Miten voi samaan aikaan tukea Trumpia ja vastustaa Venäjää?

Olen usein kysynyt Trumpia kannattavilta *ja* Venäjää vastustavilta persuilta, että miten he sovittavat venäjänpelkonsa kanssa yhteen Trumpin haluttomuuden panna tikkua ristiin Venäjän uhkaamien maiden hyväksi. Kun ihan yksinkertaisesti ajateltuna trumpismi on suomalaisille oman oksan sahaamista typerimmillään.

En ole koskaan saanut tähän mitään rationaalista vastausta. Kommentit ovat olleet irvistelyhymiöitä, puheenaiheen vaihtoa henkilökohtaiseen vittuiluun "vihervassarille", sekä Trumpin ylistystä. Johtopäätös on se että trumpistit Suomessa eivät halua ajatella koko asiaa.

Venäjää tukevat trumpistit ovat tietenkin eri asia. Heillä kuten Putinillakin on aivan loogiset syyt saada Trumppi uudelleen USA:n presidentiksi.
28253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

MIten voi samaan aikaan tukea Leniniä ja kannattaa Natoa?

Äänestä
  • Lenin kannatti NATOa.

    Äänestä

  • Nytkö ne persut ovat Venäjää vastustavia?, Tähän astihan sinäkin olet vuosia jankuttanut että ne on Venäjän mielisiä. Miten ne mielipiteet noin vain vaihtuu?.

    Äänestä

Ei kannata kysellä. Persut liian tyhmiä vastaamaan.

Äänestä
  • Kiljuämpäri logiikalla persu vastaa örf. Sekin vaatii koko kapasiteetin käyttöä.

    Äänestä

Erittäin hyvä aloitus ja kysymys.

Liian vaikea kuitenkin vastattavaksi? Jos Trumpin kannattamiselle ja venäjänpelolle löytyy "sovite", sen käyttäjä huijaa vain itseään? Siksi aletaan haukkumaan ikävän kysymyksen esittäjää "vihervassariksi" jne.

Äänestä

Täysin epärelevanttia puhua Trumpin suomalaisista "kannattajista." Kyse on amerikkalaisista äänestäjistä. He valitseva oman presidenttinsä eivätkä eurooppalaiset.

Äänestä
  • Aloittaja taisi unohtaa ketkä valitsevat amerikan seuraavan presidentin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aloittaja taisi unohtaa ketkä valitsevat amerikan seuraavan presidentin.

    Joo, mutta kun Trump hallitsee Suomea ja Ylen vaikea tehtävä on torjua sitä! Trump on myös tuleva Suomen presidentti, joka päihittää kaikki Suomen presidenttiehdokkaat! Kysykää vaikka Ylen vasemmistodemareilta!

    Äänestä

Miten usein olet kysynyt ja keneltä?

Äänestä
  • Nimiä nimiä

    Äänestä

Putin pystyy kiristämään Trumppia loputtomasti hallussaan olevilla valokuvilla ja videoilla.
Kuinka hölmö voikaan olla maailman suurin viisivuotias.

Äänestä

Jos jotkut persut ovat joskus vuosia sitten pitäneet Trumpia "hyvänä jätkänä" koska haluaa muurin meksikon rajalle, niin todisteet kannattamisesta pitää osoittaa nykyhetkestä.

Muuten voitaisiin sanoa, että Tarja Halonen kannattaa ukrainalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa koska kannattaa Vladimir Putinia.

Äänestä
  • Mutku Tavja.

    Persuja ja Halosta yhdistää menneisyyden selittäminen omaksi kehuksi.

    Äänestä

  • Yhtä hyvin voi pitää Bidenia ja Obamaa hyvänä jätkänä kun hekin rakensivat aitaa.

    Äänestä

  • HYVÄ JÄTKÄ TRUM, ON NIITÄ HUONOMPIAKIN. MUURI METSIKON RAJALLA ON VIISAIN RATKAISU PYSÄYTTÄÄN TULIJAT, MUUTENHAN NE JOUDUTTAISIN AMPUMAAN.
    --
    TARHA HALONEN ON HYVÄ JÄTKÄ, VAIKKA EI SILLÄ MUNIA OLEKAAN. PUTIN ON SANONUT, ETTEI NAISELLA OLE JÄRKEÄ.
    EI NAISTA OTETA NIIN VAKAVASTI, KUTEN NAISET ITSEKIN SANOVAT.
    EI TARJA HALONEN TUOMITSE UKRAINAN SOTAA, EIKÄ SUOMENKAAN SOTAA TULISI, VAAN SIIRTYISI MOSKOVAAN, TAPATTAMAAN SUOMALAISIA. SITTEN PUTIN PUDOTTAISI IKKUNASTA ALAS.
    VENÄLÄISET ELÄVÄT SODISTA.

    Äänestä

Ei kai kukaan järkevä niin edese tee. Ei tue Trumpia eikä tue Putinia eikä venäjää. Näillä mennään.

Äänestä

Trump ajaa lähinnä vain omaa etuaan. On puhdas bisnesmies.

Äänestä
  • Trump ajaa vain Amerikan etua. Make America Great Again!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Trump ajaa vain Amerikan etua. Make America Great Again!

    Kyllä ja haluaa lopettaa demareiden harjoittaman kommunismin Amerikassa

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Trump ajaa vain Amerikan etua. Make America Great Again!

    Ei aja kuin pelkästään omaa etuaan. Mikään muu ei sitä kiinnosta.

    Äänestä

Oma historia:

2006) Olin EU/Euro/USA mielinen
2008) Alkoi kyrsimään EU/Euro mm. Kreikan avustamisen takia
2011) Eka persujen äänestys
2015) Kyrsi kaikki maahan tunkevat matut, enemmän EU vitutuksen kasvua
2016) Trumpin valinta oli loistava asia, vähän positiivista kehitystä välillä
2020) Korona ja persujen lammasmainen käytös maskeineen salissa päätti minun persujen äänestyksen

2021) Puolipakkomainen USA:n lääketehtaiden k-piikkien tuputus tappoi samalla minun USA mielisyyden, nykyään inhoan USAa kuin ruttoa!

2021) Näin miten USAn "demokratia" on täysin korruptoitunutta paskaa, Biden on fake presidentti ja USA on nykyään kummunistinen paskaläjä liitovaltio

2024) Olen nykyään Venäjämielinen ja Trump myönteinen. USA voi ehkä palauttaa maineensa silmissäni vielä jos Trumpin saavat takas ja USA vetää Nato paskansa pois täältä!

Äänestä
  • Olet Donbassin trollitehtaan luoma virtuaali-hahmo, joka on harjoitellut MV-lehdessä.

    Äänestä

Koska on TYHMÄ!

Äänestä

Minun muijalta varmaan onnistuisi. Hän kykenee soittamaan suutaan ja naimaan samaan aikaan.

Äänestä

Kaikki Trumpit ja putinit on tyhmiä. He eivät ymmärrä suomalaista luonnetta ja monikulttuurisuutta, jolla valtiota johdetaan. Suomen menneet ja tulevat presidentit ovat suuren valtion johtajia, älykkyyden huippuja ja köyhälistön elättäjiä.
Olemme maailman rikkain ja onnellisin maa!

Äänestä
  • Tarvii laittaa raja-aita, ettei Trump pääse lähettämään Suomeen vasemmistolaisia nato-sotilaita. Suomen uhka senkun laajenee, ensin Venäjä, nyt Trump!

    Äänestä

Nato wokettaa ja pridettää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen usein kysynyt Trumpia kannattavilta *ja* Venäjää vastustavilta persuilta, että miten he sovittavat venäjänpelkonsa kanssa yhteen Trumpin haluttomuuden panna tikkua ristiin Venäjän uhkaamien maiden hyväksi. Kun ihan yksinkertaisesti ajateltuna trumpismi on suomalaisille oman oksan sahaamista typerimmillään.

En ole koskaan saanut tähän mitään rationaalista vastausta. Kommentit ovat olleet irvistelyhymiöitä, puheenaiheen vaihtoa henkilökohtaiseen vittuiluun "vihervassarille", sekä Trumpin ylistystä. Johtopäätös on se että trumpistit Suomessa eivät halua ajatella koko asiaa.

Venäjää tukevat trumpistit ovat tietenkin eri asia. Heillä kuten Putinillakin on aivan loogiset syyt saada Trumppi uudelleen USA:n presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu