Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Seksiä heti haluavat miehet

Anonyymi-ap

Olen käynyt Tinderin kautta useammillakin treffeillä ja itseä on alkanut ihmetyttää se, että miehet haluaisivat seksiä jo toisella tai viimeistään kolmannella tapaamisella. Ihmetyttää siksi, että kun ei olla kuitenkaan vietetty paljon aikaa yhdessä. Käyty kahvilla tai kävelyllä ja sitten jos seuraavaksi nähdään jomman kumman kotona, niin alkaa se seksin vonkaus.

Nämä miehet ovat kuitenkin sanoneet, että hakevat parisuhdetta ja että ei ole kiire suhteeseen. Itse oon myös monta kertaa tuonut esille, että haluan tutustua ja edetä rauhallisesti. No näissähän on käynyt sitten niin, kun oon kieltäytynyt seksistä ja sanonut etten ole vielä valmis, että mies ei joko vastaa enää viesteihin tai ghostaa ja poistaa matchin.

Ihmetyttää tällainen touhu, mutta kaipa se meininki on muuttunut siitä kun viimeksi parikymmentä vuotta sitten ollut sinkkuna. Nyt puhutaan kuitenkin ikäluokan 40-50v miehistä. Oon ajatellut, että tämän ikäluokan miehet arvostaisi naisessa jo muutakin kun sitä seksiä ja että heillä olis sen verran suoraselkäisyyttä päättää alkanut tuttavuus eikä vain kadota. Vai onko tämä aivan normaalia käytöstä?

425

9373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seksi on luonnollinen osa elämää. Mies haluaa selvittää onko munasarjakas vielä halukas vai onko hänellä vaihdevuodet jo alkaneet.

      • Siis luonnollinen ja tärkeä osa elämää.

      • Anonyymi

        Vonkaava mies on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minämunamiehiä kaikki tyynni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vonkaava mies on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minämunamiehiä kaikki tyynni.

        Tokikaan en tarkoittanut vonkaamista https://en.wiktionary.org/wiki/vongata vaan sitä että mies antaa tytölle kehoituksen: Siirrytään hetekalle.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Tokikaan en tarkoittanut vonkaamista https://en.wiktionary.org/wiki/vongata vaan sitä että mies antaa tytölle kehoituksen: Siirrytään hetekalle.

        Tuo menee myös vonkaamiseen. Tuo on sitä kaikkein pahinta laatua. Yöks. Tuollaiset ällötykset kierretään jo teininä kaukaa, jos kyse on normaalista naispuolisesta.

      • Anonyymi

        ♥️🎅💚

      • Anonyymi

        Ei oo ällöttävää touhuu,miehet luulee et se on tärkeetä,ei oo.Inhottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vonkaava mies on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minämunamiehiä kaikki tyynni.

        Kerran on ollu pillu pois mielestä,se aika kesti 2 sekuntia kun putosin katolta. Muutenhan se on aina mielessä!

      • Anonyymi

        Miten niin vaihdevuodet alkaneet, milloin vaihdevuodet ovat mikään este seksille, siihen en naisena usko.
        Minun elämäni oli 50 ja60 aikana parasta, ei pieniä lapsia ei pelkoa raskaudesta vaan aikaa riittää puolisolle ,
        Mutta naiset jotka eivät koskaan ole olleet tyytyväisiä puolisonsa kanssa seksielämään syyttävät vaihde vuosia haluttomuudestaan
        Silti on naisi joilla todella menee halut silloin, mutta niitä on vähän Olen aina ollut työmaalla jossa enimmäkseen; on naisia joten jokainen on sanonut että se naisen elämä alkaa kunnolla vasta 50 vuotiaana .
        Joten mielestäni naisten vaihdevuosia käytetään ihan liikaa puheissa ja aina alentavasti .
        Ei ne seksihalut mitenkään lopu jos on puoliso jonka kassa asiat menee kuten pitääkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vonkaava mies on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minämunamiehiä kaikki tyynni.

        Suomessa ei ole bordelleja. Parhaiten seksiä saa tinderin kautta. Ongelma on, että vaihtamalla viikottain naista, loppuu naiset nopeasti. Pitempi suhde aiheuttaa vain surua ja pahaa mieltä. Muutama pano viikossa ja uusi nainen.

      • Anonyymi

        Kyllä seksiä voi harrastaa oli vaihdevuodet tai ei jos vaan nuppi on muuten klaari kas kun monelta naiselta se aika on hyvin vaikeaa juurikin tunne elämän puolella ja oireet usein pahempia kuin vain hiostaa tai on hieman hermostunut ja turha on vetää edes vitsiksi jotain skeidaa munasarjoista tai mätipusseista.Muuten miehilläkin on vaihdevuodet mutta pikkuisen erilaisilla oireilla ja sen vuoksi sitten mennään hakeen lekurilta pantestonia tai vastaavaa minä olen pärjännyt ilman noita testoja ja pärjää moni muukin kunhan vain tietää miten toimia.Kaiken lisäksi se seksin vonkaaminen on lapsellista oli nuori tai varttuneempi mielestäni siihen tilanteeseen ajaudutaan hiljalleen etten sanoisi ajelehditaan,silloin se on paljon parempaa otetaan rennosti ja ilman suorituspaineita.

        Vaihdevuodet este tai hidaste seksille? No ei. Hyvä tekosyy kuitenkin, jos miehestä ei ole iloa. Ainakin minulla oli sellainen naitatus päällä yötä päivää päivästä toiseen, että ihmetellä piti. Sitä kesti noin kolme vuotta. Varsinkin alkutalvesta oli aivan kamala himo. Muissa asioissa työterveyshoitajalla käydessäni ihmettelin asiaa, olisiko sille joku selitys. Hoitaja vaan hihitteli, että ota ilo irti. No, enimmäkseen meni himot ja kosteat paikat hukkaan, kun ei ollut vakikaveria. Noihin ällöttäviin yhden tai kahden yön juttuihin kun minusta ei ole vaikka kuinka haluttaisi koska en ole mikään elukka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo menee myös vonkaamiseen. Tuo on sitä kaikkein pahinta laatua. Yöks. Tuollaiset ällötykset kierretään jo teininä kaukaa, jos kyse on normaalista naispuolisesta.

        NIin! Naiset on hulluja läpi elämän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin vaihdevuodet alkaneet, milloin vaihdevuodet ovat mikään este seksille, siihen en naisena usko.
        Minun elämäni oli 50 ja60 aikana parasta, ei pieniä lapsia ei pelkoa raskaudesta vaan aikaa riittää puolisolle ,
        Mutta naiset jotka eivät koskaan ole olleet tyytyväisiä puolisonsa kanssa seksielämään syyttävät vaihde vuosia haluttomuudestaan
        Silti on naisi joilla todella menee halut silloin, mutta niitä on vähän Olen aina ollut työmaalla jossa enimmäkseen; on naisia joten jokainen on sanonut että se naisen elämä alkaa kunnolla vasta 50 vuotiaana .
        Joten mielestäni naisten vaihdevuosia käytetään ihan liikaa puheissa ja aina alentavasti .
        Ei ne seksihalut mitenkään lopu jos on puoliso jonka kassa asiat menee kuten pitääkin

        Mulla kypsä aikuinen nainen eikä mikää hysteerinen ja neuroottinen kiusankappale jolla rehellisesti vaihdevuodet, ekstra kiloja ja erilaista sanomista mutta kelläpä ei. Varmaan on se kamelinsilmäinen traumatisoitunut ja ällistyttävän uniikki nukke jotenkin mielestään parempi? Tämän nykyisen kanssa seksihommissa semmosia juttuja joita ei tänne voi kirjoittaa. Johan siinä irtoripset tärveltyis. Sikäli ihme homma jollei naiminen saa olla vähän väliä mielessä, on muuten semmosen pihtaajankin menetys vai eikö seksi maita ollenkaan. Sanon vaan hetero miehenä että kaikki kunnia kaikille naisille jos päänuppi on kunnossa ja tietää mitä haluaa. Ja ottaa minkä haluaa eikä vänise.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo menee myös vonkaamiseen. Tuo on sitä kaikkein pahinta laatua. Yöks. Tuollaiset ällötykset kierretään jo teininä kaukaa, jos kyse on normaalista naispuolisesta.

        Piti äänestää miinusta ahdasmielisyydelle ja tuomitsemiselle mut ei näemmä onnistu. Ihmisiä on erilaisia. Toiset tykkää seksistä ja toiset ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei ole bordelleja. Parhaiten seksiä saa tinderin kautta. Ongelma on, että vaihtamalla viikottain naista, loppuu naiset nopeasti. Pitempi suhde aiheuttaa vain surua ja pahaa mieltä. Muutama pano viikossa ja uusi nainen.

        Mä siirryin muihin sovelluksiin etsimään mimmejä, kun tinderistä saa vain bannit ilman syytä. Snapchat hyvä. Ongelma, et joutuu yli puolet skipata, kun liian nuorta lihaa.

        Toinen hyvä on panemua.net sekä sihteeriopisto.org

      • Anonyymi

        Sehän ei auta ku heittää suoraan sitten esimerkiksi juuri tuollainen kysymys🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo menee myös vonkaamiseen. Tuo on sitä kaikkein pahinta laatua. Yöks. Tuollaiset ällötykset kierretään jo teininä kaukaa, jos kyse on normaalista naispuolisesta.

        Jotakin tuollaista minäkin ajattelin, vaikka olen mies! Kiitos!

      • Anonyymi

        JOOOOO ! mutta ei huorautuminen ole luonnollinen osa elämää. Ja mitäs raamattu sanoo riettauksista ?

      • Anonyymi

        Olet pöljä kun luulet että vaihdevuodet lopettavat seksihalut. Täytyy olla "vitsi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran on ollu pillu pois mielestä,se aika kesti 2 sekuntia kun putosin katolta. Muutenhan se on aina mielessä!

        Ikivanha 'vitsi'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran on ollu pillu pois mielestä,se aika kesti 2 sekuntia kun putosin katolta. Muutenhan se on aina mielessä!

        Oletko koskaan saanut? Vai onko vaan ollut mielessä.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Tokikaan en tarkoittanut vonkaamista https://en.wiktionary.org/wiki/vongata vaan sitä että mies antaa tytölle kehoituksen: Siirrytään hetekalle.

        Mies on jo tehnyt jotain väärin, jos edes pitää sanallisesti ehdottaa mitään. Jos pitää sanallisesti sanoa yhtään mitään, se kuulostaa vonkaamiselta. "Kehotuksen" taakse tuota on turha yrittää piilottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihdevuodet este tai hidaste seksille? No ei. Hyvä tekosyy kuitenkin, jos miehestä ei ole iloa. Ainakin minulla oli sellainen naitatus päällä yötä päivää päivästä toiseen, että ihmetellä piti. Sitä kesti noin kolme vuotta. Varsinkin alkutalvesta oli aivan kamala himo. Muissa asioissa työterveyshoitajalla käydessäni ihmettelin asiaa, olisiko sille joku selitys. Hoitaja vaan hihitteli, että ota ilo irti. No, enimmäkseen meni himot ja kosteat paikat hukkaan, kun ei ollut vakikaveria. Noihin ällöttäviin yhden tai kahden yön juttuihin kun minusta ei ole vaikka kuinka haluttaisi koska en ole mikään elukka.

        Juuri näin kävi minullekin. Nyt joitakin vuosia on ollut halu huipussaan. Haluaisin ainakin kahdesti vuorokaudessa. Olen leski, eikä ole ketään, joka olisi käytettävissä. En käy missään, en tanssi, enkä käytä viinaksia. Kukapa sitä kotoa hakisi?
        Yleensä miehen halut vähenevät iän mukana, naisella ne lisääntyvät. Haluaisin ns. hyvää seksiä, en mitään muutamaa minuuttia. Ei auta kuin omin käsin onneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerran on ollu pillu pois mielestä,se aika kesti 2 sekuntia kun putosin katolta. Muutenhan se on aina mielessä!

        Menikö purkka vääräänkurkkuun,kun jouduit tapahtuman jälkeen rehtorin puhutteluun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JOOOOO ! mutta ei huorautuminen ole luonnollinen osa elämää. Ja mitäs raamattu sanoo riettauksista ?

        Raamattua lukee todella harva tosissaan. Oma järki pitäisi löytyä asioissa. Ei raamattu ole mikään oppikirja, vaan satuteos. Vai uskotko, että evoluutio on puppua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen hyvä on panemua.net sekä sihteeriopisto.org

        No eihän sihteeriopisto-sivuja edes enää ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin vaihdevuodet alkaneet, milloin vaihdevuodet ovat mikään este seksille, siihen en naisena usko.
        Minun elämäni oli 50 ja60 aikana parasta, ei pieniä lapsia ei pelkoa raskaudesta vaan aikaa riittää puolisolle ,
        Mutta naiset jotka eivät koskaan ole olleet tyytyväisiä puolisonsa kanssa seksielämään syyttävät vaihde vuosia haluttomuudestaan
        Silti on naisi joilla todella menee halut silloin, mutta niitä on vähän Olen aina ollut työmaalla jossa enimmäkseen; on naisia joten jokainen on sanonut että se naisen elämä alkaa kunnolla vasta 50 vuotiaana .
        Joten mielestäni naisten vaihdevuosia käytetään ihan liikaa puheissa ja aina alentavasti .
        Ei ne seksihalut mitenkään lopu jos on puoliso jonka kassa asiat menee kuten pitääkin

        Aivan. Kyllä mäkin haluaisin seksiä mutta monelle jopa keski-ikäiselle miehelle seksi on vaan yhdyntää, ei jaksa enää viisikymppisenä etsiä miestä joka ei halua kuulla että myös minä teen sitä ihan orgasmihakuisesti. Senpä vuoksi olen kokenut "ystäviä eduilla ilman velvoitteita" sopivan mulle paremmin ilman parisuhdetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän sihteeriopisto-sivuja edes enää ole

        😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Kyllä mäkin haluaisin seksiä mutta monelle jopa keski-ikäiselle miehelle seksi on vaan yhdyntää, ei jaksa enää viisikymppisenä etsiä miestä joka ei halua kuulla että myös minä teen sitä ihan orgasmihakuisesti. Senpä vuoksi olen kokenut "ystäviä eduilla ilman velvoitteita" sopivan mulle paremmin ilman parisuhdetta.

        Erosin miehestäni kun sitä koko 30 vuotisen avioliiton aikana ei seksi oikeen kiinnostanut. Nuorempana kokeiltiin mm amfetamiinia ja nyt vanhempana Viagraa, ja vaikka sillä kyllä saa toimintaa, niin yleinen apaattisuus ja välttely sänkyhommiin lopetti multakin kiinnostuksen. Nyt vasta tajusin että oisi pitäny erota jo aiemmin. Vasta kun sain lapset maailmalle aloin ajatella itteeni.

      • Anonyymi

        Ääliö! Vaihdevuosilla ei ole mitään tekemistä naisten seksihalujen kanssa. Kun tarjolla on itsestään huolta pitänyt viriili ja terve mies, ei nainen jää kylmäksi. Jos olet omalla kohdallasi törmännyt kyseiseen ongelmaan, olisi syytä katsoa peiliin. Ehkä sieltä katselee se möhömahainen, elähtänyt, pahalta haiseva otus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihdevuodet este tai hidaste seksille? No ei. Hyvä tekosyy kuitenkin, jos miehestä ei ole iloa. Ainakin minulla oli sellainen naitatus päällä yötä päivää päivästä toiseen, että ihmetellä piti. Sitä kesti noin kolme vuotta. Varsinkin alkutalvesta oli aivan kamala himo. Muissa asioissa työterveyshoitajalla käydessäni ihmettelin asiaa, olisiko sille joku selitys. Hoitaja vaan hihitteli, että ota ilo irti. No, enimmäkseen meni himot ja kosteat paikat hukkaan, kun ei ollut vakikaveria. Noihin ällöttäviin yhden tai kahden yön juttuihin kun minusta ei ole vaikka kuinka haluttaisi koska en ole mikään elukka.

        Mikset hakenut? Olisit sanonut vastaantulijoille että olet himokkaalla tuulella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vonkaava mies on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minämunamiehiä kaikki tyynni.

        Olet oikeassa. Vonkaamiseen asti ei ikinä pitäisi joutua vaan seksiin päätyä puoli spontaanisti. Mies saavuttaa kokemuksen myötä tason jossa pystyy esittämään naiselle ehdotuksensa seksiin ymmärrettävästi mutta lähes huomaamattomasti. Nainen sitten ilmoittaa kyllä onko kiinnostunut, jos kiinnostusta ei löydy on molempien kannalta parasta miehen poistua hukkaamasta aikaa ja resursseja. Meressä on kuitenkin valtavasti muitakin kaloja ongittaviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattua lukee todella harva tosissaan. Oma järki pitäisi löytyä asioissa. Ei raamattu ole mikään oppikirja, vaan satuteos. Vai uskotko, että evoluutio on puppua?

        En oikein usko evoluutiosatuihin kun ei ole vielä mitään todisteita eikä biologista mekanismia löytynyt makroevoluutiolle, vain pelkkiä vaihtelevia tarinointeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vonkaava mies on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minämunamiehiä kaikki tyynni.

        Pihtarinainen on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minäjamunnaiseusnaisia kaikki tyynni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei ole bordelleja. Parhaiten seksiä saa tinderin kautta. Ongelma on, että vaihtamalla viikottain naista, loppuu naiset nopeasti. Pitempi suhde aiheuttaa vain surua ja pahaa mieltä. Muutama pano viikossa ja uusi nainen.

        Suomessa ei ole palvelulaitoksia nimeltään bordelli tai ilotalo, koska laki on kirjoitettu feminazien vaatimuksesta sillä tavoin. Mutta meillä on paljon ilotyttöjä, kaikissa maailman maissa on. Lisäksi meillä on striptease -klubeja joissa palveluja voi ostaa. Ja meillä toimii virtuaalisia bordelleja joissa tytöt ovat tarjolla rinta rinnan, palvelutilat (huoneistot) joissa tytöt tienaavat ovat hajautettu mm. airbnb avulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ääliö! Vaihdevuosilla ei ole mitään tekemistä naisten seksihalujen kanssa. Kun tarjolla on itsestään huolta pitänyt viriili ja terve mies, ei nainen jää kylmäksi. Jos olet omalla kohdallasi törmännyt kyseiseen ongelmaan, olisi syytä katsoa peiliin. Ehkä sieltä katselee se möhömahainen, elähtänyt, pahalta haiseva otus.

        Pielus,Mutta,kun.Ei.
        Aivavanko,kysymys.
        Täytyykö.Olla,jos 🥱💅
        Vaihdevuosista.Natiaisena.
        Ovi.On.Raollaan.Aikuisten.
        Lemiskelyyn.Toisessa.
        Kyläpaikassa.Vaivautuneita.
        Mitenpä.Kiinostusta.
        Aktiiviseen.Kumpanuus.
        Arkeen.Kuuluisa.50.vuoden.
        Hellyyttä.Sähellytä.Ei.Ole.
        Vaikea,arvata.Kumpaa,sitä.
        Enemmän.Kaipaa.👾 Huh

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vonkaava mies on turhake. Sellaisten kanssa ei seksikään ole koskaan edes siedettävää. Pelkkiä minämunamiehiä kaikki tyynni.

        Jos ei huvita, niin miksi edes haet miestä?

    • Anonyymi

      Nämä on just niitä miehiä joista äiti varoitti, naisena esiintyvä mies, joka ei ole päässyt ikinä edes vietkalle, elämä on

      • Anonyymi

        Elviksenkin muija jätti (1973)!

    • Naisille kun se seksi ei yleensä ole listalla koskaan kovin korkealla, ja miehillä yleensä on listan kärkipäässä. Oli miehen ikä mikä tahansa.
      En tarkoita tällä nyt kuitenkaan sitä, että sitä seksiä pitäisi heti saada ekoilla ja tokalla treffeillä (itse en edes treffaile koskaan). En usko itse, että sen pitää mennä sillä tavalla, vaan molempien tulee olla valmis sille, oli se sitten heti taikka myöhemmin... Jotkut ilmeisesti lähtee treffeille vain seksi mielessään.

      • Anonyymi

        No yleensä yhdeksän kymmenestä miehestä lähtee treffeille pillumielessä siksi en itse käy osin treffeillä kun ei mulla mikään muu juurikaan mielessä ole kun pillu jotain haittoja kun sen aikuisviihteen tutkimisen muodossa tai toisessa on aloittanu jo viisi vuotiaana ja siksi toisekseen pidän treffeillä käyntiä teennäisenä teatterina yritetään esittää hieman parempaa kuin mitä on mitä turhaan jossain kohti se arki eteen tulee kuitenkin vai meinasko joku vittu hautaan asti jaksaa roolia vetää

        No tuon kyllä ymmärtää... Harvemmin siinä on vielä rakkaus alkanut roihuamaan tuollaisessa, kun ei ole muuta kuin kuvan toisesta nähnyt. Fantasioi siinä sitten aikansa, ja lähtee treffeille kyrsä ojossa... Voin kuvitella.

      • Anonyymi

        Sukupuolivietti on jollakin voimakas ja normaalia toimintoja niin miehessä kuin naisessa, monet jopa nauttii siitä💚

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No yleensä yhdeksän kymmenestä miehestä lähtee treffeille pillumielessä siksi en itse käy osin treffeillä kun ei mulla mikään muu juurikaan mielessä ole kun pillu jotain haittoja kun sen aikuisviihteen tutkimisen muodossa tai toisessa on aloittanu jo viisi vuotiaana ja siksi toisekseen pidän treffeillä käyntiä teennäisenä teatterina yritetään esittää hieman parempaa kuin mitä on mitä turhaan jossain kohti se arki eteen tulee kuitenkin vai meinasko joku vittu hautaan asti jaksaa roolia vetää

        Monet on niin siihen " nyrkkikyllikkiin" kystyneitä ja haluavat aitoa ihanuutta

      • Anonyymi

        Väitteesi, että "seksi ei yleensä ole listalla koskaan kovin korkealla, ja miehillä yleensä on listan kärkipäässä. Oli miehen ikä mikä tahansa".
        Ei pidä paikkaansa ainakaan kohdallani. Eikä vaihdevuodet ole vähentäneet halukkuuttani. Mutta koen olevani liian hyvää jaettavaksi jokaiselle minua haluavalle miehelle. Ja niitä kyllä riittää alkaen 35- vuotta nuoremmista miehistä. En ymmärrä miksi pitäisi olla valmis menemään ilman rakkautta sänkyyn miehen kanssa, olen mielummin ilman rakastelua. T. Heti valmis nyt ja ollut aina.

      • Anonyymi

        Munamiehet inhottavia,tyrkkyjä.

        Niin , juuri se arki on naisellakin mielessä , että millainen on mies jolla vaan seksi on mielessä ei kai sellaisen kanssa voinormaali nainen olla, hakisivat jonkun nymfomaanin itselleen , niin olisivat samalla tasolla mitä tulee suhteeseen miehen ja naisen välillä

        Ihan niin naisen arvion ihmisenä määrittelee hän itse, ei kukaan mies , joten kuka sitä haluaisi olla mikään tuhannen mulkun Maija , tusina tavaran etsijät eivät koskaan saakkaan kunnon naista

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin , juuri se arki on naisellakin mielessä , että millainen on mies jolla vaan seksi on mielessä ei kai sellaisen kanssa voinormaali nainen olla, hakisivat jonkun nymfomaanin itselleen , niin olisivat samalla tasolla mitä tulee suhteeseen miehen ja naisen välillä

        Miten sellaista nymfomaania etsitään? Ei sitä monestikaan päällepäin näe sitäkään ominaisuutta naisessa. Mikä tahansa hiljainen kirjastontäti voi olla nymfomaani. Ja joku instababe taas ei välttämättä ollenkaan, vaikka tykkää itseään esitellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monet on niin siihen " nyrkkikyllikkiin" kystyneitä ja haluavat aitoa ihanuutta

        Rehellistä puhetta ja kyllä tämän pitäis mennä jakeluun. Eikö rehellinen pitäny juurikin olla? Kummaa kirkollista kieltelyä perusasioiden ääressä. Tietty säälittävä reppana voi olla vähän turn-off, saati joku selkeä sika tai kanalja. Nämäkin käyvät kyllä joillekin koska yh-äitejä jättävät jälkeensä. Kuinka monta ihan kunnon hyvää naista nuo edelliset ovat pilanneet? Joku kunnon mies jää ilman tätä alunperin kunnon naista. Katkeraa.

      • Anonyymi

        Ajattelet perin vanhanaikaisesti ja ennakkoluuloisesti. Seksi on todellakin korkealla listalla, kun mies on oikea. Mutta mies pilaa kaiken vonkaamalla ensimmäiseksi seksiä, kun minkäännäköistä mielenkiintoa ei muuten ole saanut herätettyä. En halua seksiä tuntemattoman kanssa. Jos se onnistuisi, niin olisin jollakin tavalla seksiaddikti, mitä en ole.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        No tuon kyllä ymmärtää... Harvemmin siinä on vielä rakkaus alkanut roihuamaan tuollaisessa, kun ei ole muuta kuin kuvan toisesta nähnyt. Fantasioi siinä sitten aikansa, ja lähtee treffeille kyrsä ojossa... Voin kuvitella.

        Outoa.Some.
        Chatti.Naisten.
        Riettastelu.Eihän.
        Mies.Mikään.Leiki-
        kalu.Asialista.Näkö-
        Kulmaa.Ei.Tunnu.
        Löytyvän.Dityty.
        Jäänyt Vähempään.
        Sun,muut Sähkömangnetti-
        Huiskat.
        Mainostaja Kiittää.

    • Anonyymi

      kyllä on pitkälle perää, tise yli 50v niin vientiä olisi ,mutta toimialisuus parisuhteeseen arveluttaa,

      • Anonyymi

        Minulla on myös aina vaan vientiä, vaikka olen paljon sinua vanhempi, vaan en halua minkäänlaisiin suhteisiin kuten sen juuri nyt ajattelen. Sitten sitä koskaan tiedä etukäteen mitä elämässä tapahtuu.. ja voi muuttaa mielensä, mutta juuri nyt haluan vaan olla ihan omillani ja tehdä asioita mistä pidän . Yksi 40 mies oli niin rakastunut ja halusi tapaamisia, olisin voinut olla hänelle äiti joten ihmettelin kovasti mistä moinen kiinnostus , sillä en ole edes rikas että sen vuoksi haluaisi olla kanssani . Joten kaikkia meitä on

    • Anonyymi

      Tinderihän on sen pinnallisuutensa takia tarkoitettu vain seksiseuranhakuun. Monet naiset kulkevat ulkonäkö edellä, joten saavat vain seksiseuraa, koska niitä komeimmistoon kuuluvia miehiä ei kiinnosta pariutua..

      Jos nainen kuitenkin on valmis tulemaan ulkonäössä vastaan, niin silloin nainen voi löytää aidosti parisuhdetta etsiviä miehiä.

      • Mistä tallainen yleinen olettamus on mahtanut syntyä. Tähän tuntuu uskovan ihan kaikki, että Tinder on pelkästään seksin hakuun... No kuitenkin itse olen törmännyt tyyppeihin, jotka ovat saaneet seurustelukumppanin Tinderin kautta.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Mistä tallainen yleinen olettamus on mahtanut syntyä. Tähän tuntuu uskovan ihan kaikki, että Tinder on pelkästään seksin hakuun... No kuitenkin itse olen törmännyt tyyppeihin, jotka ovat saaneet seurustelukumppanin Tinderin kautta.

        Sama juttu, tiedän ihmisiä ketkä on löytäneet parisuhteen Tinderin kautta. Siellä sentäs erottuu ne ja tuovat yleensä ilmi, jos hakevat pelkästään seksiseuraa. Happypancake on melkein pahempi. Kuvattomia profiileja, joista ei tiedä vasta kun kyselemällä mitä kukin haluaa. Ja siellä yhtä paljon pyörii näitä varattuja ja seksiseuran etsijöitä ellei enemmänkin.

        Minä en ymmärrä miksi pitää olla kuvaton profiili... Tinderissäkin on niitä, mutta todennäköisesti vain stalkkailuprofiileita sellaiset. Kuvattomat haluaa kai peitellä omaa ulkonäköään taikka jotain. En minä halua sellaisen kanssa treffeille, joka paljastuu paikanpäällä joksikin sotanorsunkaltaiseksi.

      • Anonyymi

        Täällä palstalla on käynyt ilmi, ettei Tinderissä ole komeimmistoon kuuluvia miehiä, on vain alemman tason miehiä lukemattomien komeiden mallimiesten feikkiprofiilien takana, joilla he pelailevat naisten kanssa ja ghostailevat, samalla vieden näkyvyyden tavallisilta miehiltä.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Minä en ymmärrä miksi pitää olla kuvaton profiili... Tinderissäkin on niitä, mutta todennäköisesti vain stalkkailuprofiileita sellaiset. Kuvattomat haluaa kai peitellä omaa ulkonäköään taikka jotain. En minä halua sellaisen kanssa treffeille, joka paljastuu paikanpäällä joksikin sotanorsunkaltaiseksi.

        Esimerkiksi siksi, ettei saa peräänsä tuhansia pinnallisia tolloja, niin kuin tuolla ulkona.
        - sivusta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi siksi, ettei saa peräänsä tuhansia pinnallisia tolloja, niin kuin tuolla ulkona.
        - sivusta

        Niin joo... Vaikea toki ymmärtää tuota itse, kun ei saa peräänsä ketään. Mutta joo, varmaan se liika huomio ja suosio voi olla rasitekin.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Minä en ymmärrä miksi pitää olla kuvaton profiili... Tinderissäkin on niitä, mutta todennäköisesti vain stalkkailuprofiileita sellaiset. Kuvattomat haluaa kai peitellä omaa ulkonäköään taikka jotain. En minä halua sellaisen kanssa treffeille, joka paljastuu paikanpäällä joksikin sotanorsunkaltaiseksi.

        Itse olen muutamiin kuvattomiin joskus tykännyt tinderissä ja kaikki on esiintyneet väärällä nimellä ja olleet just eronneita, jotka on vaan kattelemassa. Tiiä sitten mikä järki siinäkin on

        Jep. Ja sitten on niitä, jotka ei kuitenkaan uskalla tavata, vaikka juttu luistaisi... On kai se mukava vaan katsellakin. Sellaisessa roolissahan sitä joutuu olemaan, kun ei ketään muu kiinnosta kuin esillä oleminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen muutamiin kuvattomiin joskus tykännyt tinderissä ja kaikki on esiintyneet väärällä nimellä ja olleet just eronneita, jotka on vaan kattelemassa. Tiiä sitten mikä järki siinäkin on

        no ne on vaan päästää pilalla ja seonneet

      • mustasusi kirjoitti:

        Mistä tallainen yleinen olettamus on mahtanut syntyä. Tähän tuntuu uskovan ihan kaikki, että Tinder on pelkästään seksin hakuun... No kuitenkin itse olen törmännyt tyyppeihin, jotka ovat saaneet seurustelukumppanin Tinderin kautta.

        Ystäväni löysi tinderin kautta, mukavan ukon itselleen. Eli kyllä sieltä löytää muutakin seuraa.

      • Haaveilija39 kirjoitti:

        Ystäväni löysi tinderin kautta, mukavan ukon itselleen. Eli kyllä sieltä löytää muutakin seuraa.

        Juu, olen näitä tarinoita kuullut itsekin muilta. Joillakin se onni on vaan myötä. Vähän aikaa sitten eräs vanha kaverini, kertoi miten tutustui nuoreen työkaveriinsa töissä... Ollapa itsekin niin supersosiaalinen ja suosittu ihmisten parissa. Mutta ei, kun on tämmönen mörkö.

        Itse olen myös vähän epäsosiaalinen vieraiden ihmisten suhteen.. (ujous on yksi syy tähän) Nyt vaan olen ottanut sellaisen asenteen, että f**ck. Menen vaikka baariin yksin, en toki lähesty muita. Mutta jos minulle jutellaan, niin juttelen.

        Sun pitäis myös rohkaistua sieltä sun omalta mukavuusalueelta.. lähde vaikka reissuun, pois sieltä koti kyliltä.. sinäkin puhut fiksuja.. sulla on nyt vaan päällä tuo huonompi kausi.. noh mutta onneksi mennään taas valoa kohti.🤗

        Oikeessa tietysti olet, että pitäisi nostaa perse penkistä ja olla tuolla jossain. Maailma on tuolla ulkona. Yksin siellä kuitenkin joutuisi kulkemaan, mutta näkisi edes maailmaa... En vaan osaa jutella ihmisille, niin ei sille mitään mahda.

        Omasta mielestäni olen myös aika surkea, varsinkin vieraille juteltaessa.. en sitten tiedä lähestyvätkö naiset miehiä🤔 toiset ovat vaan sosiaalisempia, eikä sille mitään voi.. aavistuksen rohkeampi minusta tulee alkoholia nauttiessani, mutta silloinkin pysyttelen omissa oloissani. Jollain lailla olen hyvin arka tekemään tuttavuutta.

        Niin olen minäkin ja aina kärsinyt siitä... Ne harvat suhteet joissa oon ollut, on aina lähtenyt naisen aloitteesta. Kaikki ne tilanteet joissa olen ollut itse jostain kiinnostunut, niin on kaatunut siihen etten uskalla mennä edes juttelemaan.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Niin joo... Vaikea toki ymmärtää tuota itse, kun ei saa peräänsä ketään. Mutta joo, varmaan se liika huomio ja suosio voi olla rasitekin.

        Ei se ole vain rasite. Se inhottaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole vain rasite. Se inhottaa.

        Siinä on varmaan eroja ihmisten välillä. Toisia inhottaa ja jotkut oikein rakastaa sitä huomion määrää, minkä saavat. Lyövät sillä myös rahoiksi.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Minä en ymmärrä miksi pitää olla kuvaton profiili... Tinderissäkin on niitä, mutta todennäköisesti vain stalkkailuprofiileita sellaiset. Kuvattomat haluaa kai peitellä omaa ulkonäköään taikka jotain. En minä halua sellaisen kanssa treffeille, joka paljastuu paikanpäällä joksikin sotanorsunkaltaiseksi.

        Fiksattu pärstä parempi kuin kuvatta vai 30v vanha kuva

      • Anonyymi kirjoitti:

        Fiksattu pärstä parempi kuin kuvatta vai 30v vanha kuva

        Se on kanssa aika törkeää, laittaa joku 10 vuotta taikka vanhempi kuva itsestään.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Mistä tallainen yleinen olettamus on mahtanut syntyä. Tähän tuntuu uskovan ihan kaikki, että Tinder on pelkästään seksin hakuun... No kuitenkin itse olen törmännyt tyyppeihin, jotka ovat saaneet seurustelukumppanin Tinderin kautta.

        Tiedän kkaimpafia jotka löysivät toisensa seitti sivuilta ja hyvin heillä on mennyt vuosia niin että jotkut ovat löytäneet deitti sivuilta itselleen .

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän kkaimpafia jotka löysivät toisensa seitti sivuilta ja hyvin heillä on mennyt vuosia niin että jotkut ovat löytäneet deitti sivuilta itselleen .

        Kyllä. Toki sellaiset sosiaaliset ja iloiset ihmiset yleensä löytää kumppaneita mistä tahansa.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Mistä tallainen yleinen olettamus on mahtanut syntyä. Tähän tuntuu uskovan ihan kaikki, että Tinder on pelkästään seksin hakuun... No kuitenkin itse olen törmännyt tyyppeihin, jotka ovat saaneet seurustelukumppanin Tinderin kautta.

        Tämä olettamus on vain niillä, jotka luulevat, että se on pelkkä seksinhakupaikka. Tunnen sekä miehiä, että naisia, jotka ovat löytäneet sieltä seurustelukumppanin. Pelkkää seksiseuraa hakeneita en yhtään.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Minä en ymmärrä miksi pitää olla kuvaton profiili... Tinderissäkin on niitä, mutta todennäköisesti vain stalkkailuprofiileita sellaiset. Kuvattomat haluaa kai peitellä omaa ulkonäköään taikka jotain. En minä halua sellaisen kanssa treffeille, joka paljastuu paikanpäällä joksikin sotanorsunkaltaiseksi.

        Kuvista. Olen ajatellut etten laittaisi kuvaani profiiliin, korkeintaan täysin tunnistamaton.
        Sama juttu vastapuolen suhteen. Plussaa kuvattomuudesta (tunnistamattomuudesta). Mikäli alkuviestittelyssä syntyisi vaikutelma että voisi jatkaa niin kuva, kuvia yksityisesti aikaisintaan vasta siinä vaiheessa.

      • Anonyymi
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Omasta mielestäni olen myös aika surkea, varsinkin vieraille juteltaessa.. en sitten tiedä lähestyvätkö naiset miehiä🤔 toiset ovat vaan sosiaalisempia, eikä sille mitään voi.. aavistuksen rohkeampi minusta tulee alkoholia nauttiessani, mutta silloinkin pysyttelen omissa oloissani. Jollain lailla olen hyvin arka tekemään tuttavuutta.

        "Rohkaisuksi" alkoholia 'nauttineet': totaalinen turn-off.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Rohkaisuksi" alkoholia 'nauttineet': totaalinen turn-off.

        No jos menee liiallisuuksiin niin joo😊

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Minä en ymmärrä miksi pitää olla kuvaton profiili... Tinderissäkin on niitä, mutta todennäköisesti vain stalkkailuprofiileita sellaiset. Kuvattomat haluaa kai peitellä omaa ulkonäköään taikka jotain. En minä halua sellaisen kanssa treffeille, joka paljastuu paikanpäällä joksikin sotanorsunkaltaiseksi.

        Voipi olla ettei voi työnsä takia laittaa kasvokuvaa vaikka haluaisikin. t. Sotanorsu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voipi olla ettei voi työnsä takia laittaa kasvokuvaa vaikka haluaisikin. t. Sotanorsu

        Niin no, onhan sitä tietty erilaisia, oikeita syitä miksi ei voi laittaa... Itsekin olen sotanorsu.

      • Anonyymi
        Haaveilija39 kirjoitti:

        No jos menee liiallisuuksiin niin joo😊

        Kyllä mulle on ensimmäinenkin 'rohkaisu"ryyppy liikaa.

    • Anonyymi

      Aika nopeasti menet tuntemattoman kämpille pyörimään.

      • Anonyymi

        No jos ollaan kirjoiteltu jo tovi ja nähty kerran kaksi, eikä mies vaikuta oudolta tmv. niin sitten uskallan miehen kutsua kahville tai mennä hänen luokseen. Kyllä siinä jo jonkin kuvan pystyy toisesta muodostamaan. Kun niitäkin miehiä on tullut vastaan, jotka haluaa ekat treffit hänen luonaan ja elokuvaa katsomaan. Just joo...
        -ap

        Kaikkein hulluimmat osaavat parhaiten piilottaa sekopäisyytensä.

      • Anonyymi

        se koituu kohtaloksi

        kuinka sää oot selvinny hengissä suojatien yli ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkein hulluimmat osaavat parhaiten piilottaa sekopäisyytensä.

        Et taida tuntea tietää yhtäkään aidosti sekopäätä tai si luulet sitä normaaliksi käytökseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida tuntea tietää yhtäkään aidosti sekopäätä tai si luulet sitä normaaliksi käytökseksi

        Tiedän ihan riitävän monta. Kaikki sekopäät eivät todellakaan ole hulluja kilipäitä, jotka eivät kykenisi esittämään täysin normaaleja yksilöitö. Kilipäät on helppo huomata, mutta he eivät olekaan niitä vaarallisimpia.

      • Anonyymi

        Jooh mietin samaa, mutta syyllistämättä.

        Mut ap.lle annan vinkin, että älä pyydä miestä luoksesi tai mene miehen luo, varsinkin tuon, eli minunkin ikäpolven miehet saattaa helposti mieltää sen juuri siksi, että nimenomaan olet valmis seksiin ja pettyvät, kun et sitten olekkaan.

        Itse en menisi jossen myös haluaisi jo koittaa. En myöskään lähtisi miehen autokyytiin tai kämpille jatkoille jossen olisi varma, että haluan itse panna.

        On ihan turha kaivaa verta nenästään, sano.

        Treffaan varmaan vääränlaisia miehiä, koita jotain samantyyppistä mitä itse olet, niin ei tarvi kuunnella vonkaamista myöhemminkään.

        En minäkään sitä syyllistämiseksi tarkoittanut. Noin yleisesti, kun menee toisen kämpille tai pyytää.omilleen, niin kyllä sen hyvin moni mieltää niin, että seksi on kuvassa mukana. Ainakin se pitää tuoda selvästi esille ja mielummin etukäteen, että seksi ei nyt mitenkään vielä liity tähän kuvioon.

        Olen myös samaa mieltä tuosta, että itsekään en mene toisen kotiin, kutsu kotiini, mökille tai muuallekaan tuollaiseen, jollen ole valmis seksiin. Autokyydin voin vielä ottaa vastaan tai tarjota itse, jos on vaikka tällainen keli kuin nyt on.

        Joskus tuntuu, että niillä kellä on luonnollinen ja korkeampi halu seksiin, niin tajuaa nämä asiat paremmin ja on reilumpi peli ja osaa pitää parempaa huolta itsestäänkin.

        Ihmiset kelle seksi on jotenkin vaikeaa tai vastenmielistä, niin monesti aattelee vaan lähinnä itseään, eikä sitä mitä toinen saattaa ymmärtää väärin tai tuntea. Jo pelkkä haluaminen koetaan loukkaavaksi, vaikka sehän pitäisi olla hyvä asia.

        Yksinkertainen tosiasia: kiinnostuneella miehellä muna nousee, kun pääsee naisen kanssa tekemisiin, varsinkin kahden kesken. Kun muna nousee, järki ei enää pelitä kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla. Erektiota ei voi itse hallita siinä tilanteessa. Nainen voi pelästyä, kun tuntematon mies menee erektion mukana aivan oudoksi eikä itse ole fiiliksissä.

        Jotkut tietysti vetää käteensä juuri ennen tapaamista, klassisesti. Sekään ei ehkä auta, jotkut saa kyllä uuden erektion hyvinkin nopeasti.

        Jos nainen menee miehen kotiin ja tulee tämä tilanne ja nainen pahastuu ja jopa syyllistää, niin aivan turha odotella, että nolaamisen ja sekavan tilanteen jälkeen mies enää soittelee. Varsinkin jos on tunnettu lyhyesti eikä miehelläkään ole mitään kummempia tunteita kehittynyt.

        Ite en osoita mitään kiinnostusta jossen myös koe henkilöä seksuaalisesti kiinnostavaksi, eli ei mitään treffejä ja juttelukin loppuu helposti lyhyeen. En ole etsimässä ystävää, vaan rakastajaa.

        Ei se niin monimutkaista ole. Älkää menkö miesten kanssa kahden kesken, niin vältytte epämiellyttäviltä tilanteilta tuntemattomien kanssa.

        Sitten voi vielä saada traumoja, kun tulee näitä ikäviä tilanteita, mihin aivan itse on kuitenkin lähtenyt. Voi jopa joutua raiskatuksi, jos on kunnon sekopää kyseessä.

        ”Jos tulee tällainen tilanne ja nainen pahastuu ja jopa syyllistää, niin aivan turha odotella, että nolaamisen ja sekavan tilanteen jälkeen mies enää soittelee. ”

        No ei nainen tuon jälkeen edes halua yhteydenottoja! Mies, joka luulee että kotiinsa kutsuminen tarkoittaa seksiä, ei ole tutustumisen arvoinen.

        Tuo pätee ainoastaan tilanteisiin joissa ikänainen kutsuu miehen kotiinsa.

        Kun tyttö menee miehen kutsusta miehen kotiin, se tarkoittaa että tyttö on jo antautunut, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.

        No, tällainen vanhempi hemmo ja kaikenlaista kokenut sanoisi, että erikoisia niitä on niin miehiä kuin naisiakin.
        Nainen hyvässä ammatissa pyysi heti ekoilla treffeillä kotiinsa, mutta halusi sanani, etteme naisi. Sanani saatuaan riisui pikkuhousuisilleen ja tuli syliini istumaan.
        Nyt en kirjoita niille jotka irvivät ja nauravat, vaan niille jotka pystyvät menemään ajatuksin tällaiseen tilanteeseen.

        Ohos sori, en ollukka kirjautuneena josko joku haluu tilanteestani revitellä tai kirjoittaneelle kommentoida, edes näin nimimerkillä.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Tuo pätee ainoastaan tilanteisiin joissa ikänainen kutsuu miehen kotiinsa.

        Kun tyttö menee miehen kutsusta miehen kotiin, se tarkoittaa että tyttö on jo antautunut, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.

        Ei todellakaan pidä paikaansa. Nuorille naisille noita tilanteita enemmän sattuu, joissa ajatukset eivät osukaan yksiin. Vanhemmat naiset taas ovat yleensä jo oppineet olemaan menemättä, jos ei seksi kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Jos tulee tällainen tilanne ja nainen pahastuu ja jopa syyllistää, niin aivan turha odotella, että nolaamisen ja sekavan tilanteen jälkeen mies enää soittelee. ”

        No ei nainen tuon jälkeen edes halua yhteydenottoja! Mies, joka luulee että kotiinsa kutsuminen tarkoittaa seksiä, ei ole tutustumisen arvoinen.

        En ymmärrä miten kutsumisen toisen kotiin voi tulkita, että seksiä ois tiedossa. Eikö se ole ihan luonnollinen tapaamispaikka jos on jo pari kertaa nähty kahvilla, leffassa tmv. Näkee miten toinen asuu jne. Voi jo sitten kodin siisteydestä ja kunnosta tehdä päätelmiä toisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuinka sää oot selvinny hengissä suojatien yli ?

        En yli enkä ali vaan jalkaisin suojatietä pitkin ajoradan yli.

    • Anonyymi

      Pelkkiä hyväksikäyttäjiä ovat.

    • Anonyymi

      Mies jos olisi fiksu, lirkuttelisi naiselle ja olisi todella charmantti ja huomaavainen, saattaisi saada pesää jo ensimmäisillä treffeillä. Mutta asian suoraan ehdottaminen on todella tökeröä ja tahditonta, ja vastaus on EI.

    • Ihan hyvä edetä hitaasti, mutta etkö syty koskaan toiseen siihen tyyliin että tuntuu ihan pakolliselta koskettaa tai haluta sitä kosketusta? Mitä suoraselkäisyyteen tulee tai moraaliin ylipäänsä niin nykytyyli näyttäisi olevan sama niin miehillä kuin naisilla eli poisluistaminen on se uusi normaali tapa toimia, valitettavasti. Yli 20 vuotta edellisestä kierroksesta ja totisesti on tyyli muuttunut.

      • Anonyymi

        Jospa tyyli ei ole muuttunut, vaan sinä olet muuttunut. Parikymppisenä olit saalis, nyt vain saalistaja.

      • Anonyymi

        Kyllä sytyn toisesta ja pidän koskettamisesta. On ollut pusuttelua ja halailua. Se vain että kun tälle tasolle mennään, niin heti alkaa vonkaaminen ja vihjailu esim mennäänkö pussailee sänkyyn. En halua hypätä sänkyyn ihmisen kanssa, johon ei ole vielä kehittynyt tunteita pientä ihastusta lukuunottamatta.

        Pointti on lähinnä siinä, että jos ekoilla, toisilla tai kolmansilla treffeillä mennään jo sänkyyn ja huomataankin sitten viidensien treffien jälkeen että ei tästä tuukaan mitään niin mitenköhän monen kanssa mies (tai miksei nainenkin) mahtaa sängyssä suhata jos useimpien kanssa treffeillä käy ennen kuin parisuhde löytyy. En haluaisi tällaista joka reiän höylääjää ainakaan miehekseni

        -ap

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jospa tyyli ei ole muuttunut, vaan sinä olet muuttunut. Parikymppisenä olit saalis, nyt vain saalistaja.

        Eipäs kun toisinpäin, kaksikymppisenä saalistin, nyt olen pelkkä puolustuskyvytön saalis 😁

      • Anonyymi
        E-Lukka kirjoitti:

        Eipäs kun toisinpäin, kaksikymppisenä saalistin, nyt olen pelkkä puolustuskyvytön saalis 😁

        Valitettavasti myöskään miehestä ei vanhetessaan tule saalista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sytyn toisesta ja pidän koskettamisesta. On ollut pusuttelua ja halailua. Se vain että kun tälle tasolle mennään, niin heti alkaa vonkaaminen ja vihjailu esim mennäänkö pussailee sänkyyn. En halua hypätä sänkyyn ihmisen kanssa, johon ei ole vielä kehittynyt tunteita pientä ihastusta lukuunottamatta.

        Pointti on lähinnä siinä, että jos ekoilla, toisilla tai kolmansilla treffeillä mennään jo sänkyyn ja huomataankin sitten viidensien treffien jälkeen että ei tästä tuukaan mitään niin mitenköhän monen kanssa mies (tai miksei nainenkin) mahtaa sängyssä suhata jos useimpien kanssa treffeillä käy ennen kuin parisuhde löytyy. En haluaisi tällaista joka reiän höylääjää ainakaan miehekseni

        -ap

        Totta, tunteitakin tarvitaan. En vain ehkä jaksaisi noin harkitusti edetä, antaisin ennemminkin tilanteen viedä...toisaalta jos odottaminen on se ainut vaihtoehto ja mahdollinen palkitsemistilaisuus odottaa lähitulevaisuudessa niin kai sitä sitten olisi jäitä hattuun laitettava ja toivottava parasta 🤔

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti myöskään miehestä ei vanhetessaan tule saalista.

        😂 tuleepas, vieläpä automaattisesti, nopeus ei riitä enää saalistajilta karkuun juoksuun

      • Anonyymi
        E-Lukka kirjoitti:

        😂 tuleepas, vieläpä automaattisesti, nopeus ei riitä enää saalistajilta karkuun juoksuun

        Kuitenkaan ei flaxi käy. Kumma juttu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuitenkaan ei flaxi käy. Kumma juttu.

        Äläs nyt, just voitin jackpotissa kaksi kertaa peräkkäin, yhteensä 33,70€, ei paha. Matkaa päävoittoon on tosin vielä...täytynee yrittää pärjäillä näillä pikkuvoitoilla siihen asti 😂

    • Anonyymi

      Seksi on aina kuulunut itselläni niihin asioihin, joihin kuuluu edetä omalla ajallaan ja omalla painollaan. Mikään ei tee miehestä seksuaalisesti vastenmielisempää yhtä nopeasti, kuin vonkaaminen, vihjailu, ehdottelu tai painostaminen.

      • Se on noin vain ikänaisilla. Aikuisten välillä, joilla seksuaalisuus on kunnossa/tallella, hetekalle kirmataan mahdollisimman pian.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Se on noin vain ikänaisilla. Aikuisten välillä, joilla seksuaalisuus on kunnossa/tallella, hetekalle kirmataan mahdollisimman pian.

        Ei ole. Mä rn ole eds sun määritelmiesi mukaan ikänainen ja 15-vuotiaana en taatusti ole ollut, vaikka olen ajatellut juuri samoin. Siitä koska seksiä harrastetaan, en ole sanonut yhtään mitään, kuten huomaat jos luet viestini. En ole sanonut puolikasta sanaakaan ajankohdasta.

      • "Mikään ei tee miehestä seksuaalisesti vastenmielisempää yhtä nopeasti, kuin vonkaaminen, vihjailu, ehdottelu tai painostaminen."

        Tuo on täydellisesti totta, hiirulaismiehet tekee noin. Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Se on noin vain ikänaisilla. Aikuisten välillä, joilla seksuaalisuus on kunnossa/tallella, hetekalle kirmataan mahdollisimman pian.

        "omalla ajallaan ja omalla painollaan" voi tarkoittaa mitä vaan. Se voi olla "just nyt" tai "10 vuoden päästä" tai ihan mitä tahansa muuta. Harmi, että olet noin älyvapaa.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        "Mikään ei tee miehestä seksuaalisesti vastenmielisempää yhtä nopeasti, kuin vonkaaminen, vihjailu, ehdottelu tai painostaminen."

        Tuo on täydellisesti totta, hiirulaismiehet tekee noin. Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät.

        Hyi, kuvailit juuri kaikkein etovimman miestyypin. Sellaista miestä ei kaipaa kukaan täysijärkinen nainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "omalla ajallaan ja omalla painollaan" voi tarkoittaa mitä vaan. Se voi olla "just nyt" tai "10 vuoden päästä" tai ihan mitä tahansa muuta. Harmi, että olet noin älyvapaa.

        Ensin ikänainen kirjoittaa jotain joka voi tarkoittaa mitä vaan, ja sitten se sättii minua kun esitän täsmällisen mielipiteeni.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Ensin ikänainen kirjoittaa jotain joka voi tarkoittaa mitä vaan, ja sitten se sättii minua kun esitän täsmällisen mielipiteeni.

        Se, että et tajua mitä luet kertonee kohdallasi alkaneesta dementiasta. Ikäsi huomioden aivan ymmärrettävää. Pysy sinä papparainen ihan suosiosta ulkona meidän lisääntymisikäisten jutuista, kun et niistä enää mitään muista.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        "Mikään ei tee miehestä seksuaalisesti vastenmielisempää yhtä nopeasti, kuin vonkaaminen, vihjailu, ehdottelu tai painostaminen."

        Tuo on täydellisesti totta, hiirulaismiehet tekee noin. Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät.

        "Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät." Tuollaisen miehet kuuluvat vankilaan, otettaviksi. Ehkä jää siihen pelkkään ottamiseen, jos heillä käy hyvä tuuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät." Tuollaisen miehet kuuluvat vankilaan, otettaviksi. Ehkä jää siihen pelkkään ottamiseen, jos heillä käy hyvä tuuri.

        Just samaa mieltä. Ikävä kyllä meillä siellä vankiloissakin suojellaan noita tyyppejä, eikä anneta kanssavankien vapaasti ilmaista mielipiteitään heidän touhuistaan.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Ensin ikänainen kirjoittaa jotain joka voi tarkoittaa mitä vaan, ja sitten se sättii minua kun esitän täsmällisen mielipiteeni.

        Sellasta voi sattua, jos et tajua mitä luet ja alat urpoilla ihan eri asiasta. Jos joku sanoo sulle, että "tänään oli kaunis ilma", niin ei kannata alkaa ulista, että "ei tänään ollut liian kylmä". 🖖

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät." Tuollaisen miehet kuuluvat vankilaan, otettaviksi. Ehkä jää siihen pelkkään ottamiseen, jos heillä käy hyvä tuuri.

        https://www.youtube.com/watch?v=5dkpk1gmaDc

        You're a woman, I'm a man
        This is more than just a game
        I can make you feel so right
        Be my lady of the night

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=5dkpk1gmaDc

        You're a woman, I'm a man
        This is more than just a game
        I can make you feel so right
        Be my lady of the night

        Yöks. Sä olet harvinaisen etova p.rvopappa.

      • Anonyymi

        MELKOINEN SONNI, KARKUUN NE LÄHTEVÄT EDESTÄ.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        "Mikään ei tee miehestä seksuaalisesti vastenmielisempää yhtä nopeasti, kuin vonkaaminen, vihjailu, ehdottelu tai painostaminen."

        Tuo on täydellisesti totta, hiirulaismiehet tekee noin. Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät.

        Eivät kaipaa. He haluavat että heiltä kysytään ja heitä kuunnellaan. He haluavat että heidän toivettaan noudatetaan. He haluavat tulla vakavasti otetuksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät kaipaa. He haluavat että heiltä kysytään ja heitä kuunnellaan. He haluavat että heidän toivettaan noudatetaan. He haluavat tulla vakavasti otetuksi.

        Jotta tyttö ja mies voivat edetä kahvin tai kaljan hörppimisestä yhdessä hetekalle, on toisen heistä tehtävä aloite. Vaikka sellaisiakin tyttöjä on jotka ottavat miestä kädestä kiinni ja vievät miehen hetekatuokiolle, niin heitä on valitettavan vähälukuinen poikkeusjoukko. On sekä tytön että miehen perusluonteissa että mies ottaa tytön kädestä kiinni ja ohjaa hänet hellin mutta varmoin ottein hetekanjousia vinguttamaan.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=5dkpk1gmaDc

        You're a woman, I'm a man
        This is more than just a game
        I can make you feel so right
        Be my lady of the night

        Kuulostat raiskaajalta. Eli mies joka luulee että naisen ei tarkoittaa kyllä. 🤮🤮🤮🤮😡😡😡😡😡

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Jotta tyttö ja mies voivat edetä kahvin tai kaljan hörppimisestä yhdessä hetekalle, on toisen heistä tehtävä aloite. Vaikka sellaisiakin tyttöjä on jotka ottavat miestä kädestä kiinni ja vievät miehen hetekatuokiolle, niin heitä on valitettavan vähälukuinen poikkeusjoukko. On sekä tytön että miehen perusluonteissa että mies ottaa tytön kädestä kiinni ja ohjaa hänet hellin mutta varmoin ottein hetekanjousia vinguttamaan.

        Just. Entä jos tyttö ei tahdo?

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        "Mikään ei tee miehestä seksuaalisesti vastenmielisempää yhtä nopeasti, kuin vonkaaminen, vihjailu, ehdottelu tai painostaminen."

        Tuo on täydellisesti totta, hiirulaismiehet tekee noin. Tytöt kaipaavat että mies ottaa heidät.

        Eivät kaipaa!!!!!

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Jotta tyttö ja mies voivat edetä kahvin tai kaljan hörppimisestä yhdessä hetekalle, on toisen heistä tehtävä aloite. Vaikka sellaisiakin tyttöjä on jotka ottavat miestä kädestä kiinni ja vievät miehen hetekatuokiolle, niin heitä on valitettavan vähälukuinen poikkeusjoukko. On sekä tytön että miehen perusluonteissa että mies ottaa tytön kädestä kiinni ja ohjaa hänet hellin mutta varmoin ottein hetekanjousia vinguttamaan.

        Olet itse sanonut, ettet saa naista l. seksiä muuta kuin maksamalla näistä rahalla, joten eikö sinun tulisi paremminkin sanoa, että naisen ammatista riippuen mahdollisesti saa hetekalle heiluttamalla setelitukkoa nenän edessä?

        Niin, en vielä ole kohdannut sellaista nuorta, kaunista, hoikkaa, iloista, nöyrää, antautuvaista tyttöä jonka voisin hyväksyä parisuhteeseen, ja joka hyväksyisi minut. Rumapainoisia sekä ikänaisia on koko ajan tarjolla tarjoutumassa, ihan kiusaksi asti.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Niin, en vielä ole kohdannut sellaista nuorta, kaunista, hoikkaa, iloista, nöyrää, antautuvaista tyttöä jonka voisin hyväksyä parisuhteeseen, ja joka hyväksyisi minut. Rumapainoisia sekä ikänaisia on koko ajan tarjolla tarjoutumassa, ihan kiusaksi asti.

        Etkä tule kohtaamaan, tai jos jonkun ihmeen kautta tulet niin häkki heilahtaa. Eikös se ollut 13-vuotias tyttö sinun ihanne.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Niin, en vielä ole kohdannut sellaista nuorta, kaunista, hoikkaa, iloista, nöyrää, antautuvaista tyttöä jonka voisin hyväksyä parisuhteeseen, ja joka hyväksyisi minut. Rumapainoisia sekä ikänaisia on koko ajan tarjolla tarjoutumassa, ihan kiusaksi asti.

        Kyllå kirjoituksista näkee ettet ole saanut naista pitkään aikaan, tuskin koskaan. Se eniten kirjoittaa ja naisia herjaa, joka vähiten saa. Näin se on nähtävä. Sulla on siitä trauma.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Jotta tyttö ja mies voivat edetä kahvin tai kaljan hörppimisestä yhdessä hetekalle, on toisen heistä tehtävä aloite. Vaikka sellaisiakin tyttöjä on jotka ottavat miestä kädestä kiinni ja vievät miehen hetekatuokiolle, niin heitä on valitettavan vähälukuinen poikkeusjoukko. On sekä tytön että miehen perusluonteissa että mies ottaa tytön kädestä kiinni ja ohjaa hänet hellin mutta varmoin ottein hetekanjousia vinguttamaan.

        Tyttö ja mies? Nainen ja poika?

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Niin, en vielä ole kohdannut sellaista nuorta, kaunista, hoikkaa, iloista, nöyrää, antautuvaista tyttöä jonka voisin hyväksyä parisuhteeseen, ja joka hyväksyisi minut. Rumapainoisia sekä ikänaisia on koko ajan tarjolla tarjoutumassa, ihan kiusaksi asti.

        En minäkään ole vielä kohdannut sellaista nuorta, komeaa, hoikkaa ja iloista poikaa, joka....
        On vain isomahaisia, rokonarpisia,
        persaukisia ukon rohjakkeita, jotka puuskuttavat jo riisuutuessaan. Itse asia kestää kolme minuuttia, sitten uros on jo unessa.
        Ikämies saa olla, kunhan on hyvässä kunnossa,

    • Kauhistus! Olen ihan shokissa! Siis mitä? Tinderissä ihmiset haluavat seksiä melkein heti? Tämä on nyt niin mullistava ja shokeeraava tieto, että pitää soittaa Ilta-Lehteen, varoittaa ihmisiä että jotta tunnetuin seksideittaus-ohjelmistossa ihmisillä saattaa mennä kolmekin treffiä ennenkuin pyytävät seksiä. Ai kamala! Mihin maailma menee, kun eivät enää heti sitä ruinaa?

      • Älkää nyt vaan kertoko myöskään kukaan, että internetissä joku olisi valehtelematta. Sitä en kestäisi enää! Aika rajua menoa, nyt kyllä.

    • Anonyymi

      ""Täällä palstalla on käynyt ilmi, ettei Tinderissä ole komeimmistoon kuuluvia miehiä, on vain alemman tason miehiä lukemattomien komeiden mallimiesten feikkiprofiilien takana, joilla he pelailevat naisten kanssa ja ghostailevat, samalla vieden näkyvyyden tavallisilta miehiltä.""

      Kaikista miehistä vain 5-10% saa tuhansia naisia mätsihaaremiinsa. Jo siitä pystyy päättelemään jotain, jos kykenee. Jotkut ei kykene. Sinä kuulut niihin jotka eivät kykene.

      • Anonyymi

        Sinä olet itse täällä kertonut, että yksin sinulla on lukemattomia komeiden miesten feikkiprofiileja ja kaltaisiasi on lukemattomia, josta voimme päätellä, että kaikki komeiden mallimiesten profiilit ovat feikkiprofiileja, joilla te kuusetatte naisia ja viette näkyvyyden tavismiehiltä.

        Lyhyt on mummon muisti. Kirjoitin juuri toissapäivänä, että tinderissä on nykyään sellainen kuin profiilin vahvistus. Tiedätkö mitä se tarkoittaa?

        Jos komea mallimies ei ole vahvistanut profiiliaan, niin sekään ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseessä on feikkiprofiili.

        Siellä on vain ja ainoastaan sinun ja kavereidesi tekemiä komeiden mallimiesten feikkiprofiilileja, ei ole oikeita komeita mallimiehiä. Elämäntehtävänne on saada naiset näyttämään huonoilta muiden miesten silmissä ja aiheuttaa sen, etteivät muutkaan miehet saa naista ja seksiä ja lapsia niin kuin tekään ette saa.

        Sä siis teet profiileja niiden mallimiesystäviesi tiedoilla, pyydät heitä vahvistamaan ne ja käytåt niitä itse.

        Ai sä et siis ole tietoinen miten superhelppoa se Tindrvahvistus on tehdä väärällä naamalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sä siis teet profiileja niiden mallimiesystäviesi tiedoilla, pyydät heitä vahvistamaan ne ja käytåt niitä itse.

        No jo on poskisolistilla vilkas mielikuvitus!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä on vain ja ainoastaan sinun ja kavereidesi tekemiä komeiden mallimiesten feikkiprofiilileja, ei ole oikeita komeita mallimiehiä. Elämäntehtävänne on saada naiset näyttämään huonoilta muiden miesten silmissä ja aiheuttaa sen, etteivät muutkaan miehet saa naista ja seksiä ja lapsia niin kuin tekään ette saa.

        Kotkottava poskisolisti on taas illan tullen sillä päällä. Mene vaikka snägärille haastamaan riitaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jo on poskisolistilla vilkas mielikuvitus!

        Sullahan niitä kuulemma on ja jokainen tietää, että mallimies ei oikeasti käytä Tinderiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotkottava poskisolisti on taas illan tullen sillä päällä. Mene vaikka snägärille haastamaan riitaa.

        Jatka sinä vemputtamista yksinäsi kun tatti tanassa ghostailet komeiden mallimiesten feikkiprofiileilla naisia, jotka joku kiltti ja kunnollinen mies olisi voinut saada omakseen, mutta nyt naiset ovat kyllästyneet teidän feikkiprofiilikuusetukseenne ja jättäneet deittisovellukset. Pilasit kaiken muilta miehiltä!

        Poskisolisti🐷

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poskisolisti🐷

        Kiva kun laitoit kerrankin ihan oman kuvan liitteeksi, etkä taas jonkun komean mallimiehen varastettua kuvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sullahan niitä kuulemma on ja jokainen tietää, että mallimies ei oikeasti käytä Tinderiä.

        Plus Suomessa on muutenkin ehkä joku viisi miestä jotka vastaa ulkonäöltään treenattua mallimiestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyhyt on mummon muisti. Kirjoitin juuri toissapäivänä, että tinderissä on nykyään sellainen kuin profiilin vahvistus. Tiedätkö mitä se tarkoittaa?

        Jos komea mallimies ei ole vahvistanut profiiliaan, niin sekään ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseessä on feikkiprofiili.

        ”” Jos komea mallimies ei ole vahvistanut profiiliaan, niin sekään ei automaattisesti tarkoita sitä, että kyseessä on feikkiprofiili.”

        Ei automaattisesti mutta kylläkin 98-prosentin todennäköisyydellä. Ehkä 2% komeiden miesten profiileista voi olla aitojakin.

        Loput 98% on ätmien laatimia feikkiprofiileja. Ätmit haluavat jollain konstilla päästä viestittelemään naisten kanssa ja tämä on heille ainoa keino. He runkkaavat samalla.

        Ja siihen he parkuvat ettei kukaan nainen huomaa heidän aitoja profiilejaan.,, se on sitä miehen logiikkaa.

        Kommentoi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotkottava poskisolisti on taas illan tullen sillä päällä. Mene vaikka snägärille haastamaan riitaa.

        Mies jonka ympäriltä tuolit viedään on masiksessa.

    • Anonyymi

      AP:lle => Mitä pahaa esim kolmen tapaamiskerran jälkeen seksillä on? Ja toki nainen voi ilmaista asian siten että seksi vois siirtyä mutta mies tuntee että tutustuminen vakaalla pohjalla.
      Järkimies ei muutamien seksittömien tapaamisten jälkeen jätä hyvää naista. Sun homma tosin on selittää se ja käyttäytyä niin ettei mies tunne sitä katalaa fiilistä että hän on tässä vaan koristeena.

      Itse olen enmmän törmännyt ilmeiseeti sinun ikäluokkaan kuuluvana miehenä niihin naisiin jotka halua seksiä heti ekan tapaamisen jälkeen. Ja jotenkin kuviot kuviot jatkuvat siinä. Sitten kun sanoo naiselle suoraan että Hei mä haluan jotain muutakin niin nainen on jättämässä kaiken.
      Usein siinä vaiheessa lähdenkin ja lopetan kuviot omasta puolestani. Aika usein vaan käy niin että tulee viesti tai soitto että "mä haluun sut", "tuut mun luo tänään" jne.

      Näin kävi mulle nyt päivää ennen uuttavuotta. Ja sen jälkeen kuvio taas sama. Nainen selittelee taas samaa. Ja itse totean että en ole hänen seksiorjansa.
      Nyt vain blokkasin hänet täysin eli en ole enää
      koskaan häneen mitenkään tekemisissä.

      Vitun raskas mieli. Työnteko täysin hakusessa. Mutta nää jutut on vaan suljettava pois mielestä.

      • Anonyymi

        Eihän siinä seksissä varmaan mitään pahaa olekaan kolmen tapaamiskerran jälkeen joillekin. Mutta itse en vaan vielä halua ja olen kyllä sanonut senkin että se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi kiinnostunut miehestä. Miksi mennä sänkyyn heti jos tyyppi paljastuukin sitten vaikka parin tapaamiskerran jälkeen ihan erilaiseksi luonteeltaan mitä odotit. Itse ainakin pystyn ja haluan odottaa sitä seksiä, kun on se oikea tunne siihen. Ehkä nämä ei ole olleet sitten niitä kuvailemiasi järkimiehiä.

        Onko ap hitaasti lämpiävä? Mietin siis itselläni on harvassa ne kerrat että toinen tuntuisi samantien jotenkin niin omalta.

    • Anonyymi

      Kerrataan nyt vielä: jos mies on vahvistanut tinder profiilin, niin silloin hän on omilla kuvillaan.

      Jos mies ei ole vahvistanut tinder profiiliaan, niin se ei välttämättä tarkoita, että kyseessä on feikkiprofiili. Voi olla feikkiprofiili tai sitten ei.

      Monet miehet tekivät tinderiin feikkiprofiileja mallimiesten kuvilla silloin kun profiilin vahvistusta ei ollut vielä olemassa.

      • Anonyymi

        Tuo minimaalisen pervotyyppien tapa saada itsetyydytystä ei muiden miesten.

    • No älä nosta jalka
      HAHAHEHE

      • Anonyymi

        laske alas

    • Anonyymi

      Tuttua huttua. Naiset eivät anna seksiä ekoilla treffeillä, koska pelkäävät, että super komea mallimies dumppaa seksin jälkeen.

      Rengastakaa ne super komeat mallimiehet ja antakaa seksiä vasta hääyönä;)

      Loistava testi! Jos mies ei halua häitä, niin haluaa vain pelkkää seksiä.

      • Anonyymi

        No mutta kerrohan että voi päätellä naisesta joka EI halua häitä vaan harrastaa seksiä??

      • Anonyymi

        Jaa eivät anna?? Kyllä tässä on ihan tarpeeksi kokemusta siitä että heti ekan tapaamisen jälkeen nainen pyytää kotiinsa.

        Silloin tietty olisi parempi sanos että tänään ei sovi.
        Sen jälkeen tietty nainen loukkaantuu eikä vastaile enää. Tosin siitä sen kiertopalkinnon sitten tunnistaakin.

    • Anonyymi

      joo itekkään en anna ekana vuotena

      ja tokana vuotenaki vaan kerran

      sit jos sen kestää niin tulee kerran kuussa

      ja pimeessä

      • Anonyymi

        Sä treffailetkin ilmeisesti aika harvakseltaan. Just ja just se kolmet treffit vuoteen.

    • Anonyymi

      TÄMÄ SEKSIN VONKAAJA KUULUISAKSI TULLUT MATTI VANHANEN HALUSI AINA EKAKSSI NÄYTTÄÄ ONKO VIELÄ KONE KUNNOSSA.
      KESKUSTASSA KONEET TOIMII JA NE TESTATAAN.
      JA SITTEN VIELÄ, PANI HALLA TAI ISÄNTÄ AINA VALTIO MAKSAA.

      • Anonyymi

        Pääministerin morsian, tesituloksista kertova.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerin morsian, tesituloksista kertova.

        tuppeen sahattua koivua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tuppeen sahattua koivua

        Testit pyittii suorittaa öisin valikoidusti.

      • Anonyymi

        Sinuna en kirjottaisi täällä miehen nimellä jolla on vieläkin valtaa ja kokemusta vetää dissaamiset oikeuteen.

        Choice is yours!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinuna en kirjottaisi täällä miehen nimellä jolla on vieläkin valtaa ja kokemusta vetää dissaamiset oikeuteen.

        Choice is yours!

        Maanpetturilla harvoin on valtaa enää mihinkään.

    • Anonyymi

      Ihmetyttää? Vau ja vasemman jalan saapas! Naikkoset on ite 2000-luvulla pedannu tän homman pelkästään lompakkoon tai ulkonäköön perustuen ja sitten tulee poru kun kohtaa ihan saman takas.

      • Anonyymi

        Näinhän se on. Hirveä ulina kun miehet muka etsivät vain seksiseuraa. Niitä kunnollisia ja kilttejä miehiäkö ei muka ole? Varmasti on, mutta ne ei naisia tavallisen ulkonäkönsä takia kiinnosta.

        Eli naiset menevät ulkonäkö edellä ja ruikuttavat kun löytyy vain seksiseuraa.

    • Anonyymi

      Eipä sitä tinderiä muuhun taideta käyttää kun seksiseuran hakuun enään nykyään pitänee kai olla hyväätuuria jos sitä kautta jotain muuta löytää ja etsivä yleensä löytää sen seuraavan pettymyksensäkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä itse en viitsi vaivautua edes kirjoittelu seuraa naisesta ehtiin kahdesti jo senkin kokeillu ekasta kerrasta tuli noi viidentoista vuoden seurustelu toisella kertaa onnistuin kohtaan sen valehtelevan keski-ikäsen keski-ikää lähestyvän valehtelijan jolla oli on ylikorostunu itsetunto lapsillaan hällä oli miehenroolimallina samalainen valehtelija kun mitä oli itsekin kyseisestä miehestä voisin sanoa muutenkin vaikka ja mitä mutta sitä ennen pitäs käydä pyytääs poliisilta jäljennös hänen rikosrekisteristään että voisin väittämäni kenties todistaa todeksi muutoin hän mitä luultavammin yrittäs mulkata jollai tapaa syytettä kunnianloukkauksesta mu ei sekään sinänsä olisi ongelma si istuttas naamat niin kauan vastakkain toisiamme silmiin katsoen että hän olisi kertonut mulle totuuden aivan kaikista rikoksistaan poliisin läsnäollessa

    • Anonyymi

      En vonkaa todellakaan seksiä naisilta kolmansilla enkä kymmensillä treffeillä. Jätän vonkaamisen naiselle, en itse ota seksiä puheeksi ollenkaan.

      T: mies 48.

    • Ikänaisten inho seksiä kohtaan joutuu siitä ettei heillä enää vaihdevuosien alkamisen jälkeen ole haluja. Kun ei ole haluja ei kiihotu eikä kostu, pelkkänä mätisäkkinä oleminen edellyttäisi keinotekoista voitelua. Joten, ajatuskin seksistä inhottaa heitä.

      • Anonyymi

        Nuoret naiset varmasti arvostavat sitä, että te wanhat miehet pidätte heitä vain ja ainoastaan "mätisäkkeinä".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuoret naiset varmasti arvostavat sitä, että te wanhat miehet pidätte heitä vain ja ainoastaan "mätisäkkeinä".

        Mätisäkki on sellainen säkki jolla ei enää ole mitään muuta virkaa. Sellainen on ainoastaan ikänaisilla.

      • Anonyymi

        Koipireisimies on nyt pahasti hakoteillä analyysinsä kanssa. Moni 50 v. nainen, itseni mukaan lukien, nauttii seksistä enemmän kuin koskaan. Jos on pitänyt hyvää huolta itsestään ja paino ei ole liikoja noussut, sänkypuuhat sujuvat jopa ketterämmin kuin nuorena, koska on itseluottamusta. Mitä kosteuteen tulee, itse en ole huomannut yhtään mitään muutosta, ja vaihdevuodet menivät jo nelikymppisenä. Haluja on, kiihotun, voin harrastaa vain seksiä eikä ole tarve kuitenkaan sitoutua ihmiseen, jonka kanssa sitä harrastaa. A win-win situation.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Mätisäkki on sellainen säkki jolla ei enää ole mitään muuta virkaa. Sellainen on ainoastaan ikänaisilla.

        Ikänaisilla ei enää ole munasoluja jäljellä, joten kaiken järjen mukaan tarkoitat nimenomaan nuoria naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikänaisilla ei enää ole munasoluja jäljellä, joten kaiken järjen mukaan tarkoitat nimenomaan nuoria naisia.

        Ei ihan niinkään.

        Pieni täsmennys: jo vastasyntyneillä tyttövauvalla on munasoluja. Niitä on yhteensä n. 400. Kuukautiset tarkoittavat sitä että yksi (tai joskus harvemmin useampi kuin yksi) munadoluista kypsyy ja on valmis vastaanottamaan siittiöitä. Kohdun seinämän valmistautuvat vastaanottamaan hedelmöityksen munasolun. Tämä tapahtuu kerran kuussa ja alkaa tytöllä suunnilleen 13-vuotiaana ja loppuu viisissäkymmenissä. Minulla oli viimeiset menkat 53-vuotiaana. Jos siittiöitä ei tule, munasolu kuolee ja kohdunseinämien valmisteluvaiheet valuvat veren mukana pois emättimen kautta. Eli tulee kuukautiset. Läheskään kaikki 400 munasolua eivät kypsy. Suurin osa jää kehittymättöminä.

        Ikänaisilla on vaikka kuinka monta munasolua mutta ne eivät kypsy eli ei tule kuukautisia.

      • Anonyymi

        Tämä on hyvin yksilöllistä. Minun kohdallani pitää paikkansa: seksi ei kiinnosta. En tarvitse sitä. Toisaalta en tarvinnut sitä nelikymppisenäkään. En ole koskaan ollut siitä hommasta kovin kiinnostunut. Seksi on turhaa, ilmankin pärjää. Parisuhteettomuus on siitä kivaa ettei tarvitse edes miettiä sitä turhuutta.

        Tiedän toisaalta naisia joiden mielestä seksi on ollut parasta yli viisikymppisenä. Taidot ja osaaminen on eri luokkaa kuin nuorena, sanoin uskallus ja kokeilunhalu, eikä tarvitse miettiä raskauden mahdollisuutta. Nuoremmalla raskauden pelko tai raskauden toive tulee helposti nautinnon tielle. Mitta minä en kuulu näihin naisiin. Minulle seksi on EVVK.

        Koipiteisimies muuten erehtyy yhdessä asiassa: emätttimen kuivuus ei tarkoita ikänaisella halun puutetta. Sama juttu kuin vanhan miehen impotenssin kanssa: vanhaa miestä kyllä haluttaa mutta kun pili ei enää seiso. Vanhaa naista voi haluttaa vaikka kuinka paljon mutta emätin ei vain kostu.

        Syntymän hetkellä alkumunarakkuloita on 1–2 miljoonaa, murrosiän alkaessa noin 400000 kpl. https://www.terveyskirjasto.fi/odk00003

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Syntymän hetkellä alkumunarakkuloita on 1–2 miljoonaa, murrosiän alkaessa noin 400000 kpl. https://www.terveyskirjasto.fi/odk00003

        Ok. Minulla oli sitten väärää tietoa. Kiitos tarkennuksesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on hyvin yksilöllistä. Minun kohdallani pitää paikkansa: seksi ei kiinnosta. En tarvitse sitä. Toisaalta en tarvinnut sitä nelikymppisenäkään. En ole koskaan ollut siitä hommasta kovin kiinnostunut. Seksi on turhaa, ilmankin pärjää. Parisuhteettomuus on siitä kivaa ettei tarvitse edes miettiä sitä turhuutta.

        Tiedän toisaalta naisia joiden mielestä seksi on ollut parasta yli viisikymppisenä. Taidot ja osaaminen on eri luokkaa kuin nuorena, sanoin uskallus ja kokeilunhalu, eikä tarvitse miettiä raskauden mahdollisuutta. Nuoremmalla raskauden pelko tai raskauden toive tulee helposti nautinnon tielle. Mitta minä en kuulu näihin naisiin. Minulle seksi on EVVK.

        Koipiteisimies muuten erehtyy yhdessä asiassa: emätttimen kuivuus ei tarkoita ikänaisella halun puutetta. Sama juttu kuin vanhan miehen impotenssin kanssa: vanhaa miestä kyllä haluttaa mutta kun pili ei enää seiso. Vanhaa naista voi haluttaa vaikka kuinka paljon mutta emätin ei vain kostu.

        Naisten vaihdevuodet, jotka jokainen nainen kokee yleensä jossain vaiheessa ollessaan 4-kymppinen, ei ole millään tavalla verrannollinen erektiohäiriöön joka vaivaa vain osaa miehistä ja on useimmiten fysiologinen ongelma. Vaihdevuodet päättää naisten seksuaalisen funktion (johon sisältyy halu), syytä ei tiedetä. Miesten seksuaalinen funktio säilyy kuopan reunalle asti.

        Tietenkin, osalla ikänaisista voi syystä tai toisesta olla haluta feikata. feikkaamiseen tietenkin sisältyy väite siitä että hänellä olisi seksuaalinen halu.

        Miehillä adropaussi, joka alkaa kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen ja aiheutuu mieshormonien tason laskusta, saa aikaan miehissä seksuaalista haluttomuutta sekä kyvyttömyyttä, sekä myös muun muassa ärtyneisyyttä, unihäiriöitä sekä masennusta. Yli 40-vuotiaista miehistä noin 75 % kärsiikin erektiohäiriöistä.

      • Anonyymi

        Pahasisuinen akka ja pahuuden asialla, koska kannattaa uutta translakia.

      • Anonyymi

        En avaa linkkejä. On tutkittu, että Suomessa impotenssiongelmia esiintyy noin 75 %:lla yli 40-vuotiaista miehistä, maailmanlaajuisesti lukemissa lienee eroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En avaa linkkejä. On tutkittu, että Suomessa impotenssiongelmia esiintyy noin 75 %:lla yli 40-vuotiaista miehistä, maailmanlaajuisesti lukemissa lienee eroa.

        Erektiohäiriö silloin tällöin ei ole sama kuin imptenssius.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahasisuinen akka ja pahuuden asialla, koska kannattaa uutta translakia.

        Ai tuhatnikki koipireisimies on "Pahasisuinen akka ja pahuuden asialla, koska kannattaa uutta translakia."? Ei sinänsä yllätä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miehillä adropaussi, joka alkaa kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen ja aiheutuu mieshormonien tason laskusta, saa aikaan miehissä seksuaalista haluttomuutta sekä kyvyttömyyttä, sekä myös muun muassa ärtyneisyyttä, unihäiriöitä sekä masennusta. Yli 40-vuotiaista miehistä noin 75 % kärsiikin erektiohäiriöistä.

        Valetta kaikki, sinä olet pahasisuinen ämmä.

        https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00391

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Naisten vaihdevuodet, jotka jokainen nainen kokee yleensä jossain vaiheessa ollessaan 4-kymppinen, ei ole millään tavalla verrannollinen erektiohäiriöön joka vaivaa vain osaa miehistä ja on useimmiten fysiologinen ongelma. Vaihdevuodet päättää naisten seksuaalisen funktion (johon sisältyy halu), syytä ei tiedetä. Miesten seksuaalinen funktio säilyy kuopan reunalle asti.

        Tietenkin, osalla ikänaisista voi syystä tai toisesta olla haluta feikata. feikkaamiseen tietenkin sisältyy väite siitä että hänellä olisi seksuaalinen halu.

        Jos kukaan viisikymppinen nainen ei nauti seksistä juuri sinun kanssasi, niin ehkä sinun kannattaa katsoa peiliin. Se ei nimittäin tarkoita ettei hän nauti siitä kenenkään miehen kanssa. Sinä et ole kaiken mitta.

        Miten sinä muka tiedät mistä toiset ihmiset nauttivat? Väität tietäväsi että nuoret naiset tykkäävät kun heidät kyselemättä otetaan!!! Uskomatonta. Tuo kuulostaa raiskaamiselta. Ja väität tietäväsi että ikänaiset eivät halua ollenkaan. Eivät ehkä halua juuri sinun kanssasi. Mitä en ihmettele, kun olet vissiin sitä
        tyyppiä joka ei yhtään kysele mistä nainen itse tykkää vaan ”tietää” sen häben puolestaan. Nuoret naiset eivät osaa tai uskalla sanoa ääneen mitä haluavat ja mitä eivät. Vanhempana uskaltaa.

        Ja kuten sanottu, minä en ole missään iässä erityisemmin välittänyt seksistä, ja mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän se minua kiinnostaa. Mutta minä en tee kuten sinä: en oleta että kaikki ovat samanlaisia kuin minä. Tiedän paljon naisia jotka nauttivat vanhemmalla iällä seksistä enemmän kuin koskaan. Me naiset puhumme siitä keskenämme avoimesti.

        Minulla miehillä on potenssiiongelmia, vanhoilla miehillä lähes poikkeuksetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erektiohäiriö silloin tällöin ei ole sama kuin imptenssius.

        Erektiohäiriö on vanhalta nimitykseltään impotenssi. Mikä on "imptenssius"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erektiohäiriö on vanhalta nimitykseltään impotenssi. Mikä on "imptenssius"?

        Mikäli erektiohäiriö on pysyvä: silloin puhutaan impotenssista. Onko sinulla todettu autismia tai mt-ongelmia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli erektiohäiriö on pysyvä: silloin puhutaan impotenssista. Onko sinulla todettu autismia tai mt-ongelmia?

        Koipireisimies taas tykkää omista nyymi-kommenteistaan tuhansilla nikeillään. Onko sinulla kuinka pitkälle edennyt Alzheimerin tauti, äksy wanha herra?

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Mätisäkki on sellainen säkki jolla ei enää ole mitään muuta virkaa. Sellainen on ainoastaan ikänaisilla.

        Katkeraa tilitystä. Peräkammarin poika se uneksii nuorista pimuista, joita ei varmasti saa fällyjensä alle, mutta ei kelpaa edes "mätisäkeillekkään" tuollainen. Kuule, osta itelles semmonen "nukke". Netistä löytyy. Siitä ei tule ikinä "mätisäkkiä" ja kun olet hinkannu sen puhki, tilaat uuden. Sulla on aina on freesi pimu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikänaisilla ei enää ole munasoluja jäljellä, joten kaiken järjen mukaan tarkoitat nimenomaan nuoria naisia.

        Jaa noinko. Natsi-Lindenin muijahan sai pennun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En avaa linkkejä. On tutkittu, että Suomessa impotenssiongelmia esiintyy noin 75 %:lla yli 40-vuotiaista miehistä, maailmanlaajuisesti lukemissa lienee eroa.

        Joo, itsekin kokeilin tehosteita jos seksi olisi ihanampaa jotain 65v.
        Ei hyvää, ilman parempaa ja 1 - kertaa hoidossa riittää
        1932 mies vaimo 1933.

      • Anonyymi
        Koipireisimies kirjoitti:

        Naisten vaihdevuodet, jotka jokainen nainen kokee yleensä jossain vaiheessa ollessaan 4-kymppinen, ei ole millään tavalla verrannollinen erektiohäiriöön joka vaivaa vain osaa miehistä ja on useimmiten fysiologinen ongelma. Vaihdevuodet päättää naisten seksuaalisen funktion (johon sisältyy halu), syytä ei tiedetä. Miesten seksuaalinen funktio säilyy kuopan reunalle asti.

        Tietenkin, osalla ikänaisista voi syystä tai toisesta olla haluta feikata. feikkaamiseen tietenkin sisältyy väite siitä että hänellä olisi seksuaalinen halu.

        Ai on koipireisimieskin noita ajatusten ja tuntemusten selvänäkijöitä.

    • Anonyymi

      onko aivan normaalia käytöstä, juu ja ei usein alfaksi itseään luulevat usein kesiikäiset hämminkiukot toimivat epäasiallisesti, ei ole normaalia. semmosii alfat on. ku löytyis edes ystävii sieltä "tinderist" itse en lähtökohtaisesti seksiä etsi.

    • Anonyymi

      Yleistä
      Erektiolla tarkoitetaan siittimen jäykistymistä. Riittävää erektiota tarvitaan esimerkiksi sukupuoliyhdynnän tai itsetyydytyksen aikana.

      Erektiohäiriöllä tarkoitetaan kyvyttömyyttä saavuttaa tai ylläpitää riittävä erektio seksuaalisesti tyydyttävän tapahtuman suorittamiseksi. Erektiohäiriö voi olla pysyvä tai ajoittain esiintyvä ja se voi olla lievä, kohtalainen tai vaikea. Erektiohäiriö on aina oire jostain sairaudesta, henkisestä tilasta, ikääntymisestä tai lääkkeen sivuvaikutuksesta. Siten erektiohäiriö ei ole varsinainen itsenäinen sairaus.

      Erektiohäiriön yleisyys
      Erektiohäiriö on yleinen oire ja yleistyy iän karttuessa. Alle 40-vuotiailla erektiohäiriöitä esiintyy alle kymmenesosalla, mutta 40−70-vuotiailla noin kolmasosalla ja yli 70-vuotiailla yli puolella miehistä. Erektiohäiriö liittyy normaalin ikääntymisen lisäksi moniin sairauksiin. Useat erektiohäiriötä aiheuttavat sairaudet myös lisääntyvät iän myötä.

      • Anonyymi

        Kansallisten tutkimusten mukaan erektiohäiriöitä esiintyy kyllä noin 75 %:lla 40-70-vuotiaista miehistä.

    • Anonyymi

      Vaihdevuodet tarkoittavat aikaa jolloin naisen ruumis tottuu uuteen olotilaan eli hedelmättömyyttä. Kuukautiset loppuvat ja hormonitoiminta muuttuu. Se ei todellakaan tapahdu vielä 40-vuotiaana. Sen ikäinen tulee raskaaksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pimpsa sen sijaan muurautuu umpeen, koska tuon ikäisiä naisia ei seksi ja itsetyydytys enää kiinnosta.

        https://www.metropoli.net/lifestyle/terveys/alapaa-umpeutui-yhdyntoja-harrastamattomalla-naisella-kuvalinkki/

        Voi jessus noita juttuja taas. Miten se reikä voi ylipäänsä olla olemassa, kun ei sitä ennen murrosikää yleensä käytetä. 🙄

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Itselläni tapahtui nimenomaan 40-vuotiaana. Voi sitä ihanuutta, kun huomasi, että ei enää kuukautisia. Energia on siitä lähtien ollut huipussaan, ja olen paremmassa lenkkikunnossa kuin koskaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ikäloppu multinikki koipireisimies, toinen koipi haudassa, taas purkaa katkeruuttaan anonyyminä, kun ei saa naista muutakun rahalla.

        Ei ole minun kirjoitus.

        Wanhoja ja ikänaisia sekä rumapainoisia tai kamalapainoisia läskikasoja kyllä saisin, niitä on niin paljon tyrkyllä että se on häiritsevää. Kun pyrin pois tilanteesta, tai kun en huomioi heitä, niin ne järjestään julmistuvat. En etsi/hyväksy yhtään minkäänlaista naista, toiveena on kohdata nätti tyttö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi jessus noita juttuja taas. Miten se reikä voi ylipäänsä olla olemassa, kun ei sitä ennen murrosikää yleensä käytetä. 🙄

        No, tuota ”reikä muurattu umpeen” - huttua kirjoittaa ätmi joka ei ole sitä reikää nähnytkään sen jälkeen kun tuli ulos äitinsä reiästä. Miten hän voisi tietää? Siksi hän ei tajua että se reikä on jo vastasyntyneillä tuttövauvoilla, eikä se todellakaan muuraudu umpeen vaikka kestää jopa 20 vuotta ennen kuin tyttö ensimmäisen kerran harrastaa seksiä. Eihän harhamasilmassaan elävä ätmi hoksaa tätä

      • Kun munasarjakaalla alkaa vaihdevuodet ennen kun hän on täyttänyt 40 ikävuotta niin, koska aihe-alue on tabu, niitä ei kutsuta ennenaikaiseksi vaihdevuosien alkamiseksi, vaan ne ovat "Premature Ovarian Failure" eli enneaikainen munasarjojen toimintavika. Mutta sitten kun munasarjakas on täyttänyt 40 ikävuotta ne ovat sitten vaihdevuosien alku.

      • Reisisti kirjoitti:

        Kun munasarjakaalla alkaa vaihdevuodet ennen kun hän on täyttänyt 40 ikävuotta niin, koska aihe-alue on tabu, niitä ei kutsuta ennenaikaiseksi vaihdevuosien alkamiseksi, vaan ne ovat "Premature Ovarian Failure" eli enneaikainen munasarjojen toimintavika. Mutta sitten kun munasarjakas on täyttänyt 40 ikävuotta ne ovat sitten vaihdevuosien alku.

        Vastasin viestiin "Anonyymi 2024-01-03 15:47:41".

      • Anonyymi
        Reisisti kirjoitti:

        Ei ole minun kirjoitus.

        Wanhoja ja ikänaisia sekä rumapainoisia tai kamalapainoisia läskikasoja kyllä saisin, niitä on niin paljon tyrkyllä että se on häiritsevää. Kun pyrin pois tilanteesta, tai kun en huomioi heitä, niin ne järjestään julmistuvat. En etsi/hyväksy yhtään minkäänlaista naista, toiveena on kohdata nätti tyttö.

        Niin etsit sitä noin 13-vuotiasta tyttöä? Just oli uutisissa kun muutama ihminen oli oman käden oikeudella käsitellyt oletettua pedofiiliä, ei ollut nättiä luettavaa, sattuu varmasti pirusti jos hampaat revitään pihdeillä irti pidemmän kaavan mukaan.

        Nuori, notkea ja nussivainen pitää olla, tarkalla ikämäärityksellä ei ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi
        Reisisti kirjoitti:

        Nuori, notkea ja nussivainen pitää olla, tarkalla ikämäärityksellä ei ole mitään merkitystä.

        Tuon ikäisestä olet aiemmin kirjoitellut ja tytöistä, eli lapsista, jatkuvasti puhut seksuaalissävytteisesti.

    • Anonyymi

      Nuo senssipalstat on nimenomaan naimahakua, ei muuta. Se ero on, ettei ole taksoja laitettu, sit olis vissiin rikollisuuden puolella? Kai uskovaisillekkin on omat "palstansa"??
      Mikset(te) hae kumppania normaalista elämästä? Somepaskaa on ihan riittämiin jo.

    • Anonyymi

      Kyllä se pitää heti tietää toimiiko hommat vai ei. Jos muija karkaa alta niin se on merkki ettei tuu koskaan pillua, eikä homma toimimaan. Keskustelkaa jossain muulla.

      • Anonyymi

        Ehkä se olisi paremminkin teidän incelien syytä keskustella muualla, tai olla keskustelematta kuten ennenkin. Eiväthän naisten vihaajat osaa keskustella, he osaavat vain haukkua naisia siitä kun eivät saa pimperoa. Ei kai älykkyysosamäärä muuhun riitä.

    • Anonyymi

      Jos 40-50v ei anna toisella deitillä niin syytä jättää. Miten usein kuvittelette sellaisen antavan kun suhde vakiintuu ja rki alkaa. Ei tule pillua enään kuin korkeintaan kerran vuodessa.

      • Anonyymi

        No itse olin miehenä nuorempana täysin toisenlainen,en houkutellu ketään sänkyyn mutta...
        Huomasi sen naisistaettä sinnehän ne aina oli tunkemassa TAI joku muu hyötyminen taustalla,kuka oli juoppo,kuka uskovainen jne oli nuorta oli vanhaa niin aina sama laulu,jotkui olis tahtonu raskaaksi heti mutta ei käyny mulle ei.
        Että meitä on moneksi kaikki miehet ei todellakaan ole sen pillun perässä kokoaikaa vaan tahtoo etsia hieman laatuakin ja pysyvääkin suhdetta.

    • Anonyymi

      1. No mitä muuta tarjottavaa miehen ja naisen väliseen suhteeseen sinulla on? Miehet haluavat seksiä, koska usein se on se ainoa asia mitä naisilla on suhteeseen tarjottavana.
      2. Ymmärtääkseni parisuhdettahan noilla alustoilla ollaan etsimässä? Autonkuljettajaa, talonmiestä tai jonkinlaista terapeuttia voi etsiä ihan googlesta eikä Tinderistä.

      • Anonyymi

        "1. No mitä muuta tarjottavaa miehen ja naisen väliseen suhteeseen sinulla on? Miehet haluavat seksiä, koska usein se on se ainoa asia mitä naisilla on suhteeseen tarjottavana."

        Miksi tuollaisen miehen kanssa kannattaisi kenenkään millekään ruveta? Jos ei naisessa kerta mikään muu kiinnosta kuin seksi, niin ei siihen parisuhdetta tarvita. Etsi maksullinen nainen. 🙂

        RE: 2024-01-04 14:36:44

        Naisessa ei kiinnosta edes seksi. Miehet haluavat seksiä tytön kanssa joka pitää seksistä ja joka haluaa seksiä. Mutta seksi ei ole ainoa asia mikä tytöissä miestä kiinnostaa.

      • Anonyymi
        Reisisti kirjoitti:

        RE: 2024-01-04 14:36:44

        Naisessa ei kiinnosta edes seksi. Miehet haluavat seksiä tytön kanssa joka pitää seksistä ja joka haluaa seksiä. Mutta seksi ei ole ainoa asia mikä tytöissä miestä kiinnostaa.

        Pedo haluu seksiä tytön eli lapsen kanssa, ei mies.

      • Anonyymi
        Reisisti kirjoitti:

        RE: 2024-01-04 14:36:44

        Naisessa ei kiinnosta edes seksi. Miehet haluavat seksiä tytön kanssa joka pitää seksistä ja joka haluaa seksiä. Mutta seksi ei ole ainoa asia mikä tytöissä miestä kiinnostaa.

        Sinä pelkäät aikuisia naisia, jotka tietävät mitä tahtovat.

        Sen tähden sinä koko ajan haukut naisia.

    • Anonyymi

      ÄH NIMIDDÄIN! Onhan se nyt kumma, jos pahastutaan seksi asioista, koska kaikesta pitää pystyä puhumaan avoimesti, vai onko sulla jotain salattavaa. Jos normaalilla seksuaalisuudella varustettu henkilö, niin se on ihan normaalia tutustua hyvinkin pian, miltä se seksi tuntuu. Tykkääkö toinen ottaa moloa poskeen tai antaako työntyä ahtaaseen anneliin, vai onko vain "laho lahna" jne. Nämä on tärkeitä asioita, jotka voivat olla suhteen toimimisen este. Miksi niitä ei voisi heti alkuun selvittää?

      • Anonyymi

        Esimerkiksi sinä voisit kirjoittaa jo ihan Tinderprofiiliisi olevasi ruskean reiän ritari niin säästyttäisiin paljolta vaivalta.

      • Anonyymi

        Laitat sen tiedon siihen OMAAN profiiliin, siellä komeiden mallimiesten feikkiprofiileissa se tieto ei hyödytä ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitat sen tiedon siihen OMAAN profiiliin, siellä komeiden mallimiesten feikkiprofiileissa se tieto ei hyödytä ketään.

        Kerro sinä olevasi syväkurkku. Eiköhän kasa miehiä ole valmiita tukkimaan suusi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro sinä olevasi syväkurkku. Eiköhän kasa miehiä ole valmiita tukkimaan suusi.

        Harmittaako kun et pääse ikinä kokeilemaan?

    • Anonyymi

      "Kerran on ollu pillu pois mielestä,se aika kesti 2 sekuntia kun putosin katolta. Muutenhan se on aina mielessä!"

      Jääköön nyt nimi mainitsematta...

      Olipa kerran tunnettu ja tunnustettu suomalainen mestari-Casanova joka oli myös henkeen ja vereen urheilumiehiä.

      - Hänellekin ikää karttui, ja juorulehden toimittaja kysäisi häneltä 80-kymppisten haastattelussa, että kun häntä on tunnetusti nuoret ja kauniit naiset aina kiinnostaneet, niin onkos silti ollut koskaanelämässä tilanteita, että naiset olisivat unohtuneet mielestä?

      - "Eipä juuri, hän vastasi. "Vain yhden ainoan tapauksen muistan. Se oli vuonna 1972 Munchenin 10.000 metrin olympiafinaalissa, kun Lasse Viren kaatui!"

    • Anonyymi

      seksityöläiset sanovat joka toinen mies asijakas on varattu asijakas,

      • Anonyymi

        Heh. . . asiakas. . . .

    • Anonyymi

      Eikö sen ihmisestä näe jo päällepäin mikä on mielessä? Ei kaikista tietenkää aina. Mutta kysymykseni onkin, että harvaa löytää etsmäänsä seuraa hit0n deittisovelluksesta. Siellä on niin paljon feikki käyttäjiä, suurin osa etsii hauskanpitoa. Ihansama mitä sielä ihminen kertoo itsestään ja miten kuvailee itseään, usein ne on vain sanoja.

      • Anonyymi

        Kusipäätkin haluavat toki antaa hyvän kuvan itsestään, vaikka ihminen onkin luultavasti hauskanpitoa vailla.

        Ethän sä nyt deitti sovelluksesta oikeesti mitään ”rakkautta” löydä.

        Hyvät miehet ovat harhassa ikäluokasta huolimatta. Monet naiset sanovat, että ”kaikki miehet ovat sikoja” - muista siis todellisuus ja lähtökohta miehestä. Tämä ei ole miesvihaa, vain todellisuuden lähtökohta. Tähän vaikuttaa historia, yhteiskunta, kaikki kulttuurit, sukupuolten välinen epätasa-arvo.

        Suurin osa miehistä on vaan helvet1n kelvottomia, eivät saa itseään tyydytettyä ja mielessä vain nopea pano ja tuleminen, näiden miehien kanssa seks1 on kelvotonta ja huonoa, luultavasti naisella on kans yhdyntäkipuja, jotka johtuvat siitä että mies ole saanut sinua edes riittävän kiimaiseksi.

        Naiset saavat tällöin harvoin orgasmin yhdynnässä.
        Mikä on seksin laatu?

        Jos mies välittäisi sinusta, hän haluaisi myös tyydyttää sinut, lähtökohtana mielihyvä toiselle tuottaminen ja yhteinen nautinto. Et tarvitse toista ihmistä tyydyttämään itseäsi, joten ole mielummin yksin mitä kelvottoman sonnin kanssa. Mihin tarvitset miestä? Ei kannata etsimällä etsiä. Lelutkin on tehty kestävämmäksi kuin miehet ja nautintokin on paljon suurempi, joten mikset tyytyisi niihin? Miehistä on vain vaivaa, ellet löydä sellaista ”hyvää” miestä. Useat naiset antavat miehen käskyttää heitä. Naiset ovat orjia, palvelijoita, tekevät ruoat heille valmiiksi, palvelee viimeiseen asti, leipoo, ja tekee kaikki kotityöt. Suurin osa miehistä ovat tätä luokkaa, tämä on totuus yhteiskunnasta. En vihaa miehiä, arvostusta niitä kohtaan ei ole vain, sillä yhteiskunta ja laki on heidän toimesta tehty ja se miten asiat ovat vielä tänäkin päivänä, on kiinni historiasta tai siitä ettei asioita haluta muuttaa parempaan suuntaan. Stereotypiat vaikuttaa suuresti siihen millainen mies on ja miten mies nähdään. Kuten nainen nähdään kotiäitinä, jos nainen on ura äiti ja mies koti-isä, tämä on outoa yhteiskunnan mielestä. ”Uranainen ei lasta ansaitse"

        ”Uranainen ei ansaitse omaa lasta kaikkien hedelmöityslääkäreiden mielestä. Omaan uraansa keskittyvän naisen ei uskota olevan lapselle ihanteellinen äiti, koska hänellä ei ole aikaa jälkikasvulleen” miksi luulet siis että miehet arvostaisi sinua tai puhumattakaan haluaisi tuottaa sinulle mielihyväö yhdynnässä, kun yhteiskuntakin suosii miehiä ja pitää huolen miesten asioista ja miesten oikeuksista. Miehet ovat historian takana.

        Naiset ovat helppoja saaliita miehille. Suurin osa naisista on vain hölmöjä, ja lopulta itkevät kun mies pahoinpitelee tai hyväksikäyttää tai jättää sillä vaihtelu virkistää. Nainen älä ajattele tunteilla liikaa, käytä järkeä enemmän kuin sydäntäsi. Ei miehillä ole tunteita, ja harva miehistä itkeekään, sillä ”miehet eivät itke” Tässä on yhteiskunnan antamat arvot ja kasvatus ja opetus. Miehet ovat yleensä tunteettomia, sillä harva on saanut kotona rakkautta, lämpöä, huolehtimista omilta vanhemmiltaan. ja kun isä yleensä perheissä käyttää väkivaltaa, hyväskikäytää jopa omia lapsiaan, pitää naistaan orjana. Millaiseksi luulet, että miehet ovat kasvaneet? Tämä on vain surullinen totuus hyvinvoivasta suomesta jossa asiat ovat aina olleey päin helvettiä. Tasa-arvostakin puhutaan joskus, mutta sitä ei koskaan ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan tällä menossa. Hyvää tostaita vaan kaikille tasapuolisesti

        Hear hear!

        ” En vihaa miehiä, arvostusta niitä kohtaan ei ole vain, sillä yhteiskunta ja laki on heidän toimesta tehty ja se miten asiat ovat vielä tänäkin päivänä, on kiinni historiasta tai siitä ettei asioita haluta muuttaa parempaan suuntaan” U go dude jos arvostusta ei kerran niitä kohtaan ole🤭

    • Anonyymi

      Miksi pihtaat pimppiäsi. Luuletko, että mies jaksaa vaan ikuisesti hymyillä ja pitää sinua kädestä kiinni. Menee hyvä tavara hukkaan jos sitä ei käytä. Ei järvi soutamalla kulu. Saat samalla hyvää hyötyliikuntaa kun mies pumppaa sinua. Saatte samalla myös paremman henkisen yhteyden fyysisyyden kautta. Sinua taitaa kiinnostaa älylaitteet vaan enemmän.

      • Anonyymi

        Eli sinusta naisen ei kuulukaan ensiksi itse haluta seksiä? Naisen ruumis on sinulle vain käyttötavara ja naisen omilla haluilla ei ole mitään väliä? Saako sinun peräreikääsikin siis käyttää, jos jostakusta nyt sattuu siltä tuntumaan, että "menee hyvä tavara hukkaan"?

      • Ikänaiset pihtaavat koska eivät halua seksiä, vaan inhoavat sitä. Vaihdevuodet lopettavat ikänaisten seksuaalisen funktion, siksi ikänainen ei kostu. Ikänaiset voivat näytellä halukkuutta, sekä toimia mätisäkkinä miehelle, mutta se edellyttää että mätisäkki voidellaan voitelupruutan kanssa juuri ennen seksuaalista tunkeutumista. Voiteluaineesta huolimatta miehen pitää toimia erityisen rauhallisesti koska mätisäkki voi revetä jos mies toimii normaalilla/tavallisella tavalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli sinusta naisen ei kuulukaan ensiksi itse haluta seksiä? Naisen ruumis on sinulle vain käyttötavara ja naisen omilla haluilla ei ole mitään väliä? Saako sinun peräreikääsikin siis käyttää, jos jostakusta nyt sattuu siltä tuntumaan, että "menee hyvä tavara hukkaan"?

        RE: 2024-01-04 14:45:39

        Kun mies etsii seuraa tai kumppania, niin hän etsii seksuaalista seuraa tai seksuaalista kumppania. Ja mies olettaa, että kiinnostustaan/suopeuttaan osoittava munasarjakas on kiinnostunut miehestä myöskin seksuaalisesti, ei pelkästään miehen vauraudesta.

      • Anonyymi

        ” Saatte samalla myös paremman henkisen yhteyden fyysisyyden kautta. Sinua taitaa kiinnostaa älylaitteet vaan enemmän.” 😵

      • Anonyymi

        Luuletko että nainen haluaa sinut siihen pitelemään kättään ja hymyilemään tekohymyä?

      • Anonyymi

        Ei ehkä kulu mutta voi myrkyttyä, jopa kuolettavasti jos on käyty välillä soutelemassa toisella järvellä.

    • Anonyymi

      Olisit vaan onnellinen, että joku vielä haluaa sinua.

    • Anonyymi

      Sit kun mietit sitä, että niillä miehillä on vaikka kuinka monta naista sun kanssa samaan aikaan kierroksessa, ja ennen sua, joiden kanssa ne tota touhuu, niin mitä sukupuolitautei niillä on. Milt ei edes kumit suojaa. Siis periaatteessa vois ajatella, että sä harrastat seksiä kaikkien niiden anteliaiden naisten kanssa joiden kanssa se mies on harrastanu, joita se mies ei edes ole tuntenu.

    • Anonyymi

      No hyvä vaan että ajoit seksinvonkaajat pois. Valitettavsti tinderissä pitää treffailla kauan miehiä että löytää yhden helmen kaikkien joukosta.

    • Anonyymi

      Sinulla on oikeus odottaa seksiä. Sillä ajat innokaimmat vonkaajat pois ja ajan kanssa löydät varmasti mukavan miehen joka jaksaa odottaa vähän pidempään ja on tosimielellä kanssasi.

      Mukavaa vuotta 2024 Ap

    • Anonyymi

      Tinder on täynnä pervessejä ukkoja,hullu sinne ilmoittelee.Orpon kannattajia.

      • Anonyymi

        Eikö tällaisista pitäis varoittaa tai jotain?

    • Anonyymi

      Komeilla pelimiehillä on kysyntää ja jos meinaa kaikkien jonossa olevien kanssa ehtiä, niin pitää saada heti.

    • Anonyymi

      Valitettavan totta. Allekirjoitan itse kaiken mitä sanoit. Puhutaan toisin mutta halutaan kuitenkin seksiä heti. Kaikilla treffipalstoilla on toi sama ongelma. Helppoa ja ilmaista seksiä miehille.
      Hyvä jos sen kahvikupposen viitsitään ensitapaamisella tarjota. Joskus on pitänyt sekin itse maksaa.
      Eli helpon seksin perään vinkujia suurin osa!

    • Anonyymi

      ""En vihaa miehiä, arvostusta niitä kohtaan ei ole vain, sillä yhteiskunta ja laki on heidän toimesta tehty ja se miten asiat ovat vielä tänäkin päivänä, on kiinni historiasta tai siitä ettei asioita haluta muuttaa parempaan suuntaan.""

      Minkä takia naisilla muuten on äänetysoikeus, mutta ei asevelvollisuutta? Suomi Venäjän naapurina, niin myös naisilla tulisi olla asevelvollisuus. Onhan niin Israelillakin. En sinuna mäkättäisi tasa-arvosta, mutta tämä on juuri sitä eli tasa-arvosta mäkätetään vain silloin kun se hyödyttää itseä.

      Tässä maassa naiset mädättävät suomilapsia homopropagandalla eli määrittävät arvot, mutta sodan syttyessä he pakenevat häntä koipien välissä, eivätkä ole valmiita taistelemaan määrittämiensä arvojen puolesta.

      • Anonyymi

        Tämä takapajuinen hevonperse on aivan uskomaton mielisairaala: ensin sinulle toitotetaan vuosikymmenet tasa-arvosta ja sukupuoliroolien vanhanaikaisuudesta samalla kun naisille keksitään kaikenlaisia etuja ja miesten kengille kustaan oikein urakalla. Sitten kuitenkin odotetaan, että lähtisit rintamalle Venäjää vastaan sotimaan, koska olet mies ja ikivanhat sukupuoliroolit velvoittavat.

      • Anonyymi

        Täällä palstallahan usein miehet toitottavat, etteivät ole maataan puolustamassa jos sota syttyisi vaan lähtisivät häntä koipien välissä karkuun. Miksi kukaan nainen synnyttäisi teille henkensä ja terveytensä uhalla lapsia, kun ette ole edes valmiita perheitänne puolustamaan? Antaisitte vihulaisten raiskata, kiduttaa ja tappaa lapsenne. Miehille on armeijan käymisestä monia hyötyjä muun muassa työhön ja uraan liittyen, ja samoin on Israelissa naisillekin armeijan käymisestä on useita hyötyjä.

        ” Miksi kukaan nainen synnyttäisi teille henkensä ja terveytensä uhalla lapsia, kun ette ole edes valmiita perheitänne puolustamaan? ” Täällä Suomessa on mies kyllä aika korkeatasoinen terveysjärjestelmä ja sitä rataa, mutta ok

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä takapajuinen hevonperse on aivan uskomaton mielisairaala: ensin sinulle toitotetaan vuosikymmenet tasa-arvosta ja sukupuoliroolien vanhanaikaisuudesta samalla kun naisille keksitään kaikenlaisia etuja ja miesten kengille kustaan oikein urakalla. Sitten kuitenkin odotetaan, että lähtisit rintamalle Venäjää vastaan sotimaan, koska olet mies ja ikivanhat sukupuoliroolit velvoittavat.

        Naisille keksitään kaikenlaisia etuja, kerro lisää aion ottaa ne heti käyttöön

    • Anonyymi

      No sellainen mies ei ollut edes tosissaan sinusta kiinnostunut. Vain yksi asia mielessä. Kyllä se niin on että sitä haluaa tutustua ihmiseen ensin ennenkö alkaa sekstailemaan. nämä miehet voisivat ehkä mennä seksi sivuille niin saavat mitä haluavat, ei kai kukaan aikuinen ihminen ala heti pienen tuttavuuden jälkeen vonkaamaan.
      Kun kerran eivät vastanneet jälkeenpäin viestiisi niin se on merkki siitä että olivat vaan seksi vailla ei rakkautta eikä suhdetta.
      Minun elämässäni ei tuollasia miehiä ole koskaan ollut, kiinnostus on säilynyt huolimatta siitä ettei seksiä olla alettu harrastamaan edes .
      Joten silloin suhdekkin toimii kun ei olla heti mouruamassa vaan kunnioitetaan toisen halua ensin tutustua.
      Työkaverini aikoinaan meni johonkin deitti tapaamiseen toivossa että löytää jonkun vakituisen suhteen . Ja ilta päättyi sänkyyn hotellissa. Sen jälkeen ei mies ottanut häneen yhteyttä edes Joten ihmettelin kovasti miksi hän menee vieraan miehen kanssa intiimiksi illalla vaikka saman päivän aamuna eivät edes olleet toisiaan edes tuntenteneet
      Joten näinkin voi käydä En koskaan edes menisi deittisi urille enkä muihinkaan tehtyihin tapaamisiin jossa on vaan sinkkuja .
      Oma kokemus on että sitä seuraa löytää ihan hakematakin ,

    • Anonyymi

      Miehenä totean, että kyllä lähes kaikilla miehillä on pillu päällimmäisenä mielessä. Ja kyllä seksi on mukavaa ihan fyysisenä tapahtumanakin ilman tunteita yms. asioita. Vaikka kaipaisikin pidempikestoista suhdetta. Kyllä itsekin haluan päästä sänkyyn heti ekalla tapaamisella, jos nainen on kivannäköinen ja mukavan oloinen. Jos suhde jää siihen, niin mitä sitten. Ompahan yksi nautinnollinen seksitapahtuma ollut. Miksi asioista pitää tehdä vaikeita? Nautittaisiin elämästä.

    • Se olisi takuulla nolo ja hävettävä tilanne kummallekin, jos mies ja ikänainen ekoilla treffeillään menisivät hetekalle. Ikänainen siinä sitten selittäsi että ihan pikku hetkinen vain, pruuttaan tämän sujuvaa seksiä tökötin ensin mätisäkkiini. Ja mies siinä ihmettelee epätietoisena että miksi ihmeessä, kun ei tiedä mitään vaihdevuosista.

      Jos mies joutuu tuohon tilanteeseen niin hänen kannattaa ehdottomasti käyttää amirossia, koska tökötti saattaa sisältää estrogeeniä joka feminisoi miestä, se imeytyy hanakasti transdermaalisesti.

    • Tutustuminen ilman seksiä on 1) yhtä mahdoton, kuin laatia nelikulmainen ympyrä, ja 2) se on toisen sydämetöntä kiusaamista.

      Jos pidät kiinni tästä periaatteesta, A) olet samalla valinnut naimattomuuden tai
      B) tyytymisen nössöön. Normaalimiestä et voi saada.

    • Anonyymi

      Elämän suola on se miten naisen saa syttymään. Ei sitä tarvitse vonkata seksiä kun osaa soittaa naista oikealla tavalla, Olen yllättynyt miten housut tippuu alta aika yksikön pois naiselta, kun kaikki kohtaa ja osuu kohdalle. Miehenä voi olla vaikeuksia lähteä mukaan leikkiin kun ei ole valmistautunut kohtaamisessa menemään tähän pisteeseen. Se on sitten fifty sixty tilanne ottaako vai lähteekö pakoon. Toisille helpompi toisille vaikeampi valita.

      • Anonyymi

        Näin 50+v olen nähnyt ja saanut piparia ihan kotitarpeiksi. Korvien väli on tärkeämpi kuin jalkojen väli.
        Naisilla on keskimäärin sama värkki jalkojen välissä, mutta pipon alla on huonommin asiat.

        Huh huh.

    • Se on vain ja ainoastaan tervettä…JA seksikin on välttämätön edellytys oikeasti hyvälle parisuhteelle…ja kuka nyt huonoa edes haluaa.. ..yhtä lukuunottamatta kaikissa parisuhteeseen johtaneiden tuttavuuksien kanssa olemme naineet jo ensimmäisen tapaamisen yhteydessä.. ..eihän se ikinä parasta ole heti, mutta kaikki on aloitettava jostain..ja se paranee ihan törkeästi tunteiden ja tuntemisen myötä..kaikissa parisuhteissani onkin ollut törkeän hyvä seksi..
      ..en tiedä, mutta arvaan sinun olevan yli nelikymppinen kuivettunut kanttura.. ..harmi sinulle, koska seksikin on hyvän parisuhteen edellytyksiä.. ..mulle naiset ovat jonkin verran ehdotelleetkin kaikenlaista ja AINA ehdottaja ollut alle nelikymppinen..ne prkleen vaihdevuodet nyt vaan tappavat jokseenkin kaiken seksin naisesta..lähes poikkeuksetta.. ..onhan ne vaihtarit meillä miehilläkin, mutta eivät iske niin dramaattisesti eikä nopeasti…

      • Anonyymi

        Miehillä vaihdevuodet eli adropaussi, joka alkaa kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen ja aiheutuu mieshormonien tason laskusta, saa aikaan miehissä seksuaalista haluttomuutta sekä kyvyttömyyttä, sekä myös muun muassa ärtyneisyyttä, unihäiriöitä sekä masennusta. Yli 40-vuotiaista miehistä noin 75 % kärsiikin erektiohäiriöistä.

    • Anonyymi

      Vinkki!!!! Seksistä pitävien miesten ja naisten kannattaa siirtyä treffailemaan http://panemua.net/ sivustolle. Siellä kun kaikki etsivät seksiseuraa niin ei tarvi miettiä mitä on toisella mielessä...paneminen ;) Sivusto käy myös varatuille jotka haluavat pettää.

    • Anonyymi

      Olen kanssa samaa mieltä että pitää tutustua rauhassa

    • Anonyymi

      Kuin Ville- Wonka-Vill3 3lokuvqkin.

    • Anonyymi

      ""Täällä palstallahan usein miehet toitottavat, etteivät ole maataan puolustamassa jos sota syttyisi vaan lähtisivät häntä koipien välissä karkuun.""

      Mitä sitten? Järkeviä miehiä. Naisethan elävät uskossa, että sukupuoliroolit velvoittavat miehiä puolustamaan maataan. Samaan aikaan naiset kuitenkin lässyttävät tasa-arvosta. Onko se tasa-arvoista kun miehet on pakotettu sotimaan kun naiset poistuvat maasta? Ei ole. Tasa-arvosta länkytetään vain silloin kun sillä saavutetaan etuja ja hyötyjä itselle.

      • Anonyymi

        Onko se tasa-arvoista, että naiset tuhoavat terveytensä ja vaarantavat henkensä synnyttämällä lapsia? Synnytä omat lapsesi munaton misogyyni incel ätmi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko se tasa-arvoista, että naiset tuhoavat terveytensä ja vaarantavat henkensä synnyttämällä lapsia? Synnytä omat lapsesi munaton misogyyni incel ätmi.

        Poskisolisti on taas herännyt väärällä jalalla, vai onko poskisolistilla hilloviikot?💩💩💩

      • Anonyymi

        Onko se kansalaisten moka? Miksi on feministejä sit niin helvetin paljon, jotka ovat vaatineet niin pitkän aikaa asioita tasa-arvoiseksi ihmisiä kohtaan?

        Eduskunta ei laita sitä pakolliseksi. Suomessa on vaan asiat päin helvettiä. Sanotaan suomen olevan hyvinvoivavaltio, mut kuitenkin suomessa tehdään eniten itsemurhia, ja masentuneisuus korkeinta. Suomessa masentuneisuus on melko yleistä verrattuna muihin valtioihin. Ja kuinka pieni suomi on valtioista.

        Armeija tuo miehin ryhtiä, naiset tarvitsivat ryhtiä kans. Väsyttävä puheenaihe. Turha edes puhua sillä eduskunnassa ja laissa se ongelma. Tämä olisi jo korjattu jos haluttaisiin, mutta ei. Suomi on epäreilu ja epätasa-arvoinen maa. Aina ollut.

    • Anonyymi

      Onhan kuitenkin hyvä tietää sopiiko suvunjatkovehkeet toisiinsa ? Sehän voi olla liian pieni (siis miehellä) tai muuten toimimaton . Yhteiset ilottelut vaativat tyydytystä joten ymmärtävätkö / osaavatko toimia orgasmeja tuottaen .

      • Toden totta, tässähän on vielä se mahdollisuus että "nainen" ei oikeasti olekaan munasarjakas. Voisiko osa näistä ei-seksiä kaakatukset olla sellaisten olioiden laatimia.

      • Anonyymi
        Reisisti kirjoitti:

        Toden totta, tässähän on vielä se mahdollisuus että "nainen" ei oikeasti olekaan munasarjakas. Voisiko osa näistä ei-seksiä kaakatukset olla sellaisten olioiden laatimia.

        Mies sopii sinulle paremmin seksiin pedo-ätmi, heillä ei ole naisellisia muotoja joita inhoat ja tavoittelet lapsia, pääset tarjoamaan persettä.

    • Anonyymi

      ""Antaisitte vihulaisten raiskata, kiduttaa ja tappaa lapsenne.""

      Sanoinko jossain, että jään perheeni kanssa suomeen? Ei kannata olettaa asioita, varsinkaan kun et mitään tiedä.

      • Anonyymi

        Sinulla ei mitään lapsia ole ätmi, senkun pakenet, ei sinusta mitään hyötyä ole kenellekään, koskaan ollutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei mitään lapsia ole ätmi, senkun pakenet, ei sinusta mitään hyötyä ole kenellekään, koskaan ollutkaan.

        Ei kiinnosta taistella sinunlaisten mätämunien puolesta. Ajatuskin inhottaa. Suorastaan yököttää!

    • Anonyymi

      EHKÄ VOI OLLA SWILLÄ 5AVOIN ETTÄ ONKO 5Y55ÖKQF34I VARMASTI NEITSYT... ELI MIT3N ÄLJÄ PIMÅPPI ON..

    • Anonyymi

      Naisten kanssa treffeillä käyminen on nykyisin turhaa ajan haaskausta.
      Ei saa enää edes seksiä, rahaa menee tonneittain ja tulee vain paha mieli.

      • Anonyymi

        Ai sullako menee rahaa? voi nussukkaa. Sulla siis ei ole yksinkertaisesti vaan rahaa käytettäväksi kun valittamassa et rahaa menee. Itse päätät mihin rahasi käytät, laittaisit mielummin vaikka omaas säästöpossuu ;)

        eivaa, miks helvetissä mies maksaisi treffit? jos useimmilla treffeilläkin käytte saman henkilön kanssa, on helvetin säälittävää jos nainen annat miehen maksaa jokaisella kerralla tai mies jos et ”anna” naisen maksaa.

        Onko naisella talousasiat sinulla huonosti, vai käytätkö miehen taloutta hyväksi vai oletlo se perus lumppu, oletat ja vaadit että miehet maksaa kaiken. Pikku prinsessat. Nämä naiset jäävät mielellään kotiinkin, ja jos lapsia tulossa, jää kotiäitiksi. Ja jos tuleekin ero. Naiset, älkää olko typeriä.

        En ole koskaan ymmärtänyt miksi niin osa naisista on niin helvetin tyhmiä. On paljon naisia, jotka ovat menestyneetkin, mutta miksi edelleen naisen huono taloudellinen tilanne on niin paljon kiinni historiasta, työsyrjinnästä, ja yhteiskunnasta ja epätasa-arvosta?

        Yhteiskunta on kaksvalheinen joka sanoo toista, mut asiat ovat kuitenki mahdottomia. Joten naiset olkaa fiksuja, ja käyttäkää omia aivojanne ja älkää olko miesten tossun alla. Ja treffeistä ja maksusta puheenollen, tämäkin asia johtuu historiasta ja stereotypiasta oletus että mies maksaa aina, kuten naimisiinmenossa nainen ottaa miehen sukunimen. (Ei pakollista enää.) Mutta kuinka moni nainen ottaa miehen sukunimensä omaksi? Hyi helvetti. Näin asiat ovat aina menneet, historian jäljet ylettyvät tähän päivään asti, eikä asioita haluta edes korjata.

        Jos miehellä olisi puolestaan huono taloudentilanne, on väärin, että naiset yleensä olettavat miehen maksaa. Useimmat naiset eivät ota edes lompakkoa mukaan sillä olettaa aina miehen maksaa. Rahatilanne ei pitäisi olla hävettävä asia puhua. Ja vaikka miehellä olisi vastaavasti rahaa, ei hän välttämättä haluaisi aina maksaa treffeillä. Jos tällainen suhde on, suhteessa ei ole reiluutta eikä arvostusta. Maksakaa vuorotellen treffeillä, tai puoleksi.

    • Anonyymi

      No jaa, oma miesnäkökulma asiaan.
      Eli onhan seksikin tärkeätä, eli haluan sitä siis itsekin, mutta omalta osaltani maailma nyt ei silti pyöri seksin ympärillä.
      Eli voin suostua seksiin jo kolmansillakin treffeillä, jos nainen on todella mukava ja miellyttävä, sekä halukkuus on molemminpuolista, mutta voin odottaakin yhtälailla vaikka parikin kuukautta. Olettaen että tapaillaan vielä parin kuukaudenkin kuluttua ja ollaan tavattu vaikka nyt 1-2 kertaa(kin) viikossa ja pidetty muutenkin yhteyttä.
      Ja kyllä mun kaltaisia miehiä on varmaan muitakin. En tiedä kyllä, olenko riittävän maltillinen naisnäkökulmasta ajatellen, mutta kuitenkin.
      Pääpointtini kuitenkin on, että tykkään myös tapailla jonkun aikaa naista, ennen kuin asiat menee fyysiseksi. Toki pussata voi vaikka jo ekoilla treffeillä, jos siltä tuntuu:)
      Olen kuitenkin nuorempana kokenut näitä yhden yön juttujakin muutaman kerran, vaikka en ole mikään hanakka niihin ollut ikinä lähtemään muuten. Ja olihan ne nyt kokemuksia, mutta ei ne sytyttänyt mitenkään erityisemmin.
      Tosin aikanaan aika pitkä avoliittoni sai alkunsa yhden yön jutusta ja vaikka nyt ero tulikin sitten jossain vaiheessa, niin olihan se yksi paljon hyvää sisältänyt elämänvaihe elämässäni. Eli ihan hyvääkin voi seurata tuollaisesta..
      Mutta muuten tosiaan ja mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä vahvempi on myöskin se mieli, ettei todellakaan jaksa mitään tällaisia yhden yön juttuja ja ylipäätään sitä, että pomppaa samantien sängyyn soheltamaan ja koheltamaan jonkun ihan täys randomin ventovieraan ihmisen kanssa.
      Mutta on kyllä paljon niitäkin miehiä, joilla on hoppu päästä petipuuhiin ja jotkut käsittääkseni voivat olla hyvinkin tökeröitä käytökseltään sen asian suhteen.
      Kai se on sitten arpakauppaa, millaisen henkilön saa kohdalleen.
      Ja yhtä hyvää tyyppiä kohden voi joutua tapaamaan aika montakin ei nyt niin samalla aaltopituudella olevaa tyyppiä.
      Niin ja olen 44-vuotias mies ja olen itse ollut jo reilu 5 vuotta sinkkuna. Edellinen suhteeni nyt ei kestänyt kovinkaan kauaa, ei ihan vuottakaan.
      Ja on tuo treffailumaailma muuttunut jo ihan hitosti siitäkin, mitä se oli 5-6 vuotta sitten. Ja varmaan molempaan suuntaan, niin miesten kuin naisten puolelta.
      Kävin viimeisimmän eroni jälkeen kahden tai kolmen naisen kanssa treffeillä ja parin kanssa pidettiin yhteyttä jonkun aikaa muuten, mutta homma meni jostain syystä heti jäihin, kun olisi pitänyt tavata ekan kerran.
      Niin nuo jutut nyt varmaankin vähän vaikuttaa siihen, että olen vieläkin sinkku.
      Ajattelin että jos antaa sitten olla, vaikka kirves nyt ei ole vieläkään silti kaivossa. Pohjalla asti ainakaan:)
      Mutta tuo muuten on minunkin mielestä aika surkeata käytöstä tämä ghostaaminen tai ylipäätään se, että poikkaisee välit mitään ilmoittamatta ja katoaa kuin pieru Peräseinäjoelle. Pitäisi kuitenkin sen verran saada itsestään irti, että kertoo toiselle suoraan, ettei haluakaan jatkaa ja mielellään voisi ainakin vähän valottaa syitä, että miksi ei.

    • Anonyymi

      Nin jossakin Tinderissä olet ja moista ihmettelet?? Mikäs muu paikka se Tinder on kuin säälittävien typerysten tyyssija. Nämä samat homo erectukset katsovat tv-sarjoja Temptation island, love island, ex on the beach ja mitä näitä on...

    • Anonyymi

      No minä en naista katsele, jossei ekalla kerralla irtoa. Tinder on junteille. Juntti sovellus muuteniin, kun sieltä ei miehenä löydä mitään, vaikka ulkonäössä ei vikaa ja bannit sain kun en heti varmistanu profiilia. Mitä hittoa. En mä nyt joka päivä siellä olis muutenkaan pyörinyt. 🤣

      • Anonyymi

        Oisko pitäny vahvistaa useampi tili yhtäaikaa?

    • Niin kuin Nykänen totesi ennen kultahyppyä ollessan toisena. Kuuluttaja kysyi, että mitäs nyt mielessä. Niin Matti siihen, että pilluhan se mielessä, mutta hypätään nyt ensin. HOHOOHOH. Tajusitteko? Voin selittää kyllä.

    • Anonyymi

      Ok, jos miehet on tarpeeksi rohkeita että uskaltavat ottaa housut pois ekoilla treffeillä.

      Itsellesi käy ehkä viidennet treffit? Miltä susta sitten tuntuisi jos löytäisit odottavan miehen ja ehdottelisit läheisyyttä ja ne sanoisi "ei ennen 25. Treffejä". Mies olisi aivan liian varovainen ja tylsä eikö?

      Ts. Olet vain tylsä. Jos et omaa vahvoja tunteita ja rohkeutta alussa, olet periaatteessa vuoden päästä joku sohvaperuna joka ei välitä mistään mitään. Tuskin kukaan haluaa että kumppani on tylsistynyt seurassaan.

      Toisaalta ehkä vika oli miehissä koska eivät saaneet sinussa suuria tunteita aikaiseksi. Mutta se on muutenkin vaikeaa kahden kesken tylsässä deittiympäristössä.

    • Anonyymi

      Seksi on melko tärkeää, miehelle jos ei halua syöpää.
      Mies 1932.

      • Anonyymi

        Miten syöpä liittyy muka seksiin tai sen puutteeseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten syöpä liittyy muka seksiin tai sen puutteeseen?

        Erittäin kattavan tutkimuksen "Ejakulaatiokerrat ja eturauhassyövän riski: Päivitetyt tulokset vuosikymmnen mittaisella seurannalla" ( https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0302283816003778?via=ihub "Ejaculation Frequency and Risk of Prostate Cancer: Updated Results with an Additional Decade of Follow-up" ) mukaan, mitä useammin mies siementää sen pienempi on riski sairastua eturauhassyöpään, esim. miehillä jotka siementävät vain 4-7 kertaa kuukaudessa on yli kaksi kertainen riski verrattuna miehiin jotka siementävät enemmän kuin 20 kertaa kuukaudessa.

        Aina voi vetäistä lapaseen, ei sitä seksiä tarvita ejakuloimiseen.

    • Anonyymi

      Naiset ovat huomanneet, että komeat mallimiehet käyttävät heitä vain seksiin..

      Nyt naiset sanelevat mallimiehille "en anna seksiä ekoilla treffeillä."

      Tuo on kiristystä parisuhteeseen. Kas kun ette vaadi mallimiehiä naimisiin.

      • Anonyymi

        Se ettei ”anna” ekoilla treffeillä seksiä on siis kiristämistä parisuhteeseen🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ettei ”anna” ekoilla treffeillä seksiä on siis kiristämistä parisuhteeseen🤔

        Palstaprinsseiltä ei käy mielessä sellainen selitys että se mies ei millään lailla houkuttele?

    • Anonyymi

      Jos panettaa, niin se kannattaa kertoa miehelle.
      Ja myöskin toistepäin.
      Ei kannata hukata aikaa, turhiin jossitteluihin.
      Pistää vaan toimeksi, hyvä olotila siitä tulee.

    • Anonyymi

      Minä ainakin arvostan sinua aloittaja että osaat pitää pintasi asian suhteen Minä en vonkaa seksiä heti alussa vaan kuten sinä, haluan ensin tutustua ja seurustella. Tosin ongelmani on se etten pääse edes tutustumaan naisiin koska vaikka minulla on kuvallinen deitti-ilmoitus niin kukaan ei ole toistaiseksi kirjoittanut minulle. En ole mikään pahan näköinen enkä renttu, vaan ihan tavallinen kunnollinen mies.

      Eli lyhykäisesti sinä olet törmännyt vääriin miehiin, kokeile deitti.nettiäkin josko me kaksi tutustuisimme sitä kautta?

    • Anonyymi

      Aloittajalle voin sanoa että minä löysin seurustelukumppanin muutama vuosi sitten, jo viestien vaihdossa ilmoitin ettei seksi ole mulla ykkösasia ja nainen kertoi myös...mutta kun tapasin tämän naisen eka kerran niin heti piti eka iltana kuitenkin mennä sänkyyn vaikka itse en olisi sitä halunnut, samoin sitte seuraavana iltana. Viikon olin sitten työssä 250km päässä.
      Raskas työviikko ja siihen vielä 250km ajomatka ja eikä vaan illalla olisi pitänyt taas alkaa hommiin, kun sanoin että nyt ei oikein kykene niin nainen siitä suutahti ja sanoi että "eikö maistu vai".
      Siitä alkoi sellainen lievä kettuilu, kehui esimerkiksi telkkarissa esiintyviä miehiä ja sanoi että kyllä tuollaisesta pöksyt kastuu ja uuh uuh..olisin kyllä voinut kehua myös naisia mitkä telkkarissa esiintyi mutta koska olen kiltin puoleinen niin en tehnyt sitä.
      Naljailu jatkui, niinpä katselin touhua vielä yhden viikonlopun kunnes päätin että seuraavana viikonloppuna kerään hammasharjani yms ja enää en palaa ja näin tein.

    • Anonyymi

      Kahdesti eronnut mies tässä hei! Eka suhde seurusteluaikoineen 17 vuotta, toinen 5 vuotta, neljä lasta, yrittäjä, suht varakas ollut aina.

      Erojen jälkeen kokeilin josko vielä kelpaisin markkinoille. En ole omasta mielestäni mikään kuningaslohi, vaan sellainen iskävartaloinen joskus kylläkin kilpaurheillut ja turvallisuutta huokuva olemus ja myös sivuammatin puolesta turvallinen mies.
      Naiset on aina tykänneet. Tajusin sen vasta armeijan jälkeen että vientiä on mutta sitten liitto vei.

      17 vuoden jälkeen se ralli alkoi 2005 vuonna. Netissä. Liityin pariin eri deittisaittiin ja johonkin chatteihin. En tuputa itseäni koskaan enkä ehdota koskaan ensin mitään. En edes vihjaile. Juttelen kaverina ja ihmisenä ihmiselle ja olen luonnostani hauska ja rento. Saan naiset rentoutumaan seurassani. Voin käsi sydämellä sanoa että se on aina ollut 100% nainen joka on tehnyt aloitteen seksiin ja se tapahtui tuolloin aina viimeistään toisilla treffeillä.

      Valmistauduin kuin maailmanmestari ja tapaamisen syy oli molemmille jo selvillä.
      Olen varsin mittava ja entisenä urheilijana kestävä. Olen myös ottanut dopingia sinisten nappien muodossa. Ei ollut pettymyksiä juurikaan. Kaadoin kaikki naiset paitsi yhden joka oli netissä valehdellut ikänsä ainakin 20 vuotta.
      Tein vaikutuksen naisiin, muutama jäi vakituiseksi ja osa heistä oli naimisissa.

      Löysin uuden vaimon, hyperaktiivisen superblondin, jonka kanssa saimme yhden lapsen vielä ja vietettiin yhteensä viisi vauhdikasta vuotta silkkaa kuumaa rakkautta, joka paloi pohjaan sillä vauhdilla.

      Sen jälkeen laitoin peliin pettäjäsivustot että tinderit ikävissäni... kolmessa kuukaudessa kävin läpi noin 27 naista, joista 23 kaadoin ekoilla treffeillä naisten omasta toiveesta, kolme toisilla treffeillä ja vain yhden kanssa ei menty jatkoon, koska hän oli jo ihastunut toiseen.

      Yksi näistä tokan treffin naisista, tuolloin 32v ja minä 45v, viipyi luonani puoli vuotta, kunnes ehdotti lasta tai eroa. Valitsin eron. Sitä seurasi taas sitten paikkailu vanhojen vakituisten kanssa kunnes he kyllästyi yksinäisyyteen ja otti jonkun vanhan jorman, jota eivät edes halunneet.

      Nyt on aikaa vierähtänyt tuosta se kymmenen vuotta. Poikamiehenä olen pysytellyt koska ikäiseni eivät nappaa. Ulkonäkö ja ikä ei ole este, vaan se että en lähde mihinkään marjanpoimintasuhteeseen mukaan jossa katsellaan BB:tä ja luetaan Seiskaa.

      En harrasta maksullisia. Minulla on yksi thaimaalainen tyttöystävä joka on treffipalstalta löydetty 2016 vuonna ja olen tavannut häntä siitä lähtien joka vuosi pari kertaa. Hän täytti 40v viime vuonna ja hänellä on kaksi lasta. On todennäköistä että meistä tulee vielä pari. Intensiivisin suhde mitä minulla on ollut. Tämä nainen ei pelleile vakavilla asioilla.

      Minun on vaikeaa kuvitella että löytäisin Suomesta viiskymppisen naisen, joka kiinnostuisi minusta yhtä paljon ja haluaisi minua yhtä paljon. Miksikään sokeri-iskäksi en ole koskaan halunnut, vaikka varallisuus sen sallisikin.

      Olen muutes paraikaa Bangkokissa. Huomenna mennään syömään naiseni kanssa.

      T V

    • Anonyymi

      Vinkki vitonen! Seksistä pitävien miesten ja naisten kannattaa siirtyä treffailemaan http://panemua.net/ sivustolle. Siellä kun kaikki etsivät seksiseuraa niin ei tarvi miettiä mitä on toisella mielessä...paneminen ;) Sivusto käy myös varatuille jotka haluavat pettää.

    • Anonyymi

      Eli mennään meille,ollaan alasti ja syödään jäätelöä.Turva seksiä kiitos.

    • Anonyymi

      Mä oon Tinderin sijaan etsinyt seksiseuraa sihteeriopisto.org sivuilta.

      • Anonyymi

        Avaaja lisää: Kiitos, koetan sitä. Ei enää kolmansia kertoja vaan haluan seksiä HETI

    • Ite en oo tideris mut kuulemani mukaan siltä haetaan nimen omaan seksiä joten älä ole huolissasi

    • Anonyymi

      Tinder romukoppaan! Kokeile sihteeriopisto.org ilmaisia naisia? Siellä siis perheen äidit etsii seksiseuraa....pettämistä kyllä mut anyway

    • Anonyymi

      Kyl mää ainakin haluan aina panna heti.

    • Anonyymi

      Siksi olet sinkku.

    • Anonyymi

      Oletko pihtari-Liisa miettinyt miksi olet edelleen sinkku

      • Anonyymi

        Aika törkeä nimitys tuo pihtari-Liisa, oletko tullut ajatelleeksi että on myös meitä miehiä jotka haluaa naisen kumppanikseen eikä vaan pelkkää seksiä heti??

    • Anonyymi

      Vanha sanonta jos edes kolmansilla treffeillä toinen EI kiihota niin kaveriasteelle jäädään jos nähdään. TÄÄ on niin nähty niin 17 vuotiaana 18 vuotiaana. 19vuotiaana. Ja siitä eteenpäin nyt reilu nelikymppiseksi. Älkää siis tuhlatko aikaa niihin jotka ei ole kiinnostuneita tai on jotain seksi-ongelmia. Tai jos on niin sitten pitäisi tehdä jotain tai selvittää jotain sille vastakkaiselle sukupuolelle niistä ongelmista. Voin sanoa että mun penis on siinä herkkä ettei se siedä suihinottoa naisilta. On niitä jotka haluu ja paljon no oon yli 40vee..naisia nuolen mielelläni jos haluavat. Olen ihan tavis. Ja hyvinkin tavis mies.

      • Anonyymi

        Kukahan haluaisi sinun nuolevan, kuvitteletko vain! (?)

    • Anonyymi

      Lähtökohtaisesti olen itse saanut ekoilla treffeille seksialoitteita lähinnä naisilta. Itse olen yrittänyt pitää viisien treffien linjaa.

      Valitettavasti suomalainen kulttuuri on sellainen, joka tekee seksistä nykypäivänä aika merkittävän asian parisuhteessa. Meillä on ilmainen koulujärjestelmä, joka mahdollistaa kenen tahansa ahkeran ja kotikasvatuksella välkyksi tehdyn henkilön opiskelun vaikkapa tohtoriksi. Raha siis ei meillä näyttele niin isoa roolia, kuin vaikkapa Kiinassa tai Espanjassa. Tässä iässä ulkonäöllä alkaa olemaan aika pieni merkitys, kun on tavannut niin monta yksilöä kenen psykologisia (hoitamattomia) ongelmia ei vaan yksinkertaisesti pysty sietämään tai parantamaan. Kiva toki jos ulkonäkö miellyttää. Kokkaustaidot on suomalaisille ilmiselvät ja mehän edelleen elämme 70-lukulaista suomi-utopiaa -> kouluun, töihin, asuntolaina, vaimo, lapset, ero ja viimeisenä tinder-profiili jossa on miltei narsistisen kuuloiset vaatimukset parisuhteelta.

      Kaiken tämän jälkeen minulle ainakin jää aika tärkeäksi osaksi parisuhdetta se että toimiiko seksi, koska seksitaidoissa meillä on huomattavasti enemmän vaihtelua henkilökohtaisella tasolla kuin taloudessa, koulutuksessa tai ulkonäössä. Itse en ainakaan jaksa paria kuukautta kauempaa tylsää seksiä, joten on hyvä tarkistaa heti alusta toimiiko kemia, niin että on järkeä jatkaa tutustumista eteenpäin.

      • Anonyymi

        olipa täs monilta osin hyvä viestin... täytyy myöntää vaikka mulkulta kuulostaakin että: mikään ei kyrvi 40v töissäkäyvää miestä niin paljon kun ensin viedä daamia italialaiseen, sushille, teatteriin, konserttiin ja shoppailemaan vain huomatakseen kuukauden päästä että seksi on joko helkkarin kummallista säätöä tai jotain neljän asennon mummohommaa ilman minkäänlaista tunnesidettä tai jännitystä

        muutenkin näin nelikymppisn ä suomialaisena pitäisi olla jo sen verran seksiä cv:ssä, kertoja saunassa ja alastomia urpoiluita yöllä järvellä, että seksin pitäisi olla tässä maassa suht normaali ja arkinen asia

        itse poistuin tinderistä sen takia että vaimon löytämiseen kuluva raha vain oli niin iso että alkoi omakin pää prakaamaan.

        tsemppiä kaikille naisen löytöön½!!!!!!

    • Anonyymi

      Itse haluan naisen kanssa panoille saman tien. Siinä heti näkee onko yhteiselle tulevaisuudelle mahdollisuuksia. Ja mielellään vielä paljaalla, koska ei seksi kumin kanssa ole sama asia.

      • Anonyymi

        Just joo, varmaa juuri siitä sen näkee heti! On meitä niin monenlaisia!

    • Anonyymi

      Todennäköisesti ne edelliset suhteet ovat kaatuneet siihen, että ollaan eletty ns. ruuhkavuosia. Siis pidempi parisuhde, pieniä lapsia, vähän tai ei ollenkaan seksiä!

      Kun sitä sitten neli-viiskymppisenä on taas vapaa, niin sitä ajatellaan kuin teini. Että seksiä, äkkiä ja paljon. Huonompikin tai satunnainen seksi kelpaa, tärkeintä on määrä!

      Älkää haksahtako niihin, ihan hukkaan heitettyä ja turhaa hommaa!

    • Anonyymi

      Vaikka ikää on 60 vuotta niin silti oon seksuaalinen MIES. Vaimo ei oo antanut pariin vuoteen, tehnyt vaan pullaa. No eipä siinä mä oon pannut naisia hänen selän takanaan. Ai että kun panemua.net sivuilta löytyy aina näpsäköitä naisia

      • Anonyymi

        60 vuotias on vielä nuori. Tiedän monia huomattavasti vanhempia eläkeläispareja joilla on todella vilkas seksielämä ja kovat halut.

    • Anonyymi

      Kyllähän se vähän niin menee, että jos nainen ei itse tee aloitetta seksin suhteen, niin turha odottaa toisia treffejä.

    • Anonyymi

      Sehän on vain hyvä, että tuollaiset yksilöt paljastavat heti sen todellisen luonteensa, etkä tuhlaa heihin turhaan aikaa. Ovat epäluotettavia, lyhytpinnaisia hyväksikäyttäjiä. Paljon parempi on vaikka elää loppuelämänsä yksin kuin sellaisen kanssa. Eivät tuo kuin murhetta mukanaan.

      Kun ovat jo tuon ikäisiäkin, niin tuollaisella asenteella ovat lisäksi ehtineet keräillä melkoisen kavalkadin erinäisiä tauteja. Luultavasti ovat vieläpä jotain seksiriippuvaisia, jotka ovat käyneet läpi mm. Tallinnan ja Thaimaan maksulliset naiset ja keräilleet sieltä mukaansa sukupuolitauteja, jotain HIV:tä ja herpestä yms. mitä ei voi edes hoitaa pois.

      Älä tuhoa elämääsi, pysy erossa tuollaisista miehistä.

    • Anonyymi

      Nuo miehet ei osaa sitä peliä jota vaaditaan päästäkseen maaliin. He ovat yksinkertaisesti tyhmiä. Pelimiehenä voin kertoa että kun teet itsestäsi kiinnostavan, annat älykkään ja vähän jännän vaikutelman, niin naiset tekee sen aloitteen ja aidosta halustaan. Jos ei tee niin se oli sitten siinä, mutta aina on tehnyt.

      Yksi nirppanokka valtion virkanainen oli äärettömän hankala luonne jolla oli valtava suojamuuri rakentunut oltuaan 10 vuotta yksin. Epäili minua, arvosteli ja oli tutkinut laittomasti taustani. Sieltä ei löytynyt mitään mutta hän piti suojaa päällä edelleen.
      Jäin ekaksi yöksi kylään herrasmiessäännöillä, että nukun eri sängyssä, arvasin toki miten siinä käy kun nirppanokka oli vaihtanut valkoista pitsiä ylleen ja vilahti tarkoituksella edestäni. En ehtinyt kuin vetää peiton korviini kun tämä loikkasi jo kuusysiin päälleni, hotkaisi lemmenkäpäläni naamariinsa ja sanoi reippaalla äänellä että "ja vitut mistään säännöistä".

      Oltiin kesälomalla molemmat ja seuraava viikko meni naidessa. Välillä hän jäi rappusissa edessäni kontalleen ja veti pöksynsä alas jne oli kovin aktiivinen.
      Molemmat saatiin se mitä oltiin haettu. Kumpikaan ei sitten halunnut viedä hommaa pidemmälle koska ärsytimme toisiamme koko ajan ja se oli liian raskasta.

    • Anonyymi

      Ei siinä ole mitään väärää että ihmisen hormoonitoiminta toimii oikein. Miehellä se näkyy monesti panetuksena ja kiinostaa enemmän tuo fyysinen puoli.
      Nainen haluaa laskea numerologisia yhteneväisyyksiä on useammalla jampalla jos siinä kohtaa jarrupati jo huulilla.
      Niin vanhempien ihmisten kohdalla +30 kukaan tuskin jaksaa alkaa pelaamaan mitään mielenpelejä jos on vaikka takana seksitön suhde jossa motkotetaan joka päivä.
      Se vähän tuo hormoonihomma samantyylinen asia kuin naisilla kuukautiset mut miehillä se on joka päivä joillakin yksilöillä. Toiset taas ei saa kullia seisomaan kuin thaihieronnassa missä melkeen jokainen perusduunari käy tyhjentään säkit.
      Naiset on kyrpä ottassa menkkojen aikana se pitää kyllä kestää. Kestäkää tekin tuo jöpötys naiset haha 😁
      Ei vaan ihminen joka ei hallitse tunnepuoltaan on aika red flag oli sitten kyse tosiaan menkkahirviöstä tai SeksiPatesta jolla otta eteen joka kulmalla.
      Ja pahin turnofff se kun kirjottaa ajatuksia hormoonipäissään suomi24 sivulle heti aamusta.
      Kohta ei tarvi miehiä eikä naisia kun on tekoäly ja silikonista rakennetaan rakastajat kaikille jo peruskoulussa. Täh?

      Pohjosessa on semmonen sanonta ainakin aikanaan ollu että se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.

      "Oih ällös mene tinderiin jos et halua tyrkkyjä miehiä elämääsi tai naisia jotka eivät koskaan yleensä ensitreffeillä toimi näin"
      -Tuntemattomaton Thaimaalaisen ruokayrittäjän quote
      (Keksin ton ihan päästä)

      Eikös olekin hassu ukko tai akka ku keksii päästä ihan kaikenlaista tolleen vaan. Heh.

      Jos etsii täydellistä miestä joka jaksaa kattoa keski-iän ylittänyttä nettipillu kauppiasta joka kauppaa vaginaansa n.6€/kk hintaan ja katsoa sitä puhelimen tuijottamista niin lähtisin hakemaan näistä ulkomaalaisista ne on kovia poikia yrittämään. Pari kertaa mitä oon tilannu Foodorasta niin pojat ajelee oli keli mikä tahansa.
      Ohhoh olipa kaksmielinen juttu tuokin...

    • Anonyymi

      Tautisia monen naisen käyttämiä on tollaset. Ei niiden perään kannata itkeä.

    • Tinderin vakituiset miehet lienevät niitä menestyviä panomiehiä. Tavismiehet käyvät korkeintaan kerran elämässään Tinderissä toteamassa, että naiset eivät ole kiinnostuneita, ja jättävät sitten deittisovellukset pysyvästi. Naisten kiinnostus kohdistuu näihin menestyviin panomiehiin.

      Nämä menestyvät panomiehet sitten panevat kaikkea mikä liikkuu, koska sitä varten he ovat Tinderissä.

    • Anonyymi

      Tinderistä haetaan nimenomaan seksiä, ei seurustelua. Miten ihminen pariutui ja lisääntyi ennen älypuhelimia? Kännykkä ja somepaska pois ja ulos.

    • Anonyymi

      Mitä hitaammin nainen etenee sitä enemmän on syytä olettaa että nainen ei ole kiinnostunut.

      Nainen suorastaan heittäytyy syliin jos mies on erittäin kiinnostava.

    • Anonyymi

      Moni nainenkin voi haluta seksiä heti, eikä tarkoita olleenkaan, etteikö myös sitä vakavampaa suhdetta. Mielestäni hölmöä odottaa todella kauan, koska jos makuuhuoneessa kemiat eivät sitten kohtaakaan tai vaikkapa miehellä aivan liian pieni vehje, on reissu ollut hukkareissu. T. nainen 50 v.

    • Anonyymi

      Tässä viestiketjussa on lähinnä miehiä. Naisia tympii koko aihe. Saavathan äijät jutella keskenäänkin, ei siinä mitään. Keskustelun taso on sitten sen mukainen. Eli naisille liian matala.

      • Anonyymi

        Totta.

    • Anonyymi

      Itse keski-ikäisenä miehenä haen vain seksisuhdetta. Ei kiinnosta muitten eletyt elämät ja kumppanit ,lapset ja muut. Haluan eläö vapaana omaa sinkkuelämää ilman mitään vaivoja. Rahaa on kuluttaa ja toki maksan daamini kulut ,hotellit,ruuat,kylpylät yms ilomielin kunhan petihommat sujuu ja nainen tyydyttää haluni.
      Tulevana talvena varmaan Rukan asunnot kutsuu ,ehkä Etelänlämpökin, jonkun muodokkaan daamiseuran kanssa.

      Onko tuossa joku vialla sitten,ei minusta eikä niistä naisista kenen kanssa olen jo ollut. Ja näin aion jatkaa myös niin pitkään kuin terveyttä ja kuntoa riittää.

      • Anonyymi

        Ymmärrän tuon hyvin. On paljon etuuksia siinä, että pysytään vaan seksisuhdetasolla.

      • Anonyymi

        Eli olet perus sovinisti ja näet naiset vain reikinä, jotka tyydyttävät sinun halusi. Onko koskaan tullut mieleen, että naisillakin on haluja ja nekin pitäisi tyydyttää, eikä vaan odottaa, että sinun killuttimesi on maailman keskipiste?

        No jos mies kerran maksaa sen killuttimen heilumisen, niin eiköhän siinä sitten voi palveluakin odottaa vastineeksi.

    • Anonyymi

      Miehiä on moneksi...seksiä vonkaavat ovat ihan hanurista. sun pitää heti alussa tehdä selväksi että seksiä sitten myöhemmin kun aika on sopiva. en minäkään antautuisi heti sänkypuuhiin sen toivossa, että tästä kehkeytyy kunnon suhde. kyllä nykyaikana ja tuossa iässä on tosiaan osattava arvostaa jo muutakin kuin pelkkää panoa!

      • Anonyymi

        Minä blokkaan miehen jos hän ottaa seksin edes puheeksi ennen kuin ollaan tavattu.

    • Anonyymi

      Ei ei ei älä käytä Tinderiä jos haluat seksiä. Huomattavasti parempi on panemua.net sivusto. Sieltä saa pesää ja munaa

    • Anonyymi

      Noj vaikuttaa että nämä miehet haluavat "parisuhdetta" kun todellisuudessa haluavat paria seksisuhdetta

    • Anonyymi

      Itse sain ensimmäisillä treffeillä, ja 27 vuotta on oltu yhdessä ja 4 lasta tehty.

      • Anonyymi

        Samoin minä sain ekoilla treffeillä ja oon ollu saman naisen kanssa vuodesta 2006

    • Anonyymi

      Keskimäärin, miehet haluavat ja tarvitsevat enemmän seksiä kuin naiset. Poikkeuksia on moneen suuntaan, mutta tämä tosiasia tulee vastaan jo siinä, että esim. täällä Suomi24.fi Treffit-sivustolla on ikäryhmästä riippuen (16-69) 2-4 miestä per yksi nainen. Naisia ei yksinkertaisesti kiinnosta.

      Tunnistan tuon ap:n kuvaileman ilmiön, olen itse samanlainen. Miksi näin? Koska jos nainen ei 3. treffeillä halua vielä "mitään", niin tämä on aika selkeä merkki siitä, että kiinnostukset eivät kohtaa ja homma ei tule etenemään. Ja vaikka ehkä kiinnostusta olisi, niin jos suhtautuminen seksiin on noin välttelevää, niin ei se lupaa hyvää seurustelun jatkossa.

      Tämä on nimittäin tullut koettua. Jos seksi ei ole jotain luonnollista, ihanaa ja haluttavaa naiselle niin.. ei se koskaan tule sitä olemaan kenellekään. Jos vielä miehen seksihalua yleisesti kammotaan tai jota paheksutaan, niin tämä on jo loukkaavaa.

      Se, että haluaa seksiä ao naisen kanssa ei tarkoita sitä, että halu rajoittuu vain tähän. En koskaan ole itse ymmärtänyt naisten asennetta, että jos jotenkin ilmaisee haluavansa seksiä kanssaan, niin se olisi sitten vain seksiä. On jotenkin nöyryyttävää yrittää kerta toisensa jälkeen vakuutella vielä kuukausien jälkeen, että asia ei ole nyt ihan näin, en tunne noin. Vai onko se sitten jotain naisen käyttäytymistä, jolla yritetään saada esiin jotain naisen itsetuntoa hivelevää tekstiä? Mutta miksi tämä on miehen osa? Vakuutella viehättävyyttä ja sitä, että ei vain sitä itseään? Mitä nainen tekee?

      Hyvin usein ja kohdallani oikeastaan aina, jos ei 3. treffeillä edetä seksiin tai vastaavaan, niin ei etenemistä tule tapahtumaankaan. Nainen ei ole kiinnostunut tarpeeksi ja on parempi kummallekin osapuolelle olla hukkaamatta enää aikaa. Tämä on ehkä kitkerä kohdata miehelle, koska naisten saaminen on keskivertomiehelle äärimmäisen vaikeaa. Naiselle ei, ehkä se sitten selittää? Oli asenne mikä vain, aina on miestarjontaa.

      • Noin on kun tarkastellaan pitkällä jänteellä. Nainen tulee hedelmälliseksi (halukkaaksi) keksimäärin 10 vuoden iässä ja hedelmällisyytensä (halukkuutensa) loppuu vaihdevuosiensa alkuvaiheilla noin 40-45 vuoden iässä, jolloin sen tilalle tulee voimaantuminen, puolet naisten keski-iästä he ovat haluttomia, kylmiä. Tällä https://keskustelu.suomi24.fi/suhteet -haarassa tämä haluttomuus -ongelma korostuu siksi, että kaikki täällä aikaansa kuluttavat naiset ovat ikänaisia tai vanhusnaisia, eli eivät halua, lainkaan.

        Oma kokemukseni on että alle 30v tytöt käyvät todella kuumana. Muistan vain kolme tapausta jossa ei rynnätty samantein hetekalle, mutta ne kuitenkin olivat eroottisia tapaamisia, jalkapeliä, ropelointa, pusuttelua.

      • Anonyymi

        Ehkä kyse ei tosiaan ole siitä, että "miehet haluavat ja tarvitsevat enemmän seksiä kuin naiset", vaan siitä että ihminen yleensä pakkomielteisesti haluaa juuri sitä, mitä ei saa. Seksiähän siis ei todellisuudessa tarvitse kukaan, se ei ole elinehto. Naisena pidän seksistä, tiedän että saan sitä milloin haluan, ja valitsen olla harrastamatta sitä. Se on vain hetkellinen nautinto, mutta muun muassa merkittävä häiriötekijä esimerkiksi henkisen kasvun ja kehityksen tiellä, mikä on nähtävissä siinä miten paljon miehet kuluttavat aikaa, rahaa ja muita resursseja sen saamiseen, menettäen mahdollisesti jopa mielenterveytensä epäonnistuessaan.

      • Kylläpä nyt mainostellaan ahkerasti tuota yhtä seksi/porno sarjan roskasivustoa. Saattaapa valua IP tiedot ja selaimen kakut sinne, jos erehtyy avaamaan sivun.

      • Anonyymi
        Rumpman kirjoitti:

        Kylläpä nyt mainostellaan ahkerasti tuota yhtä seksi/porno sarjan roskasivustoa. Saattaapa valua IP tiedot ja selaimen kakut sinne, jos erehtyy avaamaan sivun.

        Se on mielestäni ihan oikein näille ääliöille. 👏🏽👏🏽👏🏽

    • Anonyymi

      Jos olisit nainen, etkä naista esittävä mies, et ihmettelisi tätä ns ilmiötä ensinkään

    • Anonyymi

      Suomalaiset miehet - ne eivät puhu, ne p**ee.

      Tunnen paljon erilaisia naisia ja heidän seksielämästään. (Joo, me naiset puhumme miehistä ja seksielämästämme!) Kuuleman mukaan naisen seksielämä paranee 50 vuoden jälkeen. Tietysti riippuu kumppanista, mutta näin olen kuullut. Seksi ei ole niin suorittavaa kuin nuorempana. Se on rentoa, miellyttävää ja nautittavaa ja saman ikäluokan mies osaa ottaa naisen nautinnon huomioon. (<50 n)

    • Anonyymi

      Joo, kuulostaa kyllä ala-arvoiselta toiminnalta. Tuollaiset miehet on outoja. Ehkä valehtelevat etsivänsä parisuhdetta, oikeasti tarkoitus vaan hakea yhden illan juttuja. Voi olla, että jos olisivat saaneet seksiä, niin olisivat kadonneet silti. Parempi ehkä näin, että ovat jääneet ilman.

      Toiset miehet ovat vaan kertakaikkiaan törkeitä. Joskus hain palloilulajiin pelikaveria netin kautta. Kävimme yhden miehen kanssa kaksi kertaa pelaamassa. En antanut minkäänlaista käsitystä, että olisin hänestä muuten kiinnostunut kuin nimenomaan pelikaverina kentällä. Hän laittoi toisen pelin jälkeen viestin: ”Panettaa 😜”. En vastannut mitään. Miksi hän kuvitteli, että minua kiinnostaisi kuinka puutteessa hän on? Olin hänelle täysin tuntematon ja hän minulle. Sairasta ja sairas yksilö.

    • Anonyymi

      Aika erikoinen homma kun minä olen aina saanut treffeillä seksiä joko ekana iltana jos siis treffit joissa jääty yöksi toisen luo. Tai viimeistään seuraavana aamuna. t. 46v mies

      • Anonyymi

        Miehet saa miehiltä aina ekoilla treffeillä, koska on samansuuntainen ajattelu. Siinä syy, että saat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehet saa miehiltä aina ekoilla treffeillä, koska on samansuuntainen ajattelu. Siinä syy, että saat.

        Haista vee...

        Minä olen mies enkä ole koskaan miestä pannut. Kyllä ihan naisilta olen saanut sellaisilla treffeillä mitkä ovat olleet joko minun tai naisen kotona. Sellaiset treffit yleensä päätyy sänkyyn jos toinen haluaa yöksi jäädä. Silloin jos toinen ei jää yöksi niin seksiä ei välttämättä ole.

        Yleensä kun ne onnistuneet kotitreffit johtaa siihen että yhdessä mennään nukkumaan samaan vuoteeseen ja se yleensä johtaa siihen että joko ennen nukkumaanmenoa on seksiä tai sitten yöllä tai aamulla. Ilman en ole tämmöisillä treffeillä koskaan jäänyt. Sellaisilla kyllä mitkä ovat esimerkiksi leffassa tai ravintolassa. Harvoin niistä siirrytään homman kumman kotiin jos on eka tai toka kerta kun nähdään.

    • Anonyymi

      No mitä varten sitä pillua täytyy pihistää siinä samallahan sitä saat itekkii.

      • Anonyymi

        En saa. Vonkaajamiehet ovat surkeita sängyssä. Mitä enemmän vonkaa, sitä vähemmän osaa. Hyvät rakastajat eivät edes puhu seksistä. He odottavat kunnes nainen tekee aloitteen. Mikä kyllä tapahtuukin, jos mies ei rasvaile eikä ole tyrkky.

        Voin yhtyä edelliseen sillä, että vonkaajamiehiltä yleensä on saanut surkeinta seksiä. Kun on heti sitä vongattu, otteet on olleet sen mukaiset jatkossakin. Ei mitään tietoa esileikistä ja siitä, miten naisen saa syttymään. Toki ekat kerrat menneet vain siihen huuman piikkiin mutta jatko ollut ihan samanlaista. Ei osata antaa naiselle nautintoa. Parhaimmat kokemukset saanut juuri sillä odottamisella. Mies haluaa jo etukäteen tietää, mistä tykkään ja sitten toteuttanut toiveeni käytännössä kuten myös päinvastoin. Ai että, parasta seksiä kuin se että hyppää heti muutamien treffien jälkeen sänkyyn missä kummallakaan ei ole vielä mitään hajua siitä mistä toinen tykkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En saa. Vonkaajamiehet ovat surkeita sängyssä. Mitä enemmän vonkaa, sitä vähemmän osaa. Hyvät rakastajat eivät edes puhu seksistä. He odottavat kunnes nainen tekee aloitteen. Mikä kyllä tapahtuukin, jos mies ei rasvaile eikä ole tyrkky.

        Amen.

        No mitäpäs annat pitkään vongata onko niin hyvä värkki vai lienee ylempänä se vika femäköituneissa asenteissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitäpäs annat pitkään vongata onko niin hyvä värkki vai lienee ylempänä se vika femäköituneissa asenteissa.

        Ai että miksi annan pitkään vongata? No jos viisi sekuntia on sinusta pitkä aika niin sitten.

    • Anonyymi

      Täällä oli juttu jossa mies kertoi että jos kolmannen treffien jälkeen ei ole seksiä niin ei sitä ole kovin vastaisuudessakaan. Oma kokemukseni on että pitää paikkansa. Tapasin entisen vaimoni ja hän suostui seksiin kun olimme tapailleet jotain kaksi kuukautta. Jälkeen päin mietin, miksi en vain jättänyt väliin.
      Meinasi tulla kupla otsaan kun hän oli niin haluttava. Sitten se sujui vaihtelevasti. Naimisiinkin mentiin. Kun rouvan sai käyntiin hän oli uskomaton kone, mutta välillä hän oli haluton ja määräilevä. Joskus loppuajasta hän saatoi kunnon aamupanon ja orgasmin jälkeen tiuskia ja mikä oli mielestäni omituista.
      Ei nyt sen enemmän yksityiskohtia, mutta nykyiseltä sain viikon kuluttua ja hän on seesteinen, perhekeskeinen ja osaa ottaa ja antaa tyydytyksen.
      Eksällä ei ole miessuhteet näköjään sujuneet sen paremmin kuin minun kanssani.
      Joskus ajattelen että kun hän olisi syntynyt rumemmaksi niin ei tarvitsisi olla nyrpeä siitä kun miehet ei anna olla rauhassa. Kaunis mutta omituinen.

    • Anonyymi

      Suomessa pitäisi olla lailliset ilotalot, ettei tarvitse sitä pillua vokotella "etsin elämänkumppania" mutta ei niin ei ole. Vongataan sitten sitä tussua muualta. Suomi on jäljessä maailman menosta. Popeda "jos en pillua saa"

    • Anonyymi

      Vali vali. Itse äänestätte eduskuntaan ihmisiä jotka vastustavat lailliset seksipalvelut. Ääänestäkää laillisiksi, niin voitte pitää perseenne.

      • Anonyymi

        LaillisIA seksipalveluJA.

        Tuskin vastavuoroisuuden puute huoria lisäämällä poistuu.

    • Anonyymi

      Jos vaimo pihistelee pildeä niin petä: panemua.net

    • Anonyymi

      Siirry vain eteenpäin.

    • Anonyymi

      Noin vanhaksi elänyt, muttet vieläkään ymmärrä miehen biologiaa. Mikä sussa on vikana?

    • Anonyymi

      Palstaprinssit jankkaavat ja jankkaavat sitä että tavikset ovat kunnon miehiä ja komistukset ovat roistoja ja haluavat vain seksiä. Ja minä olen vastannut tuohon jankkaamiseen yhä uudestaan että ei pidä paikkaansa, pahimmat siat ja vonkaavat törkimykset ja naisen esineellistävän löytyvät taviksista ja rumiksista. Olen sanonut myös että tavikset ja rumikset ovat ilkempiä, epärehellisellä ja itsekkäämmiksi ja että heidän joukossaan on paljon niitä joilla ei ole sosiaalisia taitoja, huomaavaisuutta eikä normaalia ystävällisyyttä.

      Minulle on väitetty joka kerta täällä vastaan: ehei, tavikset eivät halua pelkkää seksiä, he ovat kunnon miehiä.

      Lukekaa tämä taviksien ja rumiksien kirjoittama viestiketju läpi ja päätelkää itse.

    • Anonyymi

      Ehkä joku muukin nainen tällaisia keskusteluketjuja luettuaan päättää elää selibaatissa kuten minä, jos ei muuta niin miesten kiusaksi, tuolla ne vonkaa, antaa niiden vongata :)

      • Anonyymi

        Näitä kun lukee niin miehet ja seksi alkavat inhottaa. Eläköön selibaatti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä kun lukee niin miehet ja seksi alkavat inhottaa. Eläköön selibaatti!

        ”Näitä kun lukee niin miehet ja seksi alkavat inhottaa. Eläköön selibaatti! ”

        Se juuri on ketjun tarkoitus. Kirjoittajat ovat peräkammarinpoikia joilla ei ole mitään mahdollisuuksia löytää naista elämäänsä. He kirjoittavat mahdollisimman inhottavaan sävyyn mielikuvitusjutyujaan naisista joita ovat muka torpannut kun nämä eivät heti ”antaneet”. Todellisuudessa kirjoittajat eivät ole ikinä olleet treffeillä. Saati että heillä olisi varaa torpata ketään, jos sellainen ihme tapahtuisi että joku heidät huolisi.

        Tarkoitus on saada naiset inhoamaan miehiä ja seksiä. Tarkoitus on uskotella naisille, että normimies on tällainen, jotta naiset alkaisivat halveksia miehiä. Tällaisilla teksteillä tavallinen kunnon tavis leimataan naista esineellistävökdi hirviöksi joka ei näe naisessa muuta kuin haaroväliin, eikä hän löydä enää ketään.

        Ätmikirjoittajat ovat sitä mieltä, että kun minä en löydä ketään, niin muidenkaan ei pidä löytää.

        Sama tarkoitus on feikkiprofiileillakin: täytetään Tinder feikkikomistuksilla, jotta kunnolliset tavikset hukkuisivat niiden alta. Näin toimii ätmi koka haluaa kostaa kunnon taviksille sen ettei itse saa ketään.

    • Anonyymi

      Miehet ovat puhuneet rehellisesti ja suoraan. Etsivät parisuhdetta ja siihen ei pidän rynnätä suinpäin, ensin pitää harrastaa seksiä. Olet siis käymiesi treffien aikana vakuuttanut miehen että sinusta on ulkonäöllisesti ja luonteesi puolesta jatkoon ja kanssasi kannataa harrastaa seksiä. Se että et halua harrastaa seksiä tietysti pudottaa sinut jatkosta ja mies ei halua hukata enää resursseja kannattamattomaan treffailuun vaan siirtyy etsimään seuraavaa naista jota kenties seksi kiinnostaisi ja jonka kanssa parisuhteen voisi rakentaa.

      • Anonyymi

        Eipä haittaa. Tuolla tavalla ajattelevalla miehellä ei ole väliäkään. Jatkosta pudottaminen on molemminpuolista.
        En ole kyllä tuollaiseen ajattelutapaan törmännyt. Tapaamani miehet ovat olleet fiksuja.

        Mahtavat meedion kyvyt, jos osaa valkata vain fiksut...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtavat meedion kyvyt, jos osaa valkata vain fiksut...

        Ei tarvitse olla meedio tietääkseen etukäteen kuka on typerä vonkaaja kuka fiksu herrasmies. Avoin ja suora puhe riittää. Teen ennen treffejä etukäteen selväksi että seksi kuuluu minulla VAIN vakituiseen parisuhteeseen ja että ensimmäisillä treffeillä ei kosketa toiseen ollenkaan. 9 miestä 10:stä vastaa että asia selvä, ja he eivät treffeillä todellakaan yritä uida liiveihin. Yksi mies kymmenestä blokkaa minut tuon viestin jälkeen, mutta se on vain hyvä koska hän on selvästi pimperos riippuvainen idiootti, ja sellaiset miehet kierrän kaukaa.

    • Anonyymi

      Kuten huomaat, vanhemmat miehet eivät tarvitse naiselta muuta kuin seksiä ja mieluiten paljon itseään nuoremmalta naiselta. Ehkä vähän vanhempikin kelpaa jos on tarjota kaupanpäälle esim. merkittävästi rahaa ja naisesta saa hyvän kotiorjan.

    • Anonyymi

      Meitä on moneksi. En halua parisuhdetta. Haluaisin vähän aikaa harrastaa jonkun miehen kanssa seksiä ja se siitä. Ei riippakiveä, ei puhelinnumeroiden vaihtoa, ei kotileikkejä ja riitelyä roskapussien viemisestä, ei kontrollointia.

    • Anonyymi

      Minä olen saannut yhden kerran eläessäni pillua, ja se oli niin traumaattinen kokemus, että aloin ryyppäämään ja olen juonnut 14 vuotta putkeen välillä ollut katkolla käyntejä ja psykiatrisella osastoilla oleskelua. Olen 47-vuotias mies.

      - Kylmät kädet

      • Anonyymi

        Kerran sain mustalta tytöltä pimpsaa ja kylläpä olikin kyydit

    • Anonyymi

      Vasta kun on ollut sitä Fysiikkaa, nähdään että, löytyykö myöskin sitä kemiaa vai ei.

    • Anonyymi

      Aina pitää yrittää, antaa hyvän vaikutelman naisesta jos haluaa tutustua ensin.

    • Anonyymi

      Heti vaan sönkyyn- mitä turhaa odottamaan. ! Saa tietää senkin puolen sopiiko toinen osapuoli itselle siinökin suhteessa.

      • Anonyymi

        Esitteletkö myös heti ensitreffeillä esimerkiksi pankkitiliesi saldot ja sijoitusvarallisuutesi, jotta toinen saa tietää sovitko hänelle siinä suhteessa?

      • Anonyymi

        Joo jos onkin joku seksikammoinen nainen tai MT ongelmainen niin selviää tämäkin heti jo alkuvaiheessa.

        Jos seksi ei kelpaa niin eihän suhteella ole tuolloin mitään virkaa. Puhutaan siis kk aika jaksosta, kun ensin tutustutaan...

        Kyllä jo parin ekan kuukauden aikana pitää jotain tapahtua myös seksin suhteen.
        Ja jos ei tapahdu, niin tuskin tulee tapahtumaan/se on merkki, että naisessa on jotain pielessä. Enkä siinä vaiheessa enää jää odottelemaan, on se sitten vähän tai paljon pielessä mikä sitten onkaan, ja jos vaikka nainen muuten olisikin mukava.

        Kos seksiä ei tipu, niin ilmiölle on muukin selitys kuin että naisessa on jotain pielessä. Voi olla niinkin että sinussa on jotain pielessä. Et ole hänen silmissään puoleensavetävä, hänen ei tee mieli tehdä sitä juuri sinun kanssasi.

    • Anonyymi

      Pitäähän se tavara tarkastaa molemmin puolin ennen kuin yhteen ruvetaan.

    • Anonyymi

      Me miehet halutaan silloin kun ollaan terveitä ja viriilejä seksiä aina kun nähdään meitä houkutteleva nainen pahimmillaan silloinkin kun nainen ei edes ole houkutteleva. Se on sisäänrakennettu juttu koska muuten olisimme aikaa sitten kuollut sukupuuttoon. Se on sama kun ihmettelisit miksi mehiläinen haluaa mennä heti kukkaan tmv. Vastaus on koska se on perus asia ja miehen ikiaikainen tehtävä siittää nainen.

    • Anonyymi

      Se on ihan normaali asia, mun mielestä!

    • Anonyymi

      Ikävä kyllä saman huomannut, ei ole enää kuten ennen, että ihminen itse myös kiinnostaisi.
      Varmaankin löytyy sekä miehistä että naisista seksin vonkaajia.

      • Aina on ollut niin että myös "ihminen itse" kiinnostaa sekä myös ihmisen kumppani kiinnostaa. Seksi, seksuaalisuus, erotiikka kuitenkin täytyy loksahtaa yhteen, joten se on aina varmistettu mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

    • Anonyymi

      Jos mies on terve, häntä alkaa panettamaan heti kun kivannäköinen nainen tulee vastaan. Ei siinä mitään sen kummempia tutustumisia tarvita.

    • Anonyymi

      Jos on niin on tuote

    • Anonyymi

      Täysin normaalia käytöstä. En tiedä missä Solsidanilla olet nuoruutesi elänyt.

    • Anonyymi

      Valitettavasti miesten järki on tasan tarkkaan haarojen välissä. Aivan turha mitään muuta odottaa.

    • Anonyymi

      oma vika

    • Anonyymi

      Outoo. Eihän noin vanhalla edes seiso.

    • Sie morkkaat miehiä moisesta. Mites ne naiset jotka on varattuja ja pimittää sen vain päästäkseen panemaan ja pettään ukkoaan? Ne tuhkimotarinat on kai osoittautunu roskaksi siinä 40-50 vuotiaana.

      Hyviä naisia ja hyviä miehiä on olemassa. Tässä meän ajassa vain suurin osa on mulkkuja. Voit olla tekemisissä jonku kans monta vuotta, tämän peittäessä oman luonteensa seurassasi.

    • Anonyymi

      Tajuaako naiset että niistä 90 prosenttia on huonoja panoja ja ne itte vonkaa. Ei se mee niin että mies aina ottaa. Se nainen yleensä ottaa ja tekee käsikirjoituksen, mies tulee mukana. Sitte ne valittaa!

      • Anonyymi

        Nii. Lakatkaa tyrkyttämästä seksiä miehille huonot panot. Kukaan teitä halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii. Lakatkaa tyrkyttämästä seksiä miehille huonot panot. Kukaan teitä halua.

        Puhuu ukkomies! Pysy kotonas.

    • Anonyymi

      Jos ei nainen halua seksiä vonkaamatta, niin saa olla sitten koko homma.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Jos ensimmäisellä kohtaamisella naisen kanssa huomaan, että pillun saaminen edellyttää yhteistä illallista, elokuvissa käyntiä ym. "tutustumisia", jätän homman siihen ja etsin halukkaampia naisia.

        Koskaan en ole ajatellut tai kokenut sellaista että tyttö antaa pimppiä, tai että minä saan pimppiä, sellainen ajatelma tekee miehestä nopeasti kynnysmaton. Tyttö joko haluaa esileikkejä ja seksiä (coitus), tai ei halua.

        Kun tyttö lähtee miehen oikeassa maalimassa tekemän kutsun viettelemänä tapaamiseen, niin hän on jo antautunut, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Silloin tapaaminen päätyy automaattisesti hetekalle, kunhan mies vain ohjaa tytön sinne. Ei päde vaihdevuotisiin naisiin, ikänaisiin eikä wanhusnaisin.

      • Anonyymi
        Seksofiili kirjoitti:

        Valitettavasti läheskään kaikki treffeillä kanssani olleet naiset eivät ole lähteneet heti ekojen treffien jälkeen naimaan. Monet sanovat suoraan periaatteenaan olevan, etteivät mene ekalla kerralla sänkyyn. Omasta kokemuksestani arvioisin, että noin 1/3 naisista lähtee panemaan heti ensimmäisellä tapaamisella. 2/3 haluaa tavata ainakin vielä toisen kerran ennen seksiä. Yleensä lopetan seurustelun heidän kanssaan tähän. Ainakin tuttavapiirissäni olevilla miehillä kokemukset ovat samantapaisia.

        Sisältyykö kokemuksiisi myös epäreaalissa sovitut treffit?

        Kirjoitin että "Kun tyttö lähtee miehen 𝘰𝑖𝘬𝑒𝘢𝑠𝘴𝑎 𝑚𝘢𝑎𝘭𝑖𝘮𝑎𝘴𝑠𝘢 𝘵𝑒𝘬𝑒𝘮𝑎̈𝘯 𝘬𝑢𝘵𝑠𝘶𝑛 viettelemänä tapaamiseen". Minulla lähes kaikki ensitreffit ovat olleet reaalissa sovittuja, ja monissa skipattiin se sovittu kohde ja päädyttiin suoraan hetekalle.

        Koska annoit niille rahaa.

        En oikein ymmärrä mitä tarkoitat "reaalilla"? Siis olen tavannut naisia hyvin eri tavoin. Monet deittipalstojen kautta mutta usein myös baarista. Ompa jokunen löytynyt myös työelämän tai harrastusten piiristä. Mutta viime vuosina deittipalstat ovat olleet se yleisin foorumi. Baareista bongatut ovat selvästi muita halukkaampia lähtemään panoille saman tien.

        Kuinka monella nimimerkillä kirjoitat? Mikä on tuon useamman nimimerkin käyttämisen ideana? Yritätkö antaa vaikutelmaa että sinun tavallasi ajattelevia miehiä on enemmänkin. Ja jos niin MIKSI? Mitä hyötyä sinulle siitä olisi vaikka onnistuisiko. Joku huomioarvon tyhmempi lukija ehkä ei hoksaa että kyseessä on aina sama äijä, eli tämän ihmisen kohdalla saavutat tavoitteesi. Entä sitten? Mitä etua, hyötyä, iloa tai nautintoa siitä saat? Varsinkin kun et ole siinä vieressä katsomassa miten se pölvästi luulee sinua aina eti henkilöksi.

        Vähemmän pölvästi tajuaa heti. Pieni vinkki: ei kannata joka nimimerkin kohdalla kirjoittaa täsmälleen samoin. Sanavalintoja kannattaa vaihdella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti läheskään kaikki treffeillä kanssani olleet naiset eivät ole lähteneet heti ekojen treffien jälkeen naimaan. Monet sanovat suoraan periaatteenaan olevan, etteivät mene ekalla kerralla sänkyyn. Omasta kokemuksestani arvioisin, että noin 1/3 naisista lähtee panemaan heti ensimmäisellä tapaamisella. 2/3 haluaa tavata ainakin vielä toisen kerran ennen seksiä. Yleensä lopetan seurustelun heidän kanssaan tähän. Ainakin tuttavapiirissäni olevilla miehillä kokemukset ovat samantapaisia.

        Minkä ihmeen seurustelun? Kysehän on pelkästä seksisuhteesta. Ja sinäkö olet se joka aina yksin päättää ruvetaanko olemaan yhdessä? Koskaan ei muka ole niinpäin että nainen ei kiinnostu sinusta. Sinulle ei muka koskaan anneta pakkeja.

        Muuten. Minen naisen kohdalla on niin että kun mies ei kiinnosta eikä houkuttele, nainen sanoo ettei koskaan harrasta seksiä ensimmäisillä treffeillä, Olisi turhaa miehen mielen pahoittamusta sanoa, että seksi kyllä kelpaa, mutta ei sinun kanssasi koska sinä et houkuttele ollenkaan. Sinulle vissiin kelpaa kuka vain, eli nainen kuin nainen.

        Lopetat seurustelun kahden tapaamiseen jälkeen? Seurustelu tarkoittaa parisuhdetta, ja se on jotain mistä yhteisesti sovitaan. Seurustelu eli parisuhde merkitsee sitoutumista, Mitä ihmeen seurustelua se muka on että tavataan vain kaksi kertaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        En oikein ymmärrä mitä tarkoitat "reaalilla"? Siis olen tavannut naisia hyvin eri tavoin. Monet deittipalstojen kautta mutta usein myös baarista. Ompa jokunen löytynyt myös työelämän tai harrastusten piiristä. Mutta viime vuosina deittipalstat ovat olleet se yleisin foorumi. Baareista bongatut ovat selvästi muita halukkaampia lähtemään panoille saman tien.

        "Reaalissa" tarkoittaa IRL (todellisessa elämässä), siis ei-online joka on yhtä kuin epäreaali. Reaalissa treffiehdotusta tyypillisesti ei tehdä täysin tuntemattomalle ihmiselle, vaan taustalla on lyhyempi tai pitempi ajanjakso, jolloin on harrastettu sanatonta viestintää ja muuta flirttailua, tai ainakin on tarkkailtu toisiaan. Silloin deitti johtaa paljon varmemmin hetekalle kuin epäreaalissa kahden anonyymin sopima deitti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka monella nimimerkillä kirjoitat? Mikä on tuon useamman nimimerkin käyttämisen ideana? Yritätkö antaa vaikutelmaa että sinun tavallasi ajattelevia miehiä on enemmänkin. Ja jos niin MIKSI? Mitä hyötyä sinulle siitä olisi vaikka onnistuisiko. Joku huomioarvon tyhmempi lukija ehkä ei hoksaa että kyseessä on aina sama äijä, eli tämän ihmisen kohdalla saavutat tavoitteesi. Entä sitten? Mitä etua, hyötyä, iloa tai nautintoa siitä saat? Varsinkin kun et ole siinä vieressä katsomassa miten se pölvästi luulee sinua aina eti henkilöksi.

        Vähemmän pölvästi tajuaa heti. Pieni vinkki: ei kannata joka nimimerkin kohdalla kirjoittaa täsmälleen samoin. Sanavalintoja kannattaa vaihdella.

        En ole laskenut profiilieni määrää. En yritä antaa/rakennella mitään vaikutelmia. Kaikkien profiilieni tiedot kertovat että kyseessä olen minä, profiilieni kuvat taasen kertovat hieman lisää arvoistani, siis sellaisista asioista elämässä joita arvostan.

        Mitä etua, hyötyä, iloa tai nautintoa sinä saat tuolla visteilläsi, tai yleensä kirjoituksillasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ihmeen seurustelun? Kysehän on pelkästä seksisuhteesta. Ja sinäkö olet se joka aina yksin päättää ruvetaanko olemaan yhdessä? Koskaan ei muka ole niinpäin että nainen ei kiinnostu sinusta. Sinulle ei muka koskaan anneta pakkeja.

        Muuten. Minen naisen kohdalla on niin että kun mies ei kiinnosta eikä houkuttele, nainen sanoo ettei koskaan harrasta seksiä ensimmäisillä treffeillä, Olisi turhaa miehen mielen pahoittamusta sanoa, että seksi kyllä kelpaa, mutta ei sinun kanssasi koska sinä et houkuttele ollenkaan. Sinulle vissiin kelpaa kuka vain, eli nainen kuin nainen.

        Anteeksi käyttämäni näköjään harhaanjohtava "seurustelun" käsite. Olisi parempi puhua kanssakäymisestä, kun seurustelu ymmärretään näköjään pelkästään pysyvämpään parisuhteeseen viittaavaksi termiksi. Itselleni seurustelu tarkoittaa erilaista ja eripituisia yhdessäoloa ihmisten kanssa. Tämä siis täsmennyksenä. Toinen täsmennykseni on se, että en tietenkään pelkästään minä päätä jatkuuko kanssakäyminen ekojen treffien jälkeen vai ei. Liiankin usein olen saanut suorasanaiset pakit naiselta ekoilla treffeillä. Eli kyllä tässä nöyränä liikenteessä ollaan, pillu mielessä kuitenkin aina.

        Seurustelua se parinvalinta nimenomaan ja tarkalleen on.

        Jokaisella miehellä ja jokaisella munasarjakkaalla jotka ovat hedelmällisessä iässä hyrrää seksihormonit, ja etsiessään kumppania heillä on mielessään erotiikka ja seksi (coitus).

    • Anonyymi

      Typerät h*rot antaa samantien niist levitetää sit infoo et niilt irtoo

      • Anonyymi

        Typerät h*rot antaa samantien niist levitetää sit infoo et niilt irtoo ”

        Niinhän sinä olet sivusta kuullut. Antavat saman tien joillekin toisille miehille mutta eivät koskaan anna sinulle. Se tekee heistä h*roja.

        Kaltaisesi ääliömiejet alkavat h*oritella naista joka ei anna HEILLE. Kutsut h*riksi naisia joilla on vilkas seksuelämä. Et sinä heitä kuitenkaan sen vuoksi vihaa ja nimittele että he pitävät seksistä vaan siksi että he eivät anna sinulle. Juttuhan on niin että sinä jäät kuitenkin ilman.

        Seksuaalisesti aktiivisella naisella on vaatimustaso, ei hän huoli ketä miestä tahansa. Se sinua risoo eikä seksuaalinen aktiivisuus.

    • Anonyymi

      itse miehenä olen huomannut saman naisissa. taitaa nykyään olla kaikki pelkkää seksiä vailla ei kiinnosta syvemmän tuttavuuden teko

    • Anonyymi

      itse olen 27v mies ja haluan suhteessa vain maata eri naisten kanssa. vaimoni ei tiedä tästä niin pitäisikö jättää kertomatta kokonaan? Menisikö suhde rikki jos panen monia muita kuin häntä? Teettekö samaa?

    • Anonyymi

      Kyllähän se niin menee, että mitä likaisempaa, sen parempaa seksiä makuuhuoneessa. Ei kukaan halua sinne mitään siveyden sipulia. Naisen on oltava huora makuuhuoneessa, ja miehen kunnon jätkä, näyttää missä kaappi seisoo, kun seisoo.

    • Anonyymi

      Oli kavereiden kanssa joku aika sitten kisa, kuka saa nopeimmin ennestään tuntemattoman naisen (siis ei maksulliset) panoille. En voittanut kisaa, mutta aika vauhdikkaasti kerran asia eteni. Deittipalstojen kautta oli sovittu treffit erääseen kahvilaan. Nainen oli hyvännäköinen ikäiseni daami. Kysyin häneltä saatuamme kahvit eteemme, miten olisi panot. Nainen vastasi, että juodaan nyt nämä kahvit ensin. Olisiko mennyt 30-40 minuuttia ensi kättelystä kun olimme naapurirakennuksen hotellissa panoilla. Tällaista ei ole toista kertaa itselleni tapahtunut, enkä voi näillä tapauksilla sen kummemmin kehuskella. No, näinkin hyvällä tuloksella tulin kolmen kaverin kisassa vasta toiseksi.

    • Anonyymi

      Ei ne vielä tuossa iässä vakisuhdetta hae kun on kivempaa lentää kukasta kukkaan, sitten vasta reilusti yli kuuskymppisenä alkaa se vakisuhteen etsintä että saisivat emännän eläkepäiville huolta pitämään.

      • Anonyymi

        Kuusikymppisenä mies haluaa vakisuhteessa, kun ei enää pärjää ilman omaishoitajaa.

        Palstaprinssit haluavat olla vakisuhteessa jo kaksikymppisinä, kun äitimuori kyllästyy passaamaan aikuista lastaan ja hoputtaa tätä muuttamaan omaan asuntoon. Palstaprinssi etsii työssäkäyvää naista jonka luokse voisi muuttaa. Eihän hän halua itse hankkia asuntoa eikä osaa keittää puuroaan tai pestä sukkiaan. Pitää saada omaishoitaja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomalaista "miestä" ei aja elämässä mikään muu eteenpäin kuin toivo piparista. Miehet on niin sekaisin elämässään että ei voi kuin naureskella näille. Ja 95% näistä "miehistä" hiippaili kaupoissa maskit naamalla vuosi pari takaperin. Köyriköhän ne emäntiään maskit naamalla? :D :D : D: :D

    • Anonyymi

      Joo lopetin omalta puolisolta vonkaamiseen, kun tuli kommenttia halukkuudesta harrastaa seksiä, nyt en enää kysele ennen ku akka haluaa. Käyn vieraissassa heti kun taas tulee saumaa.

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2268
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1964
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      83
      1743
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1608
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      37
      1347
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    Aihe