Hamasin kannatus kolminkertaistunut terv, KTS

Näin siis myös Länsirannalla.

Ottamatta kantaa puolesta tai vastaan, tämä on ymmärrettävää, koska Fatahista tulee mieleen vanha ja väsynyt johto, Hamasista alkuvoimainen, öljytty, otsanauhainen alfasoturi joka ei anna periksi!
8171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No kyllä siinä kannatus nousee kun lapset tapetaan kotipihalle käsivarsille. Saattaisi suomalainenkin lähteä tekemään kostoiskua.

Äänestä

Nämä muslimi soturit ovat hävinneet kaikki sotansa muita, kuin omiaan vastaan. Muistamme Saddam Husseinin sotureiden kovan uhon,ennen kuin Usa tuli ajamaan heidät pois vierailta öljykentiltä. Uho loppui heti, kun oikea sotaväki hyökkäsi. kymmenet tuhannet antautuivat, koska tuli uhka henkensä menetyksestä. Iranin ajatolla keksi mainion tavan hyökätä Iran-Irak, sodassa. Hän vaati perheitten luovuttavan yhden lapsen lapsisoturiksi allahille. Ajatolla lupasi heidän pääsevän paratiisiin, jos he kuolisivat marttyyreinä. Heidät laitettiin hyökkäystilanteessa juoksemaan edellä miinakentälle ja raivaavan näin aukon sotilaitten hyökkäykseen. Ihmettelen lännen muslimeille hyödyllisten idioottien motivaatiota, vaahdota Israelia vastaan, koska Israel on länsimaalainen demokraattinen sivistysvaltio, joka pitää huolen omistaan. Koko Gazan poopulaatio halusi Israelin tuhoamista. Hamas hyökkäsi, mutta Hizbollah ja iran pettivät Hamasin ja jättivät heidät yksin. Tämä sota on terveellinen opetus muslimeille, jotka nyt kyyristelevät pelokkaina bunkkereissaan ja tunneleissaan ja antautuvat suurin joukoin, että saisivat pitää henkensä.

Äänestä
  • "pitää huolen omistaan"

    Ja ampuu omia, valkoista lippua heiluttavia panttivankejaan
    :3

    Keksi paremmat valheet

    Äänestä

  • Islamiin kuuluu tuollaisen valtava propaganda, jolla tyhmiä ihmisiä lietsotaan hysteriaan ja heidät manipuloidaan osoittamaan mieltään minkä tahansa asian puolesta, jonka mullahit päättävät. Usein se on Israelin vastustaminen.
    Ellet ole heiluttamassa nyrkkejä ja huutamassa kostoa, joudut uskonveljiesi silmissä petturiksi ja sellaisen kohtelu on raakaa.
    Länsimaissa ei ymmärretä tuollaista kiihkoilua ja siksi noita mielenosoituksia ei oteta vakavasti.
    Mutta muslimit ovat tosissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Islamiin kuuluu tuollaisen valtava propaganda, jolla tyhmiä ihmisiä lietsotaan hysteriaan ja heidät manipuloidaan osoittamaan mieltään minkä tahansa asian puolesta, jonka mullahit päättävät. Usein se on Israelin vastustaminen.
    Ellet ole heiluttamassa nyrkkejä ja huutamassa kostoa, joudut uskonveljiesi silmissä petturiksi ja sellaisen kohtelu on raakaa.
    Länsimaissa ei ymmärretä tuollaista kiihkoilua ja siksi noita mielenosoituksia ei oteta vakavasti.
    Mutta muslimit ovat tosissaan.

    Ei mee toikaan läpi

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei mee toikaan läpi

    Joo, tyhmät eivät usko totuutta

    Äänestä

Putin ja Hamas ovat taitavia juonittelijoita.

Arabiterroristit hyökkäsivät Israelin, israelilaisia teurastaen
ja nyt syytetään Israelia.
Täysin käsittämätöntä!!!

1Äänestä
  • On minustakin. Israelko tässä kaiken takana on???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin siis myös Länsirannalla.

Ottamatta kantaa puolesta tai vastaan, tämä on ymmärrettävää, koska Fatahista tulee mieleen vanha ja väsynyt johto, Hamasista alkuvoimainen, öljytty, otsanauhainen alfasoturi joka ei anna periksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu