Helluntailaiset uskovat, että ilman Pyhää Henkeä (sinettiä) ei ole mahdollista pelastua. He sanovat kuitenkin, että vääräuskoisten ja jumalattomien pakanoiden lapset pelastuvat automaattisesti kuollessaan vauvoina. Onko näissä vauvoissa siis Pyhän Hengen sinetti vai ei?
Omista lapsistaan helluntailaiset opettavat niin, että he pelastuvat kuollessaan, jos eivät ole vastuullisessa ymmärryksen iässä. Heissä ei tarvitse olla Pyhän Hengen sinettiä, sillä sehän saadaan vasta ratkaisun tekemisen jälkeen esimerkiksi teini-iässä tai joka tapauksessa kouluiässä. Harvemmin leikki-iässä.
Helluntailaisten opetus ei ole siten johdonmukainen. Sen mukaan ihminen voi pelastua vain Pyhän Hengen osallisuuden kautta, mutta silti jotkut lapset pelastuvat, vaikka heissä ei ole Pyhää Henkeä. Vai onko se Pyhä Henki luonnostaan kaikissa syntyvissä lapsissa?
Tiedän jo etukäteen, että helluntailaiset eivät vastaa mitään järkevää tässä asiassa. Tai voihan joku tunnustaa, että oppi ei ole johdonmukainen ja siten myös ilman Pyhän Hengen osallisuutta on mahdollista pelastua. Monet itse asiassa uskovat, että Pyhä Henki tuli ihmisiin vasta uudessa liitossa - ei ennen Jeesuksen ja apostolien aikaa. Silti nekin pelastuivat, jotka olivat silloin valitut.
Omista lapsistaan helluntailaiset opettavat niin, että he pelastuvat kuollessaan, jos eivät ole vastuullisessa ymmärryksen iässä. Heissä ei tarvitse olla Pyhän Hengen sinettiä, sillä sehän saadaan vasta ratkaisun tekemisen jälkeen esimerkiksi teini-iässä tai joka tapauksessa kouluiässä. Harvemmin leikki-iässä.
Helluntailaisten opetus ei ole siten johdonmukainen. Sen mukaan ihminen voi pelastua vain Pyhän Hengen osallisuuden kautta, mutta silti jotkut lapset pelastuvat, vaikka heissä ei ole Pyhää Henkeä. Vai onko se Pyhä Henki luonnostaan kaikissa syntyvissä lapsissa?
Tiedän jo etukäteen, että helluntailaiset eivät vastaa mitään järkevää tässä asiassa. Tai voihan joku tunnustaa, että oppi ei ole johdonmukainen ja siten myös ilman Pyhän Hengen osallisuutta on mahdollista pelastua. Monet itse asiassa uskovat, että Pyhä Henki tuli ihmisiin vasta uudessa liitossa - ei ennen Jeesuksen ja apostolien aikaa. Silti nekin pelastuivat, jotka olivat silloin valitut.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kovin on mutkikasta, sekavaa ja ristiriitaista kristittyjen opetus. Kas kun ette tapa toisianne eriuskoisuuden vuoksi?
Ai niin: luterilaisethan tappoivat anabaptisteja 1500- ja 1600-luvuilla pelkän eriuskoisuuden perusteella!
Ja olihan niitä anabaptisteja myös Münsterin kapinassa vuonna 1534, jossa tapettiin vuorostaan luterilaisia ja katolisia.
https://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/fanaattinen-lahko-otti-vallan-saksalaiskaupungissa
Luther ei tappanut ketään , ja oli jo haudassakin ennenkuin Hitleristä tietoakaan.
Norjalainen homo Gerhard Olsen-Smidt perusti Suomeen 40 ens. hell.srk.
Mies vietiin vankilaan 6 kk ja karkotettiin Norjaan.
KÄSITTÄÄKSENI ei. Kuitenkin joskus kuullut että perhekunnittain pelastuisivat kaikki. Nekin, jotka eivät ole koskaan eläjessään uskoneet Jumalaan.
En ynmärjä tätä lokiikkaa kuinka esim kristittyjen vanhenpijen 2 jumalatonta lasta pelastuisivat vanhenpijensa uskolla.
Raamatussa on jakeisto, jossa yhjelle perhekunnalle luvataan pelastus.
Perhekunnan kaikista jäsenistä ei ole kuvausta esim ovatto het uskossa Jumalaan vai eivättö ou.
Itse tuumin niin että kaikki hyöt olivat uskossa Jumalaan. Nähneet ehkä riittävästi Jumalan toimintaa ja tunteneet pyhijä Kirjoituksija sen verran että ahaa oivaljus on jokaisen piänupissaollut: Jumala on näköjään olemassa , joten a vot, otan Jeesuksen vastaan syjänmeenji Pelastajanain.
Kommentoi kommenttijani jos olet ollut vähintään 15v aijossa uskossa Jeesukseen. Muussa tapauksessa pijä kommenttis itelläs, niele se.
Selef Urge
30 vuotta sitten tulin uskoon.
16:14 Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
16:15 Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
16:40 Niin he lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he lähtivät pois.
"Veljet" on viittaus aikuisiin miehiin, jotka olivat Lyydian perhekuntaa eli kaikki uskoivat.
Samassa luvussa on vanginvartijan perhekunta ja kaikki he uskoivat ja heidät kastettiin uskovina.
16:29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
16:34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Kaikki nimeltä mainitut perhekuntalaiset olivat uskovia Apostolien teoissa. On silti mahdollista ja jopa uskottavaa, että myös uskosta osattomia kastettiin, koska mies perheen päänä päätti siitä, mitä uskontoa harjoitettiin. Niinpä isäntä kastatti myös pienet lapsensa ja aikuiset orjansa. Ei välttämättä, mutta on tämä mahdollista.
tuumit , siis , ja sillä perusteella , kaikki on niinkuin sinä ajattelet,
olis parempia tutkia kuin tuumia . . .
Ja jos jumalaton, joka kastetaan niin se ei pelasta tuota jumalatonta. Mielevä vastaus, kiitos tästä, oikein mielevä. Kaikkihan on mahtollista. Se että toimitaan Jumalan ohjeen mukaaan ja kastetaan vain uskossa olevat, eikä niin että sen lisäksi jumalattomatkin kastetaan.
" Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu."
Tuohon ei ole mitään kenenkään mitään lisättämäisen.
Selef Urge
Kiitos hauskasta kommentista, sait mut hymyilemään. Parempi on siis tuumija kuin tutkija.
Selef Urge
Helluntailaiset ovat ymmärtäneet asian väärin ja että olisi olemassa joku varsinaisesti nähtävä sinetti.
Pyhän Hengen Lahja on käsittääkseni raamatullisesti (lut.) Uskon Lahja, joka saadaan kasteessa.
Toisesta ihmisestä emme voi nähdä, kuka lopulta pelastuu ja kuka ei. Hengen Hedelmä antaa osviittaa, mutta ei ehdi täydelliseksi.
Me emme erottele vuohia ja lampaita emmekä viljaa ja rikkaviljaa lopullisesti emmekä näe sydämeen. Synnit kuitenkin (joita kaikilla on) ovat toisilla ilmeisemmät kuin toisilla.
Kaiken voi saada aina anteeksi uskon ehtojen kautta, mutta Jeesuksen K. tähden. Jopa Putin (tuntuu minustakin pahalta) voi saada hirveät syntinsä anteeksi aidossa katumuksessa (Pyhä Henki vaikuttaa, jos saa) ja Jeesuksen tekoon puolestamme turvautumisessa.
(Täydellisesti ja puhtaasti en siis minäkään (eikä muut) pysty neuvomaan, ainoastaan Pyhä Henki voi)-
PKTNH
Sinetti on se, kun mölöttää siansaksaa ja kuola valuu suusta. Voi vähän lattiallakin kieriskellä, jos siltä tuntuu. Ja päästellä eläinten ääniä.
Jaksatte työ helvetin hihulit vielä mellastaa täällä. Eikös teidät ole karkoitettu täältä.
Sinun vuodatus ei ole helluntaiseurakuntien oppia.
Sinä kirjoitat omia tulkintoja ja päättelyjä, jotka ovat
virheellisiä.
Lapsi pelastuu Jeesuksen sovitustyön perusteella.
Jumala ei pane ketään vastuuseen muista kuin ihmisen
omista synneistä. Sinä et siis joudu lapsena tuomiolle
vanhempiesi synneistä. Et joudu Jumalan edessä
vastaamaan aikuisenakaan toisen ihmisentekemistä
synneistä. Vai ajatteletko Jumalan panevan päällesi
toisen syntejä joskus kun olet teini tai aikuinen? Mihin
sellainen oppi perustuisi?
Kun ihminen tulee uskoon ymmärtävässä iässä, jolloin
Jumala panee hänet vastuuseen hänen omista synneistään,
hän saa kaikki synnit anteeksi. Hän uudestisyntyy Jumalasta
Jumalan lapseksi. Silloin Jumala panee häneen Pyhän Hengen
sinetin. Tämä sinetti takaa pelastuksen.
Lapset pelastuvat siis vaikka heissä ei ole Pyhää Henkeä. Aloitus oli siten oikeassa.
Luterilaisissa ei ole Pyhää Henkeä.
Lapsi pelastuu Jeesuksen sovitustyön kautta ja tähden.
Lapsi pelastuu tällä perustalla vaikka ihmiset olisivat
asiasta mitä mieltä tahansa. Se ei ratkaisen lapsen
pelastumista.
Teineiltä ja aikuisilta Jumala vaatii uudestisyntymistä.
Uudestisyntyminen on uskoontulo. Silloin Jumala
merkitsee omansa Pyhän Hengen sinetillä.
Kukaan ei tiedä, missä iässä Jumala panee ihmisen
vastuuseen hänen omista teoistaan. Tämä on
yksilöllistä, käsitämme näin, koska ihmiset ovat
yksilöitä. Jotkut voivat joutua hyvin nuorena vastuuseen,
toiset taas voivat ehkä elää teini-ikään asti ennen
kuin Jumala panee heidät vastuuseen.
Siksi evankeliumia tulee julistaa myös lapsille. Jeesus
käski saarnata evankeliumian kaikille luoduille. Tämä
käsky sisältää pienet lapsetkin. Seurakunnissa on
pyhäkouluja pienillekin lapsille. Siellä opetetaan
Jeesuksesta lapsen tasolla.
kasteessa Kristukseen ei ainakaan mitään VAHINKOA voi saada , miksi sitten viivytellä ?
"miksi viivyttelet" Apt: 22
annetaanhan kasteessa Pyhä Henki ,mikä sen suurempi LAHJA voi pienelle olla !
"kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen , syntienne anteeksisaamiseksi, silloin te saatte
Pyhän Hengen LAHJAN , sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu"
Apt: 2: 38-39
Voi tuota umpisokeutta ja ymmärtämättömyyttä.
Jumala tuomitsee uskosta osattomat tekojensa mukaan.
Jumala siis Kaikkitietävänä näkee ja päättää senkin, että ketkä uskosta osattomat pelastuvat ja ketkä eivät.
Miksi ihmeessä haluatte astua Ainoan Tuomarin saappaisiin?
Miksi ihmeessä haluatte laittaa muita ihmisiä Ainoan Tuomarin saappaisiin?
Eikö teille koskaan riitä se, että Kaikkitietävä Jumala osaa tuomita ihan kaikki ihmiset?
Aivan turhaa ja järjetöntä väittelyä ovat tälläiset.