Persut ovat alentaneet hintoja historiallisen paljon

Bensan hinta on pudonnut, joidenkin autojen vuotuinen käytyövero laskee, asuntojen varainsiirtovero laskee, tulovero laskee (eläkkeet tosin nousivat kunnolla), kaikenlaista ihmisen taloutta helpottavaa laskua on ollut siellä täällä. Ja vain runsaan puolen vuoden aikana.

Sähkön hintakin tulee kohtapuoliin laskemaan sekä taksimatkojen hinta.

Mutta vasemmisto. Se on joka ikistä näistä asioista hannannut vastaan ja häirinnyt hallituksen työtä niin paljon kuin suinkin ja enimmäkseen aiheettomalla suunsoitolla, epäolennaisuuksiin puuttumalla ja lisäselvitysten lisäselvitysten lisäselvityksiä vaatimalla jo ennenstään hyvin tunnetuista asioista. Vihreät vaativat eläkeläisten verotuksen kiristämistä.

Mikä ihme siinä on takana että aivan ilmiselvästi ihmisten arkea ja kansantaloutta helpottavia toimia vastustetaan?

En keksi muuta kuin että taustalla on ahneimmista ahneimmat otukset: loisijat. He saavat jo muutenkin kaiken ilmaiseksi mutta ahneutensa sokaisemana vaativat aina vaan lisää. Ja toki vasemmisto ja vihreät pääasiallista kannattajajoukkoaan haluavat tukea.
12127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Te uskovaiset sitten jaksatte puhua paljon paskaa.

Äänestä
  • PS = Poskisolisti.

    Äänestä

  • Avaa silmäsi todellisuudelle ja usko näkemääsi.

    Äänestä

Juu, kämppiäkin saa loppuvuodesta jo puoleen hintaan nykyhintoihin nähden.

Äänestä

Vihervasemmisto saa suoraa tukea venäjältä siksi he vastustavat kaikkea mahdollista mikä tuo helpotusta tai etua Suomalaisille ihmisille.
Hauska huomata, että kaikki asiat mitä esim vihreät kannattavat niin niitä vastustaa kaikki muut vassareita lukuunottamatta, mutta Putin ja Kremli kyllä myötäilee.

Äänestä

Vasurit yrittävät estää kaiken myönteisen kehityksen.

Äänestä

Koskaan ei ole vastaavaa alennusbuumia nähty.

Äänestä

Bensa ja dieseli tulleeet mukavasti alas

Äänestä

Verotus laskee hieman pääosin eläkevakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksujen alenemisen takia jossa OrpoPurra-hallituksella ei ole osaa eikä arpaa.

Äänestä

Kun Orpo ja Purra nostavat ruoan ALV:n, 0,5-1,5 miljardin lisäsäästötarpeen takia, mennään kunnolla miinikselle, paitsi oikein hyvätuloiset, siis ne yli 14 000 €/kk tienaavat Orpot, Purrat, vuorineuvokset jne. joiden verotus alenee eniten ja hyödyt ovat noin 2 000 €/vuosi.

Äänestä
  • Ai sitä on vassut jo nostamassa.

    Mutta koko ajanhan vassut vaativat veronkorotuksia.

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa, vain perussuomalaiset ovat kyenneet luomaan tällaista hyvinvointia suomeen.

Onnellinen persu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Bensan hinta on pudonnut, joidenkin autojen vuotuinen käytyövero laskee, asuntojen varainsiirtovero laskee, tulovero laskee (eläkkeet tosin nousivat kunnolla), kaikenlaista ihmisen taloutta helpottavaa laskua on ollut siellä täällä. Ja vain runsaan puolen vuoden aikana.

Sähkön hintakin tulee kohtapuoliin laskemaan sekä taksimatkojen hinta.

Mutta vasemmisto. Se on joka ikistä näistä asioista hannannut vastaan ja häirinnyt hallituksen työtä niin paljon kuin suinkin ja enimmäkseen aiheettomalla suunsoitolla, epäolennaisuuksiin puuttumalla ja lisäselvitysten lisäselvitysten lisäselvityksiä vaatimalla jo ennenstään hyvin tunnetuista asioista. Vihreät vaativat eläkeläisten verotuksen kiristämistä.

Mikä ihme siinä on takana että aivan ilmiselvästi ihmisten arkea ja kansantaloutta helpottavia toimia vastustetaan?

En keksi muuta kuin että taustalla on ahneimmista ahneimmat otukset: loisijat. He saavat jo muutenkin kaiken ilmaiseksi mutta ahneutensa sokaisemana vaativat aina vaan lisää. Ja toki vasemmisto ja vihreät pääasiallista kannattajajoukkoaan haluavat tukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu