Marin Norjalaisen lehden haastattelussa biletyksestään.

"Näytin liian nuorelta ja seksikkäältä". siitä kuulemma kohu johtui. Kyllä vetää hiljaiseksi kun miettii ex pääministerin lausuntoja. Missä maailmassa tuo ihminen elää. Puhuu kuin olisi ollut missi maailmassa. Marin ei erota pääministeri instituutiota julkkis bimbojen elämästä. Marinin touhut eivät kestäneet päivänvaloa ja on yhä tuota mieltä. Missä vaiheessa Marin herää vastuuseen ja siihen että päättäjänä hän oli holtiton. On sitä mieltä että naisia on päättäjinä liian vähän. Pitäisikö hänen mennä peilin eteen ja miettiä mistä se johtuu. Maailmassa on harvoja naisia jotka pysyvät päättäjän asemaan. Feminisyys vie siltä pohjan. Tuo jatkuva tyrkkynä oleminen on juuri se este ja valtava pätemisen tarve. Jos haluaa maailmassa päättäjäksi on oltava niin teoissa kuin puheissa vankkumaton sukupuolesta riippumatta. Tuo feminisyyden toitotus kertoo naivista ja lopulta epävarmasta henkilöstä. Marinilla on vielä pitkä matka aikuisuuteen. Nyt hän elää sitä elämää "nuorta ja seksikästä". Hän on tehnyt itse omat valinnat niin teoilla kun puheillaan. Yhteiskuntamme päättäjiltä vaaditaan vakautta ja suurta osaamista, ei bilettävää keskenkasvuista "nuorta ja seksikästä" feministiä.
10198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Elämättä jäänyt nuoruus on nyt parhaassa vauhdissa.

Äänestä

Biletysten jälkeinen kuva ei ole kylläkään minkään nuoren seksikkään naisen kuva. Marinin olemus näyttää kovia juhlia kokeneen krapulaisen ihmisen näköinen. Seksikkyys ja nuoruus on kaukana.

Äänestä

Marin huutelee feminisyyden ja naisten johtajuuden perään. Tosipaikan tullen hän on selittelevä ja vapiseva epävarma nainen. Tämä nähtiin niin monta kertaa kun joutui julkisuudessa tilille teoistaan pääministeri kautenaan. Ei vankka henkilö joka tähyää maailman johtajaksi käyttäydy näin. Puheiden takana pitää olla tasapainoinen henkilö.

Äänestä

Anorektisen laiha ei ole koskaan seksikäs.

Äänestä

Isot on luulot Sannalla.

Äänestä
  • Sanna Marinin suustaan päästämät sammakot on suurta narsismia.

    Äänestä

Sanna Marin tykkää olla äänessä ja näytillä. Uskokaa tai älkää mutta alkaa olla jo tuutin täydeltä liikaa.

Äänestä

Sanna Marinin ollessa pääministeri hän teki olan takaa töitä todistaakseen naisena asemaansa. Hyvän ja tasapainoisen johtajan ei tarvitse todistaa mitään, ei edes naiseuttaan.

Äänestä

Marinin on hyvä köllötellä Roomassa valkoisten lakanoiden ja kahvitarjottimen kera jonkun uroksen kanssa. Täällä meidän suomalalaisten yhteiskuntamme on karmeassa kunnossa hänen hallituskauden jälkeen. Ei ole monellakaan vanhuksella noita oloja ja kynnet lakattuna petissä laiskotella. Taitaa olla kylmä ja ehkä vähän nälkäkin. Tämä samppanjasosialisti on vastuussa useasta asiasta. Mutta ei huolen häivää kunhan Sanna Marinilla on itsellä kaikki hyvin, vai onko. Varmaan usealla köyhällä hänen äänestäjällään on petetty olo.

Äänestä

Siinä meillä maailman ja ilmaston parantaja. Suhaa ja lentelee ympäriinsä välittämättä muusta kuin saa instaan kuvia ja välillä lausuntoja antamalla pesee tekojaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Näytin liian nuorelta ja seksikkäältä". siitä kuulemma kohu johtui. Kyllä vetää hiljaiseksi kun miettii ex pääministerin lausuntoja. Missä maailmassa tuo ihminen elää. Puhuu kuin olisi ollut missi maailmassa. Marin ei erota pääministeri instituutiota julkkis bimbojen elämästä. Marinin touhut eivät kestäneet päivänvaloa ja on yhä tuota mieltä. Missä vaiheessa Marin herää vastuuseen ja siihen että päättäjänä hän oli holtiton. On sitä mieltä että naisia on päättäjinä liian vähän. Pitäisikö hänen mennä peilin eteen ja miettiä mistä se johtuu. Maailmassa on harvoja naisia jotka pysyvät päättäjän asemaan. Feminisyys vie siltä pohjan. Tuo jatkuva tyrkkynä oleminen on juuri se este ja valtava pätemisen tarve. Jos haluaa maailmassa päättäjäksi on oltava niin teoissa kuin puheissa vankkumaton sukupuolesta riippumatta. Tuo feminisyyden toitotus kertoo naivista ja lopulta epävarmasta henkilöstä. Marinilla on vielä pitkä matka aikuisuuteen. Nyt hän elää sitä elämää "nuorta ja seksikästä". Hän on tehnyt itse omat valinnat niin teoilla kun puheillaan. Yhteiskuntamme päättäjiltä vaaditaan vakautta ja suurta osaamista, ei bilettävää keskenkasvuista "nuorta ja seksikästä" feministiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu