Tekisi mieli käyttää heistä r-alkuista sanaa, mutta sitten on riski, että ketju poistetaan, joten Totean vain, etteivät he tajua Suomen turvallisuudesta mitään.
Venäläistaustaiset valittivat rajapäätöksestä
Anonyymi-ap
18242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tässä vielä linkki
https://yle.fi/a/74-20069912
ja kyllähän Venäjälle pääsee takaisin , tosin ei nyt ihan suoraan, mutta pääsee kuitenkin, ja toivottavasti lopullisesti.
Öö ja sitä kannustetaan taas kerran mitenkä?
Että häkkänen kertoo jstk kevään mahdollisista toimenpiteistä vaikka saariaa tulee välineellistettynä JO maahan ja ties kuinka moni on tilaisuuskytiksellä ja lisää sinne senku vaan valuu.
Koska mm-alafoorumin porukasta saadaan reaalielämän ryhmä kasaan, joka tuo toimivuutta, maksimi-luovuutta innovaatiopuolella - ja etenkin tehokkuutta - mukaan jo alkaneeseen (HERÄTYS) peliin?
Odotammeko et 10m on jo noita saarioitaan maassa, eka kenties?
Toimintaa! Kyseessä on sotatoimi vaikkei se siltä näytäkään. Silloin kun +100k:jen kertakimpaleissa alkaa altoa tulviin ylitte, niin kyllä vitusti tulee kaduttamaan ettei nimenomaan petteri kajanmaata sijoitettu sinne johtamaan rajavaltiolaitoksen PV tukijoukkoja. Kun nuo tekee Suomesta saariaparatiisin somessa, jota katsoo miljardit ihmiset niitä videoitaan afrikassa, lähi-idässä, jne, niin ei tajuta et sieltä kun se momentumi lähtee liikkeelle, niin et sinä sitä saa pysäytettyy rajalle (varsinkaan ilman rukousta) ilman kk-pesäkkeitä, ei tarvitse tulla yhdenkään ven sieltä tulla niin jo ovat Suomeen aiheuttaneet WMDtason tuhot, ihan pelkästään saarioittensa ylivoimaisella MÄÄRÄLLÄ krt KIITYVÄLLÄ NOPEUDELLA.
EI hallittu infosotaa, koska takakenoisuus TAAS kerran. On siis flipattava todennäköisyydet tuon tuhannen satsin välittömällä ja NÄYTTÄVÄLLÄ karkoituksella, niin saatetaan saada stabilisoitua massan kiihtymisliike. Koska ven tahtoo tässä nyt kyykyttää siten, et alkaisimme kerjäämää heiltä armoa, eli sitä rajasopimusta. Se se tavoite tuossa on, hivutettu sekä samanaikaisesti prosessitehostettu dominointi.
MITÄ EI MUKA TAJUTA.
Suomen turvallisuus ei liene monellekaan se ykkös-prioriteetti oleskella Suomessa. Kun kutsu kotoa käy niin puoli on valittu. Vähätelty turvallisuusriski.
Noin se on. Noin se vaan on.
Oli älyttömyyttä pelata suomenvenäläisässä tällä tavoin, käänteisesti, miten tää nyt menee. Mutta tilanne on nyt tämä ja realiteetti niiden PÄÄTÖSTEN SEURAUKSENA tuo mainitsemasi. Valit. näin asian laita nyt vaan on.
Tosin saaria on se ylivoimaisesti akuuttein; niit ven voi kannustaa noilla viisumilupien epäyksillä/epäämisillä tai miten vitussa tuo sana nyt äikäs on taipuakseenkaan, mistä häkkänen puhuu (muttei toimi, etenkään tehokkaasti - KOSKA sillä ei ole kaikkosta sekä packaleenia vieressään - kuten kuuluisi) ja maa-omistusten uudelleenjärjestelyillä valtion hellään huomaan siirtymään hiljalleen sinne mikä koko Eurooppaa jo uhkaa, mutta etenkin meitä joka olemme jo noitten laserfokuksessa - omaa tyhmyyttämme muute aivan satapinnasesti, tuoKIN.
Hitto, eikä mm-alafoorumista muka aidosti kyetä saamaan kasaan nisulan johdettavaks pientä osastoa pääesikunnan ja valtionjohdon Suomen SISÄLTÄ innostavaksi tueksi? Edes 50 hengen porukka. Kokoonnuttaisiin tai kokoontuisitte (jos minut tahdotte jättää poies) porukalla ja mietittäisiin (miettisitte) miten toimitaan jos ja kun tukholman profetian "ulkoo ei joukko apuja herukaan" iskee vie KAIKKIEN tajuntaan, niitten hitaimpienki, siis.
Et ois aito joukko, jolta nisula-kiviset ottaisi sitten analyysin johtopäätelmineen kauniiseen käteen kertoisi mitkä muutokset voisi tuoda lisäarvoa, täydellistettaisiin suunnitelmaa - ja kiikuttaisivat asianomaiset sitten ko laput TP-UTVALLE ihmeteltäväksi.
Vaikkapa innovaatiolähteeksi sitä voisimme nimittää. Tai MM-AF prikaatiksi. Saisi jokainen kurkkusalaatteihinsa tuollaisen tunnuksen, eikä tulisi ylinopeussakkoja jos sillotällö hätäkokouksiin pitäs vähän ryhdikkäämminki rientää sellaisella upouudella, kiiltävällä oikein, nimenomaan valtion autolla, jossa olisi luonnollisesti bensaakin tankki aina täynnä (ja tuore kinkkujuutosämpyläkin jopa ns. heti valmiina eleenä vaimoilta kotoo; ettemme sitten kuitenkaan aivotoiminnan suurkalorikulutuksien tähre sentää nälkään kuolisi Suomee pelastaessamme; kaikki luonnollisesti valtion piikkiin, edes vähäsen kansallissankaruuden porukkaamme kompensoiden siis. Eikä mitään pinkkejä autoja sitten. Vaan normaalit, mustat tai tummansiniset - ja samanlaiset kaikille et pääsevät varmasti logistisesti perille, poikkeuksetta. Laakkoselta laadukkaita volkkareita nelivetopassatteja jne.
Nisula valitkoot kokoontumispaikat, ja on minullakin yks täydellinen mesta mielessä toki - ja sinne jo pe-la-su ajaksi koko 50 mitä toivottavasti saatas kasaan ruokaa, ja hetimmiten suunnittelupöydän ääreen koko lössimme. Kun lähtevät niin työauto pojille (ja tytöille) mukaan. Tollei. Niin saadaan vähän alun alkua toho sodassa pärjäämiseemme ja jopa menestymiseen, kun tehdään ryhmässä avoimesti eikä netissä niellen 99% ideoista - koska julkinen ympäristä jossa venkinuskit kyttää takuuvarmasti kieli pitkänä jo nyt.
Saattekos aikaseks?
TOIMIKAA!
Onneksi suomalaisten raja-asiat eivät ole venäläisten päätettävissä.
Puolustusministeri Häkkinen on jämäkästi oikealla asialla. Kiinteistöjen ja asuntojen myynti ja vuokraus lopetettava venäläisille, samoin kuin kaksoiskansalaisuuden myöntäminen. Eikö pitäisi jo tajuta mistä tässä kaikesta on kysymys.
Ei hän ainoastaan jämäkkä ole. Vaan suoraan jämeräkin, jopa - häkkänen siis. Kaunista oli tuo yksityiskohta luonteessaan huomata. Harvinaista herkkua; rehnissä vähän ehkä samaa..
Tajunnee jo. Mutta TARVITSEE kaikkosen kaverikseen (kokemuskertymänsä), sekä packleenin tomiko se oli jk EKsta lähti, luomaan siihen nanotiimiinsä toimintaan tarvittavaa tehokkuutta.
Kyseessä ovat ihmiset jtk eivät ole tottuneet MINKÄÄNLAISEN sodankäynnin hetkisyyden sisäiseen tasaamiseen; tästä syystä vielä kognitiivinen dissonanssinsa edelleen valit. jyllää.
Venäläiset pitää poistaa Suomesta , he ovat turvallisuusriski .
Niih, sanoinko täällä VUOSIA putkeen, et jos valitaan tämä natskukan valtaväylä, niin tulee vielä päivä kun nuo siirtyy maahansa, tai suomalaiset päätyy vielä ko. lahtaamaan?
Kyllä. Kyllä minä niistä valinnosta poikkeuksetta jssk hiton nettifoorumilla edes, suurpiirteisesti (mutta takuuvarmasti ymmärrettävästi), kerroin.
Sanoinko senkin, et tsetseenit voi millo tahansa aktivoida etänä saariasolut joita on TUHANSITTAIN, ihan vaan vaikuttaakseen kamikazeillaan sodan alkaes, alettuu tai jos tajuumme mistä on kyse aivan millo tahansa?
Onks kyseessä tällöin akuutti tai jopa suoraan akuutein turvallisuusUHKA, ei riski, vaan suoraan laajamittainen uhka.
Niih.
Sanoinko VUOSIA et mm-alafoorumista reaalielämän puolelle EDES 50hlön porukka jotta asioista voidaan keskustella avoimesta KOSKA TÄMÄ ON INTERNETTI?
Juu-u. Sanoin toki.
Sanoinko myös sen, että pitää rakastaa Suomee AIDOSTI?
En. Sitä en kai sanonut.
PITÄÄ RAKASTAA SUOMEA AIDOSTI.
Kattokaa noitten kasvoja jotka tuolla rullaa perikadotettuina JO. Täysin sama wef-jonestownitus hakee nyt Suomen täystuhoa. Minusta nämä ansaitsi, ansaitsee ja tulee ikuisesti ansaitseen parempaa.
Mutta on yksikertaisesti rakastettava näitä enemmän kuin pelättävä ulkoasaneltuja perikato-täystuho-wef-jonestownituksia.
Viides kolonna ei ala R-kirjaimella.
saariaa jos meinaat niin oikeassahan olet.. Tosin ei tule aliarvoida ven miesten alitajuista asennetta natoa kohtaan, LAINKAAN.
jos taas tarkoitat noita väyrysiä, korhosia ja muita niin kyllä nuo herää vielä täysillä siihen mitä ven tosiasiallisesti onkaan, kun alkavat vyöryämään päälle - noista saadaan itseasiassa tulisimmat johtajat sodanajan Suomelle. Neei vaan tiedä sitä itsestää, vielä - siis.
Kaikki nuo, junaan vainikkalan.
Menköön kremliin valittaa.
Valituksilla väärä osoite. Pitäää valittaa Kremliin josta kaikki johtuu ja joka on ainoa syyylllinen tilateesseen. Joka
Jos me nousemme itsekritiikkiin, etenkin jatkuvaan, takaan etteivät alkukantaisuuksiin tottuneen ven taikka saariat tule pysymään älyllisesti perässämme.
Nääs, se hyvän wanhan ajan (jatkuvat) PISA-tuloksien huiput ei ollut mikään ihan turha indikaattori, se.
Pitää pysytä positiivisena, vaikka ajat menevät haasteellisten kautta aidosti vaikeiksi.
Itte katton tota Suomen Lippua kun olen todella surullinen ja muistan kui isäpuolen kans sitä nostettiin aina OKT pihassa salkoon, ja pidettiin kiitollisuudenosoituksena hiljainen hetki niitä varten, jtk Suomen upeuden perustan sodissa viisailla toimillaan mahdollistivat ja kyllähän sitä vielä tunnin tai pari koittaa jaksaa nousta edes neutraalitasolle, jossei sitä ihan positiivisuuteen asti jaksa yltää.
Lumi. Ja järvet.
Kaunis ja puhtain luonto koko maailmassa.
Ja symbolina altruismin arvot.
Täydellinen lippu.
Aidosti.
Tosi hyvä, että jotkut sentään välittää demokratiasta, mutta surullista, että sekin joudutaan hakemaan oikeuden kautta.
RyzzänaZeilla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa.
Kaikki valitukset voi osoittaa ainoalle syylliselle Kremlille.
Erinomainen huomautus!
Tuossa taas kerran eräitä suurimpia valttejamme. TUOTA kontrastia tulee julkituua nyt ja sodan aikanakin. Tulee kontrastoida nimenomaan sivistystä vs alkukantaisuutta (eli egoistista materialismia, siis).
Koska tuolla tavoin omat tajuu etteivät tahdo alkukantaisvilliyksiin, ja toiset tajuu taas että hei, mehän tahdottaisiin oikeasti olla kuten nää suomalaiset; ja ai että se kuulkaa nakertaa, koska se ei tule kateutena, vaan IHAILUNA!!!!!!!
;) Hiffaatteks mikä nero tuon kirjoittaja vahinko-lipsautuksissaan on? ;))
Voittajafiilis. Nostit minut juuri masennuspaskoista joissa olen jo kuukausia rypenyt. Kiitän ja kumarran. :)))
-surullisin