Heikkokuntoisimmat nuoret miehet Kauhavalta

Varusmiesten kuntotestit paljastivat:
Heikkokuntoisten nuorten miesten osuus varusmiespalvelukseen saapuvista on suurinta Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla.

Aloittavien varusmiesten kuntotestien tuloksista tehty laaja tutkimus paljasti, että Suomessa on isoja maakuntien välisiä eroja nuorten miesten kestävyyskunnossa ja ylipainossa.

Heikon kestävyyskunnon lisäksi sama maantieteellinen jako näkyi uusien varusmiesten painoindeksissä. Nuoria miehiä, joiden painoindeksi oli 30 tai sen yli, tuli eniten Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta ja vähiten Helsingistä.

Tutkijoiden mukaan nuorten miesten tulevaisuus kestävyyskunnon osalta ei vaikuta lupaavalta ainakaan Etelä-Pohjanmaan osalta. Näissä maakunnissa kahdeksasluokkalaisten Move-testeissä on pojissa suhteellisesti paljon niitä, joiden fyysinen toimintakyky on mahdollisesti terveyttä ja hyvinvointia haittaavalla tasolla.
5490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

joo, sen huomaa jo kylällä liikkuessa

Äänestä

Härmistä juuri tulee näitä huonokuntoisia, ikävä kyllä ne menee nyt koko Kauhavan piikkiin.

Äänestä
  • Ny täytyy tehdä härmään oma jäähalli, uimahalli ja lisää liikuntatiloja. Liikuntaa harrastettaisiin jos siihen olisi tiloja. No kun ensin saataisiin edes katuvalot 8 tielle asti

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ny täytyy tehdä härmään oma jäähalli, uimahalli ja lisää liikuntatiloja. Liikuntaa harrastettaisiin jos siihen olisi tiloja. No kun ensin saataisiin edes katuvalot 8 tielle asti

    Miksiköhän tuossa on katuvalot tosiaan Hakolasta Lapualle asti?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ny täytyy tehdä härmään oma jäähalli, uimahalli ja lisää liikuntatiloja. Liikuntaa harrastettaisiin jos siihen olisi tiloja. No kun ensin saataisiin edes katuvalot 8 tielle asti

    c nm n m, m m nhchjv

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Varusmiesten kuntotestit paljastivat:
Heikkokuntoisten nuorten miesten osuus varusmiespalvelukseen saapuvista on suurinta Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla.

Aloittavien varusmiesten kuntotestien tuloksista tehty laaja tutkimus paljasti, että Suomessa on isoja maakuntien välisiä eroja nuorten miesten kestävyyskunnossa ja ylipainossa.

Heikon kestävyyskunnon lisäksi sama maantieteellinen jako näkyi uusien varusmiesten painoindeksissä. Nuoria miehiä, joiden painoindeksi oli 30 tai sen yli, tuli eniten Etelä-Pohjanmaalta Kauhavalta ja vähiten Helsingistä.

Tutkijoiden mukaan nuorten miesten tulevaisuus kestävyyskunnon osalta ei vaikuta lupaavalta ainakaan Etelä-Pohjanmaan osalta. Näissä maakunnissa kahdeksasluokkalaisten Move-testeissä on pojissa suhteellisesti paljon niitä, joiden fyysinen toimintakyky on mahdollisesti terveyttä ja hyvinvointia haittaavalla tasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu