Elokapina nyt oiva tilaisuus

Nyt kaikki elokapinalaiset istumaan Mannerheimintielle vastustamaan ilmastonmuutosta
10249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei onnistu, nauttivat tällä hetkellä etelän lämmöstä. Palaavat kun kesä tulee.

Äänestä

Manskulle sitten eivät ota istuma-alustoiksi styroxeja tai solumuoveja

Äänestä
  • Ei tietenkään oteta haitallisia muoveja. Jotain luonnontuotetta sen pitää olla.

    Äänestä

Ei ne nyt ehdi kekkuloimaan kun pitää käydä keräämässä lahjat ja tulevaisuutta rikkailta vanhemmilta ja omaisilta.
Kun nämä pakolliset varainkeruu vierailut on tehty, niin sitten taas voikin lähteä loisimaan ja juhlimaan Koneen rahoilla jonnekin aiheuttamaan tavalliselle ja ahkeralle kansalle ongelmia.

Äänestä

Ei nuorilla ja lapsilla tulisi olla oikeutta arvostella sitä, että pulska keski-ikäisten tuhlaajasakki kellii kermassa.

Äänestä

Naisoletettujen ei nyt pakkasella auta istua kylmällä asfaltilla. Tulee pissatulehdus.

Äänestä
  • Noilla jäätyisi nyt *ittu Mannerheimintiellä kiinni näin pakkasella.

    Äänestä

Kannatetaan lämpimästi, nythän alkaa helvettikin jäätyä ja meille syötetään mandraa ilmaston lämpenemisestä.

Koivua palaa nyt tulisijoissa jostain syystä ihan liikaa, jos näitä elokapinoitsijoita kuuntelee ja muuan sateenkaari Ollikaistakin, niin nythän pitäs olla tosi lauhaa, mutta?

Taitaapa olla niin, ettei laajoista "asiantuntija" piireistä huolimatta kaikki tieto olekkaan ihan kuranttia, mitä meille tuputetaan ja millä meiltä ylimääräisiä ilmastolunnaita pumpataan.

Rahastus aikeita kyllä on runsaasti ja maksetaankin jo monensortin päästömaksuja, että nää ahneet tappisilmät lie keksineet vaan UUDEN SAMMON??

Äänestä
  • Huomauttaisin tuosta koivun polttamisesta tulisijoissa. Se aiheuttaa hiilipäästöjä ilmakehään ja sitä kautta ilmaston lämpenemistä. Jotta Suomi pääsee hiilineutraaliksi 15 vuotta ennen muuta EU:tai, täytyy jo nyt perheidenkin unohtaa puun polttaminen takassa, uunissa ja saunan kiukaan pesässä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt kaikki elokapinalaiset istumaan Mannerheimintielle vastustamaan ilmastonmuutosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu