Kuinka moni erosi kirkosta 2023?

Kuinka moni erosi kirkosta viime vuonna ja mikä on kirkkoon kuuluvien osuus prosentteina vuoden lopulla?
261124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Luterilainen kirkko tilastoi tammi-marraskuulle 37 524 eroa. Joulukuun ja samalla koko vuoden tilasto julkaistaan todennäköisesti myöhemmin tässä kuussa, mutta jotain osviittaa antavat eroakirkosta.fi:n tilastot:

- Sivustolla olevaa linkkiä Digi- ja väestötietoviraston sivuille klikattiin 8 229 kertaa.
- Suoraan sivuston kautta erottiin 807 kertaa.
- Tuohon tulee päälle toistaiseksi tuntematon määrä ihmisiä, jotka eivät erotessaan käyneet eroakirkosta.fi:n sivuilla lainkaan eivätkä siis näy sivuston tilastoissa. Lokakuussa näiden ihmisten osuus kaikista eroista oli n. 10 % ja marraskuussa n. 15 %.

Todennäköisesti eroja oli siis joulukuussa hieman yli 10 000, jolloin koko vuoden eromäärä olisi jossain 50 000:n seuduilla.

https://eroakirkosta.fi/

1Äänestä

Veikkaan että 60 000 jäsentä on kirkossa jäseniä kuin vuosi sitten. Erot n. 50 000, liittyneet noin 15 000 eli miinusta kirkolle 35 000. Sitten kastetut/kuolleet, kirkolle miinusta noin 25 000. Eli kun nuo laskee yhteen tulos on 60 000.

Äänestä
  • Tuli kirjoitettua väärin. Siis 60 000 jäsentä vähemmän kuin vuosi sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuli kirjoitettua väärin. Siis 60 000 jäsentä vähemmän kuin vuosi sitten.

    Tuskin noin monta vähemmän, koska marraskuun loppuun mennessä määrä oli vähentynyt "vain" n. 40 000. Joku 50-55 00 on realistisempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuskin noin monta vähemmän, koska marraskuun loppuun mennessä määrä oli vähentynyt "vain" n. 40 000. Joku 50-55 00 on realistisempi.

    Pitää paikkansa. Ja joulukuun eromäärä oli jonkinasteinen pettymys. Esim eilen uudenvuodenaattona erot jäivät melko vaisuksi. En osaa sanoa miksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pitää paikkansa. Ja joulukuun eromäärä oli jonkinasteinen pettymys. Esim eilen uudenvuodenaattona erot jäivät melko vaisuksi. En osaa sanoa miksi.

    Kirkon jäsenmäärä väheni 1-11/2023 41 323. Kun tuohon lisätään n. 10 000 eroa joulukuussa ja huomioidaan, että 11/2022 muu kuin eroamisvähenemä oli n. 2 000, päästään ennusteeseen 53 300.

    Ei hyvä!!!

    Mutta on se silti 1,47% alaspäin, kun kirkon oma ennuste (siis julkisuuteen tuotu...) on, että vuoteen 2040 lasku olisi n. 1%/vuosi...

    Kaksi viimeistä vuotta ovat siis olleet oleellisesti pahempia, kuin ennustettu.
    Toisaalta, kyllähän kirkon sisällä tiedetään (siis ainakin terävin kärki), että todellisuus on huomattavasti raadollisempi. Mistä syystä julkaisevat tuollaisia kiiltokuvalukuja on tosi 'mysteeri'.

    Luulisi, että realistiset luvut panisivat enemmän liikettä 'vähätietäviin ja- ymmärtäviin' maallikkopäättäjiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kannattaa edelleen muistaa, että noin 15 000 liittyi kirkkoon. Mutta kun tuohon lukuun lisätään kastetut/kuolleet niin vähenemä on 25-30 000.

    Äänestä

Liian harva. Ek:n DVV-linkin klikkauksissa ainakaan ei tullut mitään erityistä vuoden viimeisten päivien loppukiriä. Toivottavasti suoraan DVV:n sivulle eroamaan menevien määrä/osuus on lisääntynyt.

Äänestä
  • Jos tuo loppukirin vaisuus pitää paikkansa, EK-porukan kannattaa kyllä erittäin tarkkaan miettiä tekemisään tai tarkemmin sanottuna tekemättä jättämisiään eli lähes täydellistä tiedottamisen puutetta viime vuosina.

    Äänestä

Jonkin verran julkisuutta tuli loppuvuodesta, ks. esim. https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/eroakirkosta-sivuston-erolomake-painuu-historiaan-kohuttu-teemailta-nosti-luvut-pilviin-se-oli-h

Silti erittäin vaimea vuoden lopetus. Miksi, en tiedä -- on ennenkin ollut mediahiljaisuuden jälkeen isoja loppupaukkuja.

Ihan yksittäinen datapiste, mutta törmäsin fb-keskusteluun jossa linkitettiin suoraan DVV:n lomake. Sikäli kun niitä alkaa tulla, voi varmaankin suorien erojen osuus kasvaa.

Äänestä
  • Onko Jori kuitenkin niin, että kirkkoon kuuluvien osuus kansasta kuitenkin putosi viime vuonna reilusti yli prosenttiyksikön verran?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onko Jori kuitenkin niin, että kirkkoon kuuluvien osuus kansasta kuitenkin putosi viime vuonna reilusti yli prosenttiyksikön verran?

    "Mutta on se silti 1,47% alaspäin, kun kirkon oma ennuste (siis julkisuuteen tuotu...) on, että vuoteen 2040 lasku olisi n. 1%/vuosi..."

    2022 kirkon jäsenmäärä laski 69 059 ja kun se oli 31.12.2021 3 689 998, niin osuus laski peräti 1,87(2)%, mikä oli uusi ennätys.

    Kirkon ennusteessa 2021 -> 2040 lähdetään siitä, että vähenemä on n. 1% vuodessa. Eli aika pieleen on mennyt heti lähtöviivoilla. Mutta onhan niillä paljon fiksumpiakin ennusteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Onko Jori kuitenkin niin, että kirkkoon kuuluvien osuus kansasta kuitenkin putosi viime vuonna reilusti yli prosenttiyksikön verran?

    Hyvin todennäköisesti joo.

    Yksikin prosenttiyksikkö vuodessa on aika paljon tasaisesti jatkuessaan.

    Äänestä

  • Harmi että hyvä palvelu lakkautetaan. DVV:n palvelu on sekava. Eroaminen tulee tämän seurauksena vähenemään. Tästä saatiin jo vuodenvaihteessa esimakua.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Harmi että hyvä palvelu lakkautetaan. DVV:n palvelu on sekava. Eroaminen tulee tämän seurauksena vähenemään. Tästä saatiin jo vuodenvaihteessa esimakua.

    Väitän, että eroaminen on nyt tasaisempaa ympäri vuoden. Eilen erosi 148 DVV,n kautta, ja tänäänkin jo eroja 66. Ja tähän päälle vielä EK,n kautta eronneet. Ja kyllä viime vuonnakin kirkon jäsenmäärä aleni tuntuvasti. Vaikka ei edes nähty joulukuussa mitään suurta ryntäystä eroissa. Kirkon tappaa tasainen erovirta. Tai ehkä nykyään vielä suurempi tekijä on se, että kirkkoon ei pakkokasteta enää kuin noin puolet syntyneistä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ilman muuta se lopullinen niitti on kastamattomuus, ei eroaminen. Evlut aikuiskasteitahan on tosi vähän.

    Äänestä

Kirkosta eronneiden olisi asianmukaista erottaa lapsensa kirkosta. Vaikka heti. Samalla syntyy oikeus elämänkatsomustiedon opetukseen. vaikka heti kevätlukukauden alusta.

1Äänestä
  • Olet väärällä palstalla, täällä kaikki tietävät tilanteen, levitä tietoa mieluummin koululaisten vanhempien palstoilla :)

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Olet väärällä palstalla, täällä kaikki tietävät tilanteen, levitä tietoa mieluummin koululaisten vanhempien palstoilla :)

    Monet kirkosta eronneet eivät tunnu tietävän.

    Äänestä

Missä seurakunnassa on pienin kirkkoonkuulumisprosentti?

Äänestä
  • Jos tulkitsen tilastoa oikein, niin vuonna 2022 Mikaelin seurakunnassa Helsingissä. Kirkkoon kuului sen alueella vain 38 %. https://kirkontilastot.fi/viz?id=240

    Tilastossa näkyy myös joku Solf-niminen seurakunta prosenttiluvulla 10,6, mutta sen on pakko olla joku tilastovirhe.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Jos tulkitsen tilastoa oikein, niin vuonna 2022 Mikaelin seurakunnassa Helsingissä. Kirkkoon kuului sen alueella vain 38 %. https://kirkontilastot.fi/viz?id=240

    Tilastossa näkyy myös joku Solf-niminen seurakunta prosenttiluvulla 10,6, mutta sen on pakko olla joku tilastovirhe.

    Voiko Solf tarkoittaa Suomen saksalaista seurakuntaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Voiko Solf tarkoittaa Suomen saksalaista seurakuntaa?

    Tsekkasin netistä. Solf on Mustasaaren suomalainen seurakunta eli Sulvan seurakunta. Pohjanmaan Mustasaarella eli Korsholmassa melkein 70 % asukkaista on ruotsinkielisiä, joten se selittää suomenkielisen seurakunnan pienen prosenttiosuuden, muttei kuitenkaan kuvasta hyvin kunnan tilannetta kokonaisuutena, koska on siellä tietenkin myös ruotsinkielinen seurakunta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Solf on ruotsinkielinen seurakunta. Jäsenyysprosentti pitäisi kylläkin olla aika lähellä 80%.
    Alueen suomenkieliset kuuluvat Mustasaaren suomenkileiseen seurakuntaan.

    1Äänestä

Oma veikkaus on että viime vuoden lopulla kirkkoon kuului 63,7% kansasta.

Äänestä

😋😍😋😍😋😍😋😍😋

❤️ Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuinka moni erosi kirkosta viime vuonna ja mikä on kirkkoon kuuluvien osuus prosentteina vuoden lopulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu