järjestelmä, niin miksi sitä pitää ajaa sodalla kuin käärmettä pyssyyn. Järjestelmän itsessään pitäisi ajanoloon hävittää diktaattorit ym. vallananastajat.
USA on perustellut kaikki sodat mitä sen on viimeaikoina käynyt demokratian edistämisellä
USA:ssa itä-rannikon arvoliberaalidemokraatit ovat pahimpia sotahaukkoja. Republikaaneja kannattavat äänestäjät ovat yhä laajemmin sitä mieltä, että amerikan ei pidä puuttua maailman asioihin pelkästään demokratian viennin varjolla.
Mikäli Biden valitaan uudestaan, on tiedossa sotia ja pahimmassa tapauksessa maailmansota
USA on perustellut kaikki sodat mitä sen on viimeaikoina käynyt demokratian edistämisellä
USA:ssa itä-rannikon arvoliberaalidemokraatit ovat pahimpia sotahaukkoja. Republikaaneja kannattavat äänestäjät ovat yhä laajemmin sitä mieltä, että amerikan ei pidä puuttua maailman asioihin pelkästään demokratian viennin varjolla.
Mikäli Biden valitaan uudestaan, on tiedossa sotia ja pahimmassa tapauksessa maailmansota
Vastaukset 50
Vanhimmat
Jos lehmät 🐮🐂 osais lentää, tää aloitus totta olla vois 🙃
Parasta maailmanrauhalle olisi republikaanien enemmistö sekä senaatissa että edustajainhuoneessa
Ja Trumpin valinta pressaksi
Eli totalitarismi?
Parasta maailmanrauhalle on kaltaistes, stnan IDIOOTTIEN "neutralointi". Kaltaises on toki vain yksi osa TURHAA KULUERÄÄ, mutta jostakin pitää aloittaa.
Mikä ihmeen kiima tiltuilla on rikollisiin ja imbesilleihin tahoihin ?
Likasanko Putin Kim Trump tyyliset täydelliset terroristit ja imbesillitb saavat tiltun orgasmiin se on kyllä omituinen kiima
Sitten USA eroaa natosta, eurooppa saa tulla omillaan, johan USA on yli 100 vuotta antanut apua euroopalle eikä kiitosta ole herunut, haukkuja kyllä
Nyky"demokratia" ei ole mitään muuta kuin USAn maailmanhallintaprojekti.
Sitten et reppana tiedä demokratiasta yhtään mitään.
Aloituksen ensimmäinen lause sisältää jo valheen. Yhtään valtiota ei ole demokratisoitu sodalla. Valtioiden demokratiakehitystä tuetaan vain silloin, kun ne itse sitä haluavat. Sotien syyt ovat muualla. Esim. tuhoa ja kuolemaa levittävä diktaattori on pysäytettävä.
Eikös IRAK pitänyt demokratisoida samoin Afganistan, tuskin jenkit olisicat olleet Afganistanissa. 20 vuotta, ellei sitä olisi yritetty demokratisoida.
Samoin heti Irakin valloituksen jälkeen puhuttiin maan saamista länsimaiseen yhteisöön demokratian merkeissä
Tuossa on valhe" demokratiakehitystä tuetaan vaan kun itse haluavat"
Keneltä jenkit kysyivät Afganistanissa haluavatko
Kannatat siis Isis äärijärjestöä.
Afganistanissa ei todellakaan oltu "demokratisoimassa", vaan käytiin terrorismin vastaista sotaa. Sivussa toki tehtiin myös kehitysyhteistyötä. Demokratiakin kehittyi hieman. Kunnes Trump suuressa viisaudessaan teki sopimuksen Talebanin kanssa. Sen seurauksena vuosien työ valui hukkaan. Irakissa on tällä hetkellä demokraattisempi hallitus kuin Saddamin aikana, mutta Iran aiheuttaa siellä haasteita.
Kysyttiin Afganistanin hallitukselta ja kansalta vaaleissa. Afganistanissa toimittiin koko ajan yhteistyössä hallinnon kanssa. Mitä sinä Afganistanista tiedät? Tuskin olet edes käynyt. Minä olen käynyt useampaan kertaan.
Väitän, että valtaosa Afganistanin TÄYSIPÄISISTÄ kansalaisista halusi juurikin rauhaa ja demokratiaa. Naiset ja tytöt eritoten.
Tiltujen tyypillistä sekoitusta ja öyhötystä, kun demokratiasta keskustellaan. Heille koko demokratiakäsitys on harhainen.
Totta ....... yrittävät vielä räkyttää, vaikka 9 ihmistä 10:stä ... ympärillä sanoo, että "suus tukkoon". No sit joillain menee kuppi nurin ja se räkyttäjä hiljennetään.
Eiköhän jenkit ole kohta saaneet tarpeeksi demokratian viemisestä, ensin Afganistan, Ukraina voitaneen laskea samaan katekoriaan
Kun tarpeeksi päätö lyö seinään, luulisi uskovan ainakin jonkin aikaa
Afganistaniin menossa oli syynä Isiksen eliminoiminen naisten oikeudet ja demokraatinen hallinto.
Tiltu ei ilmeisesti välitä edes naisten oikeuksista mutta se ei yllätä sillä venäjällä mies saa mukiloida vaimonsa ihan lain oikeudella.
Afgaaani piruparat eivät ymmärtäneet parastaan joten oli parempi häipyä pois.
Miten sinä selität IRAK:in demokratisoimisen
Kyllä putinatsi tyrannialle perusteita keksii.
Suomi on koko olemassaolonsa ajan ollut toimiva demokratia missä kansa päättää kuka meitä johtaa.
Neuvostoliitto kesti 70 vuotta ja kansa ei päättänyt mistään, kyräilivät toisiaan kuka on sosialismin petturi ja näillä keksityillä valheilla sait veemäisen naapurin siperiaan. Vapautta ei ollut missäsään etkä saanut tehdä mitään ilman lupaa. Kukaan ei omistanut mitään. Oli vain valtion propaganda. Talous romahti sosialistiseen mahdottomuuteensa.
Venäjä on nyt ollut kasassa 30 vuotta( Nuori valtio Suomeen verrattuna). Putin kavereineen omistaa venäjän rikkaudet, miehiä käytetään putinin suurvenäjä politiikkaan ja täten täysin turhiin sotiin naapurimaissa. Hirveä määrä kuolleita vain putinin päähänpinttymän vuoksi. Putin on sotkenut välit eurooppaan ja länteen tyystin eikä näitä välejä pitkään aikaan paranneta. Venäjän kansalaisella ei ole mitään valtaa maassaan, on tehtävä niinkuin putin sanoo tai sinut mukiloidaan, kuolet, myrkytyt, tiput ikkunasta tai lentokoneella. Vapaata mediaa ei ole, on vain putinin propaganda.
Kuten huomaat, demokratia on paras vaihtoehto ihmisille.
Eikös niin, jos demokratia voittaa lopulta, olisi paras olla sekaantumatta näihin ei-demokratioihin ja antaa ajan tehdä tehtävänsä
Nato-Nylkyttäjien mielestä Venäjä on pitänyt romahtaa jo noin 199 kertaa
30-vuotisen historiansa aikana.
Kertokaa jo se tarkka päivä ?
Mikä maa ? oljyä, kaasua (rajattomasti) metsää 40 x enemmän kuin Suomessa,
vienyt vehnää 40 mil tn (2 x enemmän kuin Ukraina), kobolttia, vanadiumia,
rautaa, fosfaattia, kaikki maapallon harvinaise metallit, maapallon suurimmat
vesivarat, omavarainen kaikissa lihoissa (nauta, sika broileri) omavarainen
maito, juusto, sähkö,
3000 tv -kanavaa, 3000 Ponssen metsäkonetta eikä varaosista huolen häivää
Mites se TEIDÄN nylkkyjen sähkölasku...
On maita joihin on mahdotonta juurruttaa demokratiaa. Mieleen tulee Afganistan, Pohjois-Korea, ja joitain lähi-idän muslimimaita.
Väestön koulustustasoa ja sivistystä olisi saatava korkeammaksi. Ikiaikaiset uskonnolliset uskomukset, tiukkakantainen islamilainen tulkinta, ja klaanipohjaiset omat armeijat vaikuttavat vanhoillisissa yhteiskunnissa niin vahvoina, että demokratia on ihmisille vierasta .
Mikä olisi näille valtioille parasta? Ehkä lisääntyvä yhteistyö kehittyneiden maiden kanssa avartaa myös heidän maailmankatsomusta. Tietysti paljon riippuu diktaattorin sallimista liikkumarajoista. Pohjois-Korean tilanne on lohduton. Siksi onkin käsittämätöntä, että Venäjä on noinkin läheinen tuon maan kanssa.
Afganistan oli kehityksen tiellä. Siellä kasvoin 20 vuodessa uusi sukupolvi, jonka elämä oli aivan erilaista kuin aiempien sukupolvien. Tytöt kävivät koulua ja naiset olivat töissä. Olin mukana naistuomareiden koulutustilaisuudessa, johon hallinto oli lennättänyt kymmeniä naisjuristeja.
