TE-palvelijat ovat tosiasiassa työttömiä

Jos henkilöllä on työ- tai virkasopimus voimassa, mutta hänellä ei ole työtä, eli hänellä ei ole mitään konkreettisia ja tavoitteellisia tehtäviä, voidaan sanoa, että hän ei tee työtä. Näin on TE-palvelijoiden kohdalla.

Työtehtävien puutteesta johtuen TE-palvelijat ovat työttömiä, vaikka he käyvätkin toisinaan työpaikalla ja heille maksetaan palkan nimellä ylläpitokorvausta.

Olisi hyvä, jos heille löytyisi edes jotain työtä. Vaikka villasukkien kutomista ja pannulappujen tekoa.
7211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ihminen on työtön, jos hänellä ei ole työtä. Miksi silti maksetaan palkkaa?

Äänestä

Teee eeee pelleille pitää tehdä aktivointisuunnitelma.

Äänestä

Niinpä. Työtön ja työvoimatoimiston työntekijä ovat molemmat työttömiä.

Äänestä
  • Huvittavaa puuhastelua, työtön valetyöntekijä haastattelee työttömiä🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Kapo työkkärissä on turha tyyppi joka vain kuittaa helppoa rahaa turhasta hommasta ja aiheuttaa toimillaan ihmisille ongelmia ja karensseja.

Tuollainen "työ" on jo irvokasta, muka auttamista, voihan vee, on kyllä nähty että ovat
jollain tapaa sairasta sakkia, kukaan normi ihminen ei halua tehdä pahaa kellekään, saati nauttia siitä.

Äänestä

Työmarkkinatorilla on koko ajan enenevässä määrin ilmoituksia te toimiston avoimista oma valmentajien paikoista. Alkaa olla ilmeisesti yhä epäkiitollisempi duuni tuo työttömän palvelijan homma. Ja hyvä niin.

Äänestä

Olet asian ytimessä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos henkilöllä on työ- tai virkasopimus voimassa, mutta hänellä ei ole työtä, eli hänellä ei ole mitään konkreettisia ja tavoitteellisia tehtäviä, voidaan sanoa, että hän ei tee työtä. Näin on TE-palvelijoiden kohdalla.

Työtehtävien puutteesta johtuen TE-palvelijat ovat työttömiä, vaikka he käyvätkin toisinaan työpaikalla ja heille maksetaan palkan nimellä ylläpitokorvausta.

Olisi hyvä, jos heille löytyisi edes jotain työtä. Vaikka villasukkien kutomista ja pannulappujen tekoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu