Viipuri on ollut aina venäläinen kaupunki ja pysyy edelleen venäjällä. Sitä suomi ei saa ikinään takaisin. Niin Neuvostoliiton historian kirjoistakin löytyy tuohon vastaus.
Viipuri on ollut venäläisten kaupunki
sergei22
451206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Viipuri on kuulunut Ruotsiin vuosina 1323-1721
Viipuri kuului Venäjään 1721-1809
Viipuri kuului Suomen Suur-ruhtinaskuntaan 1809-1917
Viipuri kuului Suomen Tasavaltaan 1917-1940,1941-1944
Vuoteen 1944 asti Viipurin alueella asusti suomenkielistä väestöä. Lisäksi Viipurissa oli joukko ruotsalaisia ja saksalaisia kauppiaita.
Vieläkö riittää perusteluita Viipurin historiasta?
Viipuri on ollut aina kauppakaupunki. Venäläisten, suomalaisten, ruotsalaisten ja varsinkin saksalaisten kauppapaikka. Hansakaupunki.
Hansa kaatui ennen 1500-luvun alkua. Viipuri ei kuulunut hansa-liittoon. Tallinna sen sijaan kuului. Venäjälle kuuluessaan Narvakin oli tärkeä merikauppapaikka.
Viipuri taas eli Suomesta, suomalaisten ja karjalaisten kauppapaikkana. Viipurin kehitykseen ovat kautta aikain vaikuttaneet enemmän suomalaiset kuin saksalaiset. Saksalaisia huseerasi sittemmin myös Pietarissa.
viimeinen rauhanoloissa tehty rauhansopimus on tarton rauhansopimus 1920 jossa viipuri jäi suomelle. silloin luovutettiin repola ja porajärvi neuvostoliitolle, vastineeksi neuvostoliitto lupasi petsamon suomelle "ikuisiksi ajoiksi"
-1944 pakkorauhan ehtoja ei voida kunnioittaa, joten 1920 tartonrauhan rajat ovat ne oikeat suomen rajat!
totuudentorvi.
Viipuri oli Suomalaisten kaupunki ennen kun se väkivalloin Suomelta viertiin.
Mutta ei menetettyä Karjalaa kannata takaisin ottaa vaikka se huomena meille luovutettaisiin.Siinä tulis puoli miljoonaa venäläistä kaupanpäälle,niistä olis ikuinen riesa maallemme.Niiden avulla Putin ym heikäläiset meitä sitte pitäisivät tiukalla.Ei riittäis venäläisille,että heitä pidettäis tasavertaisina maasamme.
Erikois kohtelua ne vaatisivat, ihan kuin näissä lapsikiistoissa on jo nähty.
Suomi laittais Karjalan kuntoon.Sen jälkeen veli Venäläinen huomais kuitenkin sen tarvitsevansa.Ajatuskin pois Karjalan palautuksista.
Matti Keränen Salla
Matti-Keranen kirjoitti 17:06
07.06.2005 kello 17.15 Matti Keränen , Salla.
LINKIT PUHUKOOT PUOLESTAAN VIIPURIN PROFEETASTA NIMELTÄ MIKKO REPONEN !
http://wwnet.fi/users/veijone/reponen.htm
http://wwnet.fi/users/veijone/viipuri.htm
"Mikko Reponen, karjalaisten profeetta, on eräs niistä hengellisen kentän hahmoista, joita liikuttuneena muistelen. On kulunut 31 vuotta (kirjoitusvuosi 1967) siitä, kun hän keskeytti papin saarnan Viipurin tuomiokirkossa.
Olin silloin jo muuttanut Viipurista Poriin. Olen vain saanut kuulla tapahtumasta ja todennut, että välikohtaus on ollut vuonna 1936 elokuussa NMKY:n matkasihteeri Bertel Törmävaaran saarnatessa. Kesken saarnan Reponen, joka nähtävästi oli ollut haltioitunut elävästä julistuksesa, astui esiin ja kuuluvalla äänellä profetoi täpötäydessä kirkossa:
"Tämä kirkko tuhotaan ja kapunki hävitetään". Hän lausui myös parannukseen kehoittavia sanoja. Hänen esiintymisensä ei kestänyt kauan, mutta aiheutti tietenkin melkoisen hämmingin. -
Siirryttyäni uudelleen Viipuriin 1943 en tavannut Reposta. Häneltä oli kielletty sota-aikana pääsy Viipuriin, koska pelättiin hänen aiheuttavan paniikkimielialaa." Rovasti Santavuori s. 56 K. Mikkosen toimittamassa kirjassa: MIKKO REPONEN VIIPURIN PROFEETTA Suomen kohtalon apostoli. Kuva ja Sana 1967.
Harri Veijonen on ennustanut maailmanloppua, eli sitä kun ufo sieppaa Veijosen seurakunnan mukaansa yläilmoihin, tulevaksi 2002, 2003, 2004, 2005, 2006,...jne. Kun tarpeeksi monta vuosilukua heittää niin ehkäpä niistä joku osuu oikeaan.
Tarina ei kertone mitä muuta Reponen ennusteli? Se oikeaan osunut ennuste tietysti jäi mieleen ja teki Reposesta profeetan Matti Keräselle ;)
mä on toivon 2014 v se ois suomen mä tunen sydämessä se taphatu se mun iso isä oli kotoisin viipurista musa virta viipurin veri ois veteranit ja haudas onnelisi jos me nuoremat satais nähä rakas suome osame koska sodan aika ei ne tajunet mitä
Viipuri on ollut ja on suomalainen kaupunki. Neuvostoliiton historiankirjat valehtelee ja ovat vanhentuneet niinkuin Neuvostoliittokin on jo poissa.
Viipuri on vanha suomalainen, vanha karjalainen ja vanha venäläinen kaupunki. Nämä kolme asiaa eivät ole keskenään ristiriidassa eivätkä sulje toisiaan pois.
Koroljov täälläkin levittämässä Propagandaansa.
Viipuri on vanha suomalais-karjalainen kaupunki, jossa käytiin kauppaa venäläisten kanssa.
Venäjä miehittää viipurin ja puhdistaa sen suomalaisista ja karjalaisista.
Viipuri on nyt Venäläinen kaupunki
Viipuri on vanha Ruotsalainen kaupunki. Jos ihan tarkkoja ollaan.
Puhdisti Viipurin Suomalaiset - ei Venäjä.
Mutta! Kenen kaupunki oli Nevanlinnaa? Pitäisikö sitäkin saada takaisin?
Viipuri on KARJALAISTEN kaupunki!
http://www.youtube.com/watch?v=CQDIVh2eo1Q
Ok, karjalaisten kaupunki mut kun karjalaiset on suomalaisia saadaan me muutkin vähän viipuria siinä sivussa.
Neuvostoliiton Historiankirjat ovat olleet aina erittäin luotettavia.
Paljonko Neuvostoliitto / Venäjä maksoivat korvauksia suomensukuisille ja suomalaisille aiheuttamistaan vahingoista ? ?
Leena Hietanen on kuulema täysi P A S K A.
Jos minulla olisi tapana käyttää voimasanoja, voisin sanoa saman.
Paljonko Leena Hietanen maksoi korvauksia karjalaisille ja virolaisille aiheuttamistaan vahingoista?
Leena Hietanen ja koko safka on syvältä. P e r s e e s t ä . Ei mitään todellisuuden tajua missään vaan esileikkejä bäckmanin kanssa. Hietanen ei kylläkään tiedä mitä fasismi on!
Viipuri on ollut aina suomalaisten asuttama ja omistama kaupunki, niinkauan kuin asutusta on yleensä ollut, noin 10000 vuotta.
Kun Viipuri on ollut osa Venäjän valtioita, on se ollut silloinkin suomalainen kaupunki ja suomalaisten ihmisten omistama(painotuksella) ja asuttama, kuten muukin Suomenkarjala.
Jos vallanpitäjä on vaihtunut, ei se ole ryöstänyt ihmisten omaisuutta ja ajanut ihmisiä pakolaisuuteen koskaan aiemmin,ryöstämällä heidän maansa ja omaisuutensa. Näin tapahtui vasta 1939 ja 1944.
Venäjä on asuttanut Viipurin muut miehitetyt alueet ryöstön jälkeen omilla kansalaisillaan, sen jälkeen kun on tuomituttanut syyttömän osapuolen sotasyyllisyyteen omaisuutensa puolustamisesta ja ryöstön vastustamisesta...ja maksattanut lisäksi sotakorvaukset aloittamastaan ryöstösodasta, kun suomalaiset puolustivat laillisia perusoikeuksiaan.
Kysymys kuuluu, MILLOIN ryöstösaalis palautetaan suomalaisille ja pakolaiset(tai heidän jälkeläisensä) saavat palata omalle ikiaikaiselle kotiseudulleen jäljelläolevan omaisuutensa luo, kansainvälisten perusoikeuksien mukaisesti ???
Kysymys on vain ja ainoastaan: MILLOIN ???
Kysymys MIKSI on historialliset tosiasiat tiedostaen kokonaan perusteeton ja sitä ei tarvitse enää esittää ja perustella.
Viipuri on Suomen vieläkin. Venäjä ei ole vain tajunnut sitä vielä palauttaa.
Saman logiikan mukaan koko Suomi on Venäjän vieläkin.
Väärin.
Suomessa on aina asunut Suomen kansa ja suomalaiset. Tosin suomalaiset metsäpeikot ymmärsivät sen vasta 1800-luvulla. Nationalismin aatteen mukaisesti jokaisella kansalla tulee olla oma valtionsa, eikä vieraan vallan tulisi sitä hallita.
Siis nationalismin mukaan Viipuri kuuluu sittenkin Venäjälle? Vai mikä on siellä suomalaisten osuus väestöstä?
Jos alue on väkivalloin toiselta ryöstetty, tottakai se tulisi palauttaa, vaikka asukkaisto olisikin vaihdettu
Siis jos pitäisi valloittaa joku maapläntti, niin valloittajan on tuhottava koko kansa joka sen maanpläntin nyt saattaa omistaa. Loogista. Alan ymmärtää Aatun motiiveja.
Viipuri on kuulunut Venäjään ainoastaan 1721-1918, vajaat 200 vuotta, siitäkin ajasta vuodesta 1809 Suomi Viipureineen on ollut melkein itsenäinen Suomen Suurruhtinaskunta, joten voidaan sanoa, että Viipuri on ollut aina osa Suomea, vaikka muodollisesti kuului Venäjään 87 vuotta, valloitusmaana ja miehitettynä. Silloinkin Viipuri oli suomalainen ja suomalaisten kaupunki hieman kansainvälisellä vivahteella. Siellä asui venäläisiä emigrantteja ja muualta Euroopasta tulleita suurinpiirtein samassa suhteessa, joitakin prosentteja(=vähän). Mutta SUOMALAINEN kaupunki se on ollut aina.
Mitään perusteita ei ole pitää Viipuria venäläisenä kaupunkina ainakaan sillä perusteella, että se on ollut sitä vain vallattuna, pakotettuna ja ryöstettynä, kuten tälläkin hetkellä.
Olimme osa Ruotsia ainakin 500 vuotta tasaveroisena osana ja maakuntana. Silloin Viipuri oli osa ydinsuomea ja tärkeimpiä kaupunkeja ja kauppapaikkoja.
Kyllä nyt aloittaja Sergei 22 on väärässä. Ei sitä pääse yli eikä ympäri. Viipuri on ollut ja on edelleen suomalainen kaupunki. Edelleen...jaa, se kuuluu Suomelle. Ei Venäjä sitä tarvitse, viipurilaiset ei ole koskaan hyvä ja menestykäs tulevaisuus Venäjän yhteydessä! Palauttakaa se Suomelle niin saa Viipuri elinvoimaa!!
Lisättäköön tuohon vielä, että Viipurin asukkaiden enemmistö oli suomalaisia myös 1721-1809 ja 1809-1939, sekä vielä lyhyen aikaa 1941 lopulta 1944 syksyyn.
Venäläinen enemmistö kaupungissa on ollut vasta 1944 jälkeen. Täten ei se juuri Turkua tai Helsinkiä venäläisempi ole.
"Ei Venäjä sitä tarvitse"
Ei tarvitsekaan, mutta Venäjää piirittävän sotaliitto Naton kanssa vehkeilevälle, Venäjän vihollisten kanssa Venäjän selän takana juonittelevalle lännettyneelle nyky-Suomelle ei Venäjä luovuta tuumaakaan maata. Jokaiselle realistisesti ajattelevalle pitäisi olla selvää että vain uusi YYA-sopimus ja Paasikiven-Kekkosen linja voi tuoda Viipurin asemaan muutoksen, tai edes mahdollisuuden muutoksen harkitsemiseen.
Väärin, Koroljov.
Niin kauan kuin Venäjä pitää vallattuja alueita hallussaan, ei siihen tule luottaa.
Karjalan palauttaminen loisi tilanteen, jossa Venäjää voisi jälleen lähentyä
Väärin, LaD
1.Jos Venäjä palauttaa vallattuja alueita, kuten Karjala, Kurilit, Kaliningrad... Se vasta antaa syyn vaatia Kuolan, Sakhalinin, Itä-Karjalan "palautusta".
2.Mitä sellaista vastinetta te voitte Venäjälle tarjota että se suostuisi? Lopetatteko sen haukkuminen nettipalstoilla?
Yksinkertaisesti "Ei" Lännentymiselle. Kenties uusi YYA jne.
Minkä maalaista historian kirjaa olet lukenut ?
Pysy sitten siellä Viipurissa ja jos et pysy voisi rajalle rakentaa vaikka umpimuurin.
Viipuri on Suomen!!
Venäjä hajoaa ja oikeudenmukaisuus voittaa. Varastettu tavarakin palautetaan
oikeille omistajille. Venäläiset luulee itsestään liikoja herra kansana.
Esiintyvät suurina voittajina, mutta aina raukkamaisesti hyökänneet pienempiensä kimppuun. Se siitä suuruudesta. Raukkoja ovat. P....antavat omiin nilkkkoihinsa.
Hyvät ihmiset.Mihin te laittaisitte puolimiljoonaa Venäläistä jos Viipuri Suomelle palautettais ???
Minä kyllä sanon ei kiitos, koko palautukselle.
"Venäjä hajoaa ja oikeudenmukaisuus voittaa."
Venäjän hajoamisesta on puhuttu satoja vuosia eikä Venäjä silti ole suostunut poistumaan maailmankartalta. Venäjän hajottamiseksi on yritetty kaikenlaista ja yritetään edelleenkin, mutta ponnistelu Venäjän hajottamiseksi ei näytä tuottavan mitään tulosta. Niin kuin edesmennyt Paavo Haavikko totesi vanhuutensa viisaina päivinä: Suomi on ehkä olemassa, mutta Venäjä on varmasti olemassa. Käytännöllisesti katsoen Venäjä on ikuinen ja suomalaisten kannattaa suhtautua siihen sellaisena. Venäjä on Suomen kohtalo.
Oli se NL ikuinen ja Tsaari oli ikuinen....
Venäjä hajoaisi heti, jos oikea demokratia ja vapaus pääsisi siellä valloilleen.
Harmi vain Venäjää on hallinnut AINA ja ikuisesti Diktaattori.
Ensin Tsaari, sitten Puolueen pääsihteeri(järjestyksessä Lenin, Stalin, Hrustsev, Breznev jne.) ja sitten Putin( hänen nukkensa)
Oikea demokratia ja vapaus tuhoa mikä tahansa valtion. Esimerkkeja on nähtävissä Libyasta Egyptiin.
Olihan se Roomakin ikuinen...siis oli.
Hitlerkin tyytyi vähempään, hän puhui ainoastaan tuhatvuotisesta valtakunnasta.
Aika pitkään Hitlerin sielun veljet, Stalinin perilliset - venäläiset, jotka eivät ole vieläkään itse tuominneet sotarikoksiaan ja sotarikollisiaan, ovatkin sinnitelleet näennäisdemokratiansa kanssa, että diktatuuri ja valhe voisivat jatkua.
Vain niin kauan kuin tilanne säilyy Venäjällä nykyisellään, voidaan säilyttää valheen sumuinen ja saastainen peite sekä vahvemman oikeus rikoksella hankittuun oikeuteen ja sen seurauksena oikeudella tehtyyn rikokseen.
En minä ole eilen perjantaina nähnyt Viipurissa puoltamiljoonaa asukasta.
Onko katulapsia tullut niin paljon lisää ?
Kyllä ne venäläisrosvot mahtuvat meidän suomalaisten joukkoon, pikkuhiljaa niitä rikollisia karkoitetaan kauas Siperian pakkotyöhön, siitähän ne vähenevät......
Ja omat pitävät tietysti huolta omistaan------nimittäin venäläiset.
historiankirjojen totuutuus on silkkaa stalinin propagandaa ja silkkaa valehtelua. mitä olivat varjagit, rusit, jotka perustivat novgorodin? skandinaaveja, koska aqlueella oli vasta vähöinen slaavilainen väestö. ryöstöretki tehtiin vuorotahtiin kunnes ruotsisuomen uusi kuningas päätti rakentaa viipuriin linnan. sotilasvarustuksia siellä on ollut jo aikojen alusta turvaamassa aluetta kauppareittien risteysalueena. viro inkeri kannaksen karjalaiset ova olleet aina suomen kansalaisia joiden asuma-alueet ovat aina olleet sotilaspoliittisena tikkuva vanjasedä silmässä. ryssä sen vei ,se sen myös saapalauttaa !!!!