Hei!
Olen seurannut keskusteluja ja elämänkohtaloita, osa varmaankin keksittyjä mutta osa viiltävän tosia.
Jäätyäni yksin vuosia sitten tajusin että olin elänyt "pumpulissa" hyvässä rakastavassa suhteessa.
Minulla oli koreka käsitys ihmisistä ympärilläni.
Kun siis yllättäen olinkin "sinkku" olin vapaata "riistaa". Mikäs siinä, mukavaa olla huomioitu. Monta ukkomiestä oli tyrkyllä kokeilemassa josko "synkkaisi" kun pitkä avioliitto oli alkanut menettää elämänmakuaan. Useimmat olivat valmiit riskeeraamaan perheensä salaisen "rakkaus"suhteen vuoksi. En suostunut. Olen aina ollut lojaali naisia kohtaan, itsekin nainen. Näin kuinka moni suostui. Syitä oli varmaan paljon, miten toisten sisimpään voisi nähdä? Ihmettelin ja ihmettelen yhä huomatessani miten moni tasokas nainen alkoi vapaa-ehtoisesti sotkea elämäänsä.Ukkomiehen vuoksi. Kun rakastaa.
Vapaa-ehtoisesti päivystämään taka-passarina, josko hänelle riittäisi aikaa sitten kun mieheltä liikenee. Kuulin puolusteluja paljon: otan kermat päältä, kyllä se lupasi erota sittenkun,mulla on oikeus tuntea,jne.jne. Kaikki varmaan tosia syitä, en tiedä.
Tiedän vain että sain harvinaisen lahjan: elää vuosia miehen kanssa jota saattoi kunnioittaa ja rakastaa. Luottaa.
Kaikki eivät saa kokea sellaista. Ja kuitenkin jokaisella on tarve rakastaa. Vaikka "lainata" rakkautta tai uskotella salasuhteen olevan sitä oikeaa kun tarpeeksi koristelee ajatusta mielessään.
Jos mieheni olisi ollut petturimiehiä en olisi voinut kunnioittaa häntä. Petturi rakastaa seikkailuja. Itseään. Minulla on oikeus-ajatusta kuorrutettuna "olen ansainnut tämän"-fiiliksellä.
Yleensä ympärillä on kärsiviä ihmisiä jotka eivät ole ansainneet petturi-isää tai aviomiestä tai noh rakastua ukkomieheen.
Älkää suuttuko jos tämä kirjoitukseni on naiivi, mustavalkoinen tai loukkaava. Minä vasta opettelen ymmärtämään ja katsomaan elämää vapaan ihmisen (usein surullisin ) silmin.
Olen seurannut keskusteluja ja elämänkohtaloita, osa varmaankin keksittyjä mutta osa viiltävän tosia.
Jäätyäni yksin vuosia sitten tajusin että olin elänyt "pumpulissa" hyvässä rakastavassa suhteessa.
Minulla oli koreka käsitys ihmisistä ympärilläni.
Kun siis yllättäen olinkin "sinkku" olin vapaata "riistaa". Mikäs siinä, mukavaa olla huomioitu. Monta ukkomiestä oli tyrkyllä kokeilemassa josko "synkkaisi" kun pitkä avioliitto oli alkanut menettää elämänmakuaan. Useimmat olivat valmiit riskeeraamaan perheensä salaisen "rakkaus"suhteen vuoksi. En suostunut. Olen aina ollut lojaali naisia kohtaan, itsekin nainen. Näin kuinka moni suostui. Syitä oli varmaan paljon, miten toisten sisimpään voisi nähdä? Ihmettelin ja ihmettelen yhä huomatessani miten moni tasokas nainen alkoi vapaa-ehtoisesti sotkea elämäänsä.Ukkomiehen vuoksi. Kun rakastaa.
Vapaa-ehtoisesti päivystämään taka-passarina, josko hänelle riittäisi aikaa sitten kun mieheltä liikenee. Kuulin puolusteluja paljon: otan kermat päältä, kyllä se lupasi erota sittenkun,mulla on oikeus tuntea,jne.jne. Kaikki varmaan tosia syitä, en tiedä.
Tiedän vain että sain harvinaisen lahjan: elää vuosia miehen kanssa jota saattoi kunnioittaa ja rakastaa. Luottaa.
Kaikki eivät saa kokea sellaista. Ja kuitenkin jokaisella on tarve rakastaa. Vaikka "lainata" rakkautta tai uskotella salasuhteen olevan sitä oikeaa kun tarpeeksi koristelee ajatusta mielessään.
Jos mieheni olisi ollut petturimiehiä en olisi voinut kunnioittaa häntä. Petturi rakastaa seikkailuja. Itseään. Minulla on oikeus-ajatusta kuorrutettuna "olen ansainnut tämän"-fiiliksellä.
Yleensä ympärillä on kärsiviä ihmisiä jotka eivät ole ansainneet petturi-isää tai aviomiestä tai noh rakastua ukkomieheen.
Älkää suuttuko jos tämä kirjoitukseni on naiivi, mustavalkoinen tai loukkaava. Minä vasta opettelen ymmärtämään ja katsomaan elämää vapaan ihmisen (usein surullisin ) silmin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kaunis ja herkkä kirjoitus.
Kaikkea hyvää tuleviin päiviisi.
joka ihmettelee ja kummastelee samaa asiaa. Mutta niinhän olen monessa muussakin asiassa ihan pihalla tässä nykyajan menossa, jonkinlainen omituisuus kai.