Paul Butterfiel Blues Band

voi sanoa olleen paras?
Paul Butterfield oli (1942 - 1987) kovan luokan valkoinen huuliharpisti, joka jo nuorena poikana nyhjäsi Chicagon mustien asuinalueiden blues -klubeilla ja pääsi jammailemaan idoliensa mm. oppi-isänsä Little Walterin kanssa.
Maailmanmaineeseen ukko nousi 60 -luvun alkupuolella perustamansa Paul Butterfield Blues Bandin levyjen myötä. Bändi olikin rankka porukka:
rytmiryhmä mustia bluesmiehiä - rumpali Sam Lay oli soittanut mm. Muddy Watersin kanssa ja bassossa Jerome Arnold. Urkuri/pianistina oli Mark Naftalin ja kitaristithan oli huippumiehiä Elvin Bishop Ja Mike Bloomfield, josta varsinkin Bloomfield oli blueskitaran aivan ehdotonta huippua.

Mielestäni bändin kaksi ekaa levyä PBBB ja etenkin East - West olivat heidän merkittävimmät teoksensa. Tähän vielä kolmanneksi 1995 ilmestynyt The Original Lost Elektra Sessions, niin siinä on mitä oivallisin kattaus tältä bändiltä.
Eka (1965)oli melko suoraa Chicago -bluesia, mukana mm. kaksi Little Walterin palaa, Muddyn "Mojo Working" ,Willie Dixonia ja myös FM:n versioima "Shake Your Money Maker".

Tokalle levyllään East - West (1966) bändi ns. räjäytti pankin. Tyyli on hiukan laajentunut pelkästä bluesista silloin niin muodikkaaseen psykedelian ja jazzinkin suuntaan, varsinkin 13:10 kestävä nimikappale on syvällä mielen uumenissa virtaava kitaristien seikkailu. Välillä käydään hieman itämaisissakin tunnelmissa ja vallankin Bloomfield heittää aivan tajuttomat soolot. Toinen pitkä veto on meidän Dannynkin :) levyttämä jazzklassikko "Work Song" jossa myös Butterfield itse näyttää mistä puusta suuharppu on tehty. Myös "Two Trains Running" kulkee hillittömän rajusti. Ei yhtään edes keskitasoista biisiä tällä kiekolla, outo lintu on toki The Monkees yhtyeen "Mary Mary", joka on sovitettu kyllä silkaksi bluesiksi.

Original Lost Elektra Sessions on on kaiketi -65 nauhoitettu sessio, jonka masternauhat katosivat kuulemma vuosiksi ja löytyivät vasta -87. Tiedä kuinka totta toi juttu sitten on, mutta yhtäkaikki bändi vetää hirveellä intesiteetillä bluesklassikoita mm. "Spoonful", "Good Morning Little School Girl" ja mukana myös muuan tietty "Help Me", josta en ole kuullut yhtään huonoa luentaa vaikka sitä ovat levyttäneet varmaan kymmenet artistit (kovin veto ehken Ten Years Afterilla :).

Tämän jälkeen Butterfield lisäsi bändiin torvia ja teki pitkän uran sekä bändinjohtajana, että sooloartistina (mukana mm. The Bandin Last Watzilla), mutta minulle nämä kolme mainittua kiekkoa ovat NE Butterfield -levyt ja nimenomaan Bloomfield/Bishop -kokoonpano se ainoa oikea. Suuret menetykset musiikkimaailmalle ovat olleet Butterfieldin (k. 1987) ja Bloomfieldin (k. 1981) ennenaikaiset kuolemat. Äijäthän olivat ns. pollemiehiä, joka varoittavana sanana tässä mainittakoon.

Bändi muistaakseni vieraili Suomessakin torvikokoonpanolla (tosin muistan kyllä mitä sattuu), mahtaakohan vaikka Spirit Manalishishilla olla asiasta omakohtaista kokemusta?
Suosittelen Juuffolle kyllä tutustumista tähän bändiin vaikka noiden kolmen kiekon avulla, jos kovan luokan (valkoinen) blues/bluesrock kiinnostaa.

on tullut hankittua Butterfieldiä.
Jos ei niin hopi hopi.
Kannattaa ...

kuuntelen SRV:tä ja Wintereitä Ja Rick Derringeriä ym ym ym sitäpaitsi ei Bloomfieldin soundi ole ollenkaan näkkäriä.Joo ja sitten sillä Butterfieldillä oli se Buzzy Feiten kitarassa joka oli kanssa hyvä.Ei pitäisi olla niin kapeakatseinen että vain mahoton räimekitara on hyvää.Joo kuunteles joskus Chris Duartea jos kerran SRV tyyli kiinnostaa.

Joo, ei sieltä bändistä kukaan vedä ylitse muiden kun vuorollaan. Olisi jotenkin kornia jos tämäntyylisessä musassa joku viuhtoisi alati kybällä kun muut yrittävät soittaa ryhmänä.
Sanalla sanoen nämä mainitut veljet soittivat eri musaa kun Paul Butterfieldin bändi....siis korostan sanaa BÄNDI.

Edellisten lisäksi Todd Wolfe, Julian Sas, Kenny Wayne Shephered,Rory Gallagher. Ja monia muitakin. Enemmän blues festareita pitäs kiertää, että sais uusia elämyksiä ja musiikillista tuntemusta noista tietämättömistä bluesbändeistä.
Ben Granfelt on myös mykistävä kitaristi. Mutta kyllä kesän kokokohta oli tuo Todd Wolfe, joka suorastaan vei nirvanaan soitollaan ja laulullaan. Julian Sas on sympaattinen ja ihana nallekarhu, josta löytyy murrr ärhäkkää bluessia ja niiiiin tyylikästä, että...huh! Suomalaisista Bluestone on e h d o t t o m a s t i mahtava bändi, jolta löytyy pökerryttävän pitkät ja tanssiin pakottavat kitarariffit sekä Kokkolalainen BlueNun, jonka Winterimäiset slidet kaataa naisen kuin naisen.. Molemmilta kotisivut tulossa. Suosittelen!

NoitaNainen kirjoitti:

Edellisten lisäksi Todd Wolfe, Julian Sas, Kenny Wayne Shephered,Rory Gallagher. Ja monia muitakin. Enemmän blues festareita pitäs kiertää, että sais uusia elämyksiä ja musiikillista tuntemusta noista tietämättömistä bluesbändeistä.
Ben Granfelt on myös mykistävä kitaristi. Mutta kyllä kesän kokokohta oli tuo Todd Wolfe, joka suorastaan vei nirvanaan soitollaan ja laulullaan. Julian Sas on sympaattinen ja ihana nallekarhu, josta löytyy murrr ärhäkkää bluessia ja niiiiin tyylikästä, että...huh! Suomalaisista Bluestone on e h d o t t o m a s t i mahtava bändi, jolta löytyy pökerryttävän pitkät ja tanssiin pakottavat kitarariffit sekä Kokkolalainen BlueNun, jonka Winterimäiset slidet kaataa naisen kuin naisen.. Molemmilta kotisivut tulossa. Suosittelen!

osaakko nää uida? ;)

umbahmagumbah kirjoitti:

osaakko nää uida? ;)

Kaikki bluewomanit ja noitanaiset osaa

tarkoitettu.Jos minulle niin suksi vittuun pallinaama humppadiggari.