Olen tutustunut Jyrki Kauppisen, Mauri Timosen, Kari Mielikäisen ja Antero Järvisen tutkimuksiin. He kaikki näkevät ilmaston lämpötilavaihtelun johtuvan jostain muusta kuin ihmisen tuottamasta hiilidioksidista.
Haluaisin tutustua myös sellaisten suomalaisten tutkijoiden tutkimuksiin, jotka osoittavat ilmaston lämpötilavaihtelujen johtuvan hiilidioksidista. Toivoisin saavani muutaman suomalaisen tutkijan nimen, jotta voisin tutustua heidän tutkimustensa tuloksiin.
Suomalaiset tutkijat
20
270
Vastaukset
- Anonyymi
Ihanko haluaisit?
Kyseisillä herroilla ei ole ilmastotutkimuksessa painoarvoa.
Kauppinen on fysiikan emeritusprofessori, joka eläkkeellä väkästeli oman ilmastomallinsa, jonka lähtöoletukset olivat väärät. Asia on tieteen kannalta loppuun käsitelty.
Timosen lustotutkimus on tälläkin palstalla loppuun kaluttu.
Mielikäinen on myös jo eläkkeellä oleva professori ja entinen metsäntutkija, ei ilmastotutkija. Ei kompetenssia.
Järvinen on eläintieteen dosentti, joka toimi Kilpisjärven biologisen aseman johtajana. Se tuskin antaa näkemystä globaaliin ilmastoon.
Yksi eläkeläinen fyysikko, joka oletti väärät lähtöarvot laskelmiinsa ja kolme metsätutkijaa, joiden näkemys asiaan on sekä maantieteellisesti että ilmastontutkimuksen kannalta varsin suppea. Noiden eläkeläisten ulostulojen mukaanko pitäisi alkaa epäilemään maailmanlaajuista tiedeyhteisöä?
Voisit tutustua esimerkiksi Markku Kulmalan tutkimuksiin. Hän on ollu klimatolkogiassa vähän aikaa sitten maailman lainatuin tutkija.- Anonyymi
Kiitos Kulmalan nimestä. Tutustun suurella mielenkiinnolla hänen tutkimuksiinsa.
Minun mielestäni nimeämäni tutkijat saivat sinulta syyttä melkoiset haukut ja arvostelut. On ala-arvoista arvostella tutkijaa siksi, että hän on jo eläkkeellä. He kaikki ovat esittäneet hyvin mielenkiintoisia ilmastonmuutokseen liittyviä näkökohtia ja perustelleet väitteensä hyvin.
Mikään ei ole mustavalkoista, saati varmaa. Haluan siksi tutustua erilaisiin näkökulmiin, jotta pystyisin muodostamaan oman mielipiteeni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Kulmalan nimestä. Tutustun suurella mielenkiinnolla hänen tutkimuksiinsa.
Minun mielestäni nimeämäni tutkijat saivat sinulta syyttä melkoiset haukut ja arvostelut. On ala-arvoista arvostella tutkijaa siksi, että hän on jo eläkkeellä. He kaikki ovat esittäneet hyvin mielenkiintoisia ilmastonmuutokseen liittyviä näkökohtia ja perustelleet väitteensä hyvin.
Mikään ei ole mustavalkoista, saati varmaa. Haluan siksi tutustua erilaisiin näkökulmiin, jotta pystyisin muodostamaan oman mielipiteeni.Ongelmana noiden eläkeherrojen kohdalla on se, että heillä ei ole vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja aiheeseen liittyen. Tieteessä mielipiteitä on tietenkin jokaisella mutta vain ne mielipiteet huomioidaan, joista on tehty julkaisu.
Maaseutumedia ei ole tiedejulkaisu eikä Youtube alusta jota käytettäisiin tieteellisten hypoteesien testaamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelmana noiden eläkeherrojen kohdalla on se, että heillä ei ole vertaisarvioituja tieteellisiä julkaisuja aiheeseen liittyen. Tieteessä mielipiteitä on tietenkin jokaisella mutta vain ne mielipiteet huomioidaan, joista on tehty julkaisu.
Maaseutumedia ei ole tiedejulkaisu eikä Youtube alusta jota käytettäisiin tieteellisten hypoteesien testaamiseen.Valikoimalla voi saavuttaa haluamansa. Se on politiikkaa tai uskontoa, mutta ei tiedettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valikoimalla voi saavuttaa haluamansa. Se on politiikkaa tai uskontoa, mutta ei tiedettä
Tiedettä tehdään näillä säännöillä:
https://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_method - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos Kulmalan nimestä. Tutustun suurella mielenkiinnolla hänen tutkimuksiinsa.
Minun mielestäni nimeämäni tutkijat saivat sinulta syyttä melkoiset haukut ja arvostelut. On ala-arvoista arvostella tutkijaa siksi, että hän on jo eläkkeellä. He kaikki ovat esittäneet hyvin mielenkiintoisia ilmastonmuutokseen liittyviä näkökohtia ja perustelleet väitteensä hyvin.
Mikään ei ole mustavalkoista, saati varmaa. Haluan siksi tutustua erilaisiin näkökulmiin, jotta pystyisin muodostamaan oman mielipiteeni.Kaikki ovat esittäneet oman alansa ulkopuolelta sellaisia lausuntoja, joita akttiivilta tutkijalta pidettäisiin lähinnä puoskarointina.
Taisi Kauppinen olla ainoa, joka edes yritti tehdä väitteestään tieteellisen artikkelin. Vahinko vaan, ettei sekään olisi läpäissyt laadukkaan julkaisun vertaisarvinontia virheittensä takia.
Lustotutkija tietää aivan hyvin, ettei tiedettä tehdä tuubivideoilla, mutta kun ei ole sellaista näyttöä, joka kestäisi tieteelliset kriteerit, niin saahan nimeään noinkin esille. - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18206106
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Entäpä professorit Pertti Sarkomaa (Lämpö- ja virtaustekniikan ja polttotekniikan professori) ja Seppo Ruottu (Teknillisen termodynamiikan emeritus professori). Mitä heidän väitteilleen kuuluu.
- Anonyymi
Tästä oli keskustelua:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15882703/sarkomaa-ja-ruottu-lyttaavat-ipccn-raporttia-maaseutumediassa
Pamflettinsa jälkeen eivät ole juurikaan olleet esillä.
- Anonyymi
Markku Kulmala on tolkun mies, jota arvostan tutkijana, mutta ei hänkään ole lähtenyt osoittamaan, että heikko kasvihuonekaasu. hiilidioksidi olisi havaitun lämpötilamuutoksen syynä.
- Anonyymi
Kaksiatomisista typestä (N2) ja hapesta (O2) koostuva ilmakehä on melko "läpinäkyvä" infrapunasäteilylle. Kun seokseen lisätään kolmiatomista CO2, niin se absorboi infrapunasäteilyä tietyillä aallonpituuksilla. Samoin käy, kun lisätään kolmiatomista vesihöyryä (H2O). Kaasujen absorptio-ominaisuudet tunnetaan tarkasti laboratoriomittauksiin perustuen.
Pallo ja ilmakehä jäähtyy avaruuteen vain säteilemällä. Lisääntynyt ilmakehän absorptio hillitsee säteilyenergian karkaamista avaruuteen ja suojaa palloa jäähtymiseltä. Lämpötila voi näin olla hieman korkeampi.- Anonyymi
Pilvisyydellä on kahtalainen vaikutus. Ne heijastavat voimakkaasti auringosta tulevaa säteilyä takaisin avaruuteen (albedo luokkaa 0.20). Toisaalta pilvien vesi absorboi tehokkaasti infrapunasäteilyä (lähes mustan kappaleen tavoin) ja näin pilvet suojaavat palloa jäähtymiseltä. Tämän jokainen on varmaan itsekin todennut. Pilvisyyden lisääntymisen nettovaikutus on hieman jäähdyttävä.
- Anonyymi
Historiallisesti katsoen nopea globaali lämpeneminen on mittauksiin perustuva fakta, kuten CO2-pitoisuuden 50 % nousukin.
- Anonyymi
Kaasujen absorptio/emissio-ominaisuuksien erot voidaan selittää kvanttifysiikalla. Helpommalla pääsee, jos luottaa vain laboratoriomittauksiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Historiallisesti katsoen nopea globaali lämpeneminen on mittauksiin perustuva fakta, kuten CO2-pitoisuuden 50 % nousukin.
Fossiilisten polton vuotuinen CO2-päästö aiheuttaa arvioiden mukaan ainakin 0.02 C lämpötilanousun. Sitä on lähes mahdotonta huomata, kun muista syistä johtuva pallon mitatun keskilämpötilan vuosimuutosten hajonta on 0.10 C. Pidemmällä aikavälillä nousutrendi kuitenkin näkyy selvästi.

Tarkistuslaskelma:
CO2-pitoisuus on noussut esiteollisesta ajasta 140 ppm. Globaali keskilämpötila on eilisenkin lööppien mukaan noussut jo 1.5 C. Lämpeneminen on siis 0.011 C/ ppm. Nykyisellä päästövauhdilla CO2-pitoisuus nousee 2 ppm/vuosi. Näin ollen lämpötila nousee 0.022 C/vuosi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fossiilisten polton vuotuinen CO2-päästö aiheuttaa arvioiden mukaan ainakin 0.02 C lämpötilanousun. Sitä on lähes mahdotonta huomata, kun muista syistä johtuva pallon mitatun keskilämpötilan vuosimuutosten hajonta on 0.10 C. Pidemmällä aikavälillä nousutrendi kuitenkin näkyy selvästi.
" CO2-päästö aiheuttaa arvioiden mukaan"
Arvaaminen ja väittäminen ovat ilmastoteologien kaksi tärkeintä tutkimusmetodia ja se näkyy tälläkin palstalla pidemmällä aikavälillä erityisen selvästi. - Anonyymi
Tuo on niin totta kuin voi totta olla, mutta hiilidioksidin määrä ilmassa on aivan liian vähäinen aiheuttaakseen kasvihuoneilmiötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fossiilisten polton vuotuinen CO2-päästö aiheuttaa arvioiden mukaan ainakin 0.02 C lämpötilanousun. Sitä on lähes mahdotonta huomata, kun muista syistä johtuva pallon mitatun keskilämpötilan vuosimuutosten hajonta on 0.10 C. Pidemmällä aikavälillä nousutrendi kuitenkin näkyy selvästi.
Väärä väite, koska CO2 ei lisää ilmaston lämpötilaa.
- Anonyymi
Onko sinulla yleensäkin tapana tutustua ensin marginaaliseen "vaihtoehtotieteeseen", ennen kuin perehdyt tieteen yleiseen näkemykseen asiasta? Etkö näe tuossa lähestymistavassa mitään ongelmaa?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911575
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1721253En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041080Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll151017- 86920
- 68851
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?44848Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K60764Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289753Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107738