

Anonyymi 2023-12-29 14:13:16

" Jehova ei ohjaa mitään hallitoelin ohjaa ja määrää. Uusin ohjaus oli että todistajamiehillä saa olla parta. "

-Hallintoelimeen tuli silloin, olisiko pari vuotta sitten, uusi nuori jäsen, joka oli ollut sitä mieltä että taivaaseen meneviksi ilmoittautuneiden jehovantodistajien kortistointikäytäntö tulisi lopettaa.

Niin ei sitten kuitenkaan tehty.

Hallintoelin äänestää päätöksestään (Franzin kirjassa asiasta paljonkin)
Voittoäänet sanotaan sitten tulleen jehoovalta. Jos niin, niin mistä sitten tulevat vähemmistöäänet ? kun vartiotorni ei ole sitä ilmoittanut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

JT:t opettavat, että Jehova ohjaa ihmisiä nykyaikana Jehovan todistajien järjestön ja erityisesti sen hallintoelimen kautta. Uskollisuus järjestön johdolle samaistetaan jopa uskollisuuteen itse Jehovaa kohtaan, esim.

"Kun israelilaiset asettivat Aaronin nimityksen ja aseman kyseenalaiseksi, Jehova katsoi heidän nurisseen Häntä vastaan (4. Moos. 17:10). Vastaavasti jos me napisemme ja nurisemme niitä vastaan, joiden välityksellä Jehova ohjaa järjestönsä maanpäällistä osaa, saatamme todellisuudessa valittaa itse Jehovaa vastaan (Hepr. 13:7, 17)." (Vartiotorni 2013 15/8 s. 10-14)

Kuitenkin järjestön opetukset ovat muuttuneet useita kertoja vuosikymmenien varrella, ja moni aikoinaan voimassaollut opetus on nykyään "vanhaa valoa", jota ei pidä enää noudattaa tai opettaa. Voidaan vedota esimerkiksi siihen, että järjestön johtokin koostuu epätäydellisistä ihmisistä, jotka voivat erehtyä joskus myös hengellistä opetusta antaessaan.

Tämä herättää kuitenkin kysymyksen, miten Jehovan ohjaus sitten käytännössä ilmenee järjestössä. Jos ajatellaan esimerkiksi sukupolvioppia, eli järjestön opetusta siitä mitä Jeesus tarkoitti sukupolvella, joka ei katoa, niin oppi on muuttunut useita kertoja.

https://www.jwfacts.com/watchtower/generation.php

Tällä hetkellä voimassa oleva näkemys on seuraavanlainen:

"Miten meidän siis tulisi ymmärtää ”tätä sukupolvea” koskevat Jeesuksen sanat? Tuo sukupolvi koostuu kahdesta voideltujen ryhmästä, jotka elävät osittain samanaikaisesti: ensimmäisen ryhmän muodostavat ne voidellut, jotka näkivät, kun tunnusmerkki alkoi täyttyä vuonna 1914, ja toisen ryhmän ne voidellut, jotka ovat eläneet osittain samanaikaisesti ensimmäisen ryhmän kanssa. Ainakin jotkut toiseen ryhmään kuuluvista elävät niin kauan, että näkevät tulevan ahdistuksen alun. Nämä kaksi ryhmää muodostavat yhden sukupolven, koska he elävät jonkin aikaa samanaikaisesti voideltuina kristittyinä." (Jumalan valtakunta hallitsee! 1. luku s. 6-12)

Jos tämä näkemys on oikea, se merkitsee samalla sitä, että JOKAINEN lukuisista aiemmista, keskenään eroavista näkemyksistä on ollut väärä. Joka ainoa. Kuka siinä tapauksessa on vastuussa noista aiemmista, vääristä opetuksista? Ohjaako Jehova järjestöään yrityksen ja erehdyksen kautta, vai onko Jehovan todistajien järjestö itse asiassa kehitellyt oppejaan ihan omin päin, vaikka onkin väittänyt olevansa Jehovan ohjauksessa? Entä millä perusteella voimme luottaa siihen, että vaikka jokainen aiempi oppiversio on ollut väärä, nykyinen on viimeinkin oikea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu