Olen matcheille todennut treffien jälkeen, joko kasvotusten tai viestillä, etten ole valitettavasti kiinnostunut. Ja olen poistanut matchin. Olen kokeillut, että poistaako match itse sen, ja ei. On saattanut itse kuitata asian, mutta ei poista sitä. Miksi? Onko tavallista, että pidetään match tallessa jostain syystä?
Match ei poista matchia
Anonyymi-ap
11446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ole mitään syytä.
Ehkä miehet on ajatelleet, että jatketaan kavereina.
Luulis aikuisen ihmisen ymmärtän, että kyseessä ei ole mikään leikki kumpi ehtii ensin poistamaan matchin. Sinulle se voi sitä olla ja voit saada kovatkin kiksit siitä kun ehdit ensimmäisenä poistamaan matchin.
Eli elättelevät toiveita? Siksi siis itse täytyy poistaa match, jotta toinen pääsee eteenpäin, eikä haikaile olemattoman perään.
On tavallista. Oma macth- profiilini olikin kaapattu, ja joku jatkoi esiintymistä minuna, vaikka en edes ollut paikalla, vielä minun kuvallanikin. Aika creepy. Tuskin saat profiiliasi koskaan poistetuksi, itse en ainakaan saanut.
Oon joskus jättänyt poistamatta vaikka toinen on ensin sanonut, ettei halua enää tavata. Usein sen takia, koska mun mielestä oltais voitu ihan hyvin vielä jatkaa rauhassa tutustumista ja haluun sen tavallaan näkevän, että ei mulla oo tarvetta poistaa.
Eli toivotko, että toinen ottaa yhteyttä vielä? Jos kyllä, niin miksi et ehdota tutustumisen jatkamista? Vai otatko yhteyttä myöhemmin?
En ehdota tutustumisen jatkamista, jos toinen on jo antanut ymmärtää, etten kelpaa. Jotkut vaan tekevät sen päätöksen jo yhden tapaamisen perusteella, varmasti joskus itsekin. Ja joskus se päätös tuntuu jopa huvittavalta ja varmaan juuri olettavat, että kiukuspäissäni heti poistan heidät. Niin haluun näyttää, että en oo semmonen ilman syytä.
Minkä treffien 😂🤣en oo päässy treffeille 🤣 enkä enää käytä deittiappeja
Mistä luulet johtuvan? Minä pääsen kiitettävästi, mutta vastapuolen kanssa ei ole ollut kemiaa.
Varmaan siitä että en ole kiinnostava enkä hyvännäköinen. Oon luovuttanut vuosia sitten.
Mitä deittiappeja oot käyttänyt?
Kirjoititko profiiliin mitään? Jos et, se lisää torjutuksi tulemista. Jos kirjoitat huonosti, sekin lisää torjuntoja.