Naisia valittiin parlamenttiin. Afganistanin perustuslaki uudistettiin yhdessä hallinnon kanssa. Sotilaat kouluttivat armeijaa ja poliisit poliiseja. Virkamiehiä koulutettiin. Tämän me saimme yhdessä aikaan. Mutta Trump suuressa viisaudessaan tuhosi 20 vuoden työn tekemällä sopimuksen Talebanin kanssa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että afgaanit muodostavat monipuoluehallituksen ennen kuin länsijoukot poistuvat 2021.
Täys vale, että Trump olisi syyllinen Afganista lähtöön, Trump teki tosin Talebanin kanssa rauhansopimuksen mutta se ei tarkpittanut sitä, että kaikki joukot olisivat lähteneet. Biden sen sijaan päätti vetää kaikki pois,
Bidenillä oli kaikki valta pitää joukkoja siellä.
Bidenin ratkaisun motiivia voi vain ihmetellä
Bidenin ratkaisu pantiin Trumpin syyksi sekö demokraattien toimesta että suomen punavihreiden palstakirjoittajien toimesta
On pidetty mahdollisena, että Bidenin vetäytymispäätös oli ihan puhtaasti poliittinen veto saattaa Trump syntipukiksi.
Biden viis veisasi 20 v työstä, vaikka neuvonantajat varoittivat vetäytymästä
Täysin vastuuton politikko. Hän oli ollut jo yli puoli vuotta presidentti, ennenkuin veti joukot pois Afganista
Ai menit musta teltta päällä Afganistaniin hah, hah suunnitelma hah, haaaa
Et sinä missään Afganistanissa ollut ei keskiverto suomalaisen pää kestäis siellä kun ei kestänyt jenkkienkään 20 vuoden jälkeenkään suomalaisen vielä vähemmän...
Afganistanissa oli ruohonjuuritason demokratiaakin koulutetun väestön keskuudessa. Heidän määränsä vain oli liian pieni siihen kouluttamattomien joukkoon joka eli ikivanhojen tapojen ja kulttuurin mukaan, joissa naisten asema on tiukasti sidottu neljän seinän sisään.
Klaaneilla on siinä kulttuurissa vahvat asemat. Monet toimivat päivisin yhteistyössä hallinnon kanssa, ja yöllä olivat "talebaneja" tekemällä pommi-iskuja rauhanturvatehtävissä olevia vastaan. Vanhoillinen muslimilaisuus elää vahvana, etenkin maaseudulla. Heillä on omat lait, ja säännöt jotka ovat juurtuneet syvälle.. Eikä sotiminenkaan ole heille vierasta, sitä on käyty sukupolvien ajan.
Olet täysin pihalla. Biden noudatti Trumpin tekemää sopimusta, kuten kaikki presidentit edeltäjiensä tekemiä. Eihän hänellä muutakaan mahdollisuutta ollut. Kukaan muu kuin Trump ei sivuuttaisi laillista hallintoa rauhanneuvotteluista, ja tekisi sopimusta Talebanin kanssa. Osoitti täydellistä piittaamattomuutta sekä afgaaneja kohtaan, että länsimaiden panostuksia kohtaan.
Ei ollut telttaa. Turvamiehiä ajoittain oli. Sotilaslennoilla lensin. Afganistan olisi upea maa, jos sillä olisi normaali hallinto.
Olen ollut useissa paikoissa, joissa keskivertosuomalaisen pää ei kestä. Selvinnyt mm. kolmesta terrori-iskusta. Siitä voi päätellä, että en ole keskivertosuomalainen.
"Vanhoillinen muslimilaisuus elää vahvana, etenkin maaseudulla. Heillä on omat lait, ja säännöt jotka ovat juurtuneet syvälle."
Johtuu myös siitä, että keskushallinnon valta ei ulotu Kabulin ulkopuolelle. Jo siitäkin syystä, että matkustaminen ei talvikuukausina onnistu alueelta toiselle. Mutta ei Afganistan ole aina ollut yhtä vanhoillinen. Perustuslakia uudistettaessa törmäsimme sellaiseen jännään juttuun, että vuoden 1949 perustuslaissa afgaanimiehet ja naiset olivat tasa-arvoisia. Kabulin katukuvaa ei 70-luvulla olisi Afganistaniksi tunnistanut. Naisilla oli minihameita jne... Tämä sukupolvi oli myös koulutettua ja monet heistä pakenevat Nliiton miehityksen aikoihin USA:an. Sääli, sillä afgaanit ovat mukavia ihmisiä.
"Klaaneilla on siinä kulttuurissa vahvat asemat. Monet toimivat päivisin yhteistyössä hallinnon kanssa, ja yöllä olivat "talebaneja" tekemällä pommi-iskuja rauhanturvatehtävissä olevia vastaan."
Ihmekös tuo. Maaseudulla suku ja klaani oli parempi "sosiaali- ja oikeusturva" kuin hallinto. Valta oli vaihtunut moneen kertaan, eikä voitu tietää kuka lopulta jää niskan päälle. Talebanin vaikutusvalta maaseudulla selittyi myös sillä, että se auttoi ihmisiä, jotka eivät olleet muun avun piirissä.
Tuollaiseen yhteiskuntaan on vaikeaa juurruttaa demokratiaa. Jo käsitys demokratiasta on heillä erilainen kuin meillä.
Ensimmäinen mistä lähteä tuota yhteiskuntaa kehittämään on koulutus. Näyttää vain siltä, että nykyinen hallitus koittaa estää koulutusta, etenkin naisille.
Hawaiji oli itsenäinen kuningaskunta. USAn laivasto teki raakalaismaisen
hyökkäuksen sinne. Valloitti koko saaren ja liitti sen osavaltiokseen
joskus 1950-luvulla.
Grenada oli ja on itsenäinen saarivaltio Karibialla. USA hyökkäsi sinne
raakalaismaisesti 1980-luvulla.Miksi ? No kun on ne USAn oikeutetut edut sotia
jotta military-koneisto pysyy rasvassa ja asekauppa tyhmille suomalaisille käy.
Höpö höpö
Hawajiilla oli 1800-luvun lopulla useita vallankaappauksia ja kapinoita. Tilanne rauhottui, kun siitä tuli Yhdysvaltojen protektoraatti ja myöhemmin territorio.
Täysivaltainen osavaltio siitä tuli 1959.
Grenadassa 1983 lokakuussa jenkit keskeyttivät kuubalaisvetoisen sotilasvallankaappauksen, jossa teloitettiin aiempi valtionjohto, johtohenkilöt.
Pari kuukautta myöhemmin jenkit korvattiin YK-joukoilla.
Grenadaa hallitsee nykyään keskusta-vasemmistolainen NNP-puolue, joka on syyllistynyt rahanpesuun.
Maa kuuluu Kansainliittoon ja sen pääelinkeino on turismi. Siksi sillä on hyvät suhteet kaikkien maiden kanssa.
Kuninkaallinen Lii päästi yleisessä kulkimessa Pythonin irti.
Venäjä sotii, ei Yhdysvallat !!
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010106133.html
Jeltsin nimenomaan vakuuttaa Clintonille, että Putin tulee jatkamaan ”Jeltsinin linjaa”.
Keskustelussa Jeltsin onkin jo kuvannut linjansa. Hän pyytää Clintonilta ei vähempää kuin Eurooppaa.
”Antakaa vain Eurooppa meille. Yhdysvallat ei ole Euroopassa. Euroopan pitäisi olla eurooppalaisten asia. Venäjä on puoliksi eurooppalainen ja puoliksi aasialainen.”
Clinton yrittää mitä ilmeisimmin vitsailla kysyessään, että haluatteko sitten Aasiankin.
”Totta kai, Bill. Jossain vaiheessa meidän pitää sopia tästä kaikesta.”
Clinton huomauttaa, että eurooppalaiset eivät ehkä pidä asiasta.
”Eivät kaikki. Mutta minäkin olen eurooppalainen. Moskova on Euroopassa, ja minä pidän siitä. Te voitte ottaa kaikki muut valtiot ja taata niiden turvallisuuden. Minä otan Euroopan ja takaan sen turvallisuuden”, Jeltsin sanoo.
”Tai en minä, vaan Venäjä.
Jeltsin-Clinton keskustelu paljastaa, että Venäjä tosissaan havitteli Eurooppaa etupiiriinsä.
Suomessa nykyään länteen suomettuminen ohittaa demokratian ja järkevän ajattelun.
Tämä raja-hybridi paljasti osaamattoman, toimintakyvyttömän hallinnon Suomessa !
Politikka ja hallinto on kyvytön.
Mutta monin muinkin tavoin omaa maata alas-ajetaan, tuhon asialla on viher vas, ja markkinatalous rosvo kapitalismi.
Siksi selvää haluttomuutta, ja osaamispulaa ja super naivia idealismia esiintyy hallinnossa.
Oma-aloitteisuutta, toimintakykyä ei ole hallinnossa. On vain seurailu toimintaa.
--esim.. meidän pieleen mennyt, toimimaton, kallis,,, ns. pakolais-politiikka jatkuu entisellään.
- oppia ei ole otettu, Ruotsin, Tanskan, Belgian, Hollannin, Ranskan , jne.. ongelmista...
- Miksi vaietaan ???
-Mitä varten osaamattomuus jatkuu jatkuu, verovarojen tuhlaus jatkuu jatkuu.
- Siis pakolais politiikka
- työvoima-politiikka
- raja-hybridi
- raaka ahne sähkö keinottelu ja sähkönsiirto keinottelu...
- Miksi - esim. näitä asioita ei korjata, muuteta toimiviksi..
- Miksi ollaan vain alisteisina netto-maksajina eu, nato,
Venäjän tavoitteena on rakentaa hyökkäykseen kykenevä sotilasvoima myös Baltian, Suomen ja Norjan vastaisille rajoilleen.
– Venäjällä on aikomuksena rakentaa voima länsirajoilleen. Tavoite löytyy heidän suunnitelmistaan.
Venäjän pohjoisilla rajanaapureilla on Bydénin mukaan kiire. Siitä, kuinka paljon varautumiseen on aikaa, on hänen mielestään epäolennaista kinastella.
– Ehkä kahdesta–viiteen vuotta.
– Juuri nyt meillä on mahdollisuus varautua. Siksi haluan ilmaista selvästi, että nyt ei pidä odottaa. Venäläiset jatkavat. He eivät ole luopuneet tavoitteistaan Ukrainassa. He haluavat muita maita vaikutuspiiriinsä ja toisenlaisen turvallisuusjärjestyksen Eurooppaan,
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ec821c8b-2bde-4ef3-98f9-04e2885c441e
Demokratia ? No sehän on pienenkin enemmistön luvallista terroria .
Suomessa ei ole edes demokratiaa, tasavalta ollaan pelkästään kaunopuheessa.
Viimeaikaiset sopimukset on selkeä näyttö diktatuurisesta harvainvallasta, tai mitä nimitystä pitäisi käyttää?
Yleensä ottaen mielletään, että media on toimivassa demokratiassa puolueeton tiedon välittäjä.
Meillä se on propagandan väline, vai oletteko kuulleet tai nähneet syvällistä journalismia mm. Berliinin tapahtumista, mitä on meneillään ja mistä mahtanee johtua?
Ukrainaa ei kannata edes mainita, koska kaikki valehdellaan joka ainut päivä.
Tosiasiat sensuroidaan ja niiden asemasta syötetään lavastusta tai muuta perätöntä juttua.
Jokainen voi todeta, kuinka säälittävässä tilassa media on, sitä ei voi valehdella.
Jokainen näkee, että tiltu kuitenkin yrittää valehdella. Toisasiassa Suomessa on eräs parhaista demokratioista, sanan- ja lehdistövapauksista sekä oikeusvaltioista maailmassa. Ja silti tiltu valehtelee toisin, koska hänen omassa ihannemaassaan Venäjällä asiat ovat valtavan paljon huonommin.
Viljelijöiden suurprotestit käynnistyivät Scholzin yrityksistä täyttää 17 miljardin euron aukko vuoden 2024 budjetissa, jota hallitus on sittemmin osittain peruuttanut. Siitä huolimatta Saksan maanviljelijöiden liitto vei eteenpäin suunnitelmiaan ”toimintaviikosta”.
Mielenosoittajat tukkivat maanantaista lähtien valtateitä traktoreillaan ja heittivät myös heinää, eläinten rehua ja lantaa maanteille halveksuntansa eleenä hallituksen politiikkaa kohtaan. Sadat maatalousajoneuvot kokoontuivat Brandenburgin portille Berliinissä ja päämielenosoitukset on luvassa ensi viikonloppuna maan pääkaupungissa.
Analyytikko sanoo, että länsimaiden Ukrainalle antaman tuen taloudelliset seuraukset ovat aiheuttaneet ”halkeaman” eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Analyytikko Elijah Magnierin mukaan maanosan kasvavat talousongelmat johtuvat lännen epäonnistuneista Venäjän-vastaisista pakotteista.
”Kaikki Euroopan johtajien tekemät päätökset olivat ristiriidassa Euroopan väestön välttämättömyyksien kanssa, ja niillä on bumerangivaikutus”, hän sanoi ja huomautti, että ”energian hinnat ovat nousseet pilviin kaikkialla mantereella.”
”Ensimmäinen osuma on diesel, jota maanviljelijät käyttävät koneissaan, koska Nord Stream 2 räjäytysten jälkeen me lopetimme öljyn ja kaasun ostamisen Venäjältä. Ostamme sen Intiasta, joka ostaa sen Venäjältä, ja ostamme Norjasta ja Amerikasta… hinnankorotuksella”.