"Taikatempulla" muutut synnittömäksi (lahkouskomus)

Raamatussa ei sanota että vauvat pelastuvat automaattisesti.
Kaikkin kuolevat ovat perisyntisiä.

Helluntaikaste ei pelasta eikä helluntaiusko.
=> Vain harvat pelastuvat jotka ovat valittuja sanotaan Raamatussa.

Mutta eihän lahkolaiset usko Raamattuun vaan omaan järkeilyuskoonsa ja hurmahenkiinsä.
21201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.

1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
6 Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
7 Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
10 Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
11 emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet. ( Room 5)

Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

Usko Toivonen

1Äänestä
  • >>>>"sovituksen saaneet"<<<<

    KAIKKI . >"ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja" Ef: 2

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    >>>>"sovituksen saaneet"<<<<

    KAIKKI . >"ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja" Ef: 2

    Aivan, se on Jumalan lahja, jonka osa ihmiskuntaa ottaa vastaan, yksilöinä, kukin omalla ajallaan, antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa, antaa pelastaa itsensä, ottamalla vastaan Jumalan armon.

    4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
    5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut-
    6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
    7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
    8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
    9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
    10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. ( Ef 1)

    Ketkä meidät?

    Siihen vastaa ko. kirjeen tervehdyssanat.

    1 Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. ( Ef 1)

    Eli on siinä myöskin itsekunkin yksilöihmisen osuus, valinta.

    18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
    19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
    20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
    21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
    1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
    2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
    ( 2Kor 5)

    Kukin yksilöihminen siis on valinnan edessä, kuinka vastaa Jumalan kehoitukseen ja Jeesuksen kristuksen pyyntöön sovituksen sanan kuultuaan.

    Jotka vastaanottavat Jumalan armon, heille se on silloin pelastuksen päivä.
    Hänelle se on otollinen aika, kun ottaa vastaan Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa.

    Mutta sovitus jää turhaksi sen ihmisen kohdalata, joka sen hylkää ja valitsee toisin.

    Jumalan lahja - uskolla ( uskon kautta ) vastaanotettava.

    22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    ( Room 3)

    Kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat sovitukseen Jeesuksessa Kristuksessa.

    Jotka ovat omakseen ottaneet Jeesuksen kristuksen.

    2 Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme! ( Kol 1)

    6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
    7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen. ( Kol 2)

    "te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran".

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet - Katso lisää



KAIKKI ihmiset on syntisiä ja perisyntisiä.
Ilman järkeisopillista alaikärajaa.
Perisynti koskee kaikki ilman lahkolaisten järkeisopillista alaikärajaa.
=> Synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska KAIKKI ovat syntiä tehneet - Katso lisää

Ylös

Äänestä

Perisynnin poistaa lahkolaisten usko "pelastusvarmuuteen".

Äänestä
  • helluntailaisuus on kyllä pelkkään "lihaan" > ihmiseen tuijottava lahko > ihmisoppi.

    Jumalan Poika Jeesus Kristus tulee vasta MINUN ratkaisuni jälkeen ,
    - kumpi oli ensin, "muna vai kana" ??

    "MINÄ ole A ja O , ensimmäinen JA viimeinen" Ilm: 22: 13

    Äänestä

Suomi24 on tehnyt tarkoituksella ja määrätietoisesti helluntailaisuuspalstasta sivut, joissa avoimesti rikotaan Suomen lakeja ja joissa pilkataan ja herjataan Jumalaa ja joissa helluntailaisia vainotaan ja panetellaan. Suomi24 on tuhonnut keskustelun palstan aiheesta, helluntailaisuus.

Äänestä
  • Sodomalainen Olsenin henki loi helluntailaisille "pelastusvarmuus uskon".
    Siihen he uskovat vielä tänäänkin.

    Äänestä

Raamatussa ei sanota että
Kaikkin kuolevat ovat perisyntisiä.

Äänestä

Pakkovauvakastetut rienaajat kiertävät 24/7 kristittyjä helluntailaisia kuin "kiljuvat jalopeurat"!

Äänestä
  • Uudestikastettu pedo vainoaa ja nimittelee Jeesuksen omia 24/7

    Äänestä

KAIKKI ihmiset on syntisiä ja perisyntisiä.
Ilman järkeisopillista alaikärajaa.
Perisynti koskee kaikki ilman lahkolaisten järkeisopillista alaikärajaa.

1Äänestä

Luterilaisilla se vasta on melkoinen taikatemppu= pakkovauvakaste.
Luterilaiset lupaavat 100% pelastusvarmuuden ja saa elää synnissä!!!

Äänestä
  • helluntailaiset on niitä , jotka EI USKO.

    Äänestä

  • Uudestikastettu on taas vauvojensa lumoissa

    Kristityillä on todellakin kaste mutta helluntailaisilla on symbolikaste jossa ei ole Jeesusta

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    helluntailaiset on niitä , jotka EI USKO.

    Ne ei TARVITSE uskoa

    Äänestä

  • Ei kaste pelasta helluntailaisia vaikka he saavat upotuksesta "pelastusvarmuuden."
    Tälläinen on lahkouskoa.

    Äänestä

21 Laittakaa hänen lapsillensa verilöyly heidän isiensä pahain tekojen tähden, etteivät he nousisi ottamaan omaksensa maata ja täyttäisi maanpiiriä kaupungeilla.

- hellutailaisuus on koko maailmaa valloittava uskonto, hurmoshenkinen uustikastava lahkohengessä

Helluntaiaiset Olsenin hengellä ovat valloittaneet koko Suomen.
Helluntaikastetun Olsenin pahat synnit, teot ja "pelaastusvarmuus" ovat tiedossa.
Toivottavasti Jumala armahtaisi helluntailaisten lapsia sodilta ja verilöylyltä.

Äänestä

Jumalaton uppokastettu Olsen helluntaihengellä toi hurmahengessä uudellenkasteen Suomeeen.
Hän joutui vankilaan Sodomiasta ei uskonsa takia.

Äänestä

Lahkolaisten uudestikastamisen liittymisrituaalikaste tuli vasta 1500 vuotta kristinuskon syntymisen jälkeen.

Äänestä

Lahkolaiset ylpeilevät pelastusvarmuus uskollaaan.
Onhan sekin uskoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Raamatussa ei sanota että vauvat pelastuvat automaattisesti.
Kaikkin kuolevat ovat perisyntisiä.

Helluntaikaste ei pelasta eikä helluntaiusko.
=> Vain harvat pelastuvat jotka ovat valittuja sanotaan Raamatussa.

Mutta eihän lahkolaiset usko Raamattuun vaan omaan järkeilyuskoonsa ja hurmahenkiinsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu