Voiko Jumala herättää ikuiseen elämään ilman Jeesusta?

Paavali sanoo, että pois nukkuneet pyhät olisivat kadotetut, ellei Jumala olisi herättänyt Jeesusta kuolleista.

1.Korinttolaiskirje:
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.

Kuolleiden ylösnousemus tulee Kristuksen kautta: hän esikoisena ja muut hänen tulemuksessaan. Paavali puhuu ikään kuin Jumala ei voisi herättää kuolleista muita ihmisiä, ellei olisi herättänyt ensin Jeesusta.

Mitä tämä sanoo Jumalan kaikkivaltiudesta? Miksi Jumala ei voi herättää kuolleista ihmisiä ilman Poikaansa Jeesusta? Kaikkivaltiaalle se ei olisi temppu eikä mikään.
10276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eikös Jumala herätä kaikkia?

31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
( Matt 25)

11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
( Ilm 20)

Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

Usko Toivonen

Äänestä
  • Miksi piti herättää ensin Jeesus kuolleista, jotta voi herättää muut ihmiset?

    Eikö Jumala olekaan kaikkivaltias?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Miksi piti herättää ensin Jeesus kuolleista, jotta voi herättää muut ihmiset?

    Eikö Jumala olekaan kaikkivaltias?

    Jumala On Kaikkivaltias !

    Mutta Jumala ei toimi omaa Sanaansa ja säätämystään vastaan !

    Synti / syntiinlankeemus erotti ihmisen Jumalasta !

    Eli synnin palkka on kuolema !

    Tarvittiin sovitus, jonka Jeesus suoritti ja jonka avulla taas yhteys on mahdollinen Jumalan kanssa.

    Tämä oli ja on siis Jumalan oma säätämys, eikä Jumala ole valehtelija ja toimi vastoin omaa tahtoaan ja Sanaansa !

    Äänestä

  • 😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

    😍 ­N­­y­­m­f­­­o­m­­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#181880317

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Voiko Jumala herättää ikuiseen elämään ilman Jeesusta?

Ei onnistu,sillä Kristus on tie Isän luokse. Hän on valo,Rakkaus ja tie !
Isä lähetti pojan opastamaan sinua,miksi et kulje samaa tietä kotiin?

Äänestä

15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

Eikö tämä todista että Jeesus oli vain ihminen maan päällä ollessaan joten kysyn mistä tulee oppi että Jeesus oli ihmisenä 100% ihminen JA 100% Jumala?

Äänestä
  • Lue sitä Raamattuasi edes vähän enemmän !

    Kaikki on kerrottu ihan selvästi, jos vain haluaisit sen uskoa !

    Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

    Voidaan myös kääntää Jumala keskellämme tai keskuudessamme !

    Siis Jumala !

    Ja Raamattu ei sano Jeesusta vain ihmiseksi, vaan miksi ?

    Filippiläiskirje 2

    5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
    6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
    7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;

    Mitä siinä sanotaankaan ?

    Tuli ihmisen KALTAISEKSI, ei siis ihmiseksi, vaan KALTAISEKSI.

    Ja Hänet havaittiin OLENNALTAAN SELLAISEKSI KUIN IHMINEN, siis KUIN ihminen !

    Jeesus siis on ainut lihaksi lihaan tullut Jumala !

    Siten Hän ei ollut vain ihminen !

    Johannes viittaa kirjeissään tuohon Sana. eli Jumala tuli lihaksi asiaan näin:

    1. Johanneksen kirje 4
    1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    !!!
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
    !!!

    2. Johanneksen kirje 1
    7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

    Siis jos ihminen ei tunnusta Jeesusta lihaan / lihaksi tulleeksi Jumalaksi, niin se ihminen on villitsijä / antikristus !

    Joko meni viimein perille ?

    Äänestä

  • Kolminaisuusoppi on katolisen kirkon ja varhaisten kirkkoisien keksintöä.

    Jeesus oli ihminen sovittaessaan kansan synnit. Room 5:12-21; 1Tim 2:3-7

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lue sitä Raamattuasi edes vähän enemmän !

    "7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

    Siis jos ihminen ei tunnusta Jeesusta lihaan / lihaksi tulleeksi Jumalaksi, niin se ihminen on villitsijä / antikristus !
    "

    Luepa tarkkaan. Johannes kirjoittaa "joka ei tunnusta Jeesusta KRISTUKSEKSI" ... Kristus tarkoittaa Messiasta, ei Jumalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lue sitä Raamattuasi edes vähän enemmän !

    Kaikki on kerrottu ihan selvästi, jos vain haluaisit sen uskoa !

    Joh. 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.

    Voidaan myös kääntää Jumala keskellämme tai keskuudessamme !

    Siis Jumala !

    Ja Raamattu ei sano Jeesusta vain ihmiseksi, vaan miksi ?

    Filippiläiskirje 2

    5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
    6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
    7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;

    Mitä siinä sanotaankaan ?

    Tuli ihmisen KALTAISEKSI, ei siis ihmiseksi, vaan KALTAISEKSI.

    Ja Hänet havaittiin OLENNALTAAN SELLAISEKSI KUIN IHMINEN, siis KUIN ihminen !

    Jeesus siis on ainut lihaksi lihaan tullut Jumala !

    Siten Hän ei ollut vain ihminen !

    Johannes viittaa kirjeissään tuohon Sana. eli Jumala tuli lihaksi asiaan näin:

    1. Johanneksen kirje 4
    1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
    !!!
    2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
    3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
    !!!

    2. Johanneksen kirje 1
    7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

    Siis jos ihminen ei tunnusta Jeesusta lihaan / lihaksi tulleeksi Jumalaksi, niin se ihminen on villitsijä / antikristus !

    Joko meni viimein perille ?

    "6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
    7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;

    Mitä siinä sanotaankaan ?

    Tuli ihmisen KALTAISEKSI, ei siis ihmiseksi, vaan KALTAISEKSI."

    Eikös tuolla logiikalla jae 6 tarkoita, että Jeesus ei ollut Jumala, vaan Jumalan kaltainen. Et voi tulkita vain toista jaetta ja jättää toisen huomiotta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Paavali sanoo, että pois nukkuneet pyhät olisivat kadotetut, ellei Jumala olisi herättänyt Jeesusta kuolleista.

1.Korinttolaiskirje:
15:17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
15:18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.

Kuolleiden ylösnousemus tulee Kristuksen kautta: hän esikoisena ja muut hänen tulemuksessaan. Paavali puhuu ikään kuin Jumala ei voisi herättää kuolleista muita ihmisiä, ellei olisi herättänyt ensin Jeesusta.

Mitä tämä sanoo Jumalan kaikkivaltiudesta? Miksi Jumala ei voi herättää kuolleista ihmisiä ilman Poikaansa Jeesusta? Kaikkivaltiaalle se ei olisi temppu eikä mikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu