Ay-pomot ja lakkoilijat vahingonkorvauksiin yrityksille tahallisesti aiheuttamistaan vahingoista

Anonyymi-ap

Kevään 2023 vaaleissa kansan Eduskunnalle antamaa tahtoa ja mandaattia pitää kunnioittaa. Se on Suomen malli. Ei pidä olla Trump. Vasemmistolla ei ole veto-oikeutta kansan tahtoon. Jos pieni osajoukko on eri mieltä, niin se ei oikeuta lakkoiluun ja kiristykseen perustuslaillista Eduskuntaa vastaan. Ei oikeuta. Eduskunta säätää lait, ei SAK.

Teidät on jo nähty:
JHL:n Ekström, PAM:n Rönni-Sällinen, Pro:n Malinen, PAU:n Nieminen, RAU:n Lehtinen, AKT:n Kokko, Teollisuusliiton Aalto.

Teidät on jo nähty ja olette saaneet ruutuaikaa Yleltä. Eikö jo riitä?
Aalto taisi nokittaa kahden päivän lakolla, kun muut pistivät peliin yhden päivän. Malinen katsoo.

Onko kysymys Elorannan seuraajakisasta vai pelkkä narsismiposeeraus?

Lakot ovat demareiden kiukuttelua Persuille. Liiton jäsenien kusetus "painava syy"-kampanjalla on selvinnyt! Kahden päivän lakko tarkoittaa kuukausipalkasta pois 10%. 3500 euron palkasta se on 350 euroa pois palkasta. Se alentaa myös liitolle maksettavaa "suojelurahaa" 10%.

Rettelöinti laskee SDP:n ja ammattiliittojen kannatusta. Kannatus laskee kuin lehmän häntä.

Töihin saa mennä. Työt eivät ole lakossa.

Rettelöinti aloittaa keskustelut vahingonkorvausvelvollisuudesta.
Siitä on työsopimuslaissa maininnat. TESit ovat voimassa, mikä tarkoittaa, että työrauhavelvollisuus on voimassa. Lakot ovat tahallista kieltäytymistä työnteosta, työehtosopimuslaki 8. pykälä. Työrauhavelvollisuus tarkoittaa, että silloin ei lakkoilla. Lakkoilijat pyllistävät sopimuksille ja rikkovat lakia. Vahingonkorvausvelvollisuus on täysin mahdollinen tulos.

Nesteen lakot on laskennut maksavan yli 10 miljoonaa euroa. Teollisuusliitto, Pro ja lakkoilijat yhteisvastuullisesti?

42

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alasajon jälkeen ei kannata enää käynnistää uudestaan vaan porukka pakkolomalle ennen kevään suurseisokkia!

      • Anonyymi

        Alas ajon jälkeen ei kannata enää kuin myydä firma ja toiset astuu puikkoihin.
        Tiedän firmoja jossa johtaja sanoi no ostakaa sitten ja työntekijät otti kehoituksen tosissaan
        Firma toimii edelleen ja tuottaa voittoa osake yhtiönä.
        Onkin hyvö miettiä tätä vaihto ehtoa jos tuntuu hankalalta maksaa isoja johtajien ja palkkoja..hyvä vuonna maksetaan parempaa palkkaa ja huonona huonpaa .mutta yli lyöty palkkoja ei kellekään messut jätetään ostamatta vaikka hyvin menee.


      • Anonyymi

        Hyvä,et joku lähtee toisia tulee tilalle tienraivaaja ja konkurssiin keinottelu kukoistaa...


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        😍 ­­N­­y­­m­f­­o­m­­­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18192505T

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Kyllähän se niin menee,et sakot työnantajalle joka rikkoo tehtyjä sopimuksia koska näin vaikeeta edes saada sopimus aikaan niin sitten sakot jos,ei noudateta sillä työntekijä joutuu vaikeuksiin työnantajan mielipuolisen käytöksen takia.tää on tätä ikää Älkää katsoko ruusunpunaten silmälasit silmillä. Tää on kuin taxi ottaisi ei tiedä minkä saa. Siis rautalankaa on noin paljon epärehellisesti toimivia yrityksiä .
      On väärin,että kaikkien pitää sopeutua vaikka minkälaiseen käytökseen
      On vain niin,että ei olla lintukodossa.

    • Anonyymi

      On se mielenkiintoista miten isot tappiot tulee kun ollaa muutama päivä lakossa mutta kun puhutaan palkoissa niin ei tuotto juurikaan ole ei voida maksaa kunnon palkkaa. Mihin ne voitot hävisi..?

      • Anonyymi

        " Mihin ne voitot hävisi..? "
        Ne menee investointeihin.... hihihiii ;o)


      • Anonyymi

        Eroa liitosta niin palkkasi nousee reilusti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eroa liitosta niin palkkasi nousee reilusti.

        Et taida tietää, liittojen jäsenmaksut ovat nykyään luokkaa 1% ja sieltä saa palveluja sen rahan eteen, dorka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida tietää, liittojen jäsenmaksut ovat nykyään luokkaa 1% ja sieltä saa palveluja sen rahan eteen, dorka.

        Pitää paikkansa, myös apua kun huijataan palkoissa ja lisissä. Rahathan tuli korkoineen 5v ajalta. YTK:lta ette saa samaa palvelua.


    • Anonyymi

      EK:n pomoko siellä aloituksen teki?? Aiheesta päätellen!!

    • Anonyymi

      Kyllöhön nyt pitää löytyä muitakin keinoja kuin lakkoilu. Eli kitketään vääryydet joita yrityksissä harjoitetaan ja näin vääristää mielipide kentää on väärin,että oikein toimivat saavat kärsiä vääryyden tielle harhautuneet

      • Anonyymi

        Ei tunnu hallitukseen puhe riittävän, eli lakot on oikein.


      • Anonyymi

        Ihan tässä ihmetyttää miten tää voi olla vain periaate kysymys.
        Vas oikeisto ja toisinpäin heko heko..
        Aatelisto ja autokuski...Sivistys kelpaa,se huume rikkaille ja kadulla,asuvalle jne.


    • Anonyymi

      Tavantyöläisenä, en osallistu poliittisiin lakkoiluihin.
      Jos etuuksiini työnantaja puuttuu, alentamalla palkoja jne, jne. Silloin alkaa toisenlaiset toimenpiteet.
      Mutta, poliittisiin lakkoiluihin en osallistu.

    • Anonyymi

      Nyt olisi kiireesti tehdä ratsia yrityksiin miten asiat hoidettua miten työehtosopimuksia noudatettu ym.
      Miten tilit täsmää.
      On selviö rikkaiden tekijöitä esim. Myydään palvrlujs joita ei tehdä. Mutta rahat otetaan. Siis yritykset mukaan tarkastuksiin joissa ei työllistetä ketään.
      On väärin,että lakkolla ratkaistaan tääläiset ongelmat jäävät piiloon ja ongelman ydin.
      Hyvät saa kärsiä niihin se menee ahkerilla työntekijät kärsii näissä karkeloissa...

    • Anonyymi

      Miettikää miten jo uutisissakin puhutaan ihmisten ahdingosta olisi kiire puuttua tähän ennekuin ollaan jo niin pitkällä,että ruoka jonossa ei ootan ei auta nälkään.
      Työnantajien todella mietittävä paljon he tarvii voittoa. Voisiko ajatella firmat maksaa palkkaa oikeaa palkkaa. Varsinkin niillä aloilla joissa on paljon asumistuki joka paikannut palkan vajetta...

    • Anonyymi

      Nää valitukset tulee lähinnä firmojen johtajilta jossa ei kaikki oikein pelata johdon ja työntekijän välillä on näkymätön seinä ja seinän takana on jotain joka,ei kestä päivän valoa...
      Siksi nää uudet uudistukset eivöt saa yleistyä koska,silloin alkaa villi tyyli jota ei hallitse enää kukaan.
      Voittoa onko kaikki niinkuin pitää

    • Anonyymi

      Eikö taxi yrittäen ahdinko opettanut mitään.?Kyllähän koiratkin ooetetasnbtsvoille ja yhteistyö sujuu.
      Niin on myös yritykset. Tavat ja ja säännöt olla sen sanoo järkikin jos tänne tullaan isosta maailmasta samat säännöt heille....

    • Anonyymi

      SAK saa haistaa pitkän ...... Toivon että työnantajat pitävät paljon pitemmän seisokin kun nämä hö.... menevät lakkoon. Kun ovat parikin kuukautta ilman työtä niin eiköhän mieli muutu, käy samaalla lailla kun näille risuparta paperiporukalle, ovat kelan ja sossun luukulla. onneksi nyt tuet vähenee. Hyvä niin.

      • Anonyymi

        Kannattaa muistaa, jos edut heikkenee, ne heikkenee myös teiltä vapaamatkustajilta, jotka räksytätte täällä ettekä siellä missä voisi vaikuttaa. Vai pelottaako?


    • Anonyymi

      Tiedätkö totuutta katsokaa palkkakuitti miten palkat ja eläkkeet maksettu Voihan sitä koneen syyksi sanoa. Mutta tyhmä ei huomaa ja annetaan mennä näin hyvä ja sairaapäivien aikana oltava erityisen tarkana.
      Mutta virheitä sattuu Mutta turhan usein. On se jännä kun johtoportaan palkat ja eläkkeet maksetaan oikein. .onkohan

    • Anonyymi

      Hallitus puolueet, varsinkin Persut valehtelivat lupauksissaan ja saivat ääniä ääniä väärin perustein.
      Ovat siis vahingonkorvausvelvollisia leikkausten suhteen.

    • Anonyymi

      Se on oikein että sinulta ja muilta työtä vieroksuvilta leikataan sossun ja kelan tukia. On pakko leikata kun vassarihallitus jakoi rahaa teille hörhöille avokätisesti.

    • Anonyymi

      Ilmaisia lainoja, Saramo ja Mäkynen? Valtion velan korot 3,2 miljoonaa euroa vuodessa.

    • Anonyymi

      Erotkaa ihmeessä näistä SAK n alaisista liitoista ja menkää YTK n leipiin. Saatte samalla hyvän palkankorotuksen, eikä tarvi maksella näiden SAK n herrojen yli 200000€ palkkoja, minkä tienaavat vuodessa teidän rahoilla. Mutta näinhän se on, "tyhjästä päästä kärsii koko .. väki."

      • Anonyymi

        Sehän kannattaa kantaa rahaa työnantajien ylläpitämään järjestöön.


    • Anonyymi

      xxx

    • Anonyymi

      Päinvastoin. On hienoa,että meillä on tällöinen kutturi jossa työntekijöitä otetaan myös huomioon..
      Miten luulette,että tänne saadaan työntekijät kun omat eivöt riitä.
      On nolo,et meillä on naiset näin huonosti palkattu jopa asumistuki varassa jopa sote
      alan työntekijät. Siinä kohtaa hävettää...
      Ei todellakaan ole hyvän imagon luomista...
      Herätkää lähteekö naapuriin iso joukko kun on kerran lähtenyt on helppo jatkaa matkaa.

    • Anonyymi

      Tässä on tosi kyseessä kun ei järki pelaa se ei pelaa.
      Miten luulette, et työntekijät ymmärtää,että ei tarvita .
      Työvuoron jälkeen nii väsynyt et ei jaksa edes harrastaa mitään ym.
      Sitten sanotaan teitä ei tarvita .vaikka joka paikka huutaa lisää työntekijöitä. Mutta palkkaa ei makseta. Tilin saa tarkistaa puuttuu puutuu sori tää korjataan ja korjataan väärin eläke maksut miten sattuu .
      Lomia,ei saa pitää kuin miten työnantajalle käy. Työsuhde katkaistaan niin, ettei ikälisåt,kerry ja eläke iässä olevat vakipaikalla vaikka alkaa olla monenlaisia puutteita nuoripolvi tekee heidän puolestaan voi kun tää kone taas takkuaa. Nuori tulee ja painaa yhtä nappia auringosta tuli valo..

    • Anonyymi

      Nyt teki tämä SAK viimeisen tempun kun lentoliikenne suljetaan. Eikö hallitus saa näitä ter...... töihin vaikka väkisin. Nyt äkkiä laki että lakkoilut on kiellettävä, jos sitä ei totella niin johtoporras kiven sisään. On nämä ay liikkeen työntekijätkin todella yksinkertaista porukkaa jos jäävät lakkoon, ja vielä maksavat näiden herrojen suuret palkat.

    • Anonyymi

      xxxx

    • Anonyymi

      ✈✈✈

    • Anonyymi

      Edesvastuuseen lakkoilijat. Rikkovat työsopimuslakia, työehtosopimuslakia ja hyökkäävät perustuslakia vastaan.

      • Anonyymi

        Hyvä mestari!" – Halla-aho keräsi yleisöä Helsingissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä mestari!" – Halla-aho keräsi yleisöä Helsingissä.

        Mestarin tähti kiito hyytyy vaalien loputtua. Ei jatkoon.


    • Anonyymi

      ddd

    • Anonyymi

      Vaihtamalla YTK:hon säästää 400 euroa vuodessa, eikä tarvitse miettiä, osallistuuko lakkoon vai ei.

    • Anonyymi

      AKT aloittaa muutosneuvottelut tavoitteena yhdeksän hengen vähentäminen ...... Mennäänkö lakkoon kun liitto irtisanoo

    • Anonyymi

      Lain pitää koskea kaikkia. Vanhingonkorvausvelvollisuus. Laiton uhkaus.

    • Anonyymi

      Vahingonkorvauksien ryhmäkanteet pitää saada kansalaisille helpoksi viran puolesta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 532
      8467
    2. Aamuseuraa/rehevää naista

      uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo
      Keuruu
      4
      3642
    3. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      6
      1985
    4. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      157
      1133
    5. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      17
      786
    6. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      712
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      67
      682
    8. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      28
      663
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      36
      627
    10. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      37
      619
    Aihe