Elämän tarkoitus Fortumin velkojen maksaminen

Suomessa sähkölämmitteisen omakotitalon omistajan elämän tarkoitus on Fortumin Uniper-velkojen maksaminen.
Vuoden kuuden ensimmäisen vuorokauden pörssisähkö on tähän mennessä meidän perheemme kohdalla tullut maksamaan jo n. 200 euroa. Sitten vielä erikseen siirtohinta n. 100 euroa. Yhteensä siis n. 300 euroa. Kaiken lisäksi olemme puristaneet sähkön käytön aivan riskirajoille niin talon putkien jäätymisen, kuin oman terveytemme riskillä.
Totta totisesti tiedämme nyt, miltä tuntuu asua maailman onnellisimmassa maassa.

Ei tässä enää osaa muuta sanoa, kuin että eikö joku päättäjä voisi tehdä jotain!!!
7185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen tämän miettinyt täsmälleen samoin, päättäjät mokasi ja nyt kansan on pakko maksaa tuo moka korkeilla sähkönhinnoilla.

Äänestä

Älä ota pörssisähköä! Se on huijausta!

Äänestä

On vähän myöhäistä. Mitään nopeaa ratkaisua ei ole olemassa, sähkömarkkinat kun ovat globaaleja. Joko maksat mitä pyydetään tai olet ilman.

Kaikki hulluus on ollut nähtävissä jo monta vuotta, ja viimeistään siinä vaiheessa kun vihreät pääsivät huseeraamaan Marinin hallituksessa tiesi, ettei tämä hyvin pääty. Ensimmäisenä ne lähtivät tuhoamaan huoltovarmuutta.

Ei kyse ole pelkästään sähköstä, vaan siitä että joka saralla kaikkein absurdeimmat ja järjenvastaisimmat ideologiat ja käytännöt otetaan käyttöön ja tuntuu ettei kukaan voi niitä pysäyttää vaan asiat ikään kuin vaan monistautuvat ja mutatoituvat entistä järjettömimmiksi. Ja ilmastonmuutos, jota ei voi kumminkaan pysäyttää, on pahin liikkeellä pitävä voima, kuin itse Saatana kiskoisi päättäjien naruista.

Vain kunnon sota resetoisi tilanteen ja mielettömyyden kierre katkeaisi.

Itse tajusin tämän jo vuosia sitten ja pistin elämäni nippuun (kun muija lähti). Muutin pieneen omaan keskustayksiöön kasvukeskuksessa, ajan vanhalla autolla ja kesäisin vietän aikaani perintökesämökissä, jossa on kantovesi mutta ei verkkovirtaa. Puulämmitys ja kaasu, aurinkopaneelilla lataa puhelimet ja valaistuskin hoituu sillä. Ja järvi.

Nyt voin tarkkailla tätä nykyistä hullutusta ja valtakuntaa tuhoavaa valtakamppailua ikään kuin ulkopuolisena. Mitään taloudellista huolta ei ole. Eikä oikeastaan muutakaan huolta.

Viimeisen asuntohankinnan tein ulkomailla ja siellä talvet kuluu mukavasti. Oli harkittu päätös ottaa pesäero Suomeen. Suomesta en osta enää ikinä mitään kiinteää tai kallista, se lienee Euroopan hulluin maa, kuin tosielämän YksiLensiYliKäenpesän. En ihmettele jos pisa-tulokset putoavat. Onko se sitten syy tai seuraus, en tiedä.

Äänestä

TVO:lla on OL3:sta velkaa 6 mrde.

Äänestä

Fortumilla ei ollut mitään mahdollisuutta pitää Uniperia omistuksessaan. Se oli tarkoittanut niin suuren rahasumman sijoittamista kaasukaupan kompensaationa, ettei Suomesta olisi löytynyt sellaista rahamäärää.
Saksan valtio maksoi Uniperin kaasutoimitusten kompensaatiota noin 35 mrd euroa.
Uniperin pitää maksaa tämä hinta Saksan valtiolle.
Uniper ostettiin Fortumille puutteellisin tiedoin, ei selvitetty riittävästi Uniperin sitoumuksia kuluttajia kohtaan kaasun myynnissä.

Äänestä

Huvittavia ovat nuo sähköyhtiöiden edustajat, jotka on pantu selittämään tilannetta uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa.

Se menee suunnilleen näin:
"Futuurit ketovat sitä ja tätä ja sitten on taas johdannaiset, jotka vaikuttavat tähän ja tuohon. Suomessa on joka tapauksessa sähkö Euroopan halvinta, ainakin melkein. Kaikista suurin vaikutus korkeaan hintaan on kuitenkin Putinin aloittamalla sodalla ja pläp pläp pläp...... Sitten on vielä sekin, että muuallakin Euroopassa sähkön hinta on korkea. Toisaalta taas muualla Euroopassa käytetään fossiilisia polttoaineita, joiden vaikutus ei suinkaan paranna tilannetta, välilä pikemminkin päinvastoin pläp pläp pläp jne."

Siis kiertelevät ja kaartelevat käyttäen mitä ihmeellisintä teminologiaa, jota kukaan ei ymmärrä, eikä kukaan tietenkään itsensä tyhmyyden osoittamisen pelossa kehtaa kysyä, että mitä tarkoitat.

Varmaa on se, että Uniperin ympärille on rakennettu helvetinmoinen himmeli, jossa raha liikkuu sinne ja tänne, eikä sitä kukaan ulkopuolinen pysty selvittämään. Kansalaisille ei totuutta kerrota ja tilanne on kaikkea muuta, kuin läpinäkyvä. Kansalaiset kelpaavat vain maksajiksi.

Äänestä

Valtionyhtiö Fortumin kaupoissa ei kaikki hävinneet, sillä johtaja sai bonuksensa hyvin suoritetuista kaupoista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa sähkölämmitteisen omakotitalon omistajan elämän tarkoitus on Fortumin Uniper-velkojen maksaminen.
Vuoden kuuden ensimmäisen vuorokauden pörssisähkö on tähän mennessä meidän perheemme kohdalla tullut maksamaan jo n. 200 euroa. Sitten vielä erikseen siirtohinta n. 100 euroa. Yhteensä siis n. 300 euroa. Kaiken lisäksi olemme puristaneet sähkön käytön aivan riskirajoille niin talon putkien jäätymisen, kuin oman terveytemme riskillä.
Totta totisesti tiedämme nyt, miltä tuntuu asua maailman onnellisimmassa maassa.

Ei tässä enää osaa muuta sanoa, kuin että eikö joku päättäjä voisi tehdä jotain!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu