Nyt tuli kallis tappio taas venäjälle

Ukrainan joukkojen väitetään ampuneen alas venäläisille huipputärkeän A-50 -valvontatutkakoneen Asovanmeren yllä 14. tammikuuta. Myös venäläisen sotilaskoneen Il-22M:n kerrotaan vaurioituneen.

Raporttien mukaan kone ammuttiin alas heti sen jälkeen, kun se oli noussut ilmaan Kyrylivkan alueella sunnuntai-iltana. Kone katosi tutkista eikä vastannut pyyntöihin. Myöhemmin myös venäläisen Su-30-koneen lentäjä havaitsi tunnistamattoman koneen putoamisen.

Venäjällä on kyseisiä koneita vain kahdeksan kappaletta ja niiden korvaaminen olisi uskomattoman vaikeaa. Näin ollen Venäjä käyttää A-50-koneita kohtuullisella etäisyydellä Ukrainan ilmapuolustusjärjestelmistä. Siksi Ukrainan onnistunut A-50-koneen tuhoaminen olisi erityisen merkittävää.

Muistaakseni yksi tällainen kone tuhottiin tai vaurioitettiin dronella jo aikaisemmin venäläisten lentokentälle ja siitä nousi kauhea poru venäjällä
110870
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Tuo olisi melkoinen ilmavoitto kone on kuulemma äärettömän kallis

2Äänestä
  • Ja se seikka että Venäjllä on niitä käytössään vain muutama (alle kymmenen) kappale.

    3Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ja se seikka että Venäjllä on niitä käytössään vain muutama (alle kymmenen) kappale.

    Kahdeksan, ja nyt siis toivottavasti seitsemän.

    1Äänestä

Paripv. Siten tuhosivat 24 konetta ke tälle..nyt muista sen nimeä.. kummaku täällä siitä ole ollut ja lehdissä..Mm Expressen siitä kirjoitti ja missä on myös UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE UKRAINA WAR LIVE YOUTUBE JA UKRAINA WAR YOUTUBE.. ja 44 tankkia 2pv sitten ja 37 muuta liikkuvaa.. antautui 200 örkkiä... ym näet nämä yllä olevista linkeistä... Mustanmerenlaivasto on liikkunut piiloon Mustanmeren kauimpaan koloon kuin rotat piiloon. Ovat menettäneet 22 laivaa.. ja tukikohtia ja telakoita tuhottu.. laivastosta 20% tuhottu..Mm ylpeys Moskva laivan

1Äänestä
  • Hyviä tuloksia Ukrainan hyväksi mutta suosittelen ottamaan kriittisyyttä noihin videoihin eikä niitä kaikkia pidä niellä sellaisenaan. Tietoa löytyy muualtakin mitä noihin tappiolukuihin tulee ja kannattaa myös seurata kokonaistilannetta. Videoista ei voi päätellä kokonaiskuvaa, koska mistä tiedät milloin ne on kuvattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Hyviä tuloksia Ukrainan hyväksi mutta suosittelen ottamaan kriittisyyttä noihin videoihin eikä niitä kaikkia pidä niellä sellaisenaan. Tietoa löytyy muualtakin mitä noihin tappiolukuihin tulee ja kannattaa myös seurata kokonaistilannetta. Videoista ei voi päätellä kokonaiskuvaa, koska mistä tiedät milloin ne on kuvattu.

    Juuri näin.

    1Äänestä

Nyt tarvitaan tiltu kertomaan, että vain "Nato Tiltun" korvienväli on tuhottu ja A-50:t vetelevät immelmanneja kuin tyhjää vain! Odotamme. 😶‍🌫️

3Äänestä
  • Moskova laivakin seilaa sen seitsemällä valtamerellä

    3Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Moskova laivakin seilaa sen seitsemällä valtamerellä

    Ukrainan armeija ampui alas venäläisen A-50-tutkavalavontakoneen ja vaurioitti ilmeisesti IL-22M-lentokonetta.

    Iskun jälkeen IL-22M:n miehistö lähetti hätäkutsun ennen kuin yritti laskeutua Anapaan ja vaati evakuointia sekä palomiehiä ja lääkäreitä.

    Raporttien mukaan Berijev A-50 ammuttiin alas välittömästi sen jälkeen, kun se oli havaittu Kyrylivkan alueella noin kello 21.10-21.15 sunnuntaina.

    A-50 katosi tutkasta ja lakkasi vastaamasta radiokutsuihin. Myöhemmin venäläisen Su-30-hävittäjän lentäjä havaitsi tuntemattoman lentokoneen syttymisen tuleen ja putoamisen.

    2Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ukrainalla ei pitäisi olla it-asetta jolla yltäisi vahingoittamaan Anapaan laskeutunutta...

    Äänestä

Mukavia uutisia heti päivän alkuun.

2Äänestä
  • Jokainen eliminoitu putinatsi tuo toivoa paremmasta maailmasta.

    3Äänestä

  • Tulipa hyvä mieli tästä uutisesta !
    Toivotaan Ukrainan puolustukselle osumia jatkossakin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tulipa hyvä mieli tästä uutisesta !
    Toivotaan Ukrainan puolustukselle osumia jatkossakin.

    HHEEHHEHEHNHEEEEE 😂😆🤣😁

    Tästä ei hyvä heilu monesko pudotus jo !!!!
    😁🤣😆

    Ukrainan ilmatorjunnan on kerrottu osuneen kahteen tärkeen venäläiskoneeseen. Alustavien epävirallisten venäläistietojen ja Ukrainan kertoman mukaan kohteina olivat A-50- ja Il-22-koneet.

    Venäläisillä kanavilla on levinnyt yön ja aamun aikana kuitenkin erikoisia tietoja. Venäläisten väitteiden mukaan koneet eivät olisikaan joutuneet ukrainalaisten vaan mahdollisesti oman ilmatorjunnan pudottamiksi. Eräällä Telegram-kanavalla esimerkiksi sanotaan, että ”vihollisella ei ollut mitään tekemistä” asian kanssa. Toisella kanavalla taas kerrotaan, että ainakin Il-22 olisi joutunut omien alas ampumaksi, koska sen venäläiseksi koneeksi ilmoittava IFF-järjestelmä ei toiminut.

    2Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Putinin Linnanvenkulat ilmatorjunnassa 2 viikon koulutuksella 😁

    Hyvä näin. Niin kuin ne vain osaa, pitkillä ryssimisen perinteillä.
    Säästyipähän Ukrainan kalustoa.

    2Äänestä

Väittää voi vaikka mitä että maapallo onkin litteä

Äänestä
  • -Ano

    1Äänestä

Verkkouutisetko apinoi CNN:ää, niin luotettavat lähteet, että.

Tajuatteko, miten narreja olette?

Äänestä
  • Venäläiset narkkarit ja linnanvenkulat kunnostautui ilmatorjunnassa 😁🤣😆😂

    Onkohan ne Grasimovinkin katoamisen takana lensi vähän liian lähelle ärhäköitä ilmasotamiehiä jotka ei paljon kysele onko oma vai vieras 😁

    2Äänestä

  • Kuten Moskva Laivan kanssa??

    2Äänestä

  • Narrin asema litteään Maahan ja studiossa tehtyihin kuukävelyihin uskovan kiihkolahkouskiksen silmissä on kuin kunniamerkki. 🫡🎖️

    2Äänestä

  • Selvästikään et pysty hyväksymään, että ajatustesi kannattajia on Suomessa noin prosentti. Mikset?

    2Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Venäläiset narkkarit ja linnanvenkulat kunnostautui ilmatorjunnassa 😁🤣😆😂

    Onkohan ne Grasimovinkin katoamisen takana lensi vähän liian lähelle ärhäköitä ilmasotamiehiä jotka ei paljon kysele onko oma vai vieras 😁

    >Venäläiset narkkarit ja linnanvenkulat kunnostautui ilmatorjunnassa 😁🤣😆😂

    Tässä äkkiseltään vittuilulta kuulostavassa analyysissa voi olla enemmän totta kuin nyt arvaammekaan. 💥

    1Äänestä

Puten lätti on menossa kivikaudelle

1Äänestä
  • piippalakit koikkelehtii kohti itää ukraina ampuu pilkkaa selkään ja ww1 kalusto palaa pitkin ukrainaa 1000000 ukkoa kuollut ja kaikki hävittäjät ja paskapommikoneet tippuneet tuhansia helikoptwreira paskana ja laivat merenpohjasa kolmen tunnin kiovan valloitus kesken edelleen ja puuttini se vaan sätkii punkkerisa kun erikoisoperaatio kusi pelkää koska fakta on että venäjä kaatuu kevääseen mennessä ja lakkaa olemasta ukraina on pian krimillä leopardit avaavat sinne tien

    1Äänestä

Rajan toisella puolella on Puten lätti ja tällä puolen Euroopalaisia ja EU ja Eurooppa

1Äänestä

No nyt on nannaa:

Venäläisillä kanavilla on levinnyt yön ja aamun aikana kuitenkin erikoisia tietoja. Venäläisten väitteiden mukaan koneet eivät olisikaan joutuneet ukrainalaisten vaan mahdollisesti oman ilmatorjunnan pudottamiksi. Eräällä Telegram-kanavalla esimerkiksi sanotaan, että ”vihollisella ei ollut mitään tekemistä” asian kanssa. Toisella kanavalla taas kerrotaan, että ainakin Il-22 olisi joutunut omien alas ampumaksi, koska sen venäläiseksi koneeksi ilmoittava IFF-järjestelmä ei toiminut.

2Äänestä

Venäläiset lähteet puolestaan ovat sitä mieltä että oma tuli ampui vakoilukone A-50:n alas sekä vahingoitti Il-22 erittäin pahasti.

2Äänestä
  • Vaikea sanoa, kumpi Venäjälle on nolompi vaihtoehto, Ukrainan vai omien tekemä pudotus.

    Ehkä kuitenkin omien, kun kaikenlaiset tekniikan pettämisestä johtuvat vaikeudet kasaantuvat nyt muutenkin kaikkialla maassa.

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Vaikea sanoa, kumpi Venäjälle on nolompi vaihtoehto, Ukrainan vai omien tekemä pudotus.

    Ehkä kuitenkin omien, kun kaikenlaiset tekniikan pettämisestä johtuvat vaikeudet kasaantuvat nyt muutenkin kaikkialla maassa.

    Tuota itsekin mietin. Mutta lopputulos tässä kuitenkin se kaikkein tärkein: venäjän ilmavoimilla pari harvinaista lentokonetta vähemmän. Sillä eiköhän se Il-22 mene myös poistoon.

    2Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tuota itsekin mietin. Mutta lopputulos tässä kuitenkin se kaikkein tärkein: venäjän ilmavoimilla pari harvinaista lentokonetta vähemmän. Sillä eiköhän se Il-22 mene myös poistoon.

    Ehdottomasti. Lahjahevosen suu ei ole kohde jota kannattaisi pikkutarkasti syynätä.

    1Äänestä

PORUKKAA LAPPAA

Venäjän sille määrittelemistä ystävällisistä maista lappaa porukkaa Suomeen potentiaalisesti miljoonia, jotka pitävät hyvänä Suomen sosiaaliturvaa. Se on soluttajille ja muiluttaville potentiaalisesti miljardien eurojen tai dollareiden business ja vielä miljardimpi ruplabusiness.

Venäjällä lienee miljoonia siirtolaisia, jotka ovat Venäjällä läpikulkumatkalla. Ovat ehkä tulleet alun perin töihin venäjälle tai ”opiskelemaan” suunnitelmanaan muiluttautua myöhemmin lännen kuvitellulle ”hillotolpille ja vapaaherroiksi”. Venäjä osaa myös houkutella ja painostaa, kouluttaa ja palkata heitä soluttautumaan länsimaihin. Miksi ja missä tarkoituksessa? Mieti sitä.

Nyt kun olemme nähneet Etelä-Euroopan Afrikasta ohjatut siirtolaiset. He ollevat ohjatut siksi, että ovat ilmaisseet Euroopan paremmaksi kuin ne Venäjän ns. ystävämaat, joista he ovat diktatuurin tai vainojen jälkeen lähteneet. Olemme nähneet Valko-Venäjältä välipysäkkinä pitäneiden Venäjän ystävämaista tulleet… He ovat yritetty puskea kaikkiin Venäjän läntisiin rajanaapureihin. Agentti-ikäisiä sotilasikäisiä miehiä. Testimielessä sama tehtiin myös Krimillä. Siellä tosin ensin tuli ”turisteja”, sitten tunnustuksettomia ”vihreitä miehiä”, sitten ”spetsnats” ja Wagner joukot.

Venäjän ennustekartoissa Venäjän vallan alle tulee koko Eurooppa Madeiraa myöten sekä myös Yhdysvallat ja koko Amerikan manner ja Afrikka… Putin on päättänyt näyttää, että hän on suurempi kuin Stalin tai Pietari Suuri olivat.

Myös USA:n etelärajalla, mistä maista sieltä on muilutettu ja solutettu Yhdysvaltoihin siirtolaisia? Juurikin ”Venäjäystävällisistä” maista. Noissa kaikissa on ensin vaikeutettu joidenkin kansanryhmien elämää kotimaassaan ja pantu heidät sen jälkeen epäystävällisinä kansalaisina motivoiden, vainoten yms. lähtemään liikkeelle. Samalla on solutettu huumekauppiaita Eurooppaan ja USA:han.

Toiset yhteiskuntien arvoyhteisöjen ja henkilöiden riitauttamiseksi sisäpoliittisin manipulatiivisin ja sosiaalisen median sekä hybridioperaatioiden keinoin. Osa on koulutettu agenteiksi ja sytyttämään vaikka metsäpaloja. Motivoimaan heikkoja lenkkejä joukkoampumisiin, huumeiden orjiksi… Riitauttamaan poliittisia ryhmiä ja henkilöitä keskenään. Ihmisten ammattimainen manipulointi on kierompaa kuin rehellinen voisi käsittää, oivaltaa tai tunnistaa. Lista ollee todella monipuolinen ja pitkä. Putin kehuikin muutama hetki sitten, suurin piirtein silloin kun aloitti brutaalin sodan Ukrainan hävittämiseksi ja kun Medvedev sanoi, että koko Ukraina tuhotaan. Putin julkaisi naurahtaen tiedotteen: Venäjä on Gybernorsu!

Viha länsimaita kohtaan Putinin mielissä on niin suuri, että se on uhannut tehdä kaikki mahdolliset toimet saadakseen vilpilliset ja perusteettomat valloitustoimensa tehdyiksi.

Länsi? Nukkuuko se ”Ruususen satavuotista unta?”. Herätäkseen tulleensa valloitetuksi ja Venäjän määräysvallan alaiseksi Madeiraa ja Gibraltarin salmea ja Jäämerta myöten? Afrikan monet kolkat ja maat ovat jo venäjämielisten hallitsijoiden käsissä. Myös Sharm el Sheikissä puhuttiin sujuvasti venäjää. Mutta ei osattu juuri lainkaan englanninkieltä. Sharm el Shekistä Etelä-Afrikkaan? Kuinka monet maat Wagner sotilaat ovat ehtineet valloittaa Venäjän määräysvallan alle. Putin on maailmanvalloituksissaan Hitleriä 1000 kertaa juonikkaampi. Venäjän yksi suosituimmista huudahduksista ulkomaanpolitiikasta puhuttaessa on: ”Hitler Kaputt!” Sitä käytetään maneerina arkielämässä ja vaikkapa venäläisissä nostagiatuotoksissa.

Kilpailu raaka-aineista, kuten kullasta, timanteista, öljystä, kivihiilestä, kaasusta, akkumineraaleista, lannoitteista ja muista joillekin alueille keskittyneistä luonnonvaroista ovat globaalien korporaatioiden intressien lähteinä ja sotien taustalla. Myös Itä-Ukrainassa. Venäläiset oligarkit ovat valloittaneet Itä-Ukrainan luonnonvarat, teolliuuden, laivakuljetusreitit jne. Afrikan valloitus, Antarktiksen valloitus, Väli-Amerikan ja Etelä-Amerikan valloitus, Arktiksen valloitus…On selvitetty jopa kuun ja marsin hyödyntämisen mahdollisuuksia.

Nyt erityisesti painottuvat sotatarviketeollisten korporaatioiden intressit ja niiden...

Olen havainnut, että tietoisuudet kohdemaissa on lisääntynyt. Monet eri suunnilla kumuloituvat toimet valmistelevat vastavoiman kasvattamista. Niistä ei yleisesti puhuta, mutta indikaattorit sille ovat selvät. 50-81 maata valmistautuvat pistämään maailmanhäirikön aisoihin. Jos Venäjällä oikeasti tuo nähtäisiin, se lopettaisi heti sodan Ukrainassa. Uhmakkuus? Venäläisten luulo vähemmästä pässijääräpäisyydestä muissa maissa tai jopa luulo, että muut maat ovat pelottelemalla alistettavissa, on harhaluulo.
Maapallo on täynnään toinen toistaan ahneempia sotatarvikekorporaatioita ihmishengistä välittämättä ja jääräpäisemmin valmiita koviinkin otteisiin, tarvittaessa atomipommit mukaan lukien. Siksi viisaus ei ole eskalaatioissa, vaan tarmokkaassa ja oivaltavassa diplomatiassa, suhteiden ja rakentavien ratkaisujen etsimisessä.

Äänestä
  • Luuletko, että joku lukee tuon kopsaamasi tekstin?

    1Äänestä

  • Voi sentään. No nyt valloittajatsaari käskee ukaasein valmistaa uudet samanlaiset, ja sitten alkaa pahvisten näköiskoneitten suunnittelu. Pohjois-Korea auttaa tässäkin, kun siellä on pitkään hiottu taito tehdä valtavia mannertenvälisiä pahviohjuksia.

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Voi sentään. No nyt valloittajatsaari käskee ukaasein valmistaa uudet samanlaiset, ja sitten alkaa pahvisten näköiskoneitten suunnittelu. Pohjois-Korea auttaa tässäkin, kun siellä on pitkään hiottu taito tehdä valtavia mannertenvälisiä pahviohjuksia.

    Amerikkalaisen sivuston mukaan yksi A-50U-tutkakone maksaa niin paljon, että sillä kattaisi kolme neljännestä koko Vantaan pikaraitiotien kustannuksista.

    Ukrainan puolustusvoimien komentaja Valeri Zaluzhnyin mukaan Ukrainan ilmavoimat on tuhonnut Venäjän ilmavoimien arvokkaan tutkavalvontakone A-50:n sekä Il-22M-taistelunjohtokoneen sunnuntaina ilalla.

    Vanhojen Military.com -sivuston tietojen perusteella yksi A-50-kone maksaa noin 330 miljoonaa dollaria ja päivitetty A-50U-versio noin 500 miljoonaa dollaria eli noin 456 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi: laittamalla noin neljänneksen lisää yhden A-50U:n hintaan voisi nykyarvion mukaan rakentaa vaikkapa raitiotien Vantaalle.

    2Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Uusin A 50U kone on valmistettu 1992. Uusin vastaava kone on A 100, joita on tiettävästi 2 kpl. Koneista 3/4 on romutettu tai siirretty odottamaan romuttamista. Taloudellinen tappio on pieni mutta muu merkitys suurempi.

    2Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Uusin A 50U kone on valmistettu 1992. Uusin vastaava kone on A 100, joita on tiettävästi 2 kpl. Koneista 3/4 on romutettu tai siirretty odottamaan romuttamista. Taloudellinen tappio on pieni mutta muu merkitys suurempi.

    Varsinkin kaukotiedustelu- ja tutkavalvontakone A-50:n menettäminen voi olla Venäjän asevoimille karvas tappio. Niitä kun ei ole kovin montaa. Kuinka monta, ei ole helposti pääteltävissä. Joulukuussa 2021 Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass kertoi, että valtionkorporaatio Rostec toimitti Venäjän ilmavoimille seitsemännen päivitetyn A-50U -tutkavalvontakoneen, ja seuraava oli tarkoitus toimittaa vuonna 2023. Rostec kertoikin omilla sivuillaan joulukuussa 2023, että päivitetty A-50U-kone toimitettiin.

    2Äänestä

YLE sulkee tilinsä sananvapautta palauttaneelta X-alustalta (Twitter)

"On tullut meidän aikamme poistua", ilmoittaa YLE:n areena X-alustalla eli entisessä Twitterissä. Yleisradion tili kerrotaan suljettavan 17.2024 ja ilmoittaa, että sometoiminta jatkuu sensuurilakeja noudattavien muiden IT-jättien somealustoilla.

Totuutta ei saa sanoa, ketkä ovat antaneet luvan veronmaksajien rahoilla ylläpidetylle YLE: lle määritellä, mitä uutisoidaan?
Tästäkin näette nykyisen vapaudentason.

Äänestä
  • "Totuutta ei saa sanoa, ketkä ovat antaneet luvan veronmaksajien rahoilla ylläpidetylle YLE: lle määritellä, mitä uutisoidaan?"

    Enpä kerro.

    2Äänestä

  • Eikö tuo ole ihan hyvä päätös? Mitä julkinen yleisradio yhtiö on edes tehnyt kaupallisella alustalla? @ylesaa tili suljettiin jo aikaisemmin.

    2Äänestä

  • >Totuutta ei saa sanoa, ketkä ovat antaneet luvan veronmaksajien rahoilla ylläpidetylle YLE: lle määritellä, mitä uutisoidaan?

    Ei Ylen toimituksille kukaan anna lupia mihinkään paitsi laki ja journalistin ohjeet. Koko länsimainen tiedonvälitys perustuu siihen, että toimituksia ei voi ulkopuolelta määräillä, ajaa autolla päältä eikä pudotella ikkunasta.

    1Äänestä

Patrioottista toimintaa jälleen?

Äänestä

Avoimen lähteen tiedustelutietoja keräävän Oryx-ryhmän listauksen perusteella Venäjän Su-25-kalusto on kärsinyt Ukrainan sodassa suurimmat tappiot, 31 kappaletta 99 koneen kokonaistappioista.

Ukrainan ilmavoimien vastaavassa listauksessa Su-25 on vasta kolmannella sijalla (16 tappiota yhteensä 79:stä). Edellä ovat Mikojan–Gurevitš MiG-29 (23) ja Su-24 (19).

1Äänestä
  • Ukraina ollut aika tehokas

    Ukraina tuhosi Venäjän huippu­salaisen ase­järjestelmän lennokki-iskulla
    Aivan tuore elektronisen sodankäynnin järjestelmä on hyvin harvinainen.

    UKRAINA vaikuttaa tuhonneen viime viikolla harvinaisen ja Venäjälle tärkeän elektronisen sodankäynnin RB-109A Bylina -järjestelmän ainakin osittain.

    Asiasta kertoi ukrainalainen itseään Varjoksi kutsuva lennokkisodankäynnin yksikkö Telegram-kanavallaan ja jakoi asiasta videon.

    Videota on jaettu myös muualla sosiaalisessa mediassa.

    https://www.is.fi/digitoday/art-2000010119775.html

    2Äänestä

USA:lla on 31 kpl vastaavanlaisia mutta teknisesti huomattavasti parempia AWACS-lentokoneita.

2Äänestä

Vielä kun saataisiin tuhottua Olenjan lentotukikohta Kuolan alueella, josta pitkän matkan pommittajat tekevät iskuja Ukrainan kohteisiin, niin sodan loppu olisi lähellä.
150 km. päässä Suomen rajalta olevassa tukikohdassa on valtavasti Venäjän arvokkainta lentokalustoa. Natolle tuo olisi helppo nakki lamaannuttaa Venäjän ilmavoimat, mutta puolustusjärjestönä se ei voi sitä tehdä. Venäjän täytyy ensin tehdä hyökkäys jotain NATO -maata kohtaan, ja sitähän Venäjä ei tee, koska tietää että Kuolassa kuten ei muuallakaan Venäjällä ole tukikohtia sen jälkeen.

2Äänestä
  • Pieni isku Naton alueelle vaikka sitten jonkun koppalakin sekoamisen tuloksena olisi tästä syystä toivottava.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Pieni isku Naton alueelle vaikka sitten jonkun koppalakin sekoamisen tuloksena olisi tästä syystä toivottava.

    Kyllä. Saadaan myös syy ottaa karjala ja Petsamo takaisin. Mieluummin vielä vähän ylimäärästä. Kaikki venäjän tukikohdat tulee myös hävittää alle 400km rajan läheltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Kyllä. Saadaan myös syy ottaa karjala ja Petsamo takaisin. Mieluummin vielä vähän ylimäärästä. Kaikki venäjän tukikohdat tulee myös hävittää alle 400km rajan läheltä.

    Miten saataisiin Kuolan ydinasetukikohdat poistettua. Kalliosuojiin hajautetut ydinaseet aiheuttavat uhkaa rajojemme tuntumassa. Jos Venäjä purkaisi ydinaseistustaan, niin länsi taatusti vastaisi hyväntahdon eleenä vähentämällä omaa varustautumistaan pohjoisessa Euroopassa.. Tätä on tietysti turha Putinilta odottaa, mutta elämää tulee olemaan Putinin jälkeenkin, ja jossain vaiheessa on pakko lopettaa tämä aseistautumisen kierre.

    Äänestä

A-50 ja Il-22M.

Kaikki menee....censored.......mukaan.

✈️✈️

2Äänestä

Venäläiset sanovat mieluummin itse ampuneensa sen alas kuin tunnustavat ukrainalaisten sen tekeneen.

1Äänestä

GirkinGirkin X-tili on julkaissut ensimmäisen väitetyn kuvan siitä Il-22 mikä onnistui laskeutumaan takaisin kentälle Reikiä täynnä koneen runko ainakin takaosasta, että eiköhän tuokin mene romuttamoon. Tekniikka ja miehistö koneen sisällä myös varmaan aikamoista jauhelihaa.

2Äänestä
  • Runko voidaan laastaroida reiät umpeen, ja moottori vaihtaa. Kyllä se sen jälkeen pelittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Runko voidaan laastaroida reiät umpeen, ja moottori vaihtaa. Kyllä se sen jälkeen pelittää.

    Entäs se emmeltal-juustoa reikien puolesta muistuttava miehistö?

    2Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Runko voidaan laastaroida reiät umpeen, ja moottori vaihtaa. Kyllä se sen jälkeen pelittää.

    Jolloin siitä tulee lentävä ruumisarkku, mutta mitäpä väliä sillä Venäjälle on.

    2Äänestä

Mahtavaa

Äänestä

r......ä on vain 8 tämän tyypin konetta

1Äänestä
  • Mikäli se oli U-loppuinen malli. Vanhempia on muutama lisää, mutta ne eivät ole yhtä hyviä.

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mikäli se oli U-loppuinen malli. Vanhempia on muutama lisää, mutta ne eivät ole yhtä hyviä.

    Eli eivät pääse edes ilmaan asti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Eli eivät pääse edes ilmaan asti.

    Mahdollisesti, tai sitten pääsevät mutta laskeutuvat jotenkin hallitsemattomasti.

    2Äänestä

Sitä voi väittää niin monenlaista...

Äänestä
  • r......n itkijä paniikissa loistavaa

    1Äänestä

  • ...venäläiset nimittäin..

    Äänestä

Ukraina se yllättää aina ja positiivisesti.

Venäläiset sorvaavat ja viilaavat taas selityksiä viikkotolkulla.

2Äänestä

Eikös venäläisillä oo semmonen kupoli joka suojaa kaikenlaisilta iskuilta?

Äänestä

Vesimelonikypärä?

1Äänestä

Hienoa

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

Aloittajan kannattaa muistaa, että lähde on Ukraina.
Pitääkö näin selvän asian sanoa erikseen?

Muissakaan asioissa, mikä liittyy Ukrainaan, valtamedian levittämiin juttuihin ei pysty luottamaan.

Äänestä
  • kylläpäs r.......n palvoja on paniikissa

    mv

    1Äänestä

  • Se on kuule ihan hitsinpimpulan sama mihin sinä luotat. 🥱

    Suomalaisista yksi prosentti suhtautuu Venäjään hyvin myönteisesti, joten pitäkääpä tytöt hauskaa.

    1Äänestä

Kovasti on veikattu IRIS-T järjestelmää joka olisi syypää Venäjän koneen ✈️ raakalaismaiseen 🤪 ampumiseen.

Upouutta IRIS-T SLM järjestelmää ei ole käytössä kuin Ukrainassa.

1Äänestä

ISW: Venäjällä leviää outo väite - tuhosivat itse A-50-tutkavalvontakoneen
Yhdysvaltalaisen ajatushautomon Institute for the Study of Warin (ISW) mukaan Venäjän informaatiotilassa leviää tieto, että Venäjä olisi itse tuhonnut A-50-tutkavalvontakoneen.

Ukraina kertoi eilen maanantaina ampuneensa koneen alas. Lisäksi Ukraina sanoi aiheuttaneensa huomattavaa vauriota venäläiseen Il-22-taistelujohtokoneeseen.

ISW:n mukaan A-50-koneen alas ampuminen tarkoittaisi katastrofaalista virhettä Venäjän puolelta. ISW kuvailee väitettä tästä johtuen oudoksi.

Yksi venäläinen lähde väitti Venäjän sepittäneen ampuneensa koneen itse alas vakuuttaakseen venäläisille lentäjille, että tehtävien suorittaminen Mustallamerellä sekä Asovanmerellä olisi yhä turvallista.

Pääasia lienee kuitenkin selvä:

Tehtiin juurikin suunnitelman mukaan!

1Äänestä

hyvä

Äänestä

Venäjä sortuu.

Äänestä

hyvä

Äänestä

Aijai, tää oli kyllä huono juttu :(

Toivottavasti saadaan parempia uutisia jatkossa.

Äänestä

hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

Toistaiseksi ei ole varmistettu A-50 koneen tuhoutumista.
Versioita asiasta on näkynyt mutta ei todisteita.
Yhtenä mahdollisuutena on oman torjunnan erehdys tai myös Ukrainan salaa siirtämän Patriot ohjuslaukaisuaseman käyttö.
Jälkimmäinen epäilyttää, edellinen kerta vastaavaa jolloin ammuttiin alas yksi venäjän hävittäjä johti siinä käytetyn Patriot-järjestelmän tuhoamiseen.
Olisiko samaa yritetty vähien Patriotien kanssa taas, yhden lentokoneen tuhoaminen kun ei kuitenkaan muuta Venäjän toimintakykyä paljoakaan.
Toisaalta Ukraina ei kykene muuhun kuin yksittäisiin näytösluontoisiin yrityksiin vakuuttaa lännelle että voisi yhä toimia kunhan lisää rahaa ja aseita tulisi.

Äänestä
  • "yhden lentokoneen tuhoaminen kun ei kuitenkaan muuta Venäjän toimintakykyä paljoakaan."

    Koneita on hyvin vähän ne ovat erityisen kalliita johtuen niiden laitteistojen hintavuudesta .

    Koneen menetys on valtava tappio venäjälle ja vielä valtavampi tappio on koneen miehistön menettäminen koska miehistöä näihin koneisiin ei juurikaan ole ja sellaisen koulutus kestää monia vuosia .

    Tappio oli venäjälle monessa suhteessa valtaisa.

    Äänestä

  • "edellinen kerta vastaavaa jolloin ammuttiin alas yksi venäjän hävittäjä johti siinä käytetyn Patriot-järjestelmän tuhoamiseen."

    Ja mistä tällainen "tieto" on peräisin? Sitäpaitsi,venäläisiä hävittäjiä ammuttiin alas kolme kappaletta.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "edellinen kerta vastaavaa jolloin ammuttiin alas yksi venäjän hävittäjä johti siinä käytetyn Patriot-järjestelmän tuhoamiseen."

    Ja mistä tällainen "tieto" on peräisin? Sitäpaitsi,venäläisiä hävittäjiä ammuttiin alas kolme kappaletta.

    "Sitäpaitsi,venäläisiä hävittäjiä ammuttiin alas kolme kappaletta."

    Ei ammuttu. Tuosta ei ole mitään todisteita, vain Ukrainan väitteet.

    Äänestä

  • "Toisaalta Ukraina ei kykene muuhun kuin yksittäisiin näytösluontoisiin yrityksiin vakuuttaa lännelle että voisi yhä toimia kunhan lisää rahaa ja aseita tulisi."

    Tämähän se. Vähän kuin lätkäottelussa hehkutettaisiin joitain tappiolla olevan joukkueen yksittäisiä taklauksia ja veivauksia, kun samaan aikaan vastustajan (puna)koneella on taululla ottelun voittoon tarvittava maaliero.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    "Toisaalta Ukraina ei kykene muuhun kuin yksittäisiin näytösluontoisiin yrityksiin vakuuttaa lännelle että voisi yhä toimia kunhan lisää rahaa ja aseita tulisi."

    Tämähän se. Vähän kuin lätkäottelussa hehkutettaisiin joitain tappiolla olevan joukkueen yksittäisiä taklauksia ja veivauksia, kun samaan aikaan vastustajan (puna)koneella on taululla ottelun voittoon tarvittava maaliero.

    Muistan kun punakoneen propaganda olympialaissa sanoi että välierä Ruotsia vastaan on oikea finaali ja kumpi sen voittaa punakone vai Ruotsi tulee voittamaan loppuottelun .

    No Suomi pisti punakoneen nippuun finaalissa vei kullan suvereenisti ja Ruotsikin hävisi pronssiottelunsa joten silloinkin toimi käänteinen venäjän tiedotus loistavasti 😁

    Sama on Ukrainassa kiimainen venäjän propaganda pitää laittaa käänteiseksi se on yleensä hyvin lähellä totuutta ja on ollut koko sodan ajan .

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    "Sitäpaitsi,venäläisiä hävittäjiä ammuttiin alas kolme kappaletta."

    Ei ammuttu. Tuosta ei ole mitään todisteita, vain Ukrainan väitteet.

    Kaksi niistä ilmeisesti tipahti mereen, joten kuvatodisteita jäänteistä ei ole. Onko sinulla todisteita Patriot-järjestelmän tuhoamisesta vai onko kyse vain Venäjän väitteistä?

    Äänestä

"yhden lentokoneen tuhoaminen kun ei kuitenkaan muuta Venäjän toimintakykyä paljoakaan."

Kyllä muuten muuttaa.
Niitä pitäisi olla aina 2 ilmassa jos aiotaan saada kattava tieto koko alueelta ja nyt se ei enää onnistu.

Oli se senverran tärkeä pudotus.

Äänestä
  • Tärkeä se on eniten propaganda-arvoltaan kun ei muuta ole esittää.
    Varsinkin jos osoittautuu todeksi mitä se Ukrainan ilmoittamana on vain USA/Nato-uskovaisille, samaan tarinaan niputettu Il-22 oli ankka.
    Arvokas sellainen kone tietysti on mutta se on vain yksi neljästätoista (14).
    Venäjän resurssit ovat sitä luokkaa että korvaamaton se ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Tärkeä se on eniten propaganda-arvoltaan kun ei muuta ole esittää.
    Varsinkin jos osoittautuu todeksi mitä se Ukrainan ilmoittamana on vain USA/Nato-uskovaisille, samaan tarinaan niputettu Il-22 oli ankka.
    Arvokas sellainen kone tietysti on mutta se on vain yksi neljästätoista (14).
    Venäjän resurssit ovat sitä luokkaa että korvaamaton se ei ole.

    Sanotaan nyt yksinkertaisesti, ei tarvitse miettiä montako konetta on.

    Venäjä ei pysty ympärivuorokautiseen valvontaan nykyisillä koneilla.

    Äänestä

Hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

Hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

hyvä

Äänestä

näin

Äänestä

Jalostamoon iskettiin venäjällä ja kuvamateriaalia löytyy samoin kuin kuvernöörin kommentit.
Kallista korjata kun ei ole länsikomponenttejä ryssällä riittävästi.

Äänestä

olenjan lentotukikohtaan ja muihinkin rajan läheisyydessä oleviin voi iskeä erittäin yksinkertaisilla kevyillä ilmavirtauksilla kulkevilla partikkeleilla esim, heliumpallo yms.
joka laskeutuu ja toimii ilmanpaineen vaihtelun avulla aiheuttaen kitkaa ja sähköimpulssin vaikka räjähteeseen, tulen yms..

Äänestä

hyvä

Äänestä

hyvä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainan joukkojen väitetään ampuneen alas venäläisille huipputärkeän A-50 -valvontatutkakoneen Asovanmeren yllä 14. tammikuuta. Myös venäläisen sotilaskoneen Il-22M:n kerrotaan vaurioituneen.

Raporttien mukaan kone ammuttiin alas heti sen jälkeen, kun se oli noussut ilmaan Kyrylivkan alueella sunnuntai-iltana. Kone katosi tutkista eikä vastannut pyyntöihin. Myöhemmin myös venäläisen Su-30-koneen lentäjä havaitsi tunnistamattoman koneen putoamisen.

Venäjällä on kyseisiä koneita vain kahdeksan kappaletta ja niiden korvaaminen olisi uskomattoman vaikeaa. Näin ollen Venäjä käyttää A-50-koneita kohtuullisella etäisyydellä Ukrainan ilmapuolustusjärjestelmistä. Siksi Ukrainan onnistunut A-50-koneen tuhoaminen olisi erityisen merkittävää.

Muistaakseni yksi tällainen kone tuhottiin tai vaurioitettiin dronella jo aikaisemmin venäläisten lentokentälle ja siitä nousi kauhea poru venäjällä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu