Pakkosopiminen ok

No, jos liitot eivät voi sopia korotuksista yli vientiliittojen toimitaan seuraavasti:
- Kaikki liitot keräävät vientiliitoille kunnon lakkokassan. Näin saadaan esim 10 prosenyin korotus.
- muut liitot voivat tyytyä 9,9 prosenttiin

Helmikuun 1 tavataan mielenosoituksessa.
8246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mikä estää sopimasta sellaisia sopimuksia kuin kukin haluaa? Jos työnantaja ja -tekijä ovat yhtä mieltä niin eihän mitään estettä ole.

Äänestä
  • Liitot on perustettu nimenomaan sen vuoksi että sopiminen työnantajan ja työntekijän välillä ei ole tasapuolista. Ikävä kyllä liitot ovat jo kymmeniä vuosia takaperin luopuneet jänsentensä asioiden ajamisesta yksilötasolla. Liitto jättää maksavan jäsenensä yksi kun työsuhteessa tulee ongelmia. Liiton jösenyys on kuin vakuutus, joka ei korvaa mitään. Työntekijäliitoista on muodostunut liiketoimintakonserneja, joiden ydintoimintaa on hallinoimiensa pääomien kasvattaminen.

    Ruotsin (neuvottelu & sopimus)malli ei toimisi Suomessa, koska Suomessa työantajat eivät alistu likimainkaan tasavertaisiksi neuvotteluosapuoliksi työntekijöiden välillä. Onhan tämä nähty mm luottamusmiesten kohdalla. Ovat työnantajan pilalle pelottelemia kumileimasimia edustamilleen työntekijöille.

    Äänestä

  • Ei ruotsalainen ay-toiminta ole sovelias Suomelle koska siellä työläiset, liitot ja yritykset puhaltavat yhteen hiileen tavoitellen menestystä.

    Suomeen pitää saada sellainen järjestelmä jolla voidaan yrityksiä nöyryyttää ja antaa liittopomoille valtaa toimia mielensä mukaan. Työläisillä ei ole väliä perinteisesti.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    ❤️ ­­­N­­­y­­m­­­f­­o­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Porukka ei nyt oikein tunnu tajuavan mikä on syy esitettyyn vientiala malliin.
Suomi on voimakkaasti riippuvainen vientialoista, Suomi näivettyy ilman vientialoja.
Suomen vientituotteet eivät voi olla kalliimpia kuin maailmalla myydyt vastaavat tuotteet muuten kauppa ei käy.
Kaikki kustannukset nostavat tuotteiden hintoja.

No tuosta päästäänkin sitten muihin aloihin, mitä tapahtuu jos muiden alojen palkkakehitys ajaa vientialojen ohi että vilahtaa?
Moniko jää vientaloille töihin?
Toisekseen vientialojen alihannkijoiden palvelujen / tuotteiden kallistuminen heijastuu suoraan vientialan tuotteen hintaan joten muiden alojen palkkojen nousu heijastuu vientiin.

Mitä tapahtuu kun vientialan tuotteiden hinta on liian korkea eikä kukaan enään osta suomalaisia tuotteita.
Miettikää nyt oikeasti jotta tajuatte että jotain on tehtävä, tasapalkka ei ole realismia.

Äänestä
  • Tilanne ei ole niin yksiselitteinen etteikö Suomessa valmistetut tuotteet voisi olla kalliimpia kuin vastaavat ulkomaiset. Markkinointi, laatu ja laatumielikuvat vaikuttavat asiaan. Suomesta viedään aika yksinkertaisia tuotteita myös halpatuotantomaihin, vaikka samoille tavaroille on runsaasti omaa tuotantoa halpatuotantomaissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tilanne ei ole niin yksiselitteinen etteikö Suomessa valmistetut tuotteet voisi olla kalliimpia kuin vastaavat ulkomaiset. Markkinointi, laatu ja laatumielikuvat vaikuttavat asiaan. Suomesta viedään aika yksinkertaisia tuotteita myös halpatuotantomaihin, vaikka samoille tavaroille on runsaasti omaa tuotantoa halpatuotantomaissa.

    Mutta kun Suomalainen laatu on pelkkä myytti.
    Suomalainen laatu on kärsinyt niin pahan inflaation ettei sitä moni tajua.

    Äänestä

Liitot ovat määrittäneet että kampittamalla vientialojen toimintaa Suomi pääsee eroon vientiriipouvaisesta talousrakenteesta. Paras keino tähän on siirtää valmistavat tuotantolaitokset sellaisiin maihin joissa suositaan teollisuutta.

Suomen tulee jatkossa keskittyä johonkin kansalliseen toimintaan, lakaisu ja mattojen tamppaus esimerkkeinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

No, jos liitot eivät voi sopia korotuksista yli vientiliittojen toimitaan seuraavasti:
- Kaikki liitot keräävät vientiliitoille kunnon lakkokassan. Näin saadaan esim 10 prosenyin korotus.
- muut liitot voivat tyytyä 9,9 prosenttiin

Helmikuun 1 tavataan mielenosoituksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu