Antakaa minulle anteeksi

Olen pitkään kokenut olevani röyhkeä varas. Olen varastanut veronmaksajilta yli 300 000 euroa, koska olen saanut palkkaa, vaikka en ole tehnyt mitään työtä vuosiin. Vuodet ovat kuluneet oleskellessa TE-Toimistossa tai kotona "etätöissä". Nyt aion irtisanoa itseni, koska en jaksa elää enää epärehellistä elämää.

Pyydän anteeksi
TE asiantuntija
14412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuossa summassa ei ole toimistokulut mukana.

Äänestä

Melko ikävää kähmiä rehellisiltä kansalaisilta itselleen verovaroja. Vanhukset ei pääse hoitoon ja nuoret ovat nälissään, mutta toiset vaan elelee ökyelämää yhteisillä verovaroilla.

Äänestä

Mitään et saa anteeksi.

Äänestä

Julkisen sektorin tyhjäntoimittajat isoine toimistoineen ovat järkyttävä kulu, joka on katkaistava.

Miettikää itse, suljetaanko sairaala vai TE-toimisto? Rahat ei riitä oleskeluun.

Suomen valtiolla on viime vuosina ollut enemmän velkaa kuin koskaan ennen, nimellismäärällä mitattuna. Viime vuosina Suomi on velkaantunut nopeammin kuin koskaan ennen. Sinäkin olet velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Suomen maksama korko nousee ennen pitkää – niin sinunkin lainojesi korko. Yhä suurempi osa veroistasi menee velan korkojen maksuun eikä enää hyvinvoinnin rakentamiseen. Suomen huoltosuhde heikkenee nopeasti, ja maksajia on yhä vähemmän. Kuinka kauan tällainen meno voi jatkua?

http://www.velkakello.fi/

Äänestä
  • Velkaa tulee lisää joka sekunti ja virkapummit vaan ökyilee!

    Äänestä

Älä huoli tuo ei ole mitään verrattuna Arkadianmäen suojatyöllistettyjen porsasteluihin

Äänestä

No tämä ammattiryhmä ei ole tod. Syyllinen tähän asiaan. Syyllisiä ovat loputtomat uudistukset, jonka minkään tavoite ei ole työllistyminen, koska semmosta rahamäärää ei ole olemassakaan, jolla satojatuhansia ihmisiä työllistettäisiin.

Äänestä
  • Kyllä he ovat syyllisiä. Varas on aina syyllinen varkauteen.

    Äänestä

Nimenomaan poliitikot ovat syyllisiä siihen, että emme elä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Heidän tehtävä olisi tämäkin sote-asia korjata.

Äänestä
  • eikös se ole enemmänkin kansan ja kansalaisten asia laittaa maan asiat kuntoon. Ensin itse kuntoon. Pelkkää viihteellä oloa kun pitäisi työkykyisten skarpata ja laittaa niveliin liikettä, Kaljakopan kiikuttajia on joka puolella.

    Äänestä

Ei anneta.

Äänestä
  • Jos hallituksen tarkoituksena on ajaa hyvinvointivaltio alas, sotkea sote entistä pahemmin, kyykyttää köyhiä ja sotkea työelämälainsäädäntö, niin ei, ei käy. Hallituksella ei ole riittävää osaamista ja jos sitä ei ole, on syytä kuunnella asiantuntijoita (mm. oikeuskansleria). Ei voida valehdella törkeästi äänestäjille ja kääntää kelkkaa heti vaalien jälkeen.

    Ei tule aliarvioida ihmisten arvostelukykyä, sillä se osuu omaan nilkkaan. Hallitus syyttää laillisiin lakkoihin osallistujia demokratian vastaisuudesta. Mitä? Tämäkin on suorastaan irvokasta. Sen sijaan visasta olisi lopettaa sanelupolitiikka, alkaa kunnioittaa lakeja ja alkaa oikeasti neuvotella. Tähänkään ei hallitus kykene. Työntekijöitä ei voida pakottaa alempana ravintoketjussa rikkomaan lakeja. Myöskään ihmisten perusoikeuksia ei voi polkea demokratian nimissä. Kyllä tässä nyt sen sortin suhaamista sisältäen erinäköisiä valheita, median riippumattomuuden kyseenalaistamista ja rikkaiden ohituskaistoja, että sille tulee laittaa stoppi!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos hallituksen tarkoituksena on ajaa hyvinvointivaltio alas, sotkea sote entistä pahemmin, kyykyttää köyhiä ja sotkea työelämälainsäädäntö, niin ei, ei käy. Hallituksella ei ole riittävää osaamista ja jos sitä ei ole, on syytä kuunnella asiantuntijoita (mm. oikeuskansleria). Ei voida valehdella törkeästi äänestäjille ja kääntää kelkkaa heti vaalien jälkeen.

    Joku aiemmin kommentoi, että kansa valitsee kunnanvaltuuston, niin mm. johtaminen Suomessa toimii. Tässä nyt kyse on siitä, että jos kunnanvaltuuston epäpätevyyden vuoksi perusoikeuksia poljetaan, niin valitettavasti sen täytyy kestää aiheellinen kritiikki. Siihen tulee puuttua. Samaa argumenttia käytettiin kansan valitsemaan aluevaltuustoon ja hallitukseen. Jos aluevaltuusto ei kykene laillisuuden valvontaan (toistuvasti), niin se on epäpätevä. Jos aluevaltuusto siirtää laillisuuden valvontaa yksittäiselle henkilölle, siitä kuuluu maksaa asiallinen korvaus. Ja sellaista johtamisjärjestelmää tulee voida kyseenalaistaa. Jos hallitus kehottaa lainvastaisuuksiin, niin kyllä laillinen lakko on keino puuttua siihen. Kaikkea ei tule hyväksyä mukisematta, tällainen hallituksen pelottelupolitiikka ei käy!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos hallituksen tarkoituksena on ajaa hyvinvointivaltio alas, sotkea sote entistä pahemmin, kyykyttää köyhiä ja sotkea työelämälainsäädäntö, niin ei, ei käy. Hallituksella ei ole riittävää osaamista ja jos sitä ei ole, on syytä kuunnella asiantuntijoita (mm. oikeuskansleria). Ei voida valehdella törkeästi äänestäjille ja kääntää kelkkaa heti vaalien jälkeen.

    Ei tule aliarvioida ihmisten arvostelukykyä, sillä se osuu omaan nilkkaan. Hallitus syyttää laillisiin lakkoihin osallistujia demokratian vastaisuudesta. Mitä? Tämäkin on suorastaan irvokasta. Sen sijaan visasta olisi lopettaa sanelupolitiikka, alkaa kunnioittaa lakeja ja alkaa oikeasti neuvotella. Tähänkään ei hallitus kykene. Työntekijöitä ei voida pakottaa alempana ravintoketjussa rikkomaan lakeja. Myöskään ihmisten perusoikeuksia ei voi polkea demokratian nimissä. Kyllä tässä nyt sen sortin suhaamista sisältäen erinäköisiä valheita, median riippumattomuuden kyseenalaistamista ja rikkaiden ohituskaistoja, että sille tulee laittaa stoppi!

    Valtion suurin ongelma on virkapummien lauma. Ne syövät koko kansan perikatoon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen pitkään kokenut olevani röyhkeä varas. Olen varastanut veronmaksajilta yli 300 000 euroa, koska olen saanut palkkaa, vaikka en ole tehnyt mitään työtä vuosiin. Vuodet ovat kuluneet oleskellessa TE-Toimistossa tai kotona "etätöissä". Nyt aion irtisanoa itseni, koska en jaksa elää enää epärehellistä elämää.

Pyydän anteeksi
TE asiantuntija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu