Daily Mailin mukaan Fish and Chips kustannukset nousee miljardilla punnalla.
Venäjä kieltää Britannialta kalastuksen Barentsin merellä
Anonyymi-ap
26218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Venäjä ottaa haltuun kalastusbusineksen omalla alueellaan. 70 vuotta jatkunut brittikslsdtud päättyy. Venäjän kalastussektori kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana kuusinkertaiseksi. Sama kehitys muutenkin koko elintarvikesektorilla. EU menettänyt Venäjän markkinat ja se on paha isku EU:n omalle mastaloustuotannolle.
FISH & CHIPS = KALA JA PERUNALASTUT
No oikeastaan ne ovat ranskanperunoita tai lohkoperunoita, eivätkä perunalastuja.
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
❤️ Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Jetsinin ja Gorban naiiviuden vuodet ovat lopullisesti ohi. Venäjä näkee että maailmantalouden painopiste siirtynyt Asiaan ja globaaliin etelään. Eurooppa marginalisoituu.
Britannia on jo kolmannen luokan suurvalta jolla Muslimi pääministerinä. Uusliberalistinen persereikä jolla ei pian enää teollisuutta. Nytkävät rapmusiikin jumputuksen tahdissa ja örisevät humalassa tylsää potkupalloa kuolaten.
Mutta Venäjää johtaa natsi ja Kiinaa keisari. Molemmat diktaattoreja, tyranneja! Siinä kaksi tosi isoa persläpivaltiota!
Venäjän heikolla armeijalla ei ole mitään mahdollisuuksia valvoa kalastusta. Brittien laivasto upottaisi koko Venäjän laivaston muutamassa tunnissa. Venäjällä ei olisi mitään mahdollisuuksia tässä skenaariossa.
Olet siis sitä mieltä, että britit ja Nato voisivat aloittaa sodan Venäjää vastaan kalastuskiistan vuoksi ?
AHAA, on oikein että saan rosvota omaisuuttasi, jos aseistus riittää. Minulla on pari hirvikivääriä ja pumppuhaulikko. Mitä sinulta löytyy?
Sinä Mikki Hiiri et pärjäisi vaikka sinulla olisi kymmenen rynnäkkökivääriä.
Kaksi Britannian sotalaivaa kolhi toisiaan Punaisellamerellä. Katsoin videon. Vain Benny Hill-musiikki puuttui. 🤣
Venäjä ampui oman tutkakoneen alas. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Ja pommittivat omia joukkojaan jo toiseen kertaan, vissiin sotkivat omia gps laitteitaan sillä häirinnällä.
Venäjä yrittää kieltää kalastuksen kansainvälisellä merialueella?
venäläisten verkkoihin on käytävä laittamassa hirveitä limaisia pirunkuvia.
Tanska ja Britit ovat hyviä kavereita keskenään. Tanska pystyy tekemään paljon kiusaa venäläisen öljyn viennille.
https://www.hs.fi/talous/art-2000009993246.html
Kyllähän tuo Venäjä on nykyisin koko maapallon narri.Melkein kaikki nauraa ja loputkin selän takana.Putin nuolee jo p-korean ja Kiinan johtajien hanureita,että sais ammuksia joilla nämä älyn jättiläiset sitten ampuvat omia kyliään,lentokoneitaan alas ja miehiään rintamalla
Ne on sukulais sieluja muslimien kanssa. Ampuihan iranin tollahit nousevan siviilikoneen kun alas, kun pelekäsivät hyökkäystä, mutteivat tajunneet, että se kone nousi heidän omalta kentältä.
Luuletko imbesilli, että USA huoralapsineen on koko maapallo? USA huoralapsineen käsittää n. 1 miljardi ihmistä, kun Telluksen väkiluku on n. 8 miljardia.
Venäjä tullaan tuhoamaan ja sille sinä tai Putinisi ette mahda mitään. Ette nyt ettekä koskaan.
Kalan ruotoja saavat järsiä piccadillyssä.😜
Venäjä vaatii myös Etelä-Atlantille uineita kaloja palaamaan takaisin Venäjän aluevesille. Kerran Venäjän omaisuutta, aina Venäjän omaisuutta.
Brittiläisten tabloidien otsikoiden mukaan Moskova uhkasi Britannian perinteistä fish and chips -ruokaa. Mutta Mike Cohen, National Federation of Fishermen's Organisations -järjestön toimitusjohtaja, kertoi Reutersille, ettei hän ollut tietoinen mistään brittiläisistä aluksista, jotka kalastaisivat Venäjän alueella. "En ole varma, onko sillä mitään käytännön vaikutusta", hän sanoi.
venäjälle myös kalastuskielto
Ja kukas tätä kielto valvoo? Höyrykäyttöinen amiraali Kuznetsov?