Olen ihan normaali mitoissa oleva nainen, en ole kaunis mutta kaipa ihan nätti olen. Vielä pari vuotta sitten olin paljon tuhdimmassa kunnossa, en tosin mikään "läski" silloinkaan ollut. Enkä kyllä nytkään mikään tiimalasi-vartaloinenkaan todellakaan ole, mahamakkarakin löytyy. Mieheni kyllä kehuu aina ulkonäköäni, mutta silti mustasukkaisuus vaivaa mua. Siis esim. näin kesällä nähdessämme vähäpukeisia tyttösiä/naisia mieheni luonnollisesti vilkaisee heidän peräänsä. Ja silloin se pistää, nimittäin mustasukkaisuus! Miehelle en ole koskaan sanonut mitään, mutta mielessäni alan vertaamaan näiden naisten ja omani vartaloa ja ulkonäköä, ja masennun! ja kadehdin miksi itselläni ei ole noin pientä vatsaa/peppua yms. Olen luonteeltani muuten aika räväkkä, mutta miehellä ei varmasti ole aavistustakaan mitä mielessäni liikkuu, ja että voisin todella tuollaisia vatvoa! Kesälläkin yritän aina valita esim. paidan, jonka alta ei mahamakkarani näkyisi.
Juu, tiedän, tämä voi kuulostaa aika naurettavalta, mutta kenties myös aika jännä juttu, että ihminen joka päälle päin näyttää vahvalta ja hyvän itsetunnon omaavalta, voikin todellisuudessa olla täysin päinvastaista!
Juu, tiedän, tämä voi kuulostaa aika naurettavalta, mutta kenties myös aika jännä juttu, että ihminen joka päälle päin näyttää vahvalta ja hyvän itsetunnon omaavalta, voikin todellisuudessa olla täysin päinvastaista!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joo on kieltämättä aika kummallista, että sulla ylipäätään on suhteentapainen.
Tarpeeks kun asia vaivaa niin joko teet jotain sille ja muutat itteäs tai sitten jos ei se tunnu vaivan arvoselta ja niin tärkeeltä, niin tyydyt siihen mitä oot ja hyväksyt ittes sellasena kuin oot ja lopetat vertailun ja unohdat koko vatsamakkarat.
Kun hyvännäköinen mies kulkee ohi niin vilkuile sinäkin heitä tasapuolisuuden nimissä.
Keksi parempia satuja. Et kai ole tosissasi?
itsetunto-ongelmalta.
Minua ei haittaa, vaikka kultani vilkuilisi kaikkia naisia kadulla. Hän kun sitä kovin harvoin tekee, ja silloinkin naiset ovat kovasti minun tyyppisiäni.
Pelkäätkö ehkä alitajuisesti miehesi pitävän aivan toisennäköisistä naisista? Eiköhän hän sinusta kuitenkin pidä kertomasi perusteella. Yritä miettiä, mitkä asiat sinua ulkonäössäsi ehkä häiritsevät ja yritä muuttaa niitä edullisempaan suuntaan.
Kyllä ulkonäölläkin on merkitystä ihmisen hyvinvointiin.
Meidän suhteessa on samanalaista ongelmaa. Haluaisin tukea naistani kaikin mahdollisin keinoin, mutta en tiedä miten sen tekisin.
Naiset kertokaa miten mies voi kohottaa tyttöystävänsä itsetuntoa?
Ei vain kertomalla, että tyttöystävä on kaunis vaan myös näyttämällä sen... Keinot on monet... Keksit varmasti jotain.
:)
Osoittaa mahdollisimman paljon julkisesti, että välität (halaukset, suukottelut), näin minä olisin halunnut.
Nokun tuntuu, että mikään ei enään auta.
Nyt tarttis oikeen kunnon apua, oma mielikuvitus ei riitä :(
Nimittäin että jättää sen muiden naisen katselemisen silloin kun on kumppanin kanssa liikenteessä! Ei pitäisi olla niin paljon vaadittu....
En katsele muita naisia kun olemme yhdessä liikenteessä.
En voi katsella ympärilleni ollenkaan, koska toinen puolisko luulee kokoajan että katselen muita...