Venäjän uusi käänne politiikassa

Venäjällä alkaa rahat näköjään loppua, kun täytyy matkia entisen natsihallinnon toimia juutalaiaia vastaan, eli varastaa toisinajattelijoiden omaisuus heidän tekemistään pienistä rikkeistä valtiolle.
Lisäksi ulkomaille luotavat vakoiluverkostot kärsivät yhtäkkiä kiinteistöomistuksissa katastrofin, kun niitä eivät EU-maiden hallinnot turvallisuussyistä enää venäläisomistuksiin luovuta. Siksi Putin on antanut virkamiehistölle käskyn, etsiä venäläisomisteisia kiinteistöjä ainakin ympäri Eurooppaa. Tässä voidaan siis Venäjän valtion päätöksellä anastaa ulkomailla asuvien kaksoiskansalaisuuden perusteella ja Venäjän tavoitteita vastaan ulkomailla toimivien omaisuuden Venäjän valtiolle. Tämä siki, että Venäjä katsoo kaksoiskansalaiset vain Venäjän kansalaisiksi, joten heidän on niudatettavs myös ulkomailla Venäjän lakeja.Myöv voi olla kysymyksessä Venäjän valtion omistuksista, joita ehkä oligargit hallinnoivat ja joista voi saada myyntituloja.
055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjällä alkaa rahat näköjään loppua, kun täytyy matkia entisen natsihallinnon toimia juutalaiaia vastaan, eli varastaa toisinajattelijoiden omaisuus heidän tekemistään pienistä rikkeistä valtiolle.
Lisäksi ulkomaille luotavat vakoiluverkostot kärsivät yhtäkkiä kiinteistöomistuksissa katastrofin, kun niitä eivät EU-maiden hallinnot turvallisuussyistä enää venäläisomistuksiin luovuta. Siksi Putin on antanut virkamiehistölle käskyn, etsiä venäläisomisteisia kiinteistöjä ainakin ympäri Eurooppaa. Tässä voidaan siis Venäjän valtion päätöksellä anastaa ulkomailla asuvien kaksoiskansalaisuuden perusteella ja Venäjän tavoitteita vastaan ulkomailla toimivien omaisuuden Venäjän valtiolle. Tämä siki, että Venäjä katsoo kaksoiskansalaiset vain Venäjän kansalaisiksi, joten heidän on niudatettavs myös ulkomailla Venäjän lakeja.Myöv voi olla kysymyksessä Venäjän valtion omistuksista, joita ehkä oligargit hallinnoivat ja joista voi saada myyntituloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu