Toinen profiili?

Onko tuonne mahdollisuus tehdä toinen profiili vai pitääkö liittyä kaksi kertaa jäseneksi eri tunnuksin?

Mulla on kuvallinen profiili, mutta vois tehdä vielä yhden kuvattoman. Rupesin miettiin, kun mulla oli vähän aikaa kuvatta nykyinen profiili, kun päivitin kuvat tuoreimmiksi. Tällävälin heti joku nainen oli lähettänyt viestiä ja kehui profiiliani. Joko sitä on niin ruma tai sitten nykyiset kuvat vaan pelottaa muijat vex?

Treffailin viestiä lähettäneen naisen kanssa, chatissa juttu luisti ja nainen vaikutti tosi mukavalle, mutta se homma floppas silti. Nainen oli mun mielestä ihan tavallinen (ei ruma eikä missi) ja olen ollut kauniimpienkin naisten kanssa. En kuulemma ollut sopiva hänelle!?? Ei silti olis hän minulle ulkonäön perusteella kelvannut, mutta kun ei antanut mahdollisuutta edes tutustua paremmin =(

Mitenkä on naikkoset, paljon annatte arvoa kuville? Katsotteko vain kuvat ja sitten luette profiilin jos jaksatte? Vertailetteko itseänne tyyliin: Hän on liian ruma/komee mulle?
72473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä annan toki arvoa kuvalle, mutta luen myös tekstit. Olen myös kirjoitellut/soitellut ja tavannutkin sekä kuvallisten että kuvattomien kanssa. Totta kai kuva vaikuttaa ja antaa käsityksen toisesta henkilöstä, niinhän se on kun luonnossakin näet ihmisen kasvokkain. Ja luulenpa että täällä pätee samat säännöt kuin oikeassakin elämässä eli ne, jotka ennakkoluulottomasti ovat valmiita muuallakin tutustumaan kaikennäköisiin henkilöihin, ovat sitä valmiita myös täällä.
Sitä paitsi komeus/kauneushan on katsojan silmissä, onneksi!

Äänestä
  • No jos etsin naisia lähialueelta, silloin luen myös kuvattomat profiilit, mutta joskus tulee katsastettua koko maan alueelta, eli silloin luen vain kuvallisia profiileja.

    Mitenkäs naiset, odotatteko että mies tekee sen aloitteen? Itse olen vähän semmoinen, että olis helpompi ottaa yhteyttä jos sais jonkimoista vihiä naisilta, että ovat kiinnostuneita. Naiset saa varmaan muutenkin massoittain viestejä, tuntuu niin turhalta yrittää tunkea sinne väliin =(

    Mutta eipä noita vihjeitä saa millään, silloin herää kiinnostus jos jokin nainen sattuu erehtymään useamman kerran profiililleni, näille olen viestiä laittanutkin, tosin tuloksetta. Sitä on varmaan sitten niin innokas ja pelottaa nekin pois tai jotain?

    On tää vaan pirun hankala systeemi, herättää vaan enemmän kysymyksiä ja laskee itsetunnon alas. Tuntuu että täällä olis helpompi tehdä se aloite, mutta livenä saa paremmin vinkkiä, sillä siellä vihjeen saa suoraan naisten katseesta. En livenäkään lähde iskemään naista joka ei huomaa minua ollenkaa.

    Äänestä

  • joku* kirjoitti:

    No jos etsin naisia lähialueelta, silloin luen myös kuvattomat profiilit, mutta joskus tulee katsastettua koko maan alueelta, eli silloin luen vain kuvallisia profiileja.

    Mitenkäs naiset, odotatteko että mies tekee sen aloitteen? Itse olen vähän semmoinen, että olis helpompi ottaa yhteyttä jos sais jonkimoista vihiä naisilta, että ovat kiinnostuneita. Naiset saa varmaan muutenkin massoittain viestejä, tuntuu niin turhalta yrittää tunkea sinne väliin =(

    Mutta eipä noita vihjeitä saa millään, silloin herää kiinnostus jos jokin nainen sattuu erehtymään useamman kerran profiililleni, näille olen viestiä laittanutkin, tosin tuloksetta. Sitä on varmaan sitten niin innokas ja pelottaa nekin pois tai jotain?

    On tää vaan pirun hankala systeemi, herättää vaan enemmän kysymyksiä ja laskee itsetunnon alas. Tuntuu että täällä olis helpompi tehdä se aloite, mutta livenä saa paremmin vinkkiä, sillä siellä vihjeen saa suoraan naisten katseesta. En livenäkään lähde iskemään naista joka ei huomaa minua ollenkaa.

    Kyllä kannattaa, tai paremminkin pitää ottaa yhteyttä jos kiinnostusta on. Mitäpä siitä tulisi jos kaikki vain odottelisivat... Kyllä sen voi huoletta kiinnostukseksi tulkita, jos joku useamman kerran profiilia käy katsomassa ja ehdottomasti viestin paikka. Onhan tosin flirttikin olemassa mutta minusta persoonallinen viesti on parempi, tai sitten molemmat niin saa heti tietää kannattaako vastausta odotella.

    Ensimmäisen viestin ei minun mielestäni tarvitse olla pitkä, kunhan siinä vain on jotain konkreettista mielenkiintoa herättämään. Pitkät aloitusviestit saatetaan hyvinkin kokea tungetteluksi ja tosiaankin niitä saattaa joku tavallaan pelästyäkin. Ei nyt ainakaan kannata alkaa miettimään mitä/kuinka paljon/kuinka moni muu on kirjoittanut, todennäköisesti arvaat kuitenkin väärin :).

    Toista mieltä olen systeemin hankaluudesta. Nopeatempoisempi verrattuna "vanhoihin" systeemeihin, jossa yhteyttä voi ottaa vain sähköpostilla, ilman tietoa käykö kukaan edes lukemassa profiilia ja ilmoituksen jätettyään pitää odotella epätietoisena. Yksi merkittävä seikka on että miehiä täällä on huomattavasti enemmän ja miesten siis pitää olla aktiivisia. Naisilla on siinä suhteessa helpompaa, yhteydenottoja tulee aina (vaikka ei välttämättä toivotunlaisia).

    Hyvänä puolena tässä treffisysteemissä on että tällaiset vähän ujommatkin uskaltautuvat peliin mukaan.

    Alkuperäiseen kysymykseen: kyllä, toinen profiili pitää tehdä samalla tavalla kuin ensimmäinenkin, aloittaa rekisteröitymällä jäseneksi jne. Sitä tässä itsekin harkitsen kun entisessä on vähän rasitteita :). Todellisuudessa en kyllä asian siitä yhtään paranevan.

    Äänestä

  • ac.dc kirjoitti:

    Tein aloitteen yhdelle tytölle joka kävi useammin profiilillani ja nyt kirjoitellaan. Tyttö on kyllä aika nätti ;)

    Jep! Kannattaa se aloite tehdä, toki kannattaa lukea toisen profiili ja tunnustella tuntuuko henkilö sopivalta...

    Yes!

    Äänestä

ei naiset todellakaan pelkkiä kuvia tuijota.. itse katselen molempia profiileita. jos joku kuvaton mies ottaa yhteyttä minuun, katsastan profiilin ja jos siellä itselle tärkeät jutut osuu kohdilleen, niin vastaan ehdottomasti! enkä pyytele kuvaa, ovat useimmiten itse sen halunneet antaa. vaikka profiili olisi myös lyhyt, vastaan. voihan sitä jatkossa kysyä mielenkiinnon kohteista. kaikki eivät halua kertoa heti kaikkea, kaikille!

ja vielä tuosta mielenkiinnon osoittamisesta.. en ymmärrä flirttikutsun tarkoitusta enkä liioin vieraskirjan.. laitan itse mielummin viestin suoraan henkilölle, joka kiinnostaa. jos ei tule vastausta, niin ei tule. yleensä aina kyllä tulee jonkinmoinen vastaus. joskus vasta pitkänkin ajan kuluttua. itse kylläkään en vastaa sellaisiin miesten viesteihin kuten: millä paikkakunnalla asut? oletko seksin suhteen vapaamielinen? lähtisitkö harrastamaan seksiä kanssani? tai tyyliin lääh, lääh.. mielelläni vastaan taas sellaisiin viesteihin jotka kommentoivat jotenkin omassa profiilissani olevaa asiaa tai jos mies kertoo itsestään jotain. :)

Äänestä

Itse katson kyllä mielenkiinnolla chatti juttukavereiden profiilin, sillä hyvin tehtynä se kertoo paljon ihmisestä.

Minusta mukava tietää millaisen ihmisen kanssa jutustelen.Mutta kuva ei ole todellakaan se pääasia siinä profiilissa ,vaan se kuinka siihen on itsestään osannut kertoa ,elämästään,harrastuksia ,ajatuksiaan yms...

Mutta ennenkaikkea ne jutut,kun chatissä keskenään "höpsitään",aika näyttää aina kuinka samalla aaltopituudella ollaan.

Esim. nykyisen miesystäväni löysin Chatin kautta ,olin ollut yh- äitinä n. vajaa vuoden, olin eronnut yli 14v:n avioliitosta ja kaipasin juttuseuraa/ ajatuksien vaihtajaa,ystäviä...ja ilokseni löysinkin paljon ystäviä ,niin miehiä kuin naisia,joidenkin kanssa jopa kirjoittelin pitkäänkin.
Ja parin miehen kanssa tapasinkin,
mutta ei niistä mitään muuta tullut ...mutta ystäviähän ei koskaan ole liikaa!

Lopulta minulle kävi chatissä vain niin, että kolahti se oikea kumppaniehdokas kohdalle,ja tunteen ollessa molemminpuoleinen, molemmilla meni pää aivan pyörälle,hih.

Tässä sitä nyt sitten elellään päivä kerrallaan eteenpäin ja yhä paremmin tutustuttaessa , tuntuu toinen juuri sille oikealle henkilölle jonka kanssa haluaa jatkaa yhteistä elämänpolkua,näyttäköön aika sitten kuin käy.Ja pakkohan se on uskaltaa elää/nauttia, ei elämässä saavuta muuten mitään ...

Toivon että muillakin tärppää ja kohdalle sattuisi se mieleinen kumppani tai ystävä.

Erittäin hauskaa kesää kaikille!

Äänestä

Tunnustettava on, että kuvalla on iso merkitys minulle. Olen muutenkin aika esteetikko, niin ehkä siksi kuvan merkitys korostuu. Tämä ei tarkoita sitä, että katsoisin vain tosi hyvännäköisiä miehiä, päinvastoin, liika komeus saattaa jopa karkottaa (mielessä epäilys: eihän se mun kanssa kuitenkaan pysy kun kaikki muutkin sitä vokottelee).

Jos ei ole kuvaa, niin en kovin helposti lähde viestittelemään, sillä liian monta kertaa olen luonut mielessäni jonkin mielikuvan, ja sitten totuus on ihan toista. Joten on parempi tietää heti edes kuvan verran toisen olemuksesta jotakin, muuten luo väärät mielikuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joku* kirjoitti:

Onko tuonne mahdollisuus tehdä toinen profiili vai pitääkö liittyä kaksi kertaa jäseneksi eri tunnuksin?

Mulla on kuvallinen profiili, mutta vois tehdä vielä yhden kuvattoman. Rupesin miettiin, kun mulla oli vähän aikaa kuvatta nykyinen profiili, kun päivitin kuvat tuoreimmiksi. Tällävälin heti joku nainen oli lähettänyt viestiä ja kehui profiiliani. Joko sitä on niin ruma tai sitten nykyiset kuvat vaan pelottaa muijat vex?

Treffailin viestiä lähettäneen naisen kanssa, chatissa juttu luisti ja nainen vaikutti tosi mukavalle, mutta se homma floppas silti. Nainen oli mun mielestä ihan tavallinen (ei ruma eikä missi) ja olen ollut kauniimpienkin naisten kanssa. En kuulemma ollut sopiva hänelle!?? Ei silti olis hän minulle ulkonäön perusteella kelvannut, mutta kun ei antanut mahdollisuutta edes tutustua paremmin =(

Mitenkä on naikkoset, paljon annatte arvoa kuville? Katsotteko vain kuvat ja sitten luette profiilin jos jaksatte? Vertailetteko itseänne tyyliin: Hän on liian ruma/komee mulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu