Hallitusohjelmassa sanotaan, että hallitus vahvistaa energiajärjestelmälle tärkeän säätökykyisen vesivoiman toimintaedellytyksiä.
Yksi tällainen ja merkittävin hanke on Kemijoki oy:n Sierilän voimalaitos.
Sierilän voimalaitosta oli tarkoitus aloittaa rakentamaan tänävuonna.
Mutta Kemijoki oy tiedotti viikko sitten luopuvansa Sierilän vesivoimalaitoksen rakentamisesta, koska Yhtiön mukaan erityisesti rakennus- ja rahoituskustannukset ovat kasvaneet huomattavasti.
Kemijoki Oy:n suurin omistaja on Suomen valtio, joka omistaa hieman yli puolet yhtiön koko osakekannasta (50,1%).
Kemijoki Oy haki valtiolta tukea Sierilän vesivoimalaitoshankkeelle viime vuonna. Tukihakemus on edelleen käsittelyssä.
Eilen hallitus ilmoitti, että hallitus ei sulje pois Sierilän vesivoimalaitoksen rahoittamista, vaikka laitosta suunnitellut Kemijoki Oyn on kertonut jo luopuneensa hankkeesta.
Siis mitä vit***
Hallitus hakee rahoitustukea omalle hankkeelleen itseltään. Mutta ei saa tehtyä päätöstä omasta hakemuksestaan. Sen takia päättää olla tekemättä hanketta, mutta samaan aikaan ilmoittaa kuitenkin mahdollisesti kuitenkin myöntävän kyseisen tuen.
Ihan oikeesti. Näinkö tätä maata johdetaan???

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kemijoki oy ilmoitti luopuvansa Sierilän vesivoimahankkeesta sen suurien riskien vuoksi. Lapin kansanedustajat Heikki Autto, Johanna Ojala-Niemelä ja Markus Lohi huutavat valtiota hätiin edistämään kannattamatonta hanketta perustellen asiaa muun muassa huoltovarmuudella ja hinnoittelulla.
Suomen sähköntuotannosta. Hankkeesta luopumisella on vähäinen merkitys sähkön tuotannolle. Sen sijaan sillä on valtava merkitys Kemijoen pääuoman viimeisille luonnontilaisen kaltaisille rannoille ja uomille.
Arvokas luontotyyppi, ja useat uhanalaisten ja EU-direktiivillä suojeltujen lajien esiintymät säästyvät. Alueella esiintyy lapinleinikkiä, lahokaviosammalta ja laaksoarhoa, ja siellä on Suomen ainoa apilakirjokääriäisen elinalue.
Vesivoima ei ole ratkaisu fossiilisista polttoaineista irrottautumiseen. Aika on ajanut ohi Sierilästä, vesivoima ei ole ainoa tapa tuottaa sähköä. Lapissakin aurinkopaneeleilla voidaan tuottaa sähköä kahdeksan kuukautta vuodesta, eikä niiden asentaminen vaadi vuosikausien työtä.
Sierilä rakenteille heti
Viherhörhöt haluaa lisää aurinko- ja tuulivoimaa mutta eivät tajua että siihen tarvitaan säätövoimaa eli vesivoimaa.
Hakemushan on vedetty pois sillä rakennuskustannusten nousu 20 v aikana on romuttanut hankkeen .
Lapin Kansan otsikko eilisestä lehdestä.
"Hallitus harkitsee yhä tukea Sierilän voimalaitokselle
Ministeriön osastopäällikön mukaan tukihakemukset eivät etene"
Mykkänen selittelee… tai siis sekoilee parhaillaa telkassa.
“Rakennetaan rahoitusporkkana pumppuvoimalalle”.
Ja viikko sitten antoi Sierilän hankeen kaatua.
Puhuu vielä, että Kemijokeen on suunnitteilla voimaloita. Eikö se nuija edes katso uutisia. Saati lukisi niitä tukirahahakemuksia.
Voi hyvä jumala
Jos nyt tehtäisiin edes ne tekojärvet ensin säätävoimaksia joiden rakentamisen estivät nuo viherpiiperöt aikoinaan muutaman korpi mökin takia.
Hallitus on kyvytön ratkomaan suomen ongelmia.
Saksan rautatiet ovat liittyneet maanviljelijöiden ja rekkakuljettajien mielenosoituksiin
Milloin Suomen media tiedottaa asiasta?
EK ei julkaise tuon tyylisiä uutisia.
Suomeen ei Marinin hallituskauden jälkeen kannata investoida enää mitään, ellei valtiota saada mukaan maksumieheksi. Investointihaluttomuuden syitä mm. työvoimapula, sähkön ja polttoaineiden hinta, sekä Suomen yleinen korkea hintataso.
Ja silti ulkomaiset sijoittajat vetivät pääomiaan pois Suomesta vasta kun Orpon hallitus julkaisi hallitusohjelman
😀
Koko vesivoiman vastustaminen viherpiipertäjillä, on keskittynyt Pohjois - Suomessa muutamien ihmisten asuin paikkojen suojeluun harvaan asutussa
korpi ja soisessa Suomessa.
Viherhöynäpiipertäjät tulevat suomalaisille todella kalliiksi. Salainen poliisi voisi tehdä työnsä.
Tunnin Juna hanke on tärkeämpi.
Huomattavasti tärkeämpää on päästä 10 minuuttia nopeammin Helsingistä-Turkuun, kuin tasata sähkön hinnasta korkeat huiput pois.
Sitä paitsi noista kovia hintoja maksaa vain ihmiset. Yritykset saa niihin energiatukia
Jee
Näin tuhottiin suomea.
Carunan myynti, Venäjän energialähteiden katkaisu, hiilivoiman sulkeminen, voimaloiden seisottaminen, 50-kertainen laskutus ja turvetuotannon alasajo ja toimimattomaan Olkiluotoon sekä tuulivoimaan satsaaminen - kaikki demokraattisten prosessien valintojen kautta tehtyjä päätöksiä, eli suomalaisen enemmistön tekemiä päätöksiä joita he kannattivat valittujen kansanedustajien kautta. Hyvin makaa Suomi.