Jehovan todistajien ja luopioiden ero

Anonyymi-ap

Jehovan todistajien käsitys luopioista on mielenkiintoinen kokonaisuus. Luopiot edustavat todistajille epärehellisyyttä, selkärangattomuutta, petturuutta, katkeruutta ja epäluotettavuutta. Luopio on järjestölle ja sen todistajille ihmiskunnan pohjasakkaa ja maailman tärkeimmässä asiassa epäonnistunut yksilö.

Mutta miksi joku siten luopioituu, vaikka tietää varsin hyvin, miten luopioihin suhtaudutaan todistajissa? Miksi ihmeessä joku lähtee varta vasten taistelemaan totuutta vastaan?

Juuri siksi. Koska kyse ei ole totuudesta. Luopioiden ja todistajien oleellisin ero on siinä, että luopioita todella kiinnostaa totuus sen varsinaisessa merkityksessä. Todistajia kiinnostaa ainoastaan järjestön versio totuudesta, jolla on hyvin vähän tekemistä oikean totuuden kanssa.

Todistajamielinen on luonnollisesti esityksestä täysin päinvastaista mieltä. Ilmiö on kuitenkin helposti todennettavissa. Koska totuudella ei ole mitään pelättävää mutta valheella on, ei tarvita kuin asetelma jossa todistaja ja luopio laitetaan keskustelemaan avoimesti todistajuudesta ja järjestöstä sekä sen totuudesta.

Miten debatissa käy? Ei mitenkään, koska todistaja ei uskaltaudu edes paikalle. Todistajaa ei kiinnosta uskontonsa avoin tarkastelu, totuus. Todistajaa kiinnostaa ainoastaan helliä ajatusta totuudesta. Avointa keskustelua vältetään kuin ruttoa.

Jo tästä ilmiöstä voidaan helposti päätellä, miten kestävällä pohjalla todistajien "totuus" on. Se on pelkkä illuusio, jonka rikkoutumista pelätään enemmän kuin mitään. Siksi luopiot on demonisoitu järjestön toimesta - heitä kun kiinnostaa oikea totuus eikä järjestön versio siitä.

58

585

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todistajaa ei saa kiinnostaa keskustelu luopion kanssa. Todistaja saa itse vaikeuksia jos rikkoo sääntöä luopioiden karttamisesta. Siksi avoin keskustelu on mahdottomuus. Se miksi keskustelu ja kanssa käyminen on kielletty, on vanha kikka ehkäistä jäsenten herääminen.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        💋 ­­N­­y­­­m­­­f­o­m­­­a­­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        ❤️ ­­­N­y­­­m­­f­­­o­­m­­­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18202847

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Olin luterilainen ja käännyin jt 30v.
      Nyt kun olen tarkastellut asioita ja olin kokemusasiantuntija 25 v en voi enään jt uskoa oppiin

      • Anonyymi

        Luterilainen käsitys luopioista on kyllä rakkaudellisempi,
        Kun käännyin jtksi evlutista ja saarnasin sitten heille jt oppia niin ystävällisesti suhtautuivat kuttuvat jopa kaffille.
        Miten kun jt kääntyykin joksi muuksi?
        On luopio jolle kuuluu kuolema!


    • Anonyymi

      Aika hurjalta tuntuu näin kristitystä lukea noita kommentteja jt:sta. En tunne järjestön sisäistä toimintaa, mutta olen lukenut erotettujen todistajien kertomuksia. Olen niistä järkyttynyt.

      Mietin mihin se rakkaus katoaa? Jotkut näistä erotetuista ovat tehneet jopa itsemurhan. Hylkääminen......sitä Jeesus vihaa.

      • Anonyymi

        Niinpä kun sanoi että rakkaudesta teidät tullaan tuntemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä kun sanoi että rakkaudesta teidät tullaan tuntemaan.

        JT:t on tultu viimeaikoina valehtelusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT:t on tultu viimeaikoina valehtelusta.

        Soopaa!


      • Anonyymi

        Tunsin erään nuoren, joka erosi Jt:stä.
        Kirjoitusten jälkeen teki hanttihommia, kun ei pidä mennä opiskelemaan. Seurusteli lahkoon kuulumattoman tytön kanssa. Tyttö sai mielen muuttumaan. Erosi puljasta. Joutui kartetuksi ja päätti päivänsä.
        Kantakaa vartiotorninne ja raamattunne pitkän tikun nokassa tunkiolle.


    • Anonyymi

      Tuo kuvio kyllä ihan nurinkurinen kun lähtee kunnolla ajattelemaan. Se menee juuri toisinpäin kuin Jt:t kuvittelevat, juuri luopioita kiinnostaa totuus ja todistajia ei.

      Jännä miten tämäkin väännettiin meille täysin valheellisesti ja virheellisesti.

    • Anonyymi

      Osaako täällä kukaan sanoa millaisista muista syistä luokitellaan luopioksi kuin jt opin kyseenalaistamisesta?

      • Anonyymi

        Käytännössä kaikki jos et muista kiittää ja kehua järjestöä, papistoa, kirjallisuutta ym. sama mitä sieltä tulee.
        Ehkä hieman karrikoiden, mutta leima tulee varmasti jo näistä mihin kastiin kuulut!


      • Anonyymi

        Varsinaisesti luopumuksesta voidaan tuomita oikeuskomiteassa seuraavin perustein:
        - väärään uskontoon liittyvien juhlien viettäminen (käytännössä esim. joulu tai pääsiäinen, Jehovan todistajille kaikki muut uskonnot ovat vääriä)
        - muiden uskontojen palvontamenoihin osallistuminen
        - Raamatun totuuden vastaisten opetusten tarkoituksellinen levittäminen (tarkoittaa JT-opin kyseenalaistamista)
        - seurakuntaa jakavien kiistojen aiheuttaminen, lahkolaisuuden edistäminen
        - väärää palvontaa edistävä ansiotyö
        - spiritismi, okkultismi
        - epäjumalanpalvelus
        (Lähde: vanhinten opaskirja "Paimentakaa Jumalan laumaa", 2019)

        Käytännössä JT:t pitävät luopiona sellaista entistä jäsentä (kastettu, mutta sittemmin eronnut/erotettu seurakunnasta) joka arvostelee Jehovan todistajien uskontoa tai järjestöä. Tässä varsinainen erottamisen syy ei ole ratkaiseva, vaan se voi alunperin olla muukin kuin luopumus.

        Entisten jäsenten kohdalla lihallisiin synteihin kuten vaikkapa aviopuolison pettämiseen tai juoppouteen (josta ei muutenkaan helposti eroteta) suhtaudutaan vähemmän vakavina kuin sellaisiin, joihin liittyy JT-uskonnosta luopuminen ja sen arvostelu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinaisesti luopumuksesta voidaan tuomita oikeuskomiteassa seuraavin perustein:
        - väärään uskontoon liittyvien juhlien viettäminen (käytännössä esim. joulu tai pääsiäinen, Jehovan todistajille kaikki muut uskonnot ovat vääriä)
        - muiden uskontojen palvontamenoihin osallistuminen
        - Raamatun totuuden vastaisten opetusten tarkoituksellinen levittäminen (tarkoittaa JT-opin kyseenalaistamista)
        - seurakuntaa jakavien kiistojen aiheuttaminen, lahkolaisuuden edistäminen
        - väärää palvontaa edistävä ansiotyö
        - spiritismi, okkultismi
        - epäjumalanpalvelus
        (Lähde: vanhinten opaskirja "Paimentakaa Jumalan laumaa", 2019)

        Käytännössä JT:t pitävät luopiona sellaista entistä jäsentä (kastettu, mutta sittemmin eronnut/erotettu seurakunnasta) joka arvostelee Jehovan todistajien uskontoa tai järjestöä. Tässä varsinainen erottamisen syy ei ole ratkaiseva, vaan se voi alunperin olla muukin kuin luopumus.

        Entisten jäsenten kohdalla lihallisiin synteihin kuten vaikkapa aviopuolison pettämiseen tai juoppouteen (josta ei muutenkaan helposti eroteta) suhtaudutaan vähemmän vakavina kuin sellaisiin, joihin liittyy JT-uskonnosta luopuminen ja sen arvostelu.

        Niin......jos sääntöjen laatijoilla (miehillä) itsellään on lihallisia himoja niin, ne ehkä ne eivät ole luopioksi julistamisen peruste. Esim alkoholi tai pettäminen.

        Muutenhan sieltä varmaan erotettaisiin paljon miehiä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin......jos sääntöjen laatijoilla (miehillä) itsellään on lihallisia himoja niin, ne ehkä ne eivät ole luopioksi julistamisen peruste. Esim alkoholi tai pettäminen.

        Muutenhan sieltä varmaan erotettaisiin paljon miehiä?

        Kyllä näidenkin takia erotetaan, mutta luopioksi nimittäminen yleensä vaatii, että kritisoi järjestöä. Jos on erotettu, mutta ei arvostele, silloin puhutaan yleensä erotetusta, ei luopiosta.


    • Peräilman kvalitetti ja kvantiteetti olennaisin ero.

    • Anonyymi

      JT käsittelee totuutta, niin miten se on kirjoitettu Raamattuun!
      He ovat maailmassa ainoita, jotka siihen kykenee, muut seilaa virran mukana!

      • Anonyymi

        Raamatussa lukee myös...."joka itsensä ylentää, se alennetaan", Tuollainen omahyväisyys muistuttaa Raamatun farisealaisia, joista Jeesus ei kovin pitänyt.

        Nöyryys on hyve, muistakaa se, jotka niin kovasti omaa erinomaisuuttanne korostavat. Jos täällä nyt jt kirjoittelee, voi toki olla huijareitakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa lukee myös...."joka itsensä ylentää, se alennetaan", Tuollainen omahyväisyys muistuttaa Raamatun farisealaisia, joista Jeesus ei kovin pitänyt.

        Nöyryys on hyve, muistakaa se, jotka niin kovasti omaa erinomaisuuttanne korostavat. Jos täällä nyt jt kirjoittelee, voi toki olla huijareitakin.

        JT pelastaa, muut on menossa matojen nakerrettavaksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT pelastaa, muut on menossa matojen nakerrettavaksi!

        Järjestö se nyt muka pelastaa. Taas menee käsitykset sekaisin siitä kuka pelastaa. Huh, huh...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjestö se nyt muka pelastaa. Taas menee käsitykset sekaisin siitä kuka pelastaa. Huh, huh...

        Tämä on Järjestön Totuus™.

        Esim. 1.Pietarinkirjeen 3 luvussa vertauksen pelastava arkki on Järjestö, ei Jeesus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjestö se nyt muka pelastaa. Taas menee käsitykset sekaisin siitä kuka pelastaa. Huh, huh...

        Soopaa!


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Luopioiden joukossa on kiva kiukutella, kun jehovilla ei ole sandaaleita, on siinä eroa ja toisilla on elokuvat, videot, äänitteet ja toisilla valokopiot.

      Toisille leijona hymyilee ja toisille irvistää.

      • Anonyymi

        Soopaa!


    • Anonyymi

      Tavallinen Jehovan todistaja tarvitsisi vain avoimen mielen ja pari tuntia nettiaikaa, niin hän huomaisi, että oikeastaan mikään järjestön opetuksessa ei pidä paikkaansa. Raamattu ei ole totta, järjestön raamatuntulkinta ei ole totta, järjestöllä ei ole erityisasemaa, järjestö päin vastoin on epärehellinen opetuksessaan. Kyseessä on lopulta pelkkä jäseniään huijaava ja hyväksikäyttävä uskonlahko, jopa kultti. Rakennelma pidetään kasassa tietoa pimittämällä ja pelkoa lietsomalla.

      Järjestö pyrkii siihen, etteivät JT:t edes keskustelisi nettifoorumeilla kriittisesti suhtatuvien kanssa, mikä rajaa keskustelukumppanit varsin vähiin. Tästä varoitellaan kirjallisuudessa useammassa kohtaa:

      "Jotkut veljet ovat lähteneet mukaan internetissä käytäviin väittelyihin ja aiheuttaneet näin lisää häpeää Jehovan nimelle. Mikään nettifoorumi ei ole oikea ympäristö ”opettaa lempeästi niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia”" (w18 huhtikuu s. 30-s. 31 kpl 3)

      "On hyödytöntä yrittää kumota luopioiden tai muiden Jehovan järjestöä arvostelevien väitteitä. Todellisuudessa on hengellisesti vaarallista ja sopimatonta perehtyä heidän aineistoonsa, onpa sitä tarjolla painetussa muodossa tai internetissä." (w12 15/5 s. 23-27)

      "Olisi epäviisasta antautua väittelyihin luopioiden kanssa, esimerkiksi keskustella heidän kanssaan kasvotusten tai lisätä kommentteja heidän verkkosivustoilleen." (w14 15/7 s. 12-16)

      Oma lukunsa ovat sitten järjestön suhteellisen harvalukuiset mainosvaltuutetut, jotka omin lupinensa tai jollain erikoisluvalla keskustelevat foorumeilla. Näitä on aina silloin tällöin. Ehkä he katsovat olevansa niin erinomaisia yksilöitä, etteivät heitä tavisten säännöt koske, tai sitten heillä tosiaan on jokin erityinen valtuutus haaratoimistosta.

      Myöskään ovelta ovelle työssä ei ole tapana jäädä keskustelemaan pidemmäksi aikaa sellaisten kanssa, jotka selvästi suhtautuvat kriittisesti, vaan matkaa jatketaan nopeasti. Kärrytyössä voi olla vaikeampaa vetäytyä keskustelusta, mutta siinäkin vastapuoli todennäköisesti pian antaa periksi, jos huomaa keskustelun olevan kovin yksipuolista.

      • Anonyymi

        Taidat olla aikalailla vainoharhainen, kun kuvittelet että täällä on jotain mainosvaltuutettuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla aikalailla vainoharhainen, kun kuvittelet että täällä on jotain mainosvaltuutettuja.

        Mitä lienevät, mutta järjestöä näennäisesti puolustavat. Tekevät enemmänkin karhunpalveluksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla aikalailla vainoharhainen, kun kuvittelet että täällä on jotain mainosvaltuutettuja.

        Minä olen mainosvaltuutettu ja tulen kääntämään jokaisen palstalaisen JT:ksi10 v sisällä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla aikalailla vainoharhainen, kun kuvittelet että täällä on jotain mainosvaltuutettuja.

        Mainosvaltuutetuksi kutsutaan palstan todistajamielisiä, jotka vetävät härskisti järjestön suuntaan rehellisyyden ja uskottavuuden kustannuksella. Termi ei tarkoita että kyse olisi joku haaratoimiston tehtävään nimittämä valtuutettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla aikalailla vainoharhainen, kun kuvittelet että täällä on jotain mainosvaltuutettuja.

        Jonkun aikaa seurannut näitä sivuja,
        Niin kyllä on aika osuva ilmaus asialle toi mainosvaltuutettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jonkun aikaa seurannut näitä sivuja,
        Niin kyllä on aika osuva ilmaus asialle toi mainosvaltuutettu.

        Se on osuva ilmaisu. Tarkoitushan on mainostaa lahkoa ja selitellä kaikki sen tekemiset parhain päin, rehellisyyden kustannuksella. Joskus tämä voi olla aika yksityiskohtaistakin ja asiantuntevan oloista, ikään kuin tiedettäisiin mistä puhutaan.

        Taannoin mainosvaltuutettu väitti, että siviilipalvelusasiassa olisi 2010-luvulla tapahtunut muutoksia, joiden perusteella se voitiin Suomessa hyväksyä. Mitään tällaisia muutoksia hän ei kuitenkaan kyennyt näyttämään useista pyynnöistä huolimatta, eikä niitä tietysti olekaan, ja siviilipalvelus on ollut Suomessa todistajille hyväksytty kuten muuallakin maailmassa vuodesta 1996 lukien, jolloin hallintoelin muutti näkemystään. Sen on voinut tuosta lukien suorittaa ilman, että se vaikuttaa asemaan seurakunnassa, ja jotkut todistajat ovat sen suorittaneetkin.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17634549/mainosvaltuutettu-valehtelee-siviilipalveluksesta

        Kannattaa olla varovainen näiden koijarien kanssa.


    • Anonyymi

      Böö Jehovat. Mua kiinnostaa keskustella "totuudesta"

      • Anonyymi

        Silloin tulet JT joukkoon!


    • Anonyymi

      JT porukka taivaltaa vartiotorni hymyssä ja kun lukee tätä palstaa niin ei voi muuta sanoa, kuin että luopiot kulkee itkien hampaita kiristellen, Mikään asia ei ole hyvin on se juu tai jaa, ainut ilo mitä he kokevat on vahingonilo, aika onnetonta elämä heidän on sättien ja pilkaten.

      • Anonyymi

        "Vahingonilo"?
        Eli syytä on mielestäsi nauraa teidän toilailuille?
        Ja muistutetaan taas: JT:t on Raamatuntutkijoista luopioitunut lahko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vahingonilo"?
        Eli syytä on mielestäsi nauraa teidän toilailuille?
        Ja muistutetaan taas: JT:t on Raamatuntutkijoista luopioitunut lahko.

        Huomaatko taas hampaittesi kiristelyn, aina JT vastainen äksyily.


    • Anonyymi

      Jos jt porukka on tälläistä kuin täällä kirjoittelevat, ymmärrän miksi heitä kielletään tänne mitään kirjoittamasta. Häpäisevät järjestönsä.

    • Anonyymi

      Jos uskot Jehovan todistajia niin se on sama kuin uskoisit peräilmaan. Luopiot käyttävät järkeä. Sen takia se on meille annettu että sitä käytetään.

      • Anonyymi

        JT uskovat Raamattuun, muista ei ole siihen maailmassa....paratiisissa on TILAA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT uskovat Raamattuun, muista ei ole siihen maailmassa....paratiisissa on TILAA!

        Kukaan kristityksi itseään nimittävä ei usko koko Raamattuun, vaan tulkintoihin valituista jakeista. Sen tarinoissa on aina jotain pois ja muuksi seliteltävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan kristityksi itseään nimittävä ei usko koko Raamattuun, vaan tulkintoihin valituista jakeista. Sen tarinoissa on aina jotain pois ja muuksi seliteltävää.

        Soopaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan kristityksi itseään nimittävä ei usko koko Raamattuun, vaan tulkintoihin valituista jakeista. Sen tarinoissa on aina jotain pois ja muuksi seliteltävää.

        Käytännössä JT-uskossa ei pidetä läheskään kaikkea edes Uuden testamentin puolella olevaa noudatettavana ja nykyaikaan soveltuvana, vaan järjestö kertoo, miten Raamattua tulee käyttää ja mitä siellä pitää noudattaa, mitä ei, mikä on kirjaimellista, mikä kuvaannollista, mikä koskee vain voideltuja, mikä kaikkia jne.

        Lopulta ei ole paljonkaan merkitystä, mitä Raamatussa lukee tai ei lue, koska järjestö voi aina selittää, että tämä kohta Raamatussa ei tarkoita sitä miltä se kuulostaa, tai ei ole muuten vain noudatettavaksi tarkoitettu. Lisäksi järjestöllä on paljon sääntöjä, joista Raamattu ei sano mitään, ja näitä pitää noudattaa ihan yhtä lailla kuin sellaisiakin, joita se pönkittää jollain raamatunkohdalla ja siihen liitetyllä tulkinnalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JT uskovat Raamattuun, muista ei ole siihen maailmassa....paratiisissa on TILAA!

        Minä olen ymmärtänyt, että jehovalaisten taivas on jo täynnä. Ei sinne kannata kilvoitella.
        144000 onnelista taivastelee siellä.


    • Anonyymi

      JT:llä on nainen ja luopiolla valokopio on siinä eroa.

      • Anonyymi

        JT naisella ei ole usein miestä. On siinä JT miesten etu ensimmäisenä.


    • Anonyymi

      Anonyymi 2024-01-10 04:12:24

      " JT uskovat Raamattuun, "

      JT:lle myydään lahkossa väärennös, UM.
      Turunen on ottanut kirjaansa kymmenisen asiantuntijalausuntoa, kuten oppinut Barclayn lausunnon, että kyseessä on törkeä väärennös. Tämän lausunnon on vartiotonri edelleen väärentänyt muotoon, että Barclay muka kehuisi väärennöstä.
      Turusessa on myös vartiotornista numero- ja sivutiedot.

      • Anonyymi

        Soopaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soopaa!

        Piti olla:suopaa.


    • Anonyymi

      Lahkoilla ja kirkoilla on suuri vaikutusvalta, ihminen ei kestä jäädä yksin, siksi eksytys on helppoa!

      • Anonyymi

        Tällainen kuvailemasi lahko on myös JT-uskonto, koska sen karttamisvaatimus pelottaa monet pysymään järjestössä mukana, jotta eivät joutuisi ulkopuolelle ja jäisi yksin.


    • Anonyymi

      On olematon.

    • Anonyymi

      Puuttini on ottanut mallia Jehovan todistajista

    • Anonyymi

      " Huomaatko taas hampaittesi kiristelyn, aina JT vastainen äksyily. "

      -Tälle foorumille tulo on todistajilta kielletty. Täällä käy vain erityiset mainosvaltuutetut.
      Foorumikielto toimii, koska lahko käyttää mielenhallintaa, toisaalta, jos mielenhallinta ei onnistu, ei henkilö lahkossa pysykään.

      Mielenhallinta on toimintaa, jolla sen kohde saadaan käyttäytymään, tuntemaan ja ajattelemaan toivotulla tavalla. Mielenhallinta voi sisältää muun muassa tunteiden hallintaa, ajatusten hallintaa, käyttäytymisen hallintaa ja tiedonsaannin hallintaa
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Mielenhallinta

      Todistajat ovat siis erehdytettyjä.
      Heidän auttamisekseen ei saa menettää malttia keskustelussa, on oltava ystävällinen.
      Turusen kirjassa on liitteenä vartiotorniseurassa toimineen henkilön, jonka Jehova johdatti pois valoon vapauteen ja iloon, kirjoittama sivun mittainen opas kysymysten asettamisesta todistajille, jotta saisi heidän silmiään avautumaan ja siten lähtö lahkosta tulisi mahdolliseksi.

      Toki scannatut tulosteet vartiotorneista, maailmanloppuvuosien julistamisesta, vanhoista opeista joiden olemassaolo nykyään kiistetään, niin, tulosteiden toimittaminen todistajien postiluukkuun herättää periaatteessa ajattelua

      Toki todistajille on opetettu myös itsellensä valehteleminen. uskomaton taito. Mutta semmoisen käyttöön vartiotornitorniuskonto vaatii elämän.

      • Anonyymi

        Menikö ihon alle kun taas turvauduit Turus jumalaasi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menikö ihon alle kun taas turvauduit Turus jumalaasi?

        Sinäkö Turun tuomiokirkossa vai ?

        j.k.
        JT:lle myydään lahkossa Raamatusta väärennös, UM.
        Turunen on ottanut kirjaansa kymmenisen asiantuntijalausuntoa, kuten oppinut Barclayn lausunnon, että kyseessä on törkeä väärennös. Tämän lausunnon on vartiotonri edelleen väärentänyt muotoon, että Barclay muka kehuisi väärennöstä.
        Turusessa on myös vartiotornista numero- ja sivutiedot.


    • Anonyymi

      Mummoni veli Aku tuli 60 - luvulla käymään kaupungissa, sianahkasalkussa oli kirjallisuutta ja Vartiotorni lehdyköitä. Siinä tupakeittiön pöydän ääressä he väittelivät uskonsa asioista. Aku hihkui, että katsopa tätä ja tätä! Mummoni ei antanut periksi, tempaisi oman raamattunsa päälle unikirjansa! Siihenpä ei Aku osannut sanoa muuta kun, että Ohoh!
      Tiesimme, että mummo oli voittanut väittelyn.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1129
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe