Vain heikoin geenipooli polskuttaa kohta Venäjällä......
Sota kiihdyttää Venäjän aivovuotoa
Ainakin 2 500 tutkijaa on poistunut Venäjältä siitä lähtien, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan helmikuussa 2022. Näin selvisi Novaja Gazeta Europen tutkimuksessa, josta uutisoi myös esimerkiksi riippumaton venäläislehti Meduza.
Arvio 2 500 lähtijästä on varovainen. Todellisuudessa ulkomaille muuttaneiden tieteilijöiden määrä saattaa olla suurempi.
Selvityksen mukaan eniten tutkijoita lähti pääkaupungin yliopistoista, esimerkiksi Moskovan valtionyliopistosta ja Moskovan talouskorkeakoulusta. Liki neljännes lähtijöistä katkaisi siteensä moskovalaiseen yliopistoon.
Tieteilijät ovat enimmäkseen muuttaneet Israeliin, Uzbekistaniin, Armeniaan, Kirgisiaan, Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin, Britanniaan, Ranskaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin.
Lehti käytti selvityksessään Open Research and Contributor ID (ORCID) -tietokantaa, joka kokoaa akateemisia tutkijoita.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Tämä on Nato-keskustelu.
Laita aloituksesi yhteiskunta/siirtolaisuus aihealueelle.
Onko tiltuLOISTEN yksinoikeus tehdä aloituksia asian vierestä?
Aloitus on lisäksi täysin harhaanjohtava.
Näköjään heikoin tiltupoolikin on enää jäljellä.
👍👍👍
Venäläiset ovat parhaimmillaan luovia ja aikaansaavia, muiden ohjauksessa.
Tuo vuosituhantinen negatiivinen rodunjalostus ei voi olla näkymättä venäläisten perimässä ja kehityksessä.
Putlerin pää on ollut tyhjä jo pidemmän aikaa...
👍👍👍
🤕🤕🤕🤡🤡🤡☠️☠️☠️
Tuhansien tutkijoiden ja toisinajattelijoiden pako heikentää väistämättä Venäjän yliopistollista tasoa. Kaikki yliopistot yrittävät saada itselleen parhaimmat tutkijat.
Tutkijoiden pako on vain toinen puoli negatiivisesta vaikutuksesta. Toinen puoli on ne heikomman tason kieroontuneet Putinin politiikan kannattajat, jotka jäävät johtamaan yliopistoja ja tutkimuslaitoksia. Tutkimuksen suuntaus ei voi olla terveellä pohjalla, kun vapaa akateeminen elämä puuttuu.
Ei hätää. Suunnitelman mukaan mennään!
Putin valmistautui tähänkin asiaan.
Hänellä on kaikkien alojen väitöskirjat tehtynä.
Eikä muuten käyttänyt presidentin aikaa niihin vaan teki kaikki kesälomallaan. Parhailla mahdollisilla arvosanoilla.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että venäjän hallinnon aivot ovat vuotaneet järjen pois.
Ei hätää. Putin kehittää Venäjälle fuusio ydinvoimalaa.
Savu nousee jo piipusta, ensi vuonna valmis.
Näyttääkö Venäjän "aivovienti" auttavan Ukrainaa miten paljon?
Semmoistakin epämiellyttävää luin eilen uutisista että Ukrainan ja Venäjän välinen sodan rintamalinja on alkanut liikahdella kohti Ukrainaa...
Aika paljon on venäjän tyhmemmän kansan osan aivoja valutettu luodinreijistä Ukrainan aroille viisaammat venäläiset ovat muuten vain poistuneet ja vieneet aivonsa turvallisempiin maihin
Putler on vailla järkeä. Aivot vuotaneet?
Putin on Venäjän aivot.
Muilta on ajattelu kielletty mistä kaikki ovatkin erittäin tyytyväisiä.
Ei ole aivo toiminta kovin korkealla tasolla...
👍👍👍
🤯🤯🤯
Näin.
Eikä tilannetta varmaan auta että Putin määräsi wunderwaffen Kindzhal-ohjuksen suunnittelijoita Gulag-vankileirille.
Putlerin aivot tainneet vuotaa jo tyhjiin